Kaikki kuusi nelijalkaista on tallessa ja hyvissä voimissa. Mitä nyt Limpun maha on ollut karkailuista lähtien sekaisin ja Ljúfur hankaa hintsusti vieläkin. Diivalta lähtee karvaa ihan hirmuttomasti ja se sai tänään viimeisen antibiootin, kun sen peräpää oli tulehtunut nuoleskelun takia, eikä paikallishoito auttanut. Marulla oli eilen maha sekaisin ja tänään leikkasin takapäästä haisevat karvat. Noahilla on ollut myös jotain vialla, kun se on taas ollut herkillä, en kyllä ole keksinyt, että mitä. Peikko on ok, paitsi sille ei tunnu sopivan ainakaan tuo kuivaruoka, mitä nyt syövät. Eikä se taida enää kasvaa. Ei nyt ainakaan kuukauteen ole tullut juuri korkeutta lisää ja painokin on pysynyt samoissa. Tänään tosin sain aika huiman vaakalukeman, mutta epäilen ettei se ole totuus. No, onhan se tänään tasan 8kk vanha, joten kai sen kuuluukin jo olla täysikokoinen. Ja onhan se mudiksi iso, vaikka minusta rääpäle onkin.
 |
| Kolme neljästä karvakaverista, vain Diiva puuttuu.. |
Maanantaina oli kauhea päivä. Maru katosi. Oltiin metsässä ja se päätti lähteä eri suuntaan kuin me muut. Sinne se katosi pimeään, kun ei tullut kutsuttaessa, enkä juoksemallakaan kiinni saanut. Eikä sitä löytynyt mistään. Etsittiin jalan ja autolla, ei vilahdustakaan. Ihan kamalaa. Olin aivan varma, että sinne jäi. Jos Maru ei halua tulla löydetyksi, on sen löytäminen pimeässä aika mahdoton tehtävä. Tulin jo kotiin välillä, kun tuntui ettei ole mitään muuta tehtävissä enää, kuin odottaa ja toivoa että tulee itse kotiin. En pystynyt kauaa olemaan. Pakko lähteä etsimään. Pojat mukaan ja menoksi, aiemmin tekemämme lenkki toiseen suuntaan. Oltiin jo ihan metsätien loppupäässä, kun yht'äkkiä otsalampun valokeilassa olikin kolme koiraa. Maru oli löytynyt! Muttei se vieläkään ihan helpolla antautunut. Loppujen lopuksi ihanan ihanat paimenpojat älysivät pysäyttää seniilin mummokoiran, jotta sain sen kiinni ja viimein kotiin. Kello oli jo yli kymmenen, kun pääsimme kotiin, lenkille lähdettiin puoli kahdeksan aikaan. Kauhea nälkä Marulla oli, mutta muuten se oli hyvinkin pirteä. Eikä myöhemminkään ole ollut minkäänlaisia merkkejä väsymyksestä tai muustakaan. Sen verran taisi pelästyä itsekin, että pitää nyt kyllä varsin hyvin itse huolen, että pysyy mukana. Uskomaton teräsmummo se kyllä on ♥
Tänään kävi se, mitä olen eniten pelännyt. Peikon kimppuun hyökättiin. Ei onneksi käynyt kuinkaan, kun hyökännyt sakemanniuros enempikin halusi pelotella kuin vahingoittaa, mutta ikävää se oli silti. Peikko juoksi karkuun ja kiljui kuin olisi kurkkua katkaistu ja sakemanni perässä. Minä siihen Noah toisessa kädessä ajamaan vierasta koiraa pois. Onneksi Noah on fiksu, eikä osallistunut toimintaan räyhäämällä tai muutenkaan. Isäntä sai koiransa kiinni ja todettiin että Peikko vain pelästyi, eikä mitään fyysisiä vammoja syntynyt. Enkä usko, että psyykkisiäkään, sen verran fiksu kaveri on tuokin. Häntä pystyssä se jatkoi matkaa, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Huomenna jos pistäytyisi tuossa läheisellä maneesilla mätsärissä vielä varmistamassa, ettei traumoja syntynyt. Agikisat jää nyt väliin, kun auto ei oikein ole yhteistyöhaluinen. Mätsäriin pääsemme kävellen. Töissäkin pitäisi käväistä, mutta katsotaan nyt ensin, mitä tuosta autosta huomenna sanotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti