Hieno syksy on ollut säiden puolesta tähän saakka. Pimeä vaan tulee jo tosi aikaisin, eikä lenkkeilyyn iltaisin ole juuri aikaa valosalla, vaan on joutunut jo kaivamaan otsalampun talviteloilta käyttöön. Nyt sitten kun alkoi tiistaina sataa, ei se tunnu loppuvan lainkaan. Viikonlopuksi piti loppua, muttei tuo ainakaan vielä mitään loppumisen merkkejä osoita. Kevyt viikko siis ollut kaikilla. Koirat ovat lenkkeilleet lähes joka päivä jotenkin, hieman lyhyempää lenkkiä vaan ollaan tehty. Ljúfur on liikkunut tällä viikolla toistaiseksi kaksi kertaa, kerran koirien kanssa reilun puoli tuntia ja kerran Kamburin kanssa saman verran. Kambur kävi ohjasajolenkillä maanantaina, kun vielä oli poutaa ja sen yhden kerran Ljúfurin kanssa.
Koirien kanssa ollaan tehty sisällä vähän jotain. Lähinnä naksuteltu ihan alkeita itse toimintojen tarjoamiseen, mitä nyt sisällä pystyy tekemään. Peikollehan se on aina ollut luontaista, Noah taas ei vaan ymmärrä. Peikko on aina tarjonnut jotain toimintaa itse, kun on vaan malttanut odotella, kun taas Noah vaan istuu ja tuijottaa ja odottaa käskyä. Sen kunniaksi on sanottava, ettei se hevillä kyllästy odottamaan, kun taas Peikko turhautuu tai kyllästyy aika nopeasti. Nyt siis Noah opettelee tarjoamaan, luopuminenhan sille on jo opetettu muutama vuosi sitten ja sen se kyllä älysi hämmentävän nopeasti. Peikko taas on opetellut luopumaan, kun sitä on tähän asti koulutettu kuitenkin lähinnä houkuttelemalla, vaikkei se kovin hyvin olekaan toiminut. Kivaa on ollut.
 |
| Vanha kuva, muttei oikein uusiakaan ole |
Kambur totutteli toissa päivänä loimeen. Eihän se siitä muuten millänsäkään ole, kuten ei mistään muustakaan, hieman pyrkii vaan sitä maistelemaan. Kokeilin sille Ljúfurin toista fleecevuorista sadeloimea ja jätin sen sitten lenkin ajaksi päälle. Vähän oli lyhyt, vaikka muuten olikin aika istuva, joten numeroa suurempia pitää jostain alkaa etsiä. Nyt menee vielä nuo Ljúfurinkin omat hätätilassa.
Kambur on myös totutellut pimeässä liikkumiseen, missä ei ole mitään ongelmia ilmennyt. Ljúfurista on ollut suuri apu kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen. Metsäpolulla olevan ison ojankin yli tuli Ljúfurin perässä kuin vettä vaan, vaikka yksin en ole sitä siitä saanut tulemaan. Olihan sen tyyli hieman omintakeinen. Askel alaspäin, ponnistus suoraan ylös kaikilla neljällä jalalla ja vähemmän hallittu laskeutuminen vastalaidalle, mistä kiipeäminen ylös. Ljúfur vaan kävelee pohjan kautta toiselle puolelle, vaikka oli se kyllä sillekin vaikeaa aluksi.
Ratsuponin alkeissa ollaan nyt siinä vaiheessa, että olen makaillut mahallaan selässä koko painollani. Ei aiheuta reaktioita. Tätä ollaan tehty silloin tällöin, kun sattuu muistumaan mieleen ja näin tullaan jatkamaankin siihen asti, kunnes tulee ratsukoulutuksen aika. Saatan jopa käväistä selässä istumassa jossain vaiheessa, ei se siitä rikki mene, mutta varsinainen ratsukoulutus olisi aikomus aloittaa vasta aikaisintaan vuoden päästä pienellä totutuksella ja vasta nelivuotiskesänä sitten oikeasti. Kunhan nyt kasvaa ensin ja saadaan hissukseen kaikki valmistava treeni tehtyä. Kuten liikkuminen satulan kanssa, selkään nousu jalustimesta, varma paikallaan pysyminen selkään noustessa ja hakeutuminen korokkeen viereen itsenäisesti. Kaikkea tätä ja paljon muuta voi varsin hyvin tehdä rikkomatta kasvavaa ponia. Ja aikaahan on. Se on vaan niin nopea ja halukas oppimaan, että se oma malttaminen on se vaikein paikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti