Pieniä ilon aiheita

Ilmat ovat olleet ihanan keväiset, joten ulkoilua on ollut ohjelmassa tuntitolkulla joka päivä. Eilen ei ollut ihan niin kaunis päivä, joten aamusta suuntasin koirien kanssa hallille. Ensin käytiin lenkillä. Aurinko ei näyttäytynyt, joten ei tullut hikikään. Halliin pääsi ensimmäisenä Noah. Sen kanssa aloitettiin Rallylla ja ihan hirvittävän hyvin keskittyi koiraskoira agilityesteiden seassa, mikä ei ole ollenkaan sanottua. Aina ei vaan pysty. Nyt pystyi. Oikealla seuraamista ja muutama temppu oikealla, sekä peruutusta. Peruutuskin alkaa toimia. Vihdoin! Jippii! Niin hyvä mieli. Eikä aksaillessakaan, sitten Rallyn jälkeen, tarvinut kuin kerran muistuttaa, että kuuluu keskittyä, eikä vaan sinkoilla päättömisti sinne tänne. Kontaktitkin sujuivat ilman mitään vääntöä.

Peikkokin oli hyvä. Yhtään ei keskittynyt hajuihin tai muuhunkaan, vaan otti heti omatoimisesti kontaktia oven sisäpuolella. Muutamia esteitä sai suorittaa ja vauhdilla suorittikin. Vähänhän se juoksenteli minne itse halusi, muttei haittaa, kunhan tekee reippaasti ja vauhdilla omasta halustaan. Ensin palkkaantui hyvin lelulla, mutta kun vire alkoi hiipua, vaihdettiin lennosta nameihin ja homma jatkui yhtä vauhdikkaasti kuin siihenkin asti. Paljoa ei tehty, ettei ehdi kyllästyä. Vaan tämäkin on jo voitto. Hieno Peikko.

Ljúfurin kanssa ollaan lenkkeilty ahkerasti ja koska karvaa on ja lämpöä on riittänyt, hiki on tullut. Vähän ollaan extremeäkin harrastettu ilman omaa syytämme, mutta onni on ollut matkassa, eikä mitään peruuttamatonta ole päässyt käymään. Sunnuntaina lähdettiin reippaina maastoon. Rennosti käppäiltiin eteenpäin, kunnes kuski havaitsi kovaa, ilman omaa kuskiaan, vastaan kiitävän ponin. Äkkiä alas selästä ja ponia kiinni ottamaan, joka antoikin hyvin kiinni. Poni palautettiin kuskille ja matka jatkui. Hetken talutin, kunnes kiipesin takaisin kyytiin. Olin niin ylpeä ponistani, joka jatkoi rennosti matkaa, ilman mitään näkyvää stressiä ja tehtiin mukava lenkki.

Maanantain talutuslenkiltä

Eilenkin oli mutkia matkassa. Ensin uhkasi alkaa sataa ihan kunnolla juuri kun oltiin lähdössä, vaan selvittiin kuitenkin matkaan. Ensimetreillä tuli vastaan rämisevä traktori hiabin ja peräkärryn kanssa kapealla tiellä. Selvittiin ohi hyvässä järjestyksessä, vaikka kuskia hirvittikin. Matka jatkui, kunnes metsäpätkällä lähti ponilta yht'äkkiä etujalat alta, kun maa vajosi. Hetki kynnettiin turvallaan, mutta matka jatkui keskeytymättä eteenpäin ja poni oli hetkessä takaisin jaloillaan. Vähän säikähdettiin molemmat, muttei kauaa jaksettu murehtia, mitäänhän ei käynyt. Kunnes hetken päästä maa petti taas alta ja Luippiksen toinen etunen putosi routakuoppaan. Loppumatka mentiinkin varovasti. Melkein jo tallilla, oli se vastaan tullut traktori kasaamassa puukuormaa ja meteli oli kova. Ohi päästiin hieman hyppien ja tallille saavuttiin puolijuoksua. Olin taas niin ylpeä ponista, joka ei tuntunut saavan mitään traumoja, vaan oli ihan oma itsensä lenkin jälkeen.

Kotimatkalla ennen jännittävää traktoria.

Kamburin kanssa ollaan jatkettu tutustumista. Pari päivää pidettiin ihan vapaata, kun kakara alkoi olla aika väsyneen oloinen kaikesta uudesta. Kävin vain tarhassa harjailemassa, kun sitä karvaahan lähtee. Eilen sitten taas kaivettiin Kakara tarhasta ja harjattiin ihan puomilla kuten isot hevoset konsanaan. Paikallaanolo on yhä vaikeaa, mutta muuten kyllä sujuu. Esimerkiksi jalkojen ylhäällä pitelemisestä ei ole tarvinut keskustella sen ensimmaisen kerran jälkeen kertaakaan.

Ensin mentiin kentälle. Kakara irti, jos olisi vaikka juossut. No ei juossut. Juoksutusraipalla aloin sitten sivelemään varsaa ympäriinsä ja muutamaa askelta ja pientä ihmettelyä enempää ei reaktioita syntynyt. Rauhallinenhan se on kaikessa, mutta aina jaksaa silti yllättää. Hieman harjoittelimme myös "pohkeesta eteen"- alkeita eli raipalla kosketus kylkeen, raipan poisto heti kun vähänkään liikahti. Älysi nopeasti. Viisas varsa.

Lähdettiin vielä kävelylle ja nyt olikin ihan innostunut 2-vuotias narun päässä, viime kerran 20-vuotiaan sijasta. Pientä loikkaa ja muuta intoilua ja ihmettelyä. Normaali varsa siis. Naru pysyi kuitenkin löysällä, eikä se syliinkän yrittänyt eli ihan hyvin meni. Takaisin kantattiin metsän poikki ja sekös olikin Kamburin mielestä mielenkiintoista. Yhtään ei ehtinyt loikkia, kun kaikkea piti ihmetellä ja maistella ja haistella. Melkein meinasi hiki tulla, kun pohjat ovat aika pehmeitä ja huonoja liikkua juuri nyt. Varsinkin metsässä.

Autojen ohituskin sujuu muuten varsin mallikkaasti. Hiukan ne aiheuttaa ihmetystä, muttei mitään jännitystä. Puomillakin seisoi nätisti, vaikka tallin isäntä ajoi traktorilla ohi ja vielä takaa päin. Toki olin valmistautunut ja rapsuttelin harjalla sään kohdalta juuri samalla hetkellä, mutta olisihan se silti pelännyt, jos siihen taipumus olisi. Voi kun minä niin tykkään tuosta kakarasta.