lauantai 29. huhtikuuta 2017

Vappua..

Lunta tulee vaakatasossa että ihan on vappukelit kohillaan. Eilen olikin kevään kaunein päivä, ei tuulta ja aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta. Käytiin aamupäivällä Ljúfurin ja koirien kanssa nauttimassa auringosta ja illalla vielä töiden jälkeen koirien kanssa uudelleen. Hyvä että käytiin, koska nyt tosiaankin tuulee niin että tukka lähtee ja lunta tulee taivaan täydeltä.




Tallille menin tänään jo aamusta, koska olin lukenut säätiedoituksia. Ne tosin lupailivat vain vesisadetta, mutta vähänpä tiesivät. Lumisade alkoi puolen päivän aikaan. Siihen mennessä olin onneksi ehtinyt lenkittää jo Ljúfurin ja Kamburin kanssa jäätiinkin sitten vain kentälle puuhaamaan. Silloin ei satanut vielä paljoa, mutta tuuli sitäkin kovemmin. Saatiin kuitenkin tehtyä mitä suunnittelinkin eli Korppu joutui juoksemaan liinassa, mikä ei tänään taas olisi herralle sopinut ollenkaan. Protestointia esiintyi aluksi vähän kaikesta, rauhoittui kuitenkin lopulta. Tehtiin sitten vielä selkäännousutreeniä, mikä meni varsin hienosti, huolimatta kentällä tuulen mukana lentelevistä ämpäreistä.


Tämä kuva on otettu aamulla, vaikka ei kyllä ihan heti uskoisi, kun ulos katsoo.

Toissapäivänä tehtiin Korpun kanssa vähän temppuja. Nyt kun tarhat on taas olleet märkiä, mutta kenttä kuitenkin kuiva, houkuttelee kuiva kenttä hevosia piehtaroimaan. Ja mikäs sen parempi hetki harjoitella makuullemenoa. Aika monta kertaa pääsinkin sen palkkaamaan ja alkoi jo hieman keksiäkin jutun juonta, vaikka ensin oli kyllä aika ihmeissään.


Tämän parempaa kuvaa en onnistunut saamaan, mutta onhan edes jotain.

Me kiipeiltiin myös isolla lavalla, mikä tallin eteen on tuotu. Tai siis Korppu kiipeili. Eikä se tietenkään mitään ihmetystä aiheuttanut.




Selkäännousutreeniä tehtiin myös toissapäivänä, kun nyt yritän sen suhteen olla aktiivinen. Ja sehän sujuu yleensäkin ihan hienosti. Joskus on virtaa enemmän kuin järkeä ja homma menee hössötykseksi, mutta useinmiten tyyppi keskittyy hyvin ja malttaa hienosti olla paikalllaan.


Olisi vissiin halunnut jatkaa, kun suunnitteli jakkaran mukaan ottamista.

Hieman ollaan jouduttu nyt myös puuttumaan Korpun talutuskäytökseen. Se kun ei viimeaikoina ole ollut kovinkaan kaunista. Häilää ja häärää ja tökkii ja napsii ja on rasittava, eikä komentaminen vaikuta juuri mitenkään. Uhmaikää kai pukkaa tai sitten vaan olen taas huomaamattani ollut liian lepsu. Muutamat kunnon peruutukset ja muut naruharjoitukset, mitä Limpullekin aikanaan tehtiin, palauttaa sen kyllä hienosti paikalleen, mutta melkein saa seuraavana päivänä taas tehdä kaiken uudestaan. Vaan kai se tokenee kun vaan jaksaa jatkaa ja onhan se ihan kiltti ja helppo toisaalta kumminkin.


Korpun mielipide naruharjoituksista.

Onneksi kävin koirien kanssa tallilta tultuani pienen lenkin metsässä, nyt ei nimittäin yhtään jaksa kiinnosta tuonne lumipyryyn lähtö. Pitäisi kyllä, mutta ei ole ihan pakko. Jos vaikka huomenna olisi jo edes hiukan parempi ilma ja lumet sulaneet. Sitä odotellessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti