Näytelmiä, uuden oppimista, huolta ja murhettakin mahtuu tähän toukokuuhun

Viikonloppuna oli Haminan joka vuotinen koiranäyttely. Jo vuosikausia se on ollut kesällä Bastionissa, kun taas ennen sitä talvella puolustusvoimien autohallissa. No, nytpä ei ollut Bastionissa. Vielä edellisenä iltana olin menossa Bastioniin, mutta onneksi tarkisti netistä aikatauluja ja havaitsin samalla, että näyttely onkin Harjun Oppimiskeskuksessa! Sinne on meiltä tuplasti pidempi matka, mutta onneksi aika suora tie. Sinne siis.

Saavuin paikalle omasta mielestäni hyvissä ajoin, reilun tunnin ennen mudien arvioitua arvosteluaikaa. Jätin koirat autoon, molemmat siis mukana, ja läksin tarkistamaan tilannetta ja kehän sijaintia. Matkalla tapasin kaverin, joka oli samasta kehästä juuri tulossa ja kertoi, että tuomari pitää sellaista vauhtia, ettei kissaa ehdi sanoa, kun homma on ohi jo. Ja niinhän siinä kävi, että kiireesti reppu kehän laidalle ja koiran hakuun. Viitisen minuuttia paikalle saapumisesta oltiin jo kehässä.

Mudeja oli ilmoitettu kolme, kaksi avoimen urosta ja yksi nuori narttu. Peikkoa ei jaksanut esiintyminen kiinnostaa, koska kaikki muu kiinnosti enemmän. Olisi pitänyt olla aikaa enemmän nuuskutella ja seurustella ennen kehää. No, ei ollut. Hyvin se silti käyttäytyi, mutta vaikutti vaisulta, kun ajatukset oli jossain muualla, kuten hajuissa. Tuomari toki piti moikata perusteellisesti siitä huolimatta. Tuloksena tällä kertaa avo eri2 pu2 vara serti ja vara cacib eli ihan hyvä tulos, muttei noilla mitään tee kuitenkaan. Eniten harmittaa se, ettei luonteella taaskaan ollut mitään merkitystä, kun molempia muita piti pitää kiinni tutkittaessa ja ne selkeästi jännitti. Olisin toivonut edes arvosteluun maininnan hyvästä luonteesta. Tuomari kyllä tykkäsi rapsutella Peikkoa vielä kehän jälkeenkin, että kai se kuitenkin tykkäsi.

Kotimatkalla pysähdyttiin vähän matkan päähän armeijan leirialueelle uimaan. Tai siis koirat pääsi uimaan, minä nautin vain auringosta, vaikka vesi ihan hämmästyttävän lämmintä olikin. Kai se nyt järvessä, kun on sitä meressäkin.

Korpun ratsukoulutus edistyy. Suunnitelmahan oli, että ennen laidunkautta (mikä tosin siirtyy ja siirtyy, kun ruoho ei kasva), tehdään selkäännousutreeniä tutulla kaavalla. Kesällä lomaa ratsujutuista ja syksyllä sitten liikkeelle. No, en malttanut. Hups. Tiistaina siis varustin taas varsan satulalla ja saippareilla. Siirryttiin "ohjasajaen" kentälle, missä kierros ja hallintalaitteiden tarkistus. Sitten eikun selkään, mikä on jo rutiinia. Rapsuttelin ja palkkasin, mutten tullutkaan alas, kuten yleensä. Alettiin harjoitella pohjeapuja. Pohkeet siis kylkiin, maiskutus ja niin läksi varsa liikkeelle. Pysähtyi toki heti kun kehuin ja odotti palkkaa, minkä saikin. Muutaman kerran jälkeen jo tajusi lähteä liikkeelle pelkästä pohkeesta ja liikkuikin jo enemmän kuin sen askeleen kaksi. Pari pientä ympyrää soikiota tehtiin tällä systeemillä, kunnes tulin alas. Koko treeni kesti maksimissaan viisi minuuttia, ei varmaan sitäkään.

Palkka hyvin tehdystä työstä. On se upea 💜

Viime viikon tiistaina tämä samainen tyyppi pelästytti minut ihan pahanpäiväisesti. Pihatolla vastaan käveli nimittäin varsin vaisu varsa turpa turvoksissa. Apua. Paniikki. Soitto päivystävälle eläinlääkärille ja Korppu karsinaan tarkkailtavaksi. Tunnin katseltuani, soitin jälleen eläinlääkärille, joka rauhoitteli, ettei mitään kamalaa enää tapahdu, kun tilanne ei ole tunnissa pahentunut. Käski kuitenkin soittaa heti, jos tilanne kuitenkin pahenee. Mitään jälkiä turvassa ei näkynyt, joten mitään hajua ei ole, mikä turvotuksen aiheutti. Arvauksena kyy, ampiainen, kimalainen, joku muu "ötökkä". Turvotus alkoi kuitenkin selvästi jo laskea illan aikana, joten puoli yhdeksän aikaan uskalsin lähteä kotiin, kun tallinomistaja vielä lupasi soittaa myöhemmin.

Kymmenen aikaan tulikin soitto, että kaikki hyvin ja turvotus laskenut. Kuvankin sain vielä myöhemmin. Päätettiin kuitenkin antaa olla yön karsinassa, jotta helpompi tarkkailla ja koska eläinlääkärikin oli sitä mieltä, että siltä varalta että syyllinen on kyy, parempi olla paikallaan.

Tällaisen kuvan sain illalla. Hyvältä näyttää jo.

Aamulla sain vielä viestin, että kaikki ok ja poni palautettu pihattoon. Onneksi selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Pahemminkin olisi voinut käydä.

Tänään oli vapaapäivä, koska helatorstai. Koirien kanssa käytiin pyöräillen venerannassa vähän pulahtamassa. Juu, en minä vieläkään! Ljúfurin kanssa tehtiin reipas maastolenkki ja herra oli taas niin super. Reipas ja rento ja kuuliainen. Just niin täydellinen kuin vain voi olla. Kamburin kanssa tehtiin pieni ohjasajolenkki, kun ensin oltiin harjattu juuri hankittu kurakuorrutus pois. Tämäkin herra oli varsin pätevä. On ne vaan 💗💜💛💚

Tämäkin tyyppi hankki kurakuorrutuksen heti suihkun jälkeen.

Onneksi huomenna on perjantai ja sitten taas viikonloppu. Olisipa kaikki viikot samanlaisia. Kesälomaa odotellessa...