sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Ei tule kesää

Tai ainakin se on kovasti myöhässä. Hetken näytti jo hyvältä, oli kerran ihan jopa melkein kymmenen astetta lämmintä. Vaan nyt on taas talvi. Pakkasta ja lunta maassa. Ja näyttää sitä lisääkin tulevan. Yhtään ei kiinnosta mikään, jos on kiinnostanutkaan.




Eilen oli poneilla vapaapäivä ja minä kävin vain lantaa luomassa ja seurustelemassa. Ensin minulla oli seuraa ihan liiankin kanssa ja ainakin pari pikkuapulaista, joista yksi sai kottarit nurin ja toinen varasti talikon. Viimein kyllästyivät ja alkoivat rälläämään ihan kunnolla koko neljän ponin porukalla, mikä paikalla oli. Kovaa menivät ja kivaa oli. Harmi ettei ollut kunnon kameraa, eikä kännykällä saanut edes kunnon videota kaukana rälläävistä kavereista.


Jos vähän maistan tästä, niin ei kai haittaa?

Autan vaan ihan vähän.

Voin ottaa. Pookkanaa? Tai jotain namia? Ai, ei ole vai? Tylsä.

Ihan on normi arkea vietetty eli ei mitään uutta. Kambur on harrastanut ohjasajoa ja toimiikin siinä oikein hienosti. Narussa lenkkeilyäkin on harrastettu ja irto- sekä muuta juoksutusta. Irtona painattaa Luippiksen kanssa miljoonaa ja narussakin yksin pellolla tai kentällä on alkanut jopa laukan nostaa pelkällä käskyllä välillä. Välillä tarvitsee vielä hieman muuta apuakin. Pysäytyksiä ollaan vahvistettu ja ne sujuu hienosti äänellä, ainakin toistaiseksi tilanteessa kuin tilanteessa. Hyvä siitä tulee.




Ljúfur on lenkkeillyt enimmäkseen koirien kanssa tai Korpun kanssa. Kerran ollaan käyty maastossa ratsain ja kerran ohjasajamassa, mutta silloinkin oli koirat kyllä mukana. Maastolenkki meni hienosti rennon ja kuitenkin reippaan ponin kanssa. Ei käyty pitkällä, mutta hiki tuli ponille siinäkin, kun ei tuota kuntoa niin paljon ole. Lihakset on kyllä olemassa, kiitos hampun, vaikkei talvella liikkeelle kunnolla päästykään.




Koirat on lenkkeilleet Ljúfurin kanssa tai keskenään pyöräillen tai kävellen. Kerran ollaan käyty hallilla aksaamassa ja jopa Peikko oli ihan hurjan innoissaan. Se meni ihan jopa pientä rataakin, kunnes päästin sen puomille. Sen jälkeen sitä ei enää kiinnosta muu kuin puomilla juoksentelu. Ei kelpaa lelu, ei nami, eikä mikään. Jos yrität pois saada, niin pakenee tai kieltäytyy täysin yhteistyöstä.

Käytiin myös PK-kentällä. Molemmat teki siellä noutoja tai siis Noah myös nouti, Peikko teki ainoastaa A-estettä. Ihan hyvin meni molemmilla. Noah oli, kuten arvata saattaa, ihan älyttömän innoissaan. Hyvä että nahoissaan pysyi. Onneksi oltiin kuitenkin juuri ennen treenailua käyty tunnin metsälenkki siinä kentän maastoissa, joten ihan pahimmillaan ei ehkä ollut.




Mitähän kivaa sitä tänään keksisi? Ulkona on kylmä ja luntakin satelee, niin ei nyt just kauheasti kiinnostaisi itseään ulkoistaa. Eilen tehtiin koirien kanssa iltapäivällä pitkä pyörälenkki ja vaikka vaatetta olikin reilusti päällä, sormet ja varpaat oli loppujen lopuksi niin jäässä, että ihan kipeää teki. Kesää odotellessa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti