sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Yllätystalvi

Ilmojenhaltija järjesti mukavan yllätyksen pitkään jatkuneen jatkuvan vesisateen jälkeen. Perjantaina satoi lunta. Ei sitä kovin paljon kertynyt, vaikka sitä hetkellisesti tuli hyvinkin sakeasti. Pakkastakin on pidellyt, öisin jopa kymmenen asteen verran, joten lumi on myös pysynyt.


Noah ja Diiva hieman riehaantuivat ja vetivät hullunrundia pitkin pihaa hyvän tovin. Metsässäkin käytiin pyörähtämässä ja nauttimassa ensilumesta.

Maru otti vähän rauhallisemmin.

Ljufur nauttii lumesta ja pakkasesta ja ötökkävapaasta olotilasta. Ei tulisi sisään ollenkaan 

Limppu näyttää olevan talvesta samaa mieltä kuin minäkin. Ei nappaa.

Märkä oli vielä perjantaina lumen alla.

Eilen olin aamuvarhaisesta iltapäivälle kolmosen haku-kokeessa "töissä". Töissä on lainausmerkeissä siksi, että yhdestätoista koirakosta vain neljä tuli tottikseen kentälle, joten henkilöryhmän palveluksia ei juurikaan tarvittu. Päivä meni kuitenkin joutuisasti hyvässä seurassa ja pikkupakkasessa, kauniista auringonpaisteesta nauttien. Kolmea hyväksyttyä tulostakin saatiin juhlia. Olisihan niitä saanut olla enemmänkin, mutta yllätystalvi taisi tehdä tepposensa koirille ja epäonnistumisia maastossa tuli enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Kiva päivä kumminkin.

Kisoihin olisi itselläkin tehnyt mieli jo pitkään, siksihän Noahkin on oikeastaan hankittu. Nyt taas kun vuosien kisatauon jälkeen pääsi haistelemaan ilmapiiriä, niin kisainto senkun kasvaa kohisten. PK-kisoissa vaan on niin mieletön ilmapiiri. Ei sitä enää muistanutkaan.

Tulevia kisoja odotellessa on treenattu ja Noah on ollut ihan pätevä. Ilmaisut on pysyneet ihan hyvin kasassa nyt jo monessa treenissä eli nykyinen systeemi taitaa sopia tuolle koiralle. Piilotreeni jatkuu muun ohessa. Viikko sitten omissa treeneissä tehtiin kokeilu. Piilo oli n.20 metrissä ja keskilinjalle selkeästi näkyvissä. Maalimies valmiiksi piiloon ja piilo kiinni. Lähetys ja Noah juoksi suoraan piilolle, mutta totesi hajusta huolimatta ettei siellä mitään maalimiestä ole ja jatkoi etsimistä. Huomasi kuitenkin hyvin äkkiä, ettei hajua ollut muualla ja palasi piilolle. Pyöri ympäri, eikä meinannut millään muistaa, mitä siinä oikein olisi pitänyt tehdä. Tuijotteli minua, josko olisin auttanut. Turha toivo, itse oli ratkaistava. Kyllä se haukku sieltä viimein tuli, mutta aikaa siinä meni. Hyvä harjoitus.

Torstaina tehtiin pikatreeni illalla parin kaverin kanssa tuossa ihan lähellä. Kävin näyttämässä lähellä kun maalimies ryömi piiloon ja laittoi luukun kiinni. Lähetys keskilinjalta. Taas pyöri ympärillä ja mietti, mutta ratkaisi tilanteen jo huomattavasti nopeammin. Hieno poika!

Ehkä siitä vielä kisakoira saadaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti