tiistai 2. toukokuuta 2017

Remppaa vol 2 tai jotain

Tänään sain viimein koppiksiin uudet renkaat. Hieman oli loppujen lopuksi toisen renkaan irrotuksessa ongelmia, joten vähän venähti, mutta nyt on upouudet renkaat alla. Tänään kävin vanhojen risojen renkaiden kanssa vähän kyselemässä, että minkälaisia renkaita niihin oikein voisi saada, kun vanteet kuitenkin vanhat. Mopon renkaat saivat sattumaan ja ne siellä nyt alla ovat. Katsotaan kuinka toimivat käytännössä. Kaikki levyt ym. ovat olleet paikallaan jo tovin. Nyt ei tarvi kuin saada kärryt tallille, niin pääsee testaamaan.


Ei uuden veroiset, mutta toivottavasti toimivat.

Eilen oli tämän kevään ensimmäinen oikein kunnolla lämmin ja aurinkoinen päivä. Tänään on toinen. Eilen kävin aamupäivällä ensin koirien kanssa reippaan lenkin. Tallille ajan kanssa ja Ljúfurin kanssa kunnon maastolenkille. Olipa mukavaa, vaikka mörköjä mahtuikin matkan varrelle muutama. Ensin tuttu kaveri koirien kanssa, johon ollaan törmätty aiemminkin, oli tällä kertaa jännittävä. Sen jälkeen erään talon pihassa oli traktori väärässä paikassa. Pelottava. Sitten sekin oli varsin jännittävää, kun mentiinkin tuttu lenkki toiseen suuntaan kuin yleensä. Hienosti Luippis kuitenkin käyttäytyi ja suuren osan matkaa oli varsin rentokin, vaikkakin ehkä hiukan normaalia valppaampi.


Kuva sunnuntain ohjasajolenkiltä, missä myöskin nähtiin mörköjä. Pienellä ihmisellä oli tuulessa heiluvia vappupalloja ihan kaksin kappalein.

Kambur joutui eilen oleskelemaan pienen tovin karsinassa pitkästä aikaa. Ei arvostanut. Tehtiin myös selkäännousutreeniä tallin pihalla ja tiellä kahdessa eri paikassa. Hieman oli malttamaton, muuten ihan ok. Sunnuntaina päästiin viimein aloittamaan lastaustreenit, kun tallin poniporukka tuli juuri oikeaan aikaan kisoista. Käytin siis tilannetta hyväkseni, kun kerran koppi oli sopivasti auki ja auton perässä. Pari kertaa käveltiin sisään ja peruutettiin ulos. Silmistä näki, että vähän jännitti, mutta onneksi uteliaisuus voitti kuitenkin ja vähääkään epäröimättä koppiin meni, eikä poiskaan ollut kiire. Tästä on hyvä jatkaa.


Korppukin pääsi sunnuntaina ohjasajolenkille. Ja Korppukin näki mörköjä. Tuulessa lenteleviä kuivuneita puun lehtiä 😂

Mielenkiinnolla odotan, mahtaako tänäänkin näkyä mörköjä vai olivatko vain Vappuna liikenteessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti