lauantai 12. maaliskuuta 2016

Sekalaista sepittelyä

Auringonlasku tässä iltana eräänä. Ihanaa kun on niin pitkään jo valoisaa.

Ja toinen pakkasten aikaan aiemmin talvella, silloin kun pimeä yllätti jo ihan liian aikaisin.

Kuten sanottu, Ljúfur on lenkkeillyt ohjasajaen. Hassu kuvakulma, poni näyttää aivan norsulta.. tai ainakin sairaan lihavalta. Ei se ole, hieman vain mahakas, muttei todellakaan noin paksu.

On se liikkunut ratsainkin. Tässä ikuistettuna eilen varustehuoneen ikkunasta. Kentältä oltiin just tultu ja zoomailin surkeaa istuntaani peilikuvasta. Ja joo, ei ole kypärää. Tuhma minä!

Hieman toinen kuvakulma.. ja kesäihottumaisen kuiva harja.. Kohta se taas alkaa, huoh. Rasvat on valmiina odottamassa ja ihottumayrtit tilattu. 

Koirat on lenkkeilleet nyt enemmän ihmisten ilmoilla, kun ovat taas terveitä. Tämä eiliseltä Karhulan jokipuistosta.. tai tarkemmin joen vastarannalta, puistoa näkyy taustalla.

Tämäkin kuva on eiliseltä ja paikka sama. Eilen ei käyty hallilla, mutta toissapäivänäpä käytiin. Molemmat pojat oli aika päteviä. Peikolla on ollut ohjelmassa pientä jääkauden poikasta ja kas, työtkin maistui ihan eri tahtiin.. tai sitten oli vain oikea tähtien asento tai jotain.. 

On Luippis lenkkeillyt satunnaisesti narun päässäkin.

Ulkotallin edessä hoidettavana. Taustalla friisiruuna Jilke.

Loppukevennys, pikku Sulosta on tullut jo näin iso poika ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti