sunnuntai 17. elokuuta 2014

Iso poika ja muuta pientä

Eilen hakuiltiin jälleen. Molemmat pojat sai hyvin niukasti aamuruokaa, kun treenitkin alkoivat jo kympiltä. Peikolle pakkasin herkuilla höystetyn aamuruuan neljään palkkapurkkiin ja reppuun. Ja sitten mentiin. Peikko teki taas ensin. Neljä haamua aika syvällä, ehkä neljässä kympissä, yksi ihan jo takarajalla ja kallion takana. Haamut myös liikkuivat hiukan, eivätkä vaan pudonneet paikalleen. Hyvin toimi taas. Selvästi käyttää nenäänsä, vaikka vauhtikin kasvaa kokoajan. Eikä anna periksi, jos ei heti löydä. Hyvä siitä tulee, jos nyt saadaan joku ilmaisukin vielä aikaiseksi.

Noah läksi mukaan samalla kun palautin Peikon autoon. Noahille kolme haamua, joista yksi piilossa. Vauhtia ja intoa oli jokaisella pistolla ihan entiseen malliin eli liikaa. Myös ilmaisut ok. Hiukkasen alkaa epäilyttää, että josko siellä toisessa ryhmässä on tapahtunut jotain, kun tässä uudemmassa ei ongelmaa ole koskaan ollut. Saattaapi olla myös sattumaa ja todennäköisesti onkin, mutta.. Aina sitä tulee mieleen. Nyt kuitenkin jäi hyvä mieli, kun koira oli oma itsensä, iloinen ja reipas.




Perjantaina poikakoirat olivat aksailemassa. Noah teki vain kymmenen esteen pikkuharjoitusta, yli kahdenkympin rataa en lähtenyt edes yrittämään, kun siitä mitään tule kumminkaan. Ensimmäinen meni hyvin, Noksu irtosi hienosti ja haki esteille. Joku rima tuli alas, kun ohjaus oli myöhässä. Sen jälkeen sitten olikin liikaa kiinni ja kyseli joka esteen jälkeen, joten minulla meni taas tovi, että osasin asennoitua tähän mielentilaan. Ei jauhettu kauaa, vaikka minun olisikin tehnyt mieli. Koiralle kuitenkin parempi lopettaa ajoissa, kun sehän ei niitä virheitä tehnyt.

Treenien jälkeen odotettiin, että kenttä tyhjeni ja käytiin Peikon kanssa paikkaamassa puomipaniikkia. Peikolla oli jokin mörköiästä johtuva kiipeilykammo ja kun sitten puomille sen vein, sille iskikin paniikki.  Ja kun iski, niin pakkohan se on ollut korjata, ettei sitten jatkossa aiheuta ongelmia. Viime perjantaina teinkin sitten niin, että "pakotin" sen kiipeämään koko puomin päästä päähän eli hihnassa namilla houkutellen, palkka aina itse otetuista askelista. Hiukanhan siinä joutui odottelemaan ja aikaa kului varmaan vartti, jos ei enemmänkin, mutta niin vain päästiin puomi alusta loppuun. Ja kas kummaa, ongelma olikin kokonaan kadonnut viikossa ja Peikko kipitti ihan itse vauhdikkaasti ja iloisena koko puomin. Namia ei voinut edes yrittää tarjota ennen kuin alastulolla, koska pikkuherra sekosi siitä ihan ihmeen voimakkaasti ja meinasi pudota puomilta. Taisi olla jo nälkä. A-estekin kiivettiin kerran namin voimalla hienosti ja nyt saavatkin molemmat esteet odottaa Peikon kasvamista aikuiseksi.




Sitä luoksetuloakin treenattiin aksailujen yhteydessä, kun oli oiva tilaisuus käyttää hyväksi treenikavereita pitämään Peikkoa paikallaan. Hyvin se olisi ohittanut nytkin, mutta lelulla sain sen stoppaamaan pari kertaa ihan oikeaan paikkaan. Ei se kyllä jarruttanut silti. Mutta eiköhän se vielä opikin. Samalla ollaan tehty "luoksetuloa" myös kotona, mistä taas pientä videoevidenssiä. Kuvasin koko treenin, missä tehtiin myös näyttelyseisottamista tottistelun lisäksi ja aikaa kului noin viisi minuuttia. Ja me tehtiin mielestäni tosi pitkä treeni verrattuna normaaliin. Videosta tosin on leikattu turhat pois eli pituutta on vain kaksi minuuttia viiden sijaan. Ehkäpä sen joku viitsii jopa katsoa. Itselleni se on oikein hyvää materiaalia edistymisen seurantaan.




Peikko nostaa koipea. Sehän on merkannut jo varmaan kuukauden päivät, mutta nostamatta koipea. Selvää merkkailua kuitenkin, kun pissaa heti muiden pissan päälle tai jonkun hajun päälle. Eikä lorota kaikkea kerrallaan. Satunnaisesti on nostanut jopa koipea, mutta tänään tuossa aamulenkillä metsässä oikein seurasin tarkkaan, kun kulki Noahin perässä, että kuvittelenko vaan vai merkkaako oikeasti. Ja niin vaan merkkasi ja myös joka kerran nyt nostamalla myös koipea. Aika aikaisin on alkanut, kun tulee vasta viisi kuukautta parin viikon päästä. No, pissaa se kyllä toistaiseksi vielä kuitenkin suurimmaksi osaksi pentupissoja. Vaan ei varmaan mene kauaa, kun ne jo jäävät. Iso poika.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti