Voihan patti!

Maanantaina (4.11.) oltiin taas Kouvolassa Nose-treeneissä. Peikolle tehtiin pari mukavan helppoa etsintä-/motivointitreeniä, jotka meni ihan superhyvin. Ensin kuljetin purkkia itse piiloon, Peikon katsellessa kauempaa. Seuraavalla kierroksella kaveri vei ja oli siellä valmiitakin piiloja. Hienosti ja varsin tohkeissaan etsi Peikko. Ja löysi hienosti. Mukavaa oli taas. Kotona oltiin aika myöhään. Siinä illalla katse sattui jotenkin Noahin kaulaan, joka näytti taas siltä, ettei karvat olleet irronneet valkoisesta kauluksesta, vaikka muuten oli jo aika kalju. Näin on käynyt ennenkin, joten ajattelin nyppiä karvoja vähän. Paitsi että siellä olikin nyrkin kokoinen patti, joka pullotti kaulan vasemmalla puolella. Ja koska olen työskennellyt hoitajana eläinlääkäriasemilla, tajusin heti, ettei nyt näytä hyvältä. Toivoin toki, että kyse olisi jostain muusta kuin pahanlaatuisesta kasvaimesta, vaikka se siltä käteen tuntuikin.

Kuvassa pattia ei vielä ole, vaikka siltä voi näyttää. Panta, kauluskarvat ja väritys aiheuttaa näköharhan, mutta nuolen osoittamasta paikasta se löytyi.

Tiistaina (5.11.) varasin heti aamulla Noahille lääkäriajan, jonka sain keskiviikolle kello yhdeksitoista. Illalla tavalliseen tapaan tallille ja koko lauman kanssa lenkille. Korppu oli kovin reipas, enkä ihan meinannut jaksaa perässä kipitellä, mutta kelikin oli vaihteeksi viileämpi kuin vähään aikaan. Hienosti se kuunteli silti.

Keskiviikkona (6.11.) karkasin päivällä töistä joksikin aikaa, hain koirat kotoa ja ajelin Anjalaan. Olin ajoissa paikalla, mutta päästiin jo heti sisälle. Lääkärinä tuttu jo teiniajoilta, joka kokeili, nappasi neulalla näytteen ja totesi, että mahdollisesti mastsolukasvain eli pahanlaatuinen kuten pelkäsinkin. Vaihtoehdot vähissä, mutta halusi vielä kokeilla kortisonia, joka saattaisi pienentää kasvainta. Sitä siis tuikkasi kasvaimeen ja minä palasin töihin toivoen parasta ja peläten pahinta. Koirat odottivat autossa loppupäivän, niin ei tarvinut edestakaisin ajella. Ihan olin valmistautunut jo viimeiseen matkaan, joten tämä oli iloinen yllätys.

Illalla kävin vielä ajamassa Korpun kanssa pienen lenkin, juuri auringonlaskun aikaan. Kiva ilma, vaikka kylmä meinasi tulla kärryillä istuskellessa. Kotimatkalla napattiin tuttu täti kyytiin hetkeksi, kun oli kävelemässä kyytiään vastaan. 

Torstaina (7.11.) en mennyt tallille. Noahin patti näytti selvästi pienentyneen ja koirakin oli pirteämmän oloinen, vaikkei se mitenkään kipeältä ollut aiemminkaan vaikuttanut. Käytiin tunnin lenkki Hutikalla ja treenattiin sen jälkeen Nosea Siltiksellä. Tilasin jokin aika sitten Vainuvoimalta vähän tarvikkeita ja nyt otettiin käyttöön magneettipurkit. Kaksi purkkia kävin kiinnittämässä kierrätyskontteihin ja sitten etsimään otsalampun valossa. Peikolla oli jännää, niin kovin jännää, mutta kannustamalla ja auttamalla löysi ja hiukan piristyikin. Mutta vaikeaa oli. Tein välillä Noahin kanssa ja otin Peikon uudestaan vielä. Oli vähän parempi jo, mutta jännittynyt vieläkin. Laitoin hajun sitten rullakkoon, joka oli kaupan seinustalla valossa ja se olikin sitten jo ihan helppo, eikä enää jännittänyt lainkaan. Noahin kanssakin tein sitä, muttei se vieläkään oikein tajunnut, kun ei oikein keskittynytkään.

Perjantaina (8.11.) sitten taas tallille tavalliseen tapaan. Käytiin Korpun kanssa pienellä maastoköpöttelyllä ratsain. Kovin olisi alkumatkasta mielellään kääntynyt takaisin päin ja pysähtelikin vähän väliä kyselemään, että josko sitä kuitenkin kotiin jo mentäisi. Jonkin verran taas yskikin. Kyllä se siitä sitten kuitenkin piristyi ja kotimatkalla oli jo ihan hyvällä tuulella, eikä kiirekään ollut, kuten olisin olettanut. Lenkin jälkeen käytiin vielä pieni lenkki koko porukalla, kun koiratkin piti käyttää ja Korpulle ei yksikään askel ole turha.

Lauantaina (9.11.) käytiin Skorpanin kanssa ajelemassa noin seitsemän kilometrin lenkki. Varsin oli tahmean tuntuinen kaveri, vaan yskikin yhä. Toivottavasti ei nyt ole taas sairastunut. Ei se kyllä kuumeinen ole tai muutenkaan kipeän tuntuinen. Ja kyllä me jossain kohtaa kovaakin mentiin, hienoa pitkää ja kevyttä ravia ja reipasta laukkaa. Ei kyllä pitkästi, suurimmaksi osaksi käveltiin.

Illalla käytiin vielä koirien kanssa kaupalta lenkillä. Pimeää on kun hitto, mutta koska katuvalot, toisin kuin täällä korvessa, niin mikäs siinä oli kipitellessä. Noahin patti tuntui taas kasvaneen ja kovin stressaantuneeltakin se vaikutti, mutta ajattelin vaan kuvittelevani.

Ja kyllähän se tuossa kuvassakin selvästi kasvaneelta näyttää, nyt kun tätä katson.

Tässä on nyt jotain kovin kummallista tässä bloggerissa, tekstit pienenee ja suurenee minusta riippumattomista syistä, kuvat siirtyilevät kun yrittää kuvatekstejä saada laitettua, enkä saa tätä muokattua haluamakseni, vaikka kuinka yritän. No, kai tästä selvän saa näinkin.

Sunnuntaiaamuna (10.11.) oli Noahin patti jo herätessäni ihan hirmu iso ja koira tosi kipeän oloinen. Puhkaisin patin, jos helpottaisi oloa, muttei sieltä tullut kuin verta, eikä se pattia pienentänyt. Onneksi oli kipulääkeresepti ja sitä sitten päivystävästä apteekista hakemaan. Ei se kyllä tuntunut mitään auttavan, vaan ehkä se hiukan kipuja kuitenkin lievitti.

Tallille sitten vasta iltapäivästä. Käytiin Korpun ja Peikon kanssa vähän niin kuin treenilenkki. Minulla on ollut ajatuksena totuttaa Peikko kulkemaan mukana myös ajaessa, mutta aina se on vaan jäänyt. Nyt sitten ohjasajoin Kamburin ja Peikko jolkotteli mukana, kuten muutenkin. Käytiin noin neljän kilometrin lenkki, välillä varsin vauhdikkaastikin. Eipä siinä ongelmia ollut. Kun vaan uskaltaisi kokeilla kärryilläkin. Mutta ehkä vielä joskus.