Tiistaina oltiin Noahin kanssa agiliitoilemassa hallilla ensimmäisen kerran tänä syksynä. Kesäkausi on siis virallisesti ohi. Viime viikolla oltiin vielä kentällä, vaikka pimeä uhkasikin yllättää.
Ratatreeniä ohjelmassa ja hyvinkin vauhdikasta sellaista, kuten viimeksikin. Ensin juostiin koko kenttä ympäri, suorittaen tietty esteitäkin siinä samalla. Ja koska Noah on viimein keksinyt, ettei ohjaajaa ehkä kannata odotella, kun ei se kumminkaan perässä pysy, niin johan eteni vauhdilla pieni koiraskoira. Revittelyn jälkeen pitikin sitten keskittyä kiemuroihin ja hämmästyttävän hyvin tuo vaan onnistui kasaamaan itsensä ja suorittamaan ihan kelvollista rataa, ohjaajan hölmöilyistä huolimatta... Uudet jalat olisi vieläkin tilauksessa. Ei vaan ole mistään löytynyt sopivia.
Eilen oli sitten ohjelmassa hakuilua. Pari kertaa ollaan nyt tehty niin, että minä olen käskyttänyt maahan maalimiehellä, jonka jälkeen vapautan palkalle. Ensimmäinen maalimies oli aika ryteikössä ja ojan takana ja vielä metsätien ylityskin radalla oli ja koska herralla oli vaihteeksi virtaa reippaasti enemmän kuin järkeä, meni lähinnä juoksemiseksi. Muutaman lähetyksen jälkeen annoin periksi ja laitoin toiselle puolelle. Sieltä maalimies löytyikin helposti, eikä käytöksessäkään ollut huomautettavaa. Uusi yritys vasempaan etukulmaan, nyt ääniavulla. Maalimies löytyi toisella lähetyksellä kun ensimmäisellä meni ojaan uimaan, eikä siis mennyt siitä yli. Käytös oli taas ihan hyvä. Kolmannella pitikin sitten jo pari kertaa lipaista ja siinä samalla tölväistä maalimiestä nenään. Ilmaisu oli muutenkin aika levoton. Viimeinen oli paras. Hyvä suora pisto takarajalle ja nopeasti löytö. Maalimieskäytöskin oli moitteetonta. Ehkä siitä vielä hakukoira tulee.
Tänään käytiin pitkästä aikaa tekemässä esineruutu. Kolme esinettä siellä oli ja kaikki kolme tuli sujuvasti sieltä poiskin. Vauhtia ei ollut ihan normaalisti, mutta rauhallisemmalla menolla ehkä onnistui keskittymään paremmin. Tiedä häntä, hieno ruutu kumminkin. Luovutukset nyt on ihan peestä kun eihän tuo halua irrottaa, vaikka kiltisti tuokin minulle. Vaan se nyt on pikku juttu, enkä jaksa siitä stressata vielä. Kahtellaan sitten ensi kesänä jos ei siihen mennessä ala toimia.
Vihdoinkin sattui tänään olemaan sekä poutaa että aikaa, joten varustin Ljufurin lenkille lähtiessä satulalla ja suitsilla, kuten olen jo pitkään suunnitellut. Vähän se katsoi pitkään kun aloin satulaa selkään värkätä, muttei mitenkään stressaantuneesti, ihmetteli vain. Pari sataa ensimmäistä metriä, kävellä laahusti hitaasti ja ihmetteli satulaa selässään. Kun eihän sillä koskaan ole muuta kuin se riimu, niin onhan se ihmeellistä kun onkin yht'äkkiä painoa selässä.
Aika äkkiä virittelin ajo-ohjat saippareihin ja jatkettiin matkaa ohjasajaen. Voi kuinka poni olikin mielissään ja niin kiltti kuin vain voi. Koskaan ei ole jarrut eikä ohjaus toimineet niin hyvin kuin tänään. Se oikein keskittymällä keskittyi pyyntöihin ja toimi todella hienosti. Reipasta käyntiä painettiin menemään reilun kilometrin verran. Kerran saatiin aikaan ihan vahingossa pieni tölttipätkäkin. Siitä sitten innostuneena yritin kotimatkalla saada töltin nousemaan ihan tarkoituksella. Ja onnistuihan se. Hieno poni. Ravi onkin sitten hankalampi saada pyynnöstä esiin kun herra käyttää tarhassakin mielummin tölttiä. Vaan eiköhän me se ravikin saada sieltä vielä kaivettua.
Kun nyt viimein se loma reilun viikon päästä alkaa, täytyy ottaa asiakseen jatkaa treeniä. Varsinkin kun selvästi Ljufur on iloisempi lenkillä silloin kun sillä on tehtävä. Taluttaessa se tulee laahustaen perässä, mutta ohjasajaen on vauhti reipasta ja korvat hörössä.
Ratatreeniä ohjelmassa ja hyvinkin vauhdikasta sellaista, kuten viimeksikin. Ensin juostiin koko kenttä ympäri, suorittaen tietty esteitäkin siinä samalla. Ja koska Noah on viimein keksinyt, ettei ohjaajaa ehkä kannata odotella, kun ei se kumminkaan perässä pysy, niin johan eteni vauhdilla pieni koiraskoira. Revittelyn jälkeen pitikin sitten keskittyä kiemuroihin ja hämmästyttävän hyvin tuo vaan onnistui kasaamaan itsensä ja suorittamaan ihan kelvollista rataa, ohjaajan hölmöilyistä huolimatta... Uudet jalat olisi vieläkin tilauksessa. Ei vaan ole mistään löytynyt sopivia.
Eilen oli sitten ohjelmassa hakuilua. Pari kertaa ollaan nyt tehty niin, että minä olen käskyttänyt maahan maalimiehellä, jonka jälkeen vapautan palkalle. Ensimmäinen maalimies oli aika ryteikössä ja ojan takana ja vielä metsätien ylityskin radalla oli ja koska herralla oli vaihteeksi virtaa reippaasti enemmän kuin järkeä, meni lähinnä juoksemiseksi. Muutaman lähetyksen jälkeen annoin periksi ja laitoin toiselle puolelle. Sieltä maalimies löytyikin helposti, eikä käytöksessäkään ollut huomautettavaa. Uusi yritys vasempaan etukulmaan, nyt ääniavulla. Maalimies löytyi toisella lähetyksellä kun ensimmäisellä meni ojaan uimaan, eikä siis mennyt siitä yli. Käytös oli taas ihan hyvä. Kolmannella pitikin sitten jo pari kertaa lipaista ja siinä samalla tölväistä maalimiestä nenään. Ilmaisu oli muutenkin aika levoton. Viimeinen oli paras. Hyvä suora pisto takarajalle ja nopeasti löytö. Maalimieskäytöskin oli moitteetonta. Ehkä siitä vielä hakukoira tulee.
 |
| Osaa se ainakin liikkua metsässä sujuvasti ja sukkelasti ;) |
Tänään käytiin pitkästä aikaa tekemässä esineruutu. Kolme esinettä siellä oli ja kaikki kolme tuli sujuvasti sieltä poiskin. Vauhtia ei ollut ihan normaalisti, mutta rauhallisemmalla menolla ehkä onnistui keskittymään paremmin. Tiedä häntä, hieno ruutu kumminkin. Luovutukset nyt on ihan peestä kun eihän tuo halua irrottaa, vaikka kiltisti tuokin minulle. Vaan se nyt on pikku juttu, enkä jaksa siitä stressata vielä. Kahtellaan sitten ensi kesänä jos ei siihen mennessä ala toimia.
Vihdoinkin sattui tänään olemaan sekä poutaa että aikaa, joten varustin Ljufurin lenkille lähtiessä satulalla ja suitsilla, kuten olen jo pitkään suunnitellut. Vähän se katsoi pitkään kun aloin satulaa selkään värkätä, muttei mitenkään stressaantuneesti, ihmetteli vain. Pari sataa ensimmäistä metriä, kävellä laahusti hitaasti ja ihmetteli satulaa selässään. Kun eihän sillä koskaan ole muuta kuin se riimu, niin onhan se ihmeellistä kun onkin yht'äkkiä painoa selässä.
Aika äkkiä virittelin ajo-ohjat saippareihin ja jatkettiin matkaa ohjasajaen. Voi kuinka poni olikin mielissään ja niin kiltti kuin vain voi. Koskaan ei ole jarrut eikä ohjaus toimineet niin hyvin kuin tänään. Se oikein keskittymällä keskittyi pyyntöihin ja toimi todella hienosti. Reipasta käyntiä painettiin menemään reilun kilometrin verran. Kerran saatiin aikaan ihan vahingossa pieni tölttipätkäkin. Siitä sitten innostuneena yritin kotimatkalla saada töltin nousemaan ihan tarkoituksella. Ja onnistuihan se. Hieno poni. Ravi onkin sitten hankalampi saada pyynnöstä esiin kun herra käyttää tarhassakin mielummin tölttiä. Vaan eiköhän me se ravikin saada sieltä vielä kaivettua.
Kun nyt viimein se loma reilun viikon päästä alkaa, täytyy ottaa asiakseen jatkaa treeniä. Varsinkin kun selvästi Ljufur on iloisempi lenkillä silloin kun sillä on tehtävä. Taluttaessa se tulee laahustaen perässä, mutta ohjasajaen on vauhti reipasta ja korvat hörössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti