Hyvästi ja näkemiin ystäväni

Maanantaina (11.11.) soitin heti aamusta taas eläinlääkärille ja lähdin jo ennen yhdeksää hakemaan koiria kotoa. Noah oli tosi kipeä, eikä särkylääkkeetkään auttaneet, vaikka olin tunkenut niitä sille reilusti. Patti vuoti ja oli tosi hurjan näköinen, kun valkoinen kaulus oli värjäytynyt vereen. Ajelin Anjalaan ja jo ennen kymmentä oli Noah poissa. Peikko kävi haistamassa kaveriaan ja toteamassa tilanteen. Peikon kanssa kaksin ajeltiin sitten kotiin ja minä palasin töihin. Olo oli huojentunut ja samalla pettynyt, kun ehdin jo toivoa, että vielä olisi aikaa jäljellä. Tällä kertaa sitä ei kuitenkaan ollut tämän enempää. Ratkaisu toki oli ainoa mahdollinen, kun kasvain oli näin agressiivinen. 

Siellä se nyt paimentaa laiduntavaa Ljúfuria ja on onnellinen. Tämä näky piirtyi hyvin selvänä verkkokalvoilleni heti kun Noah oli mennyt ja siihen haluan uskoa, oli se sitten mielikuvitusta, unta tai ihan mitä hyvänsä.

Olipa outoa palata töistä kotiin, kun siellä oli vain yksi pieni koirapoika. Viimeksi on meidän taloudessa ollut vain yksi koira vuonna -92 toukokuussa, juuri ennen kuin muutin Nokialta Kotkaan. Silloin hain nuoren dobberinartun kaveriksi gööttipennun, ensimmäisen appenzellini "korvaajaksi", joka siis oli lopetettu loppuvuodesta -91. Sen jälkeen on minulla aina ollut kaksi tai useampi koira, parhaimmillaan neljä.

Illalla käytiin vielä Peikon kanssa vähän shoppailemassa Mustissa & Mirrissä ja Cittarissa sekä Tokmannilla. Samalla käytiin lenkkeilemässä Karhulassa tunnin verran. Kun ei oikein kotonakaan osannut olla. 

Tiistaina (12.11.) kurvattiin Peikon kanssa tallille töiden jälkeen. Kävin Korpun kanssa pienen ajolenkin heittämässä. Aikaa saatiin pieneenkin lenkkiin kulumaan ihan hervottomasti, kun autoja tuli vastaan ja meni ohi ihan mahdoton määrä ja kun aina väistät tien sivuun odottamaan ja sama taas hetken päästä uudestaan, niin tuntui ettei matka etene ollenkaan. Yleensä nähdään ehkä yksi auto, jos sitäkään. No, saatiin lenkki heitettyä, purettiin kamat, heitettiin loimi niskaan ja lähdettiin vielä köpöttelemään Peikon kanssa pieni lenkki.

Keskiviikkona (13.11.) en käynyt taaskaan tallilla, yhtään en kyllä muista miksi. Varmaan sadepäivä. Peikon kanssa ollaan todennäköisesti käyty lenkillä, mutta mitään merkintöjä mistään ei löydy, saati että olisi muistikuvia.

Torstaina (14.11.) käytiin harmaiden viisivuotiaiden kanssa kävelyllä noin neljän kilometrin verran. Peikko on aika normaali oma itsensä ollut kokoajan, vaikka ei aiemmin ole ainoana koirana elänytkään. Hiukan se on epävarma ja alun innostuksen laannuttua, alkaa lenkilläkin kulkea vähän jaloissa ja hyppiä vasten, mitä ei ole ennen tehnyt. Vähenee kyllä päivä päivältä. Helppohan sen kanssa on liikkua, kun se on niin kiltti ja nyt vielä normaalia kuuliaisempi. 

Perjantaina (15.11.) taistelin viimein Korpun kärryihin korjatut renkaat paikalleen, mitkä siis sain viimein alkuviikosta takaisin. Nehän siis oli korjattavana meillä töissä kunnossapidon kavereilla siitä asti, kun sattui se äksidentti ja niistä alkoi kuulua kummallista ääntä. Nyt toimii taas. Käytiin pienesti kokeilemassa, vain reilun kolmen kilometrin verran, kun kello oli jo aika paljon, ennen kuin päästiin matkaan. Käytiin vielä sen jälkeen Peikon kanssa vähän lenkkeilemässä, ennen kuin palautin ponin pihattoonsa.

Lauantaina (16.11.) käytiin Korpun kanssa pienellä maastolenkillä ratsain. Lannan lappauksessa ja jalkojen pesussa meni sen verran aikaa, että pimeä meinasi yllättää, muttei ihan yllättänyt. Oli minulla kyllä otsalamppu mukana, muttei sitä tarvittu, ennen kuin pihatolle mennessä sitten myöhemmin. Peikon kanssa kävin vielä pimeässä kipittelemässä pienen lenkin, ennen kuin läksin takaisin kotiin. Ja juorusin tallikaverin kanssa.

Sunnuntaina (17.11.) Käytiin sitten kimppalenkillä molempien poikien kanssa. Tehtiinkin vähän pidempi lenkki ja ponilla oli virtaa vaikka muille jakaa. Hirveä vauhti päällänsä kokoajan. Jossain vaiheessa oli pakko rääkästä muutama kirosana, että alkoi kuunnella, kun oli alussa korvatkin hiukan hukassa. Sen jälkeen alkoi sujua, vaikka kovaa mentiin silti.

Maanantaina (18.11) käytiin Peikon kanssa töiden jälkeen pienellä pyörälenkillä. Ehdittiin vielä levätäkin, ennen kuin viiden jälkeen lähdettiin ajelemaan Myllykoskelle treenikaverin pihalle ja autotalliin nosetreeneihin. Ihan ei ollut Peikossa intoa ja sellaista paloa kuin toivoisin, mutta toimi kuitenkin ihan mukavasti. Ensin oli autotallissa, jossa siis ei ollut autoa, vaan varastona oli lähinnä, kaksi piiloa. Molemmat olivat noin nenän korkeudella. Hissukseen nuuskutteli ja löysi siinä samalla hajupiilotkin. Mitään ilmaisua ei oikein tullut, eikä sitä ole opetettukaan, mutta on yleensä tökkinyt kuonolla. Nyt vaan pysähtyi, jolloin palkkasin. Toisena tehtiin autotallin ulkoseinään piilotettu haju. Siihen joutui hiukan jo nousemaan, mutta ihan hyvin meni sekin. Muuta ei tehty. Tässä tapauksessa vähemmän on todellakin enemmän. Kotona oltiin vasta yhdeksän jälkeen, kun jotenkin taas vaan aikaa meni, vaikkei meitä edes ollut kuin kolme. Treenaavia koiria oli kylläkin viisi.

Ensimmäinen viikko ilman Noksua selätetty. Ensin käytiin molemmat Peikon kanssa vähän ylikierroksilla, kunnes tuli hirmuinen väsymys, lähinnä minulle. Toinen viikko alkoi jo aika normaaleissa tunnelmissa. Kai tämä tästä. Ihan sujuvasti olen saanut työnnettyä koko asian kyllä mielestäni. Kun vaan ei pysty vielä ajattelemaan, ilman että tulee itku. Mutta kuten sanottu, kai tämä tästä.

Voihan patti!

Maanantaina (4.11.) oltiin taas Kouvolassa Nose-treeneissä. Peikolle tehtiin pari mukavan helppoa etsintä-/motivointitreeniä, jotka meni ihan superhyvin. Ensin kuljetin purkkia itse piiloon, Peikon katsellessa kauempaa. Seuraavalla kierroksella kaveri vei ja oli siellä valmiitakin piiloja. Hienosti ja varsin tohkeissaan etsi Peikko. Ja löysi hienosti. Mukavaa oli taas. Kotona oltiin aika myöhään. Siinä illalla katse sattui jotenkin Noahin kaulaan, joka näytti taas siltä, ettei karvat olleet irronneet valkoisesta kauluksesta, vaikka muuten oli jo aika kalju. Näin on käynyt ennenkin, joten ajattelin nyppiä karvoja vähän. Paitsi että siellä olikin nyrkin kokoinen patti, joka pullotti kaulan vasemmalla puolella. Ja koska olen työskennellyt hoitajana eläinlääkäriasemilla, tajusin heti, ettei nyt näytä hyvältä. Toivoin toki, että kyse olisi jostain muusta kuin pahanlaatuisesta kasvaimesta, vaikka se siltä käteen tuntuikin.

Kuvassa pattia ei vielä ole, vaikka siltä voi näyttää. Panta, kauluskarvat ja väritys aiheuttaa näköharhan, mutta nuolen osoittamasta paikasta se löytyi.

Tiistaina (5.11.) varasin heti aamulla Noahille lääkäriajan, jonka sain keskiviikolle kello yhdeksitoista. Illalla tavalliseen tapaan tallille ja koko lauman kanssa lenkille. Korppu oli kovin reipas, enkä ihan meinannut jaksaa perässä kipitellä, mutta kelikin oli vaihteeksi viileämpi kuin vähään aikaan. Hienosti se kuunteli silti.

Keskiviikkona (6.11.) karkasin päivällä töistä joksikin aikaa, hain koirat kotoa ja ajelin Anjalaan. Olin ajoissa paikalla, mutta päästiin jo heti sisälle. Lääkärinä tuttu jo teiniajoilta, joka kokeili, nappasi neulalla näytteen ja totesi, että mahdollisesti mastsolukasvain eli pahanlaatuinen kuten pelkäsinkin. Vaihtoehdot vähissä, mutta halusi vielä kokeilla kortisonia, joka saattaisi pienentää kasvainta. Sitä siis tuikkasi kasvaimeen ja minä palasin töihin toivoen parasta ja peläten pahinta. Koirat odottivat autossa loppupäivän, niin ei tarvinut edestakaisin ajella. Ihan olin valmistautunut jo viimeiseen matkaan, joten tämä oli iloinen yllätys.

Illalla kävin vielä ajamassa Korpun kanssa pienen lenkin, juuri auringonlaskun aikaan. Kiva ilma, vaikka kylmä meinasi tulla kärryillä istuskellessa. Kotimatkalla napattiin tuttu täti kyytiin hetkeksi, kun oli kävelemässä kyytiään vastaan. 

Torstaina (7.11.) en mennyt tallille. Noahin patti näytti selvästi pienentyneen ja koirakin oli pirteämmän oloinen, vaikkei se mitenkään kipeältä ollut aiemminkaan vaikuttanut. Käytiin tunnin lenkki Hutikalla ja treenattiin sen jälkeen Nosea Siltiksellä. Tilasin jokin aika sitten Vainuvoimalta vähän tarvikkeita ja nyt otettiin käyttöön magneettipurkit. Kaksi purkkia kävin kiinnittämässä kierrätyskontteihin ja sitten etsimään otsalampun valossa. Peikolla oli jännää, niin kovin jännää, mutta kannustamalla ja auttamalla löysi ja hiukan piristyikin. Mutta vaikeaa oli. Tein välillä Noahin kanssa ja otin Peikon uudestaan vielä. Oli vähän parempi jo, mutta jännittynyt vieläkin. Laitoin hajun sitten rullakkoon, joka oli kaupan seinustalla valossa ja se olikin sitten jo ihan helppo, eikä enää jännittänyt lainkaan. Noahin kanssakin tein sitä, muttei se vieläkään oikein tajunnut, kun ei oikein keskittynytkään.

Perjantaina (8.11.) sitten taas tallille tavalliseen tapaan. Käytiin Korpun kanssa pienellä maastoköpöttelyllä ratsain. Kovin olisi alkumatkasta mielellään kääntynyt takaisin päin ja pysähtelikin vähän väliä kyselemään, että josko sitä kuitenkin kotiin jo mentäisi. Jonkin verran taas yskikin. Kyllä se siitä sitten kuitenkin piristyi ja kotimatkalla oli jo ihan hyvällä tuulella, eikä kiirekään ollut, kuten olisin olettanut. Lenkin jälkeen käytiin vielä pieni lenkki koko porukalla, kun koiratkin piti käyttää ja Korpulle ei yksikään askel ole turha.

Lauantaina (9.11.) käytiin Skorpanin kanssa ajelemassa noin seitsemän kilometrin lenkki. Varsin oli tahmean tuntuinen kaveri, vaan yskikin yhä. Toivottavasti ei nyt ole taas sairastunut. Ei se kyllä kuumeinen ole tai muutenkaan kipeän tuntuinen. Ja kyllä me jossain kohtaa kovaakin mentiin, hienoa pitkää ja kevyttä ravia ja reipasta laukkaa. Ei kyllä pitkästi, suurimmaksi osaksi käveltiin.

Illalla käytiin vielä koirien kanssa kaupalta lenkillä. Pimeää on kun hitto, mutta koska katuvalot, toisin kuin täällä korvessa, niin mikäs siinä oli kipitellessä. Noahin patti tuntui taas kasvaneen ja kovin stressaantuneeltakin se vaikutti, mutta ajattelin vaan kuvittelevani.

Ja kyllähän se tuossa kuvassakin selvästi kasvaneelta näyttää, nyt kun tätä katson.

Tässä on nyt jotain kovin kummallista tässä bloggerissa, tekstit pienenee ja suurenee minusta riippumattomista syistä, kuvat siirtyilevät kun yrittää kuvatekstejä saada laitettua, enkä saa tätä muokattua haluamakseni, vaikka kuinka yritän. No, kai tästä selvän saa näinkin.

Sunnuntaiaamuna (10.11.) oli Noahin patti jo herätessäni ihan hirmu iso ja koira tosi kipeän oloinen. Puhkaisin patin, jos helpottaisi oloa, muttei sieltä tullut kuin verta, eikä se pattia pienentänyt. Onneksi oli kipulääkeresepti ja sitä sitten päivystävästä apteekista hakemaan. Ei se kyllä tuntunut mitään auttavan, vaan ehkä se hiukan kipuja kuitenkin lievitti.

Tallille sitten vasta iltapäivästä. Käytiin Korpun ja Peikon kanssa vähän niin kuin treenilenkki. Minulla on ollut ajatuksena totuttaa Peikko kulkemaan mukana myös ajaessa, mutta aina se on vaan jäänyt. Nyt sitten ohjasajoin Kamburin ja Peikko jolkotteli mukana, kuten muutenkin. Käytiin noin neljän kilometrin lenkki, välillä varsin vauhdikkaastikin. Eipä siinä ongelmia ollut. Kun vaan uskaltaisi kokeilla kärryilläkin. Mutta ehkä vielä joskus.

Pimeää, pimeää

Maanantaina (28.10.) tehtiin Korpun kanssa töitä vaihteeksi taas kentällä. Muutama puomi kannettiin ja niitä ylitettiin käynnissä ja ravissa, kun kovin tuntui jäykältä ja poissaolevalta kaveri. Ajattelin, että puomit auttaa vertymään ja keskittymään, kun ovat vielä eri etäisyyksillä. Meillä oli siis kaksi puomia ympyrän toisella laidalla lähellä toisiaan ja toiset kaksi vastalaidalla kauempana toisiaan. Vaan aika paljon sai töitä tehdä, että oikeasti rentoutui kuuntelemaan ja jalkakin alkoi nousta. Puolisen tuntia pyöriteltiin kentällä liinan päässä, napattiin sitten koirat autosta mukaan ja painuttiin vielä lenkille.

Tiistaina (29.10.) kärryteltiin ponin kanssa vajaan viiden kilometrin lenkki. Nyt jo hölkkäiltiinkin vähän enemmän ja otettiin myös parit laukannostot. Ihan hyvin jaksoi poni, vaikka hiki sille kyllä tuli, muttei hengästynyt normaalia enempää tai yskinyt tai mitään muuta. Ja jalkakin piti hyvin, vaikka hiukan olikin lunta maassa, mutta Flexit onkin huiput. Loppukäynnit kipiteltiin kentällä ratsain fleeceloimen alla kuivatellessa. Olipa kivaa pitkästä aikaa ratsastella ilman satulaa, vaikkakin vaan hetki.

Auringonlasku 24.10. Kärrylenkillä napattu kuva tämäkin.

Keskiviikko (30.10.) oli talliton päivä. Käytiin koirien kanssa asioilla ja samalla lenkillä Karhulassa. Siinä juuri koiria autosta ottaessani Cittarin parkkipaikalla, tuli siihen yksi tuttu. Noah sitten vähän innostui ja kun sitten lähdettiin kävelemään, valui sen suusta verta ihan solkenaan. Oikeasti siis ihan verivana jäi asfaltille. Varmaan kieleensä oli taas purrut, ei olisi ensimmäinen kerta. Verentulo loppui nopeasti, eikä mistään mitään näkyvää vammaa löytynyt, mutta ainahan se pelästyttää silti.

Torstaina (31.10.) pääsi Kambur viimein tutustumaan paremmin isoveljeensä. Olin juuri lähdössä lenkille, kun veikkapoika oli menossa kentälle juoksemaan ja saimme kutsun mukaan. Vanhemman oikeudella veli ilmoitti ensin, ettei leiki kakaroiden kanssa, muttei Skorpan ottanut sitä tosissaan. Se nyt vaan on sellainen kaikkien kaveri. Nuuskuttelivat hetken ja sitten juoksivat, vähän avustettuna kyllä. Kambur yritti leikkiä, muttei kaveri innostunut. On ne kovin samanoloisia kyllä. Ihanat issiponit.

Näillä on siis sama isä ja emätkin ovat täyssisarukset, ovat siis sekä veljeksiä että serkuksia. kuva Tuuli Jääskeläinen

Kenttäirrottelun jälkeen lähdettiin sitten sinne lenkille. Koirien ja ponin kanssa kipiteltiin noin neljän kilometrin lenkki pimeässä. Ei sentään satanut, ainakaan paljoa, mutta pimeää on kyllä kuin sanonko missä.

Perjantaina (1.11.) otin viimein itseäni niskasta kiinni ja läksin ratsastamaan pimeällä. Maastolenkistä siis kyse, kentällä toki on valot, eikä se ole mikään juttu. En vaan tykkää kentällä pyöriä, joten maastoon mars. Ihan pimeällä olen maastoillut selästä käsin viimeksi Limpulla joskus ehkä kymmenen vuotta sitten ja kun taustalla on muutenkin ratsastuspelko, on ollut aika kynnys lähteä pimeällä liikkeelle. Korppuun luotan kyllä ja maastoillaanhan me pimeällä ajaen ja taluttaen lähes päivittäin tähän aikaan vuodesta kuitenkin, mutta se ratsastus. Nyt lähdimme hämärällä liikkeelle ja molempia jännitti aluksi. Tai siis kun minua jännitti, niin myös poni oli tietty jännittynyt. Kilometrin kohdalla rentouduttiin, kun ei ollutkaan mitään mörköjä liikenteessä ja loppu sujui hienosti. Olin niin kovin ylpeä meistä. Tästä se lähtee taas.

Lauantaina (2.11.) käytiin sitten kärryttelemässä valoisalla. Onneksi edes viikonloppuisin ehtii valoisalla lenkille. Ja ehtisi sitä osittain viikollakin, mutta kun ei heti töiden jälkeen jaksa lähteä. Ihan reipas kävelylenkki tehtiin, hiukan hölkkäiltiinkin. Kuskille meinasi tulla kylmä istuskellessa, poni hikoili senkin edestä.

Kuvia kisoista löytyy klikkaamalla yllä olevaa kuvaa.

Sunnuntaina (3.11.) oli STARAn harjoitusestekisat ja samalla seuran ensimmäiset mestaruuskisat. Tapahtumassa käyttöön otettiin uudet hienot esteet, joita varten oli ollut suunnittelukilpailu. Suunnittelijat myös palkittiin tapahtumassa. Kivat kisat ja paljon yleisöä. Kanttiinin antimet tekivät kauppansa ja tunnelma oli ihan huippuhieno. Ennen esteosuutta oli taas perinteinen pukuratsastus, joista yleisö sai valita suosikkinsa. 

Kisat loppuivat sen verran ajoissa, että ehdin hienosti vielä tallillekin valoisalla. Käytiin taas maastoilemassa ratsain ponin kanssa. Sama lenkki kierrettiin kuten viimeksikin, osittain vain toiseen suuntaan. Mukavan rento ja rauhallinen lenkki.

Niin se marraskuu lähti liikkeelle, vuoden synkin ja pimein kuukausi. Tulisi jo lunta. Vaikka en talven ystävä olekaan, niin kyllähän se kummasti kirkastaa maisemaa. Kevättä odotellessa.

Sadepäiviä ja lisää koiratreenejä

Maanantaina (21.10.) ajeltiin taas Kouvolaan nosetreeneihin. Aamupäivästä oltiin koirien kanssa sienessä tuossa takametsässä ja saatiinkin jonkin verran pussin pohjalle suppiksia mukaan vietäväksi. Läksinkin jo hyvissä ajoin ajamaan, koska alku viikko minulla kesälomalta jääneet kolme päivää vapaata/lomaa ja olin luvannut mennä äidin avuksi, joka siis asuu Kouvolassa. Siellä vierähti jokunen tunti, jonka jälkeen lenkitin koirat ja kävin kaupassa. Sitten hallille.

Peikolle tehtiin ensin sama treeni kuin edellisenä päivänä viimeiseksi. Peikkoa ei jaksanut nyt kiinnostaa muu kuin hajut hallin lattiassa. Edes namit ei maistuneet. Ajattelin sen olevan vain väsynyt, kun pitkä treenipäivä edellisenä päivänä alla, mutta kun muutkin olivat vähän samassa moodissa, niin jotain muutakin tässä nyt oli. Ja olikin. Hallilla oli ollut lauantaina agiepikset ja pikkuhallin puoli, missä me treenattiin, oli toiminut odotustilana. Eli hajuja todellakin oli. Peikko saikin sitten istua autossa lähes koko treenit. Ihan lopussa otettiin sen kanssa vielä yksi nameilla "maustettu" haju, mikä meni nyt jo oikein hienosti. Tarjosi jopa maahanmenoa ilmaisuna, mikä toki ei ole ihme, kun tarkemmin ajattelee. Se kun on haussa opetettu menemään maahan purkille, joka tosin on ollut maalimiehen kädessä. Mutta fiksuna osasi siis nyt yhdistää ihan itse, vaikka viimeisistä hakutreeneistä onkin useampi vuosi aikaa.

Tiistaina (22.10.) otettiin rennosti aamupäivä, koiratkin ulkoilivat vain pihalla keskenään. Tallille starttasin aika ajoissa silti. Ensin lappasin lantaa ihan urakalla, kun kerran aikaa oli. Poni siitä sitten mukaan ja kärryt perään. Olikin aika extreme reissu, vaikka toisaalta menikin ihan hyvin. Parin kilometrin kohdalla lastattiin rekkaan hakkuualueella tukkeja. Hirveä ryske ei kuitenkaan aiheuttanut ponissa reaktioita. Matka jatkui. Kolmessa kilometrissä käännyttiin ympäri, ettei kunto ihan pääsisi toipilaalla loppumaan, kun hiki oli jo aika hirmuinen. Sama lastaustyömaa ohitettiin taas hyvässä järjestyksessä. Nyt ei vaan päästy siitä kovin pitkälle kun tukkirekka oli jo meidän takana. Kapealla tiellä ei paljoa ohitella, mutta onneksi sattui sopiva kohta minne väistää. Varmuuden vuoksi hyppäsin vielä kärryistä alas ja ponin pääpuoleen tueksi ja turvaksi. Ja hyvä niin. Skorpan jännittyi aika reippaasti, mutta kilttinä poikana luotti siihen, että mamma hoitaa ja pysyi paikallaan. Matka jatkui, kunnes samainen rekka oli tallitien risteyksessä ottamassa toista kuormaa perään ja samalla hetkellä edestä tuli kaksi pyöräilijää. Rekka ei aiheuttanut enää ongelmia, mutta liika on liikaa ja jo valmiikisi hiukan jännittynyt poni alkoi panikoida pyöräilijöitä ja oli jo valmiina kääntymään kannoillaan ja pötkimään pakoon. Hyppäsin taas alas ja tutut pyöräilijätkin alkoivat jo huikkailla tervehdyksiä, ennen kuin ehdin pyytää heitä puhumaan. Se kun aina rauhoittaa ponin, kun älyää, että ihmisiähän ne vaan olikin. Niin nytkin ja kun sai vielä rapsutuksiakin vastaantulijoilta, kotimatka sujui jo oikein rennoissa tunnelmissa.

Hikinen paksukainen kääntöpaikalla

Illalla käytiin vielä koirien kanssa kylillä lenkillä ja kotiin ajellessa viimein oli kello jo vaikka mitä. Vaan ei haittaa, koska "kesäloma".

Keskiviikkona (23.10.) päivällä taas koirien kanssa sienessä. Tällä kertaa noukittiin itselle suppiksia sienipiirakkaa varten. Samantien sitten taas tallille ja poni pihatolta suoraan kentälle. Jumpattiin irtona ympyrällä ravia ja niin hienoa ravia sieltä löytyikin ja ihan jopa sinne vaikeampaankin suuntaan oikealle lähes yhtä hienoa kuin vasemmalle. Hiukan toki myös laukkaa ja pukkeja sekä yleistä irrottelua. Ei oltu kauaa, mutta hengästynyt oli poni silti ja hikinenkin hiukan. Lähdettiin vielä koirien kanssa heittämään pieni lenkki, että saadaan hengitys tasaantumaan ja hiki kuivumaan. Vielä kevyt hieronta ja namivenytykset ennen ponin palauttamista pihatolle. Samalla jäin itse lappamaan lantaa vielä hetkeksi.

Ystikset Visse ja Korppu

Kotona kävin hiukan syömässä ja hetken istuskeltuani starttasin jälleen liikenteeseen. Tällä kertaa suuntana Hempyölin talli ja estepuomien maalaus. Hiukan joutui säätämään ja suunnittelemaan, mutta hienot niistä loppujen lopuksi tuli. Juoruilua hetki maalausurakan jälkeen ja auton nokka kaupan suuntaan. Koirien kanssa kaupalta pieni lenkki, kauppaan ja kotiin valmistautumaan taas töihin menoon seuraavana aamuna.

Torstaina (24.10.) käytiin taas ponin kanssa kärryttelemässä. Vähän hölkkäiltiin ja otettiin yksi laukannostokin. Ja vitsit, että se sujuikin hienosti. Laukka nousi heti hyvin hiljaisesti lausutusta käskystä ja pyöri hienosti. Kyllä oli kuskilla hymy herkässä. Eikä pimeäkään ihan päässyt yllättämään, kauniissa auringonlaskussa kipiteltiin kotiin päin. Harmi, että tämä ilo lopuu viikonloppuna, kun kellot käännetään taas talviaikaan.

Perjantaina (25.10.) oli sadepäivä ja minulla tallivapaa. Koirien kanssa käytiin kuitenkin vähän ajelemassa. Tuttujakin tapasin Prisman parkkihallissa ja jäin suustani kiinni, mutta olipahan kivaa. Peikon kanssa treenattiin samalla nosea. Kaksi hajulähdettä laitoin, mutta kovin tuntui olevan vaikeaa. Kovasti se kyllä yritti, muttei vaan haistanut. Ehkä hajua oli liian vähän tai se oli liian tuore. Vähän on vielä hakusessa minulla tämä tekniikkapuoli. Ainakin parkkihallin puoliavoimet seinät ja ulkona puhaltava tuuli nostivat mukavasti vaikeustasoa. Avustettuna saatiin kuitenkin onnistuminen eli ihan hyvä treeni silti tai jos ei hyvä, niin ei nyt ainakaan erityisen huono.

Lauantaina (26.10.) sitten taas tallille. Sateen kanssa kävi hyvä tuuri, kun sade loppui juuri kun menin ja alkoi taas juuri kun olin lähdössä. Kerran näinkin. Yleensä menee juuri päinvastoin. Taas oli vähän stressitasot taivaissa ponilla, kun metsästäjät olivat liikkeellä juuri kun hain ponia. Korppu siis saman tien kentälle hiukan purkamaan stressiä. Ei se paljoa juossut, muuta kuin käskemällä. Ravia pyysinkin monen monta kierrosta molempiin suuntiin ja ajoittain se jopa näytti ihan hyvältä. Käytiin vielä koirien kanssa kunnon lenkki.

Sunnuntaina (27.10.) otettiin rennosti. Koirien kanssa lenkkeilyä ja namin piilotusta sekä nosea. Noksullekin aloin opettaa hajua ihan kädessä olevalla purkilla. Hienosti sekin hiffasi ja kotona jaksoi keskittyäkin. Peikolle piilotettiin hajupurkkia muutama kerta. Hiukan oli jännää, kun Noah oli ulkona sillä aikaa ja tilanne outo pikku Peikolle. Kovasti rohkaisemalla ja hiukan myös auttamalla/ohjaamalla onnistuttiin oikein hyvin kuitenkin. Ja siis helpot lattian rajassa olevat piilot meni hienosti ja innokkaasti häntä heiluen, mutta ylempänä olevat on vielä niin outoja, että paineistuu. Vaan namileikillä varmaan paranee.

Tänään satoi myös ensilumi

Poni sai vain manikyyrin ja tehtiin vähän namivenytyksiä, sekä muuta kevyttä jumppaa. Harjoiteltiin siis takasten lepuutusta, lantion kääntöä ja selän nostoa, joista viimeinen ei oikein sujunut ja keskimmäinenkin vain vähän sinne päin. Lepuutukset sentään sujuivat jo rutiinilla. Vaan ehkä me opitaan nuo muutkin vielä jonakin päivänä. 

Kunnon kohotusta ja koiratreenejäkin vaihteeksi

Torstaina (10.10.) kävi poni pyörähtämässä kentällä irtona kävellen muutaman kierroksen. Vaikutti kovin väsyneeltä, muttei ollut kuumeinen tai köhinyt tai mitään sellaista. Eilisen kohellus lenkillä varmaan kostautui, kun kunto on päässyt saitsuilun aikana aika huonoksi. Lihaksetkin on muisto vaan. Pääsisi jo liikkeelle.

Perjantaina (11.10.) poni ja koirat olivat jälleen kimppalenkillä. Ihan reipas teinihevoinen tänään, vaikka hengästyykin yhä normaalia herkemmin.

Lauantaina (12.10.) alkoi hirvenmetsästyskausi, mikä tietää yleensä hiukan stressaantuneita hevosia. Ja niin tälläkin kerralla. Toki Korpussa alkaa olla virtaa jo muutenkin ihan vaikka muille jakaa, mutta aina se yleensä osaa käyttäytyä. Paitsi nyt. Oli nimittäin sellainen leija narun päässä, kun pihatolta tultiin, että katsoin parhaaksi sulkea sen kentälle irrottelemaan ennen varsinaisia hoitotoimia. Ja kyllä se juoksikin. Hiukan hikosi ja vähän hengästyikin, muttei yskinyt kertaakaan. Ja palautui nopeasti pienellä jäähdytyslenkillä.

Supersurkea kuvakaappaus videolta

Sunnuntaina (13.10.) viriteltiin pitkästä aikaa ponin perään kärryt. Hiukan oli stressaantunut poni tänäänkin ja jouduinkin hiukan pyörittelemään sitä pihalla narun päässä (kenttä oli varattu), ennen kuin saatiin loput vermeet puettua. Silat ja tossut jo oli, mutten enää jaksanut jatkuvaa steppaamista ja kurkkimista ja muuta härväämistä, joten joutui kuuntelemaan hetken ihan oikeasti. Sitten olikin jo ihan riittävän rauhassa, jotta saatiin kärryt perään. Tehtiin lyhyt noin kolmen kilometrin lenkki kävellen. Poni oli hiukan kyttäilevä, mutta mielentila huomioon ottaen käyttäytyi todella hyvin. Hiki sille tuli, kun lämmintä yli 10 astetta, paksu turkki, painavat kärryt ja huono kunto. Muttei hengästynyt normaalia enempää. Taisi tehdä hyvää, kun kovin tyytyväisen oloinen poni palasi takaisin kotitallille.

Maanantaina (14.10.) olikin koiratreenipäivä vaihtelun vuoksi. Aika pitkä aika on edellisestä kerrasta, kun ihan järjestetyissä treeneissä olen ollut. Nämäkin toki oli vain kimppatreenit muutaman muun kanssa, kun mudinomistaja tuttava kyseli Nosework treeniseuraa fb:ssä. Ja koska ajattelin sen olevan Peikolle varsin sopivaa puuhaa, ilmoittauduin halukkaaksi. Ja aika oikeassa olinkin. Peikko oli pätevä. Se hiffasi jutun juonen ihan hirmuttoman nopsasti ja keskittyi hämmästyttävän hyvin ja mikä parasta, oli ihan innoissaan. Toivottavasti into kestää. Se kun ei aina ole niin sanottu. Ollaan me ennenkin pitkän tauon jälkeen innostuttu molemmat treenaamaan, vaan kun Peikon into on lopahtanut parin kerran jälkeen, on omakin motivaatio hiipunut pikaisesti. Noahan kyllä jaksaa vaikka ja kuinka, mutta se ei vaan jotenkin ole sama asia.

Tiistaina (15.10.) sitten taas tallille. Käytiin koko jengin kanssa lenkillä. Neljän kilometrin lenkki käveltiin ja ponikin jaksoi hyvin. Eiköhän se kunnossa ala olla kaikesta huolimatta. Jo olisi aikakin. Metsässä on taas tehty hakkuita ja puupinot oli vielä siellä, muttei ne ponia järkyttäneet, kuten olisi voinut kuvitella. Kovin on metsä myllätty ja polut pilattu. Parhaaseen laukkamäkeenkin on vedetty sepeliä, että puurekat pääsee. Kaikki paikat alkaa olla samaa sarjaa jo, vaikka onneksi sentään avohakkuilta on säästytty.

Keskiviikkona (16.10.) oli taas kärrylenkin aika. Käytiin tällä kertaa vähän jo pidemmällä eli matkaa kertyi noin 5 km. Nyt oli kylmä viima ja kärrytkin kevyemmät, eikä ponille tullut kunnolla edes hiki. Se on saanut toistaiseksi kävellä omaa tahtiaan, jottei rasitu liikaa. Katsellaan ihan ajan kanssa, miten kunto kehittyy.

Torstaina (17.10.) oli sadepäivä ja olin jo suunnitellut etukäteen, että sadepäivänä pidetään tallivapaapäivä. Se siis oli nyt. Koirien kanssa käytiin kyllä lenkkeilemässä, kun kävin Kotkassa asioilla. Onnistuttiin lenkkeilemään juuri sateiden välillä, eikä kastuttu melkein ollenkaan. Oli hyvä tuuri ja asiatkin saatiin hoidettua. Suurin osa illasta meni kuitenkin löysäillessä, mutta tekee se hyvää sekin.

Perjantaina (18.10.) käytiin sitten Kamburin kanssa pitkästä aikaa ihan ratsain maastolenkillä. On siitä edellisestä kerrasta jo aikaa, eikä muutenkaan ole kyytiin tullut juuri kiivettyä. Ennen rokotusta silloin kentällä hetki melkein kaksi viikkoa sitten viimeksi. Nyt sitten mentiin. Poni oli reipas ja kiltti, muuten paitsi kotimatkalla pusikossa vaani mörkö. Alkoi olla jo lähes pimeää ja kuskilla otsalamppu. Edellisestä kerrasta otsalampun kanssa on aikaa, kun kevättalvella viimeksi on otsalamppua tarvittu, eikä koskaan muistaakseni ratsain. Ellei sitten pellolla, jonne osuu myös kentän valot. No, vähän näytti maailma vissiin toisenlaiselta, kun piti sitten tuijotella. Nätisti jatkoi kuitenkin matkaa, kun sai hetken seisoa ja ihmetellä. Suurin osa matkata käveltiin, hiukan ravinosoja tehtiin. Tästä se taas lähtee.

Lauantaina (19.10.) tehtiin sitten kärrylenkki taas. Nelisen kilometriä käveltiin ja hiki tuli ponille. Mutta minkäs teet, kun turkkia ja kiloja on vaikka muille jakaa ja keli kuitenkin lämmin. Vaan eiköhän se kunto kasva vähitellen, kun vaan kävellä jaksetaan ja tulee se talvikin jossain vaiheessa, ettei enää lämpöasteet menoa haittaa.

Sunnuntaina (20.10.) oli taas koiratreenien aika. Oltiin sovittu jälleen nose-treenit Kouvolaan. Tällä kertaa ihan sattumalta oli kyse lähinnä mudimiitistä, kun paikalla oli yhteensä neljä mutiaista. Niiden lisäksi toki mudin omistajien muunrotuiset, joista kyllä vain yksi treenasi, plus yksi ei mudinomistajan bortsu. Treffattiin Prismalla, missä käytiin teoriaa läpi, kun paikalle oltiin saatu kokenut nose-harrastaja, jonka mudi oli juuri lauantaina noussut Nosework kisoissa kakkosluokkaan. Sitten "hallille", joka käytännössä on vanha rakennus varuskunnassa, missä useampi huone. Peikko teki ensin tutun purkkiratatreenin, joka toistettiin kolmesti, aina hajupurkin paikkaa vaihdellen. Peikko oli pätevä ja vallan innoissaan, vaikka kolmas toisto olikin selvästi jo liikaa. Toisena hajun etsintä erilaisista esineistä, kuten ämpäri ja kastelukannu (haju ämpärin sangassa), mikä olikin vaikeaa ja kun oli vaikeaa, niin kaikki muu kiinnosti, kuten seinässä olevat peilit. Helpotettiin nameilla ja sitten jo hiffasi ja lopuksi saatiin oikein hyvä löytö. Viimeisenä pienempään huoneeseen piilotetut kolme hajua, joiden "päällä" nameja. Tämä meni superhienosti ja saatiin jo hienoja ilmaisuja namien syönnin jälkeen. Tähän oli hyvä lopettaa. Toki joka treenin välissäkin oli aina tauko, kun muut treenasivat. Käytiin vielä poikien kanssa lenkillä ennen kotiin lähtöä. Ja hups, niin olikin jo ilta, vaikka puolilta päivin aloitettiin. Niin se aika vaan kuluu, kun on mielenkiintoista puuhaa ja hyvää seuraa.

Ei vieläkään oikein mitään kertomista

Maanantaina (30.9.) hipsin hiukan jännittyneenä tallille. Hieronta nimittäin saattaa vaikuttaa yskää lisäävänä tekijänä, joten jännityksellä odotin mitä minä pihatolta löydän. Vaan sieltä löytyi ihan hyväntuulinen ja köhimätön poniini ja saatoin huokaista. Käytiin pienellä lenkillä koirien kanssa, eikä köhää vieläkään näkynyt. Hengästyihän se vielä aika helposti, mutta parempaan mennään.

Tiistaina (1.10.) pelleiltiin ponin kanssa kentällä. Irtona pyörittelin muutaman kierroksen uralla käynnissä ja yritettiin opetella väistämään oikeaoppisesti molempia päitä samaan aikaan. Oli vaikeaa, molemmille. Poni ei ymmärrä, kun en osaa pyytää oikein. No, peruutukset ainakin onnistui. Niitäkin siis tehtiin. Käytiin vielä vähän rämpimässä metsässä.

Koirien kanssa käytiin vielä pienellä lenkillä pimeässä, kunhan tallilta kotiuduttiin. Uusi otsalamppu tuli siis testattua viimein kunnolla. En nyt mitenkään erityisen innoissani ole tästä mahdollisuudesta. En pidä pimenevistä illoista tai pimeästä ylipäätään. Vaan kohta on valoisalla ulkoilut taas hetkeksi ohi viikolla, kun kellot taas rukataan talviaikaan. En tykkää.

Keskiviikkona (2.10.) käväisin tallilla ihan vaan pikaisesti tsekkaamassa ponin ja ruokkimassa sen. Kotimatkalla lenkkeiltiin koirien kanssa kylillä, kun oli asiaa kauppaan. Ei me mitään pitkää lenkkiä tehty, kunhan vähän käppäiltiin.

Torstaina (3.10.) minulla oli vaihteeksi kotipäivä, koska myös sadepäivä. Mitään ei tehty, ihan vaan löysäiltiin kotosalla koirien kanssa. Siitäkin huolimatta, onnistui Noah rikkomaan taas kerran yhden kyntensä. Tai sitten se on ollut jo halki aiemmin ja nyt sitten vaan repesi. Tiedä sitten, mutta kipeä se nyt ainakin on.

Perjantaina (4.10.) töistä tullessa paketoin Noksun jalan heti ensi töikseni, kun näytti vuotaneen. Hiukan lyhensin myös repaleista kynttä, mutten saanut tällä kertaa oikein kunnolla fiksattua. Ei ole Noahilla paljoakaan mitään paketteja ollut, joten sepäs olikin kauheaa. Hyvä että pystyi kävelemään. No, autoon joutui silti kävelemään ja tallille ajeltiin. Peikon ja Kamburin kanssa käytiin sitten pienellä lenkillä, Noahin odotellessa autossa. Pisin lenkki kuumeen jälkeen eli noin 2,5 km yhteensä, eikä yhtään yskimistä. Hengästyy kyllä vieläkin, muttei niin herkästi kuin alkuviikosta. Muutenkin oli varsin hyvällä tuulella ja reipas. Paranemaan päin siis. 

Lauantaina (5.10.) taas hidas aamu, kuten yleensäkin vapaalla. Hitaat aamut on parhaita. Viimein taas kuitenkin oli ryhdistäydyttävä ja ajeltava tallille. Kelit alkaa olla jo aika kylmiä ja vaikka nytkin paistoi aurinko, niin tuuli oli varsin kylmä ja kova. Lenkille kuitenkin suunnattiin taas samalla kokoonpanolla kuin perjantainakin ja sama lenkkikin käytiin. Ajatus oli kävellä jo hiukan pidemmälle, mutten sitten arvannut, kun Kambur yski taas lähtiessä jonkun verran. No, uusi paali pihatolla ja räkäinen poni ei ole välttämättä paras yhdistelmä, kun syövät päät ylhäällä, eikä räkä pääse valumaan ulos. Toivotaan, että kyse on vain tästä, eikä mistään muusta. Ensi viikolla olisi rokotuskin, mutta saa nähdä jääkö haaveeksi. Tutkia saa eläinlääkäri tuon nyt kuitenkin, kun kerran on tulossa. Paranisi nyt, että pääsisi taas hommiin. Istuntatreeniäkin pitäisi päästä tekemään. Ja ajamaankin olisi kiva päästä, vaikka ihan kivaa talutuslenkkeilykin kyllä on ja tekee hyvää molemmille.

Sunnuntaina (6.10.) tehtiin vaihteeksi ponin kanssa ihan "oikeita töitä", kun käytiin pienellä ohjasajolenkillä. Käveltiin läheisen peltotien kautta sellainen noin kahden kilometrin lenkki. Olipas kivaa vaihtelua, ainakin minusta, ponista en niin tiedä. Vaikka ihan hyväntuuliselta vaikutti kyllä sekin. Hiukan se vielä köhähteli ja hengästyyhän se yhä kovin helposti, mutta kovasti jo haluaisi liikkua reippaastikin.

Myöhemmin käytiin vielä koirien kanssa lenkkeilemässä ihmisten ilmoilla Kotkassa. Noahkin pääsi lenkille, kun side on hyvin pysynyt, eikä se onnu ja siteeseenkin on nyt jo tottunut. Pikkasen sillä olikin virtaa ja alku matka olikin aikamoista, kun sitä sai kokoajan komentaa. Mutta rauhoittuihan sekin ja ihan kiva, melkein tunnin mittainen, lenkki käytiin.

Maanantaina (7.10.) otin härkää sarvista ja kipusin ihan ponin selkään hetkeksi. Ihan siis varustin tyypin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, tai ainakin melkein, koska satula on rungoton ja kuolaimetkin puuttuu, mutta siis meidän sääntöjen mukaan nyt kumminkin. Pyörittiin kentällä parikymmentä minuuttia ja poni ei yskinyt kertaakaan, eikä edes hengästynyt. Osittain meni ihan hyvinkin, kun vaan minä jaksoin keskittyä ja olla tekemättä liikaa. Heti kun en keskittynyt, lakkasi Korppu kuuntelemasta ja katseli vaan kavereita tai vaihtoehtoisesti alkoi nostella etupäätään ilmaan turhautuessaan, kun ei ymmärtänyt mitä haluttiin ja tämä siis osittain siksi kun ei kuunnellut. Ihan kivaa oli kumminkin ja ne istuinluutkin löysi paikkansa ainakin ajoittain.

Vanhat kuvat, kun ei muutakaan tähän sopivaa ollut.

Tiistaina (8.10.) oli sitten rokotuksen vuoro. Ajelin ruokatunnilla tallille ja hain ponin pihatosta. Eläinlääkäri ei ollut vielä saapunut ja jonkin aikaa jouduttiinkin odottelemaan. Kun viimein saapui, kerroin tämän hetkisen tilanteen ja hän tarkasti kuunteli keuhkot. Hiukan rahinaa kuului vielä, mutta koska kuumetta ei ollut ollut kahteen viikkoon ja muutenkin poni vaikutti terveeltä, niin oli sitä mieltä, ettei estettä rokotukselle ole. Niin siis sai Korppu piikin kaulanahkaansa ja minä palautin herran takaisin kavereiden luokse. Vaarana toki on nyt erityisesti ne rokotusreaktiot ja flunssan paheneminen, mutta se riski kannatti ottaa, ettei tarvitse koko rokotusohjelmaa alusta aloittaa, kun menisi ensi viikolla vanhaksi.

Illalla käytiin sitten taas koirien kanssa kylillä lenkkeilemässä, kun kerran tallillekaan ei tarvinut mennä. Kotkaan taas ajeltiin, kun oli asiaa sinne. Kiva lenkki kipiteltiin Jumalniemessä joen vartta pitkin. Kaunista on yhä, vaikka lehdet jo alkaakin puista putoilla.

Noah ehti harmittavasti just lähteä liikkeelle, kun nappasin kuvan

Keskiviikkona (9.10.) hipsin hiukan jännittyneenä tallille ja pihatolle, ettei vaan olisi flunssan oireet palanneet pahempana. Ei ollut. Ihan reipas ja iloinen poni siellä odotti. Lenkille siis, tällä kertaa koko lauman kanssa. Hiukan oli virtaa kaverissa ja koheltaa piti niin, että hikosi ja hengästyi jo alku matkasta, enkä sitten uskaltanut pitkälle kävellä. Alkaa vissiin olla kunnossa tai ainakin paljon parempi. Hyvä juttu on se. Toivotaan, että tilanne pysyy ja paranee. 

Köhä palasi, hiljaiselo jatkuu

Maanantaina (23.9.) käytiin Korpun kanssa hakemassa karkureissulla kadonneet tavarat. Nähtiin eilen lenkillä se kiltti setä, joka otti ponin kiinni viime viikolla ja hän oli taas puolestaan tavannut koiran omistajan, joka oli luvannut toimittaa tavarat heidän luokseen. Minä taas hain ne sieltä. On meidän kunnassa kyllä ihan huippu väkeä. Kiitollinen olen siitä. Alunperin oli tarkoitus tehdä kentällä jotain pientä, mutta koska tallin isäntä oli saanut puhelun, että tavarat ovat noudettavissa, päätinkin laittaa ponin perään vanhat painavat kärryt ja hakea ne sieltä samantien. Kevyistä kärryistä kun on pyörät irti ja fiksattavana. Ajettiin suorinta tietä kylälle ja samaa tietä takaisin. Yhteensä neljä kilometriä tuli matkalle mittaa. Hiukan hölkättiin ja poni oli ihan mukavan tuntuinen, vaikka köhikin hiukan.

Tiistaina (24.9.) hieroin Korpun kevyesti sivellen läpi. Meille on kyllä tulossa viikonloppuna jäsenkorjaaja, mutta halusin tietää, mitä sieltä löytyy, jotta osaa sitten informoida. Ei sieltä kyllä mitään ihmeitä löytynyt. Hiukan lannerangassa kireyttä, joka ei ole ihmekään, kun painavat kärryt oli juuri olleet perässä. Muuta ei tehty tällä kertaa ja poni sai palata kavereidensa luokse.

Kuvan on ottanut Pinja Pohjoisvirta

Keskiviikkona (25.9.) poni köhi jo pihattoa siivotessani aikalailla taukoamatta. Otin sen kuitenkin mukaani, kun muuten se vaikutti ihan terveeltä. Ihan viime tipassa ennen lenkille lähtöä päätin kuitenkin mitata sen lämmön. Ja hyvä että mittasin. Sillä olikin kuumetta 39,5 astetta. Käytiin kuitenkin ihan pienesti kävelyllä koirien kanssa ja köhäkin helpotti, kun hiukan liikkui.

Torstaina (26.9.) käytiin ensin töiden jälkeen koirien kanssa vähän asioilla. Ajelin Haminaan S-Rautaan, kun olisi tarvetta uudelle vuolupuukolle. Ei siellä sellaisia kuitenkaan ollut, vaikka paikka hyllyssä olikin muiden kengitysvälineiden joukossa. Siitä sitten viereiseen Tokmanniin ja kauppakierrosten jälkeen koirien kanssa lenkille. Olipa mukavaa. Tunnin lenkki heitettiin Bastionin valleilla ja vanhassa kaupungissa.

Sieltä sitten suoraan ajelin tallille tarkistamaan ponin kuntoa. Kuume oli laskenut ja köhäkin hiukan laantunut. Hiukan siinä samalla rapsuttelin Korpun kavioita ja toki harjasin ja vähän hengailtiin katselemassa tallin touhuja. Kentälläkin pyöräytettiin muutama kierros narun päässä ja jumpattiin samalla vähän. Sitten se jo tulikin. Passasin nimittäin tarkoituksella tallikäynnin myöhäisemmälle, kun tallikaverille oli tulossa ylläpitoponi. Ja koska se ylläpitoponi sattuu olemaan Kamburin velipoika, niin arvatenkin se kovasti minua kiinnosti. Sillä on siis sama isä ja emätkin ovat täyssisarukset, joten ovat myös serkuksia. Hirmusti on pojissa samaa ja sitten kuitenkaan taas ei. Saman kokoisia ovat ja saman värisiä, paitsi velipoika on yksivärinen, mutta perusväri siis sama hiirakko. Mielenkiintoista tutustua tyyppiin paremmin.

Yllä Ulfur 28.9. ja alla Kambur, ennen kuin se kasvatti talviturkin ja alkoi näyttää pehmolelulta.

Perjantaina (27.9.) Kambur pääsi taas pienelle lenkille koirien kanssa. Kuume on nyt pysynyt poissa ja köhäkin vähentynyt, vaikka kyllähän tuo kovasti köhii silti vieläkin. Ei me kävelty kilometriä enempää, mutta poni hengästyi jo silläkin matkalla. Ihan pirteä ja reipas se oli kyllä silti.

Lauantaina (28.9.) poni sai yhä viettää vapaata. Rapsuteltiin taas kavioita ja temppuiltiin vähän pihassa. Käväisin selässäkin istuskelemassa. Alkaa vissiin virtaa kertyä, kun takaisin kavereiden luo laitumen peränurkkaan piti painella pierupukkilaukalla. Hyvä tietenkin, että alkaa olo kohentua. Kuume nyt on kuitenkin pysynyt poissa ja köhäkin vähenee, vaikka kyllä se aikamoisia yskänkohtauksia saa vieläkin. Pihatolla yskii nyt kaksi ihan kunnolla, yksi vain hiukan ja yhden en ole kuullut yskivän. Muuten tilanne pihatolla on rauhoittunut. Kaikki mahtuvat samaan aikaan paalille ja Korpun näin tänään jopa rapsuttelevan tulokkaan kanssa. Muiden kanssa se ei vielä niin hyvä kaveri ole, mutta tulee toimeen ja se riittää.

Kuva otettu torstaina pihatolle mennessä auringon laskiessa selän takana. On siellä ponikin mammaa varttumassa pihaton nurkalla.

Kummasti aikaa tallilla meni silti nelisen tuntia, vaikka en ponin kanssa edes mitään tehnyt. Ehdittiin silti vielä koirien kanssa metsään sieniä etsimään. Aika laiha saalis oli kyllä, vaikka jotain löydettiinkin. Mutta meni meillä aikaakin liki puolitoista tuntia. Meinasi ihan pimeä yllättää.

Sunnuntaina (29.9.) rauhallisen aamun jälkeen ajelin Kåiralan avajaisiin. Kåirala on siis tuohon ihan melkein naapuriin avattu koirauimala/-kahvila. Kerrankin jotain harrastusmahdollisuuksia tänne peräkylillekin. Siellä on nimittäin myös koulutustarjontaa ja muitakin aktiviteetteja. Ihan mukavan tuntuinen paikka. Peikkokin pääsi käymään sisällä ja olikin varsin innoissaan, kun kavereita oli paljon ja kaikkea muutakin kivaa. Vaan joutui aika pikaisesti kaveri autoon arestiin, kun alkoi nostella koipea sinne sun tänne. Ei se yleensä sellaista harrasta, joten en osannut varautua ja vahinko pääsi tapahtumaan. Ihan kiva tapahtuma kuitenkin ja paljon tuttuja.

Sieltä ajelin tallille. Kamburilla oli ohjelmassa jäsenkorjaajan operointia. Vanhat ongelmakohdat sieltä löytyivät SI-nivelen kohdilta ja sinne saikin taas laseria. Nyt oli myös lapojen takana silojen kohdalla kireyttä, johtuen aika todennäköisesti siitä kärryjen repimisestä kivikossa. Sinnekin siis laseria. Kaulassa oli myös vasemmalla puolella kohta, joka on ollut ennenkin huomattavissa ja josta mainitsin ja sinnekin sai laseria. Laserointiin reagoi aika voimakkaasti kuopimalla ja levottomalla käytöksellä. Muuten käyttäytyi ihan hienosti, tosin heinää oli kokoajan nenän edessä, kun sisällä joutui hoitamaan sateen takia ja halusin varmistaa, että saadaan hoidettua. Mitään yllättävää ei löytynyt, mutta enemmän oli tekemistä kuin odotin. Ei ole vielä oma käsi taikka silmä niin harjaantunut, että kaikkea huomaisi. Mutta onneksi on ammattilaisia sitä varten.

Korppu odottelemassa omaa vuoroaan sairastarhassa loimen alla kuivumassa.

Tallilla vierähti taas mukavasti neljä tuntia, vaikka en edes mitään tehnyt. Sitä ennen tunti Kåiralassa ja tallilta kaupan kautta. Kaupalta ensin lenkille koirien kanssa ja viimein kotona vasta kuuden maissa. Ruoan laitto helposti puolivalmiista ja loppuilta oleskelua. Siinäpä se taas oli, viikonloppu.

Korpun yskä paranee päivä päivältä. Tänään kuulin sen yskivän kerran, silloin kun toin sen tallista hieronnan jälkeen ulos. Toivottavasti kohta jo päästään töihin.