Kurakelit jatkuu

Maanantaina (17.2.) tehtiin taas vähän nosea. Laitoin hajun ja nameja sillä aikaa kun Peikko oli ulkona. Haju oli sellaisessa paikassa, että odotin Peikon bongaavan sen ohi mennessään. No, ei se bongannut. Vähän sitten hetsasin namilla ja lähetin etsimään. Sitten se löysikin ihan hyvin, söi namit ja ilmaisi kohteen. Eli ihan ok.

Tallillekin raahauduin, vaikka keli oli aika hurja. Koko päivän oli satanut ja myrskynnyt. Illaksi onneksi sade loppui, vaikka myrskytuuli jatkuikin. Poni oli niin läpimärkä, että harvemmin on ollutkaan. Kyllä sen iho onneksi oli kuiva paksun turkin alla, vaikka näyttikin uitetulta. Loimen heitin niskaan, jotta kuivuisi. Ilman kuitenkin oli ennustettu kylmenevän, enkä halunnut sen jäätyvän ihan koppuraksi, kun ei lämpimikseen voi nyt syödäkään. Lähdettiin sitten lenkille. Peikko tuli toki mukaan. Ihan vähän oli virtaa ponissa, mikä ei kyllä ole ollenkaan ihme, kun ei sen kanssa juuri mitään ole viime aikoina tehty. Onneksi nuorelle loma tekee hyvää, joten sen puolesta en jaksa stressata. Ei me kovin pitkää lenkkiä tehty, mutta kunhan nyt edes vähän käveltiin.

Tiistaina (18.2.) käytiin Korpun kanssa kärryttelemässä. Alkumatkasta se oli taas jotenkin omissa ajatuksissaan, eikä reagoinut oikein mihinkään mitenkään, ei apuihin eikä ympäristöön. Kohdattiin taas pelottava retkituoli metsätien varressa, mutta tällä kertaa hetken ihmeteltyään, jatkoi reippaasti matkaa. Vähän vaan mulkoili. Voi kuinka olin ylpeä, hyvä ettei itku päässyt. Se taisikin "herättää" ponin ja kotimatkalla jo vähän hölkkäiltiinkin ja yksi laukannostokin tehtiin, joka tosin tällä kertaa meni koikkaloikaksi. Kai se taas on jumissa tuolla savessa tarvottuaan. Sai sitten kotitallin tienhaarassa päättää, mennäänkö kotiin vai jatketaanko isolle tielle ihmettelemään liikennettä. Ja isolle tiellehän me sitten reippaasti kipiteltiin, paitsi minun päätökselläni kyllä käännyttiin siitä sitten takaisin päin, mistä Skorpan ei ollenkaan ollut samaa mieltä, vaikka kääntyikin ilman sen suurempaa vääntöä. 

Peikko pääsi vielä lenkille kun tultiin tallilta. Käytiin vaan tuolla takametsätiellä kierros, joka on reilun kahden kilometrin mittainen. 

Keskiviikkona (19.2.) käytiin Peikon kanssa Karhuvuoressa lenkkeilemässä. Olipas mukavaa kävellä tutuissa lenkkimaastoissa. Pyörittiin siinä entisen asuntoni kulmilla, käytiin koirapuistossa ja kantattiin sieltä ylös ja vesitornin metsän kautta takaisin autolle. Sieltä ajelin vielä Jumalniemeen.

Vesitornin metsässä. Alkoi olla jo hämärää, joten kuva on epäselvä, mutta mukava muisto silti.

Torstaina (20.2.) taas tallille. Mieli olisi tehnyt tehdä jotain muutakin kuin vain hoidella, mutta kun en vaan mitenkään jaksanut viettää suurinta osaa ajasta ponia pestessä, niin keskityttiin sitten vaan irtokarvojen irrotukseen. Ja sitä kyllä riittää. Karvanvaihto on nyt täydessä vauhdissa. Kentälle aioin vähän tekemään maastaratsastustreeniä, mutta yksi ratsukko ehti livahtaa sinne juuri kun olin hakemassa nameja taskuun, joten nappasin suitset pois ja palautin ponin pihattoon. Sai se toki ruoankin. Tuskin pani pahakseen. Peikon kanssa käytiin vielä sikalan lenkki tallilta tultua.

Perjantaina (21.2.) oli sadepäivä ja kävin Haminassa hakemassa puruja Korpun uuteen kortteeriin ja suolakiven tietty myös. Tarvii vielä katsoa heinäverkot läpi, jos tarvii ostaa uusia, niin vielä ehtii. Karsinaan ajattelin yöksi heinäverkkoa.

Lauantai aamuna (22.2.) sanoi minun selkäni itsensä irti tai ainakin se kramppasi niin, että taju meinasi lähteä, kun kipu oli niin kova. Koko päivä siis lepoa ja buranaa. Illalla kävin kuitenkin uudella tallilla kirjoittamassa vuokrasopimuksen ja sopimassa muuttopäivän, joka näillä näkymin on 1.3. Onneksi oli myskyinen päivä tämäkin, niin ei ihan niin paljoa harmittanut, ettei pystynyt mihinkään.

Tämä vaan on niin WAU. Keskimmäinen on Skorpanin kortteeri.

Sunnuntaina (23.2.) oli selkä jo parempi. Ei paljoa, mutta selkeästi parempi kuitenkin ja yönkin nukuin ihan kohtuu hyvin. Aamupäivän viihdyin sohvalla, mutta sitten alkoi olla tylsää, joten aloin siivota varastohuonetta. Sinne on tarkoitus saada mahtumaan ylimääräiset heppakamat tallilta. Pesin myös pyykkiä pari koneellista, kun onnistuin kaatamaan aamukahvit sohvalle. Kun sitten sain siivottua, hitaasti ja tuolia apuna käyttäen, istuin hetken ja lähdin tallille. Harmittavasti siellä oli sen verran rauhallista, ettei ollut ketään, joka olisi voinut hakea ponin minulle. Joka paikka on nyt niin mutikkoa, etten voi siellä tuon selän vuoksi nyt kävellä. En siis nähnyt ponia, mutta kamat sain tallin vintiltä roudattua autoon. Tallilta ajelin Siltakylään ja hiiviskelin Peikon kanssa pienen lenkin. Harmi, etten pystynyt enempään, kun kelikin oli tänään hyvä. Mutta eilen en olisi pystynyt siihenkään, joten ihan hyvä oli siis tämäkin. Kotona kannoin vielä kamat autosta sisälle, että mahtuu taas lisää. Aika rauhallisesti meni siis tämäkin päivä, vaikka se olikin huomattavasti aktiivisempi kuin eilinen.

Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma

Maanantai (10.2.) ei jälleen kerran jaksanut mitään. Töissä ja kotona. Edes Peikko ei päässyt lenkille. 

Tiistaina (11.2.) lähdin tallille melkein heti töiden jälkeen, jotta ehdin taas valoisalla lenkkeillä, kuten koko viime viikon jo. Ihanaa, kun tulee kevät. Kärrylenkille lähdettiin, heti kun sain ponin pestyä. Se oli yltä päältä kurainen, jalat, mahanalus ja reidet. Makaillut taas vissiin liian kanssa tuolla kuraisessa maassa. No, vettä peliin ja hetken päästä minulla oli kuraton, mutta märkä poni. Saatiin kuitenkin vermeet puettua ja kesätossutkin taas käyttöön, kun jäät ovat sulaneet. Ostin nimittäin taakse uudet isommat tossut ja myin vanhat pois. Samalla ostin myös säärystimet kaikkiin tossuihin. Tähän asti ollaan menty ilman, kun Kambur ei ole tykännyt niistä. Nyt on kuitenkin tullut niin herkullisia värejä tarjolle, että oli pakko kokeilla, jos sittenkin. Ja ainakin ensimmäinen kokeilu meni hyvin.

Käytiin 4,5 km lenkki heittämässä ja jopa hölkkäiltiin jonkun verran ja otettiin parit laukan nostotkin. Mitkä meni, by the way, ihan superhienosti. Laukka nousi heti ja pyöri hyvin. Äkkiä otin alas ja ravi jatkui hienosti sen jälkeen. Tähän asti se on aina seonnut jalkoihinsa ja heittänyt passille tai muulle sekasikiö askellajille ja se on pitänyt ottaa käyntiin ja siitä uudelleen raviin. Suurimmaksi osaksi me nytkin toki käveltiin, mutta enemmän tehtiin muuta kuin pitkään aikaan. Hyvä mieli jäi kyllä tästä lenkistä.

Peikon kanssa käytiin Hutikalla lenkillä tallilta kotiin ajellessa. Aika usein nykyään tulee lenkkeiltyä tuolla muualla kuin omalla kylällä, mutta koska pimeää ja katuvalot, niin näin nyt vaan on talvisin mukavampaa. Niin se on aina ollut. 

Keskiviikkona (12.2.) laitoin päivällä viestiä yhdestä tallipaikasta. Pihattopaikkaahan olen ponille etsinyt jo pitkään, muttei ole tullut mieleenkään edes harkita karsinapaikkaa. Nyt kuitenkin tuntuisi hyvältä ja olisi lähellä. Joten viestiä menemään. Tallille jäi taas menemättä, vaikka olin suunnitellut meneväni. Mentiin sen sijaan Peikon kanssa käymään Kotkansaarella. Käväisin Tokmannilla ja ajeltiin sitten Katariinaan lenkille. Hiton kylmä oli ja pimeäkin meinasi yllättää, mutta puolisen tuntia saatiin kulutetuksi meripuistossa kierrellessä siitäkin huolimatta.

Illalla tuli viesti, että pihattoon on taas tulossa uusi asukas ja se tulee jo heti seuraavana päivänä. Huoh. Mutta minkä minä sille voin.

Torstaina (13.2.) piti mennä tallille, mutta yllätys yllätys, en sitten mennytkään. Ei se poni minua siellä kaipaa, tulee sinne sitten kuka tahansa. Joten koira siis autoon ja kylille. Puuilon avajaiset tänään Kotkassa ja sinne suunta. Matkalla kuitenkin päätin muuttaa suunnitelmaa ja kurvasinkin lennosta Sutelan Lidlin parkkiin. Käytiin siitä ensin noin tunnin lenkki Peikon kanssa Kyminlinnan maastoissa. Lidlissä käynnin jälkeen, käänsin auton nokan vielä sinne Puuiloonkin. Loppuilta sitten kotona.

Perjantaina (14.2.) alkoikin heti aamulla ilmestyä faceen, että uusi pihattokaveri oli kadonnut yöllä pihatolta. Löytyi lopulta menehtyneenä. Mitä lie tapahtunut, muttei tehnyt mieli mennä tallille taaskaan, kun tiedän mikä härdelli siellä tulisi olemaan. Sitä en kyllä arvannut, että koko tapahtuma kaatuisi minun niskaani vielä illalla. Onneksi on tallipaikan katsominen sovittu huomiseksi. Peikon kanssa käytiinkin sitten pyöräillen katsomassa oikopolkua mahdolliselle uudelle tallille. Meiltä on sinne noin neljä kilometriä linnuntietä. Autolla tulee aika tarkalleen 10 km, kuten nykyisellekin tallille. Tuolta oikopolkuja pitkin tulisi noin 6 kilometriä, mutta sieltä ei pääse kuin kävellen/pyörällä, kun matkalla on puomi sulkemassa tietä ja polkuakin pieni pätkä. Yhdeksän kilometriä tuli lenkille pituutta yhteensä, kun käännyttiin puomilta tällä kertaa ympäri, että ehditään ennen pimeää kotiin. Ja ehdittiin.

Lauantainakaan (15.2.) en sitten mennyt tallille, vaikka taas piti. Kåiralalla oli mätsäri ja käveltiin Peikon kanssa sinne. Hetki hengailtiin ja pari tuttua tavattiin. Kun alkoi sataa taas vettä, lähdettiin kipittelemään kotia kohti. Jännitys oli ihan huima ja iltaa kohti paheni. Mutta tallipaikka oli aivan ihana ja tallinpitäjä mukava ja sinne me sitten muutetaan. Korppu pääsee ystäviensä luokse ja joutuu opettelemaan karsina-asukin arkea. Niin, Korpun vahna pihattokaveri ja bestis, Dali-poni, asuu nykyään siellä ja toinenkin tuttu hevonen, jonka kanssa Skorpan laidunsi hetken syksyllä 2018, sen jälkeen kun Ljúfur lopetettiin. Vanha jengi koossa taas. Olen niin iloinen. Kallishan se kyllä on, mutta vain parasta parhaalle ponille. Ja kai siitäkin jollain selvitään.

Ensikohtaaminen syksyllä 2018

Sunnuntaina (16.2.) heräsin jo aamuyöstä, enkä sitten oikein saanut enää unta. No, stressi teettää tuota, ei se mitään uutta ole. Positiivista on se, että olen ylipäätään nukkunut. Ruokahalua ei kyllä oikein ole, mutta se ei ole ollenkaan vaarallista. Vettä satoi taivaan täydeltä ja skippasin taas talleilun. Kotona vaan oltiin koko päivä. Puuilossa käväisin ja illalla pienellä lenkillä Peikon kanssa. Yritettiin myös vähän nosettaa pitkästä aikaa, muttei siitä taas mitään tullut. Paineistui. Sain sen kyllä vapautumaan ja yhden ilmaisikin, mutta sitten taas tapahtui jotain, Peikko jäätyi ja pakeni tuoliinsa. Anaalit tyhjensin, oikea ei oikein tyhjene itsestään. Liekö se taas nipisti vai jotain muuta, mutta ei nyt tullut taas mitään hommasta kyllä. Harmi, ettei taida nyt olla siihen uuteen koiraankaan enää varaa.

Parempaan päin mennään

Lauantaina (1.2.) käytiin Peikon ja Skorpanin kanssa lenkillä. Kipiteltiin umpimetsässä ja poluilla, sekä ihan tiellä. Hiki tuli kaikille, ainakin minulle ja Korpulle. Korppu heitti omatoimilenkinkin metsässä, kun se pääsi irti. Mentiin polulla ja Korppu käveli edellä. Vauhti kiihtyi, minä horjahdin märällä liukkaalla pohjalla ja samalla lipesi naru käsistä. Sinne vilahti poni mutkan taakse alamäkeen aika vauhdikkaasti. Ei se kauas juokse yleensä, joten kävelin rauhaksiin perässä ja siellä se mutkan takana seisoi ja katsoi ihmeissään, kun akka könysi luokse. Se oli aidosti yllättynyt siitä, etten ollutkaan tullut sen mukana. Hassu poni. Nappasin narusta ja matka jatkui.

Tältä ponin ilme nykyään useinmiten näyttää. Iloinen? Not. 

Ennen lenkille lähtöä, sai poni rallittaa irtona laitumella kavereiden kanssa. Sattui niin sopivasti, että tallikaveri oli juuri viemässä omiaan juoksemaan, kun olin menossa Kamburia hakemaan ja kysyin, saako minun Kamburkin tulla mukaan geimeihin. Se sopi ja sinne vilahti poni isoveljensä ja kahden shettisvarsan (3v ja 4v) seuraksi. Ihan kivaa vaihtelua ja saipahan ainakin vähän irrotella, kun nyt luntakin oli taas hetkeksi ilmaantunut.

Sunnuntaina (2.2.) oli viimeiset Kåiralan nosetreenit ainakin tällä erää. Mentiin jo ajoissa, jotta ehditään kunnolla lenkkeillä ennen treenejä. Paitsi Peikko oli sitä mieltä, ettei tänne olla lenkkeilemään tultu ja kanttasi tomerasti takaisin päin heti kun oli saanut tarpeensa tehtyä. Käveltiin kuitenkin vielä toiseen suuntaan hetki, ennen kuin menin valmistelemaan hajuja.

Peikko teki kaksi kierrosta. Ensimmäisellä oli laitettu namit toiselle hajulle, toisella ei ollut. Kovasti kiinnosti lattian hajut (matto), mutta kun sai oikean hajun vähän vahingossa, tarkensi hyvin ja ilmaisi kun oli ensin syönyt namit. Toisenkin ilmaisi, kunhan sain sen ensin irti maassa olevasta hajusta siinä ihan vieressä. Ihan hyvin meni, vaikkei intoa ollutkaan niin kuin toivoisin. No, tähän on tyytyminen. Toisella kierroksella ilmaistiin vielä yksi haju, jonka myös sai vähän vahingossa, minkä jälkeen kyllä tarkensi ja ilmaisi. Ihan ok treeni kaikkinensa, vaikkei ehkä ihan super.

Maanantaina (3.2.) tehtiin sitten Korpun kanssa pitkä kärrylenkki. Kerrankin olin ajoissa liikkeellä eli heti töiden jälkeen, joten koko lenkki selvittiin valoisalla, kun sitä valoisaakin on jo ihan mukavasti iltaisin tarjolla. Kilometrejä kertyi 7,5 ja aikaa kului 1,5 tuntia. Hirvittävän kylmä tuuli oli ja kuski joutui kävelemään välillä, koska kärryille meinasi oikeasti jäätyä. Poni päästeli ilmaa ihan urakalla noin puolet matkasta ja näki myös mörköjä vähän samassa suhteessa. Lumiukko esimerkiksi oli varsin pelottava ilmestys menomatkalla. Kun ilman tulo loppui, mörötkin kummasti katosivat. Ajoittain oli aika liukasta, mutta onneksi oli nastatossut alla, niin ongelmitta saatiin kipitellä. On ne kyllä huiput, vaikkei tänä talvena paljoa käyttöä niillä ole ollutkaan. No, menevät vielä varmaan ainakin yhden talven, jos ei kahtakin.

Käytiin vielä tallilta tullessa Peikon kanssa pieni puolen tunnin lenkki tuolla kaupan ympäristössä. Kivempi siellä katuvalojen loisteessa on lenkkeillä, kuin kotona otsalampun kajossa.

Tiistaina (4.2.) käytiin kimppalenkillä molempien poikien kanssa. Poni oli varsin vaisu, eikä ruokakaan oikein meinannut maistua. Annan sen aina syödä heinää ennen lenkille lähtöä hetken, niin ei tarvi tyhjällä mahalla liikkua. Lenkillä se kuitenkin lopussa piristyi taas ja sitten jo söikin.

Keskiviikkona (5.2.) käytiin Korpun kanssa taas kärryttelemässä. Nyt matkaa noin 5 kilometriä ja käynnissä edettiin. Paljoa muuta ei olla aikoihin tehtykään. Onhan se kuitenkin parasta rasvanpolttoa, eikä myöskään liian rankkaa ylipainoiselle ja huonokuntoiselle ponille. Kun yhtälöön laskee vielä kovat tiet, niin säästyypähän jalatkin pahemmilta vaurioilta. Nyt tehtiin kyllä kotimatkalla pientä siirtymistreeniä. Käynnistä raviin, pari askelta ravia, käyntiin, pari askelta käyntiä ja taas raviin, pari askelta taas ravia ja käyntiin, pari askelta taas jne. Toistettiin muutamia kertoja. Tekee hyvää syville vatsalihaksille ja on myös ihan hyvää treeniä pääkopalle, kun joutuu keskittymään kuuntelemiseen. Yleensä kun me molemmat vaan katsellaan maisemia ja edetään miten edetään.

Peikon kanssa käytiin taas tallilta tullessa lenkillä Huutjärvellä. Se alkaa olla aika lailla oma itsensä viimein. Se on nyt syönyt hyvin jo jonkin aikaa ja ollut muutenkin reipas ja iloinen. Ei se kyllä juuri muuta syö kuin kypsennettyä vähärasvaista lihaa, jossa lisukkeena psyllium, pellavansiemenrouhe, yrtit ja marjajauhe. Välillä kuivaruokaa kylkeen, mutta yleensä ei. Toivotaan, että tilanne jatkuu yhtä hyvänä.

Torstaina (6.2.) käytiin Peikon kanssa pienellä lenkillä illalla kauppareissulla. Samalla reissulla pyörähdin myös Pyölillä pikaisesti. Muuten lähinnä löhöiltiin. Ei vaan jaksanut muuta. Peikko sai etsiä kotona nameja, joka nyt sujui ihan hyvin. Edellisellä kerralla se paineistui siitäkin ja hyppäsi vaan tuoliinsa turvaan. Muuten ollaan tauolla etsintähommista ainakin tämä viikko.

Perjantaina (7.2.) käytiin taas ponin ja koiran kanssa kimppalenkillä. Nyt oli ponikin pitkästä aikaa taas ihan melkein oma itsensä. Ehkäpä elimistö alkaa tottumaan tai jotain, en tiedä, olo nyt kuitenkin tuntui olevan selvästi parempi kuin vähään aikaan. Hyvä niin.

Lauantaina (8.2.) oli kiva yllätys aamulla, kun päästin koiraa ulos. Yöllä oli satanut lunta ihan reilusti. Alkoihan se jo illalla kyllä, mutta määrä oli yllätys. Tallille kun starttasin puolilta päivin, oli lämpötila noussut jo nollaan ja siitä vielä lämpeni, joten nyt jos koskaan kannatti nauttia lumisesta ulkoilukelistä, kun sitä kerrankin oli enemmän kuin pari senttiä. Lähdettiinkin Korpun kanssa kärryttelemään. Tänäänkin oli hyvä päivä ja poni vieläkin parempi kuin eilen. Tehtiin taas noin viiden kilometrin lenkki ja pieni hölkkäpätkäkin otettiin. Aika kenkku keli oli siitä syystä, että lumen alla oli paikoittain todella jäistä ja kun sinne jäähän asti ei nastat yltäneet, vähän jalka lipsui ponilla. No, ihanaa silti että edes hetken oli talvista. Lenkin jälkeen heitin Korpulle loimen niskaan, hyppäsin pitkästä aikaa selkään ja käytiin vielä kipittelemässä vartin lenkki lähimaastoissa. Olipa kivaa. Poni oli rento ja ilma mitä parhain, vaikkei aurinko näyttäytynytkään. Kyllä sitä ensin vähän kiukutti, kun luuli raukka jo työnsä tulleen tehdyksi, mutta parin hännän huiskahduksen lisäksi, muuta ei kuitenkaan keksinyt tehdä. Pitkin ohjin naruriimulla mentiin koko matka.

Sunnuntaina (9.2.) oli lumen tilalla jo sohjoa ja jäätä, kun koko yön oli satanut vettä. Mutta olipa edes yhden päivän talvi ja vieläpä viikonloppuna. Korpun kanssa tehtiin maastaratsastustreeniä pitkästä aikaa. Kenttä oli jäinen, mutta nastoilla pystyi oikein hyvin toimimaan. Keskityttiin lähinnä asetukseen ja taivutuksiin, kunhan poni ensin rentoutui. Alussa oli taas tosi jännittynyt ja säpsy. Ei me oltu kauaa, ehkä 10-15 minuuttia. Lopussa vielä hiukan väistettiin ja poni alkoi ehkä hiukan tajutakin jutun juonta. Lähdettiin sitten vielä tekemään pieni lenkki Peikon kanssa.

Aika laiska päivä oli kyllä. Illalla käytiin vielä Peikon kanssa Jumalniemessä asioilla ja siellä pyörähdettiin samalla vähän kävelyllä. Niin se viikonloppu taas vierähti. Ihan liian nopeasti, jos minulta kysytään.

Tervemenoa tammikuu

Maanantaina (27.1.) olin kerrankin reipas ja olin tallilla jo valoisalla. Ja valoisalla ehdittiin lenkillekin. Vaikka puolessa välissä jo pimenikin niin että tarvittiin otsalamppua, niin olihan sentään kivaa kuitenkin. Kärryttelemässä siis käytiin Kamburin kanssa. Uusi silavyö tuntui hyvältä, myös ponin mielestä, mutta olisi saanut olla vaikka numeroa lyhyempi. Vanha kuminen on kokoa M (60cm) ja tämän toki ostin sitten L (70cm) kokoa. En vaan ottanut huomioon vanhassa ollutta pehmustetta, joka söi pituutta eli samanmittainen neopreeninen ilman erillistä pehmustetta olisi ollut riittävä. Ja toki myös vanha kuminen ilman pehmustetta, mutta se taas nipistelee ja herkkä poni reagoi siihen voimakkaasti. Näin siis hyvä. Käytiin melkein viiden kilometrin lenkki lumipyryssä. Ihan laitettiin nastat alle. Olisikohan ollut toinen kerta tälle vuodelle. Ei ole paljoa lisäpitoa kaivattu, kun ei ole ollut talveakaan.

Vähän tärähtänyt kuva, sen verran hämärää jo kuitenkin, ettei valo riittänyt.

Tallilta tullessa ehdittiin vielä ihan kunnon lenkki Peikonkin kanssa heittää, kun oltiin ajoissa liikkeellä ja siltikin oltiin ihan ajoissa kotonakin. Kun vaan aina jaksaisi. Vaan kun yöunet jää aina liian lyhyiksi, on työpäivän jälkeen vähän pakko elpyä aikansa, ennen kuin kykenee mihinkään.

Minullahan on ollut nyt siitä kesäisestä Noahin sairastumisesta asti käynnissä jonkinlainen pennun etsintä. Ei ole ollut helppoa, kun kiinnostavia pentueita, tai mudipentueita nyt ylipäätään, ei vaan kovin usein ole tiedossa. Nyt kun sitten kävi niin kuin kävi ja Noah ei enää ole uutta pentua kouluttamassa, kuten oli ajatus, into vähän laantui. Yhdestä pentueesta jo kyselin ennen Noksun pois menoa, mutta se meni mönkään ja pentuja ei tullut. Alkuvuodesta aktivoiduin jälleen ja facessa kavereilta kyselin apuja, jos joku vaikka sattuisi tietämään jotain. Ja tiesikin. Hyviä vinkkejä sain. Yhdelle kasvattajalle laitoinkin jo heti viestiä, mutta hän ei ole ehtinyt vastata ja muualta kuulinkin, että suunniteltua pentuetta oltiin siirretty hamaan tulevaisuuteen. Yksi pentue meni mönkään jo ennen kuin ehdin ottaa yhteyttä ja nyt laitoin vielä yhdelle kiinnostavan pentueen kasvattajalle viestiä. Jännää.

30.1. Hutikan uimarannalla

Tiistaina (28.1.) oli talliton päivä. Hävyttömän paljon on näitä nykyään, kun tallille nyt vaan ei ole enää aikoihin ollut kiva mennä. Poni voi huonosti ja ilmapiiri on huono. Ja vaikka kuinka olisin menossa, en sitten vaan tule menneeksi. Tänään siis en mennyt. Mentiin Peikon kanssa asioille. Jumalniemessä käytiin pieni lenkki ja samalla Mustissa & Mirrissä herkkuostoksilla ja muuten vaan hengaamassa. Kotimatkalla pysähdyttiin Kennel Rehulla nosettamassa. Laitoin magneettipurkin ritilärappuun kiinni. Ensin yritin innostaa lähtöhajulla Peikkoa, joka oli hiukan nuiva, siinä kovin hyvin onnistumatta. Hieman paineessa lähti etsimään ja löysikin, muttei osannut ihan tarkentaa. Ja kun en sitten heti hyväksynyt ja kun koira ei keksinyt paikkaa mihin tökätä kuononsa, painui se maahan. Hieno poika. Piilo oli n. 20 sentin päässä ja kohdensi sen kyllä, kun oli ensin saanut palkan. Kovin innostui löydöstä ja tähän olisi ollut hyvä lopettaa, vaan en taas tehnyt niin. Siirsin hajua. Peikko paineistui enemmän ja ei kyennyt enää tekemään mitään. Seisoi vaan ja tuijotti. En tehnyt mitään, katselin vaan muualle. Hiipien se lähti liikkeelle, sai hajun kuin vahingossa, paikallisti ja ilmaisi. Siitä taas innostui ja heiteltiinkin nameja oikein urakalla. Pari kertaa se palasi ilmaisemaan. Jes. Hyvä treeni, kaikesta huolimatta.

Nose"reppu" Kouvolan treeneissä

Ja me saatiin postia kasvattajalta, jolla pentue syntymässä viikolla 9. Nyt vaan odotellaan, josko sieltä syntyy meillekin uusi lauman jäsen. Jos ei, jatketaan etsintää. Tälle vuodelle on kuitenkin tiedossa vielä ainakin kaksi kivaa pentuetta ja voihan niitä ilmestyä lisääkin.

Keskiviikkona (29.1.) käytiin molempien poikien kanssa kimppalenkillä, mutta jouduttiin kääntymään kesken kaiken takaisin, koska oli niin liukasta, enkä ollut laittanut Korpulle tossuja. 

Torstaina (30.1.) käytiin Peikon kanssa lenkillä Huutjärvellä ja tehtiin samalla Siltiksellä mielentila-/tunnetilatreeniä. Lenkin jälkeen käväisin kaupassa, jonka jälkeen otin Peikon autosta valjaisiin ja kontaktista leikittiin ja heiteltiin nameja. Toistettiin toiseen kertaan hetken odottelun jälkeen. Toivotaan, että on apua tai ettei ainakaan olisi haittaa. Tuon koiran kohdalla kun mikään ei ole mahdotonta.

29.1.

Perjantaina (31.1) käytiin Peikon kanssa lenkillä vain omalla kylällä. Tallille piti taas mennä, mutten saanut mentyä. Harmittaa ja ahdistaa. Kun ennen menin tallille rentoutumaan, nyt tarvitsen vapaapäiviä tallilta rentoutuakseni ja pystyäkseni menemään sinne taas. Uutta paikkaa olen etsinyt, mutta kun en haluaisi kuitenkaan muuttaa poniani minne tahansa, en oikein osaa päättää. Pihattopaikkoja on, muttei ihan lähellä. Joten vaatii hiukan harkintaa. Nyt siis taas vaan kotoiltiin koiran kanssa. Noseakin yritin. Tein sisälle pari piiloa, muttei se oikein toiminut. Ei ollut yllätys. Toisen ilmaisi, kun laitoin sinne namia, toista ei edes yrittänyt ja purin piilot pois. No, jos koira ei opi, niin ainakin minä opin. Uutta pentua odotellessa..

Jäsenkorjausta ja nosetusta

Maanantaina (20.1.) lenkkeilivät pojat taas yhdessä. Ei me pitkää lenkkiä tehty, mutta jotain nyt kumminkin. 

Tiistaina (21.1.) tehtiin Peikon kanssa nosea. Pihalle laitoin pari magneettipurkkia, Peikko istui autossa sen ajan. Hyvin etsi ja innoissaan, vaikka oli hihnassa ja minä vielä kaaduinkin kerran. Ei paineistunut, ainakaan näkyvästi, ja ilmaisikin hyvin. Omalla pihalla se toimiikin jo hyvin ja ulkona nyt ylipäätään. Sisällä etsintä vaatii vielä paljon, jotta näyttää tai tuntuu samalta. Illalla Peikko kävi vielä pienellä lenkillä lähimaastoissa.

Korpun kanssa käytiin kärryttelemässä. Poni oli tosi stressaantunut pihatolta hakiessa, pälyili ja säpsyi. Rauhoittui kuitenkin jo matkalla tallin pihalle. Tehtiin pieni noin neljän kilometrin lenkki reippaassa käynnissä. Ei tarvinut käskeä, poni liikkui ihan itse. Lenkillä se vaikutti kuitenkin ihan rennolta ja hyväntuuliselta, vaikka liikkuikin reippaasti.

Keskiviikkona (22.1.) rentoiltiin. Peikon kanssa pieni lenkki illalla, muuten vain kotoilua. Torstaina (23.1.) tehtiin taas Korpun kanssa kärrylenkki. Lunta, tai räntää kai lähinnä, pyrytti rankastikin lähtiessä, mutta helpotti kotimatkalla. Reippaasti edettiin taas, muttei ehkä ihan niin ponin omalla moottorilla kuin edellisellä kerralla. Peikon kanssa käytiin Siltakylässä lenkillä tallilta kotiin ajellessa.

Perjantaina (24.1.) olikin ponilla pitkästä aikaa treffit jäsenkorjaajan kanssa. Saavuin tallille jo ajoissa, jotta saan rauhassa kuivatella ja puhdistella ponia. Vaan tällä kertaa se oli ajatellut mammaa, eikä ollut kurainen tai märkä. Jäi siis aikaa sen verran, että käytiin pienellä kävelyllä Peikon kanssa. Itse hoidossa Korppu käyttäytyi tosi hyvin. Se on rauhoittunut paljon ja osaa jo seisoa tallissa stressaamatta suuremmin. Alussa syötin sille heinää, mutta kun päästiin pahimpiin paikkoihin ja käsittely teki kipeää, niin syöminen jäi. Antoi hyvin kuitenkin hoitaa, pureskeli vaan karsinan ovessa roikkuvaa loimea. Hoidettavaa siis oli, mikä oli odotettavissakin. Se on taas kasvanut, mikä on todennäköisesti aiheuttanut myös ne liikkumisongelmat, kompuroinnin ja jäykkyyden. Jäsenkorjaajan ensireaktio olikin ponin nähdessään, että ompas se taas kasvanut. Ihan samoja oireita oli ollut myös hänen omalla vuotta nuoremmalla vuonisruunallaan, joka oli myös kasvanut tällä tavalla hullusti keskellä vuoden pimeintä aikaa. No, meillä nyt toivottavasti alkaisi olla kasvut kasvettu, johan se alkaa olla hevoskokoinen. Ja kuusivuotiaskin jo!

kuva Marika Terä

Lauantaina (25.1.) lähdettiin Peikon kanssa jo aamulla kohti Kouvolaa. Ensin kurvattiin Puuiloon, mistä kävin hakemassa Korpulle uuden pidemmän vyön siloihin. Samalla käytiin Peikon kanssa pienesti kävelyllä. Sieltä sitten itse treenipaikalle. 

Peikko teki kolme kierrosta yhteensä päivän aikana. Se oli kovin innoissaan ja suorastaan veti sisälle. Tuttu paikka ja se jo varmaan tiesi, että olisi nameja tarjolla. Ensimmäisellä kerralla oli haju piilotettu vaaterekkiin. Peikko etsi innoissaan ja löysikin aika hyvin. Ilmaisi hyvin, vaikkakin vähän sivusta. Todennäköisesti haju jotenkin kulkeutui voimakkaasti siihen kohtaan, koska vaikka näytin oikean paikan, Peikko vaan ilmoitti että eikun se on täällä, anna nyt jo sitä namia. Yksi toinenkin koira teki samoin. Se tosin kokeneempana osasi tarkentaa. Etsinnän jälkeen tajusin, että kappas, tehtiin ensimmäinen sokkoetsintä eli en siis tiennyt etukäteen piilon paikkaa. Jatkettiin siitä vielä, muttei Peikkoa sitten enää oikein kiinnostanut muu kuin hajut maassa.

Toisella kierroksella kokeiltiin laatikkoetsintää. Ei sitä nyt taas kiinnostanut enää kovin hyvin, mutta löysi kyllä ihan niin kuin ohimennen. Ei ilmaissut kuin hieman hidastamalla. Otettiin uudelleen siihen lähelle ja sitten pysähtyi siihen pienesti ja palkattiin. Hengailtiin vielä pitkin poikin ja Peikko sai haistella. Häiriöhajualueella reagoi kissanhajuun, muttei muuhun. 

kuva Marika Terä

Viimeisellä kerralla tehtiin sitten namietsintä. Yhdellä alueella oli kaksi piiloa, joille käytiin laittamassa namit sillä aikaa kun hain Peikon autosta. Se oli niin innoissaan, että vaikka yritin käyttää sitä pissalla, ei se malttanut. Harvinaista koiralle, joka elää hajujen maailmassa ja merkkailee voimakkaasti. Nyt ei olisi kyllä niitä nameja tarvittu, mutta toki ne hyvät olivat vahvistamassa oikeaa mielentilaa. Innoissaan siis oli ja etsi, eikä muut hajut häirinneet. Se vielä namit syötyään tarkensi hajut ja ilmaisi ne, mistä sai toki myös palkkaa. kerrankin sai yhteistreeneistä palata tyytyväisenä, kun koira oli kokoajan pysynyt iloisena. Parasta.

Kotimatkalla illalla pysähdyttiin Karhulan Lidlillä ja käytiin siitä reippaalla lenkillä. Kylmä oli kuin hitto, mutta teki tosi hyvää, kun koko päivä oltiin kuitenkin oltu sisällä. Tai minä olin sisällä, Peikko autossa, mutta kuitenkin. Pitkä päivä, aamulla lähdettiin ysin aikoihin ja illalla seiskalta takaisin kotona.

Sunnuntaina (26.1.) käytiin ensin aamupäivällä Peikon kanssa tallilla. Ajatus oli vain lapata lantaa ja syöttää poni, mutta koska sillä oli niin selkeitä ähkyoireita, lähdettiinkin lenkille. Se kuitenkin kakkasi, joten varmaan vaan ilmaa mahassa, mutta oli mitä oli, kipeä se oli. Käveltiin sitten Peikon kanssa pieni lenkki, osittain umpimetsässä. Korppu oli tosi stressaantunut ja sinkoili sinne tänne, mikä ei ole ihmekään, kun kerran mahaa koski. Tallille palattuamme, päästin sen vielä hetkeksi kentälle juoksemaan, jonka jäleen se tuntui viimein rauhoittuvan. Iltapäivällä tulisi pihattoon uusi kaveri, joten uskalsin viedä sen takaisin, kun ajattelin sen sitten kuitenkin taas liikkuvan normaalia enemmän. No, ei se ollut liikkunut eli maha oli ollut sitten vieläkin kipeä.

Kuvakaappaus videolta

Iltapäivällä nosetettiin taas Peikon kanssa. Vuorossa siis taas Kåiralan treenit. Tällä ketaa tehtiin Peikon kanssa ensin namitreeni. Neljä hajua oli piilotettu matalalle ensimmäiselle alueelle ja niillä namit. Hienosti toimi Peikko. Ihan samoin kuin edellisenäkin päivänä, syötyään namit se myös ilmaisi piilot nenäkosketuksella ja sai niistä vielä lisäpalkkaa. Toisella kierroksella tehtiin samat piilot ilman namia ja Peikko ilmaisi hienosti niistä kolme. Intoa ei ihan yhtä paljon ollut, mutta mielentila oli kuitenkin ihan hyvä. Sai vielä palkaksi haistella koko tilan läpi. Näytin sille samalla yhden yläpiilon, jonka se ilmaisi hyvin. Olipas kiva viikonloppu.

Valoa tunnelin päässä

Tiistaina (7.1.) tehtiin Peikon kanssa nosetreeni pihalla. Laitoin sen autoon siksi aikaa, kun piilotin hajun. Peikolle valjaat päälle ja etsimään, vapaana kuitenkin. Kovasti se töitä teki ja oli innoissaan, tiedä sitten mitä etsi. Löysi kuitenkin melko pian ja ilmaisi hienosti ja vaikka en heti naksauttanutkaan, se jaksoi pysyä hajulla ja vaatia huomaamaan. Hyvä se on parhaimmillaan ja parhaimmillaan se on silloin, kun ei maha oireile tai mikään muukaan. Olisipa se aina kunnossa.

Keskiviikkona (8.1.) oli taas sadepäivä. Koko päivän tuli enemmän ja vähemmän vettä, välillä vaakatasossakin. Illalla hellitti ja käytiin sitten Peikon kanssa reilun tunnin lenkki tässä omalla kylällä. Torstaina (9.1.) tehtiin Peikon kanssa puolen tunnin lenkki Jylpyllä, samalla kun odoteltiin auton pakoputkihuollon valmistumista.

11.1.

Perjantaina (10.1.) kolmen päivän tauon jälkeen tallille. Kamburin turvotus oli hiukan laskenut, mutta maha oli kyllä aika iso ja pinkeä ja poni vaisu. Lähdettiin sitten lenkille Peikon kanssa. Ihan reippaasti eteni Korppu, mutta kompuroi tosi paljon ja alamäet oli vaikeita. Kun sitten viimein sai kasan väännettyä, piristyi selvästi ja ilmaakin alkoi perästä tulla, joka myös varmaan helpotti.

Lauantaina (11.1.) viritin pihaton takana oleviin koivuihin heinäverkot ja levittelin myös tarhaan pieniä kasoja. Lähdettiin sitten lenkille, taas Peikon kanssa tietty. Sen verran on poni levinnyt ja turvonnut, ettei mitkään vermeet oikein enää mahdu, enkä nyt muutenkaan halua sille lisäpainoa jalka-/liikkumisoireiden vuoksi, joten maastakäsin täytyy nyt vaan yrittää liikutella. Nytkin se alkumatkasta näytti tahdittavan vähän joka askeleella ja oli tosi jäykkä ja kompuroi, mutta kun rämmittiin aikamme umpimetsässä, niin johan vertyi ja hikosikin ihan kunnolla. Pari tuntia melkein oltiin, kun ilmakin oli vaihteeksi hieno.

Sunnuntaina (12.1.) tehtiin päivällä pieni lenkki Korpun ja Peikon kanssa. Nyt oli mukavan hyväntuulinen ja reipas poni mukana, joka hiukan kyllä kompuroi, mutta liikkui muuten hyvin ja mielellään ja turvotuskin näyttäisi laskeneen. Taisi tehdä hyvää kunnon hikilenkki ja napostelu heinäverkoista, kun se oikein loikki kaatuneiden puunrunkojen yli ja laukka-askeleita tapaili välillä muutenkin. Ehkäpä tästä selvittiin säikähdyksellä. Jännä muuten, että kun lenkin jälkeen taas laittelin heinää pitkin poikin ja täytin verkot, niin molemmat valitsivat mielummin seisoskelun mudassa heinäverkkoja tyhjennellen kuin kuivalla maalla helposti saatavilla olevat heinät.

Iltapäivällä oli taas nosetreenit Kåiralassa. Ja kas, Peikko ei taas syönyt aamulla. Eikä sille kelvannut myöhemminkään. Otti päähän, rankasti. Vaan minkäs teet. Kun se on kipeä, niin se sitten on. Ei sitten treenattu. Olin kyllä treeneissä ja Peikkokin pääsi hetkeksi sisälle nuuskuttelemaan, mutta paha on mitään tehdä, kun ei ole millä palkata, kun koira pakenee ruokakuppia. Illalla se onneksi jo taas söikin ja suun maiskuttelukin loppui. Kun tietäisi, mikä tämän taas aiheutti, niin osaisi vältellä. Yöllä oli myrsky ja illalla se sai vähän joulupiparia. Jompikumpi tai siten jotain ihan muuta. Nyt sai vain raejuustoa ja lihapuuroa.

Maanantaina (13.1.) käytiin lenkkeilemässä jälleen koko porukalla. Tiistaina (14.1.) ei lenkkeilty, mutta Peikon kanssa tehtiin ihan pieni nosetreeni pihalla. Vein hajulähteen, Peikon katsellessa, liiterin nurkan taakse. Riehutin Peikkoa hetken, ennen kuin lähetin etsimään. Hienosti toimi. Meni toki suoraan hajulle, mutta oli innoissaan ja iloinen, mikä on pääasia. Töiden jälkeen pistäydyin Kennel Rehussa ja siellä tuli puheeksi nuo Peikon vatsa oireet ja epäilykseni, että johtuu stressistä. Ja kas, juuri oli käynyt joku, jolla ihan samat oireet perheen toisen koiran lopetuksen jälkeen. Sain hyviä vinkkejä ruokintaan ja niitä nyt testaillaan. Katsotaan, kuinka käy.

Keskiviikkona (15.1.) käytiin sitten pieni lenkki Peikon kanssa Jumalniemessä ja torstaina (16.1.) Peikon ja Korpun kanssa kimpassa. Korppu joutui sitä ennen kyllä pyörimään kentällä liinan päässä puolisen tuntia. Käyntiä kun oli tarkoitus treenata, reipasta käyntiä, niin ponipa yritti kokoajan raville. Helpompaa varmaan kuin reipas käynti. Ei se kovin hyvin ollut kyllä kuulolla muutenkaan. Lenkillä oli kyllä kovin kuuliainen. No, kunhan liikkui edes jotenkin.

11.1. kun viimeksi oli pakkasta, nyt sataa vain vettä.

Perjantaina (17.1.) ei tehty mitään, ei yhtään mitään. Rankka viikko töissä ottaa veronsa. Viikonloppuna olikin sitten ihan kivasti puuhaa. Lauantaina (18.1.) lähdin tallille jo heti aamusta kymmenen jälkeen. Kaikenlaista säätöä siinä, kun täyttelin rehulaatikoita ja sitten pihatolla säädin heinien kanssa, sitten vielä tietty jalkojen pesu ponilta ja vuolin kavioitakin vähän, joten kello oli jo yksi, ennen kuin oltiin valmiina lähtöön. Korpun turvotus/nestepöhö näytti olevan tiessään, joten päätin kokeilla, mahtuuko silat. Ja mahtuihan ne, joten eikun kärryt perään pitkästä aikaa. Käytiin seitsemän kilometrin lenkki. Vaadin reippaan käyntivauhdin ja ravattiin/laukattiinkin vähän, joten edettiin aika rivakasti. Tunti suurinpiirtein meni. Vähän oli mörköjä matkalla, muttei ole ihmekään, kun maha oireilee. On siis kokoajan siellä ähkyn rajamailla, kun kakka on vain pienen pientä kikkaraa ja tulee jos tulee. Plus tietty varmaan tuntuu muutenkin, kun ennen suurimman osan päivästä napostellut poni seisoo nyt suurimman osan vuorokaudesta tyhjin vatsoin, mikä ei todellakaan ole hevoseläimen ruuansulatukselle luonnollista.

Illalla käytiin Peikon kanssa tunnin lenkki Karhulassa, samalla kun kävin Tokmannilla ostoksilla. Peikko ei taas syönyt aamulla, mutta sai edellisenä iltana vähän normaalista poikkeavaa ruokaa ja illalla sitten huomasin lenkillä, että oli varmaan ensimmäisen kerran elämässään maha liian kovalla. Ja kun ei ollut käynyt perjantaina lenkilläkään, niin siinä taisi olla syy syömättömyyteen, koska lenkin jälkeen maistui taas ihan normaalisti.

19.1.

Sunnuntaina (19.1.) taas ajoissa aamupäivällä tallille. Aikaa säästääkseni, nappasin vain ponin, joka jo nälkäisenä kirmasikin portille vastaan ja annoin sen syödä hetken pihalla paalista, ennen kuin harjasin sen pikaisesti, nappasin koiran autosta ja painuin lenkille. Säästyy paljon aikaa, kun ei tarvi pestä jalkoja, eikä pukea tossuja, eikä raapata sitä senttien savikerrosta mahan alta. Käytiin melkein tunnin lenkki osittain umpimetsässä. Tekee hyvää Korpun tasapainolle, sekä sille kompuroinnille, kun on pakko nostella niitä jalkoja. Ja tekee se hyvää myös mahalle ja korvien välille, koska annan sen hampsia evästä ja tutkia paikkoja ja asioita. Nämä on yleensä niitä pään nollaus reissuja minullekin, vaikkakin viime aikoina ei ihan ole tehonneet, koska eniten vituttaa kaikki tai no, ehkä eniten vaan tämä loputon marraskuu. Tänäänkin satoi vettä, vaikkei pitänyt, samoin eilen.

Tallilta kotiin, ruoka uuniin, suihkuun, hetki lepoa ja sitä ruokaa ja taas mentiin. Tällä kertaa nosetreeneihin. Peikko oli kerrankin juuri treenipäivänä oma itsensä ja kunnossa. Mitään odotuksia ei silti ollut, mutta sen verran sentään suunnittelin, että tehdään ulkona, joka on helpompi sille, kun sisällä on niin hirmu paljon hajuja, jotka on kiinnostavampia kuin euka. Peikko oli jo innoissaan kun lähdettiin kävelylle, mitä se ei ole ollut sitten en muista milloin. Selkeästi jo tiesi, mikä juttu tämä on. Itse treenikin meni hyvin. Lähtöhaju piti näyttää, mutta sitten se lähtikin ihan etsimään ja löysi ja ilmaisi ja oli iloinen, sellainen kuin nyt vaan parhaimmillaan on. Kaksi hajua oli pihalle piilotettu ja molemmat se nosti. Huippua. Pysyisi nyt tämä kunto ja mieliala sillä, niin voitaisi vaikka edetäkin.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Tai sitten ei. Aika samaa rataa nyt ainakin toistaiseksi mennään. Annetaan ajan kulua ja tarkistetaan tavoitteita ja muita juttuja sitten tarpeen mukaan. Vuosi ainakin vaihtui hyvin rauhallisissa merkeissä. Ei paukkunut kuin hiukan jossain kauempana. Paukkeet on kyllä jatkuneet vielä tänäänkin (2.1.), mutta eipä se nyt mitään uutta ole. Onneksi kumpikaan noista nelijalkaisista ei välitä.

Keskiviikko (1.1.2020) Aamulla nukuttiin pitkään, koska nukkumaan käytiin niin myöhään. Peikko ei sitten taas syönyt aamuruokaansa. Eikä kyllä illallakaan. Huoh. Puolilta päivin lähdettiin tallille. Ajatus oli lähteä molempien kanssa lenkkeilemään, mutta totesin tilanteen niin rauhalliseksi ja ponin iloiseksi ja hyväntuuliseksi, ja kun aikaa oli ja valoa, että lähdettiinkin sitten Korpun kanssa pienelle ajolenkille. Mukavan reipas ja iloinen oli poni lenkilläkin, ei kyllä muuta tehty kuin kävelty. Tiet on niin kovat, ettei paljon edes voi. Tuttuja tavattiin kotimatkalla, kun entinen tallikaveri hevosineen tuli vastaan. Olipa kiva juoruta pitkästä aikaa. Lenkille kertyi pituutta vain noin viisi kilometriä, mutta reippaasti kun liikuttiin, niin ihan nihkeä oli poni lenkin päätteeksi.

Tuore 6-vuotias.

Peikon kanssa käytiin lenkkeilemässä Huutjärvellä tallilta tullessa. Päivällä oli aika hiljaista, mutta neljän aikaan, kun kaupalta starttasin lenkille, oli joku ihme ruuhka-aika. Autoja oli molempien kauppojen parkkipaikoilla ihan kiitettävästi ja lenkkeilijöitäkin nähtiin kävellessä. Tallilla oli kyllä rauhallista. Aika kauan sain olla ihan yksinäni. Lenkiltä kun tulin ponin kanssa, oli sentään jokunen muukin ilmestynyt.

Torstaina (2.1.) vain käväisin tallilla. Otsalamppu sanoi sopimuksen irti, eikä pimeässä oikein ilmankaan toimeen tule, joten piti vaihtaa suunnitelmaa. Ponin kanssa siis pyörähdettiin vaan kentällä hetkisen jumppaamassa maastakäsin. Kenttä oli sen verran kova, ettei ihan hirveästi siinäkään pystynyt tekemään, mutta sentään jotain. Normi juttujen lisäksi, nosteltiin jalkoja puomin yli eteenpäin kävellen ja myös peruuttaen. Kambur ihan innostui, kun sai hommasta helpolla namia. Treenattiin myös väistojä ja nyt se ehkä jopa sai juonesta kiinni, vaikka ensin turhautuikin, kun ei ymmärtänyt. Kivaa vaihteeksi taas tämäkin ja olisi se kivaa useamminkin, jos ei olisi pakko saada myös sitä liikettä aikaiseksi.

Peikon kanssa nosetettiin kotona vähän. Ihan ilmaisua nenäkosketuksella sisällä. Ihan hyvin meni ja koira pysyi iloisena. Aamullakin söi huonosti vielä, mutta sentään söi. Illalla söi jo taas normaalisti. Vähän vaikuttaisi siltä, että vapaalla, kun rytmi muuttuu, maha oireilee, eikä ruoka maistu. Ei se kyllä tuollainen ennen ole ollut. Noah se oli joka jätti aamuruokansa ajoittain kuppiin.

Perjantaina (3.1.) oli kunnon myrsky. Vettä tuli vaakatasossa, enkä todellakaan viitsinyt raahautua tallille. Peikon kanssa kävin Tokmannilla ja cittarissa ostoksilla ja hakemassa Börjesin paketin matkahuollosta. Tilasin tiistaina ja on jo nyt täällä, vaikka oli yksi pyhäkin välissä. Horzen pakettia sen sijaan ei ole näkynyt, vaikka tilasin sen jo ennen joulua ja on rekisteröitykin postin sivulle 20.12. Taitaa tulla matkahuollon kautta kaikki jatkossa! Paketissa (Börjesin) oli elektrolyytti, jonka purkki oli rikki. Onneksi vanha purkki oli vielä tallessa. Riimut, lila ja pinkki (kuvassa), on hienot, mutta ei meinannut koko riittää, vaikka on full-kokoiset. Että sellainen poni minulla.

Lauantaina (4.1.) Peikko ei taas syönyt aamulla, eikä myöhemminkään. Herkkujakaan ei sitten saanut. Lenkillä käytiin iltapäivästä, pyöräiltiin Alakylän lenkki, juuri ennen pimeää. Luntakin alkoi loppumatkasta tulla. Mutta koska aurinkoinen päivä, vielä neljän aikaan ei ollut ihan pilkkopimeää.

Tallille menin puolilta päivin ja selvisi, että pihatto onkin taas vaihdettu säännöstellylle heinälle, vaikka sovittiin torstaina jotain ihan muuta. Yhden vatsahaavaisen kokemuksella, ei ehkä ihan naurattanut, että ovat sitten suurimman osan vuorokaudesta syömättä. Ruokinta kertoja on kolme. Ei ole hyvä liikalihavuuskaan, muttei myöskään mahahaava. No, toistaiseksi en voi asialle mitään.

Poni siis mukaan ja kärryt perään. Käytiin 7,6 kilometrin lenkki käynnissä lähinnä, kuten pakostakin viimeaikoina, koska ylipaino, huono kunto ja kovat tiet. Hiukan hölkättiin kyllä. Käynnissä vaadin reipasta tahtia, ravissa taas mahdollisimman hidasta. Olihan vaikeaa, mutta ihan hyvä lenkki saatiin ja hikikin ponin pintaan. Hirmuton tuuli jatkuu yhä ja nollakelissä se tuntuu tosi kylmältä. Ei kuitenkaan palellut kärryillä istuessa, sormia vähän loppumatkasta.

Sunnuntaina (5.1.) piti mennä jo heti aamusta tallille, oli oikein kello soimassa, mutta enpä sitten viitsinytkään. Ärsyttää sen verran koko touhu, etten siinä mielentilassa ponin kanssa halua toimia. Enkä usko sen pistävän pahakseen paria ylimääräistä vapaapäivää. Laiskan aamupäivän jälkeen, lähdettiin Peikon kanssa kirkolle lenkille. Samalla käväisin apsilla hakemassa palkat illan nosetreeneihin. Syöminen toki on ollut vähän niin ja näin, ja jos ei syö, ei palkkaannukaan. Aamulla  kyllä yritti, koska kamala nälkä, muttei oikein saanut alas mitään. Tein riisi/liha puuron uunissa ja se maistui tuoreena ja vielä lämpimänä lenkin jälkeen.

Treeneihin kuitenkin mentiin, vaikka odotukset ei kovin korkealla olleetkaan. Mutta koska Kåiralassa treenattiin, matkaa n.1,5 km, niin kyllähän sinne ajelee vaikka turhaankin. Peikko oli ihan ok mielentilassa, mutta koska paikassa on paljon muita hajuja, kiinnosti ne enemmän. Lähtöhajupurkkia kuitenkin ilmaisi innoissaan, joten sillä sitten mentiin. Siirreltiin sitä siis paikasta toiseen. Vähän yritettiin muutakin, muttei siitä oikein mitään tullut. No, meillä on vielä viisi sunnuntaita tuonne varattuna, joten ehtiihän sitä.

Maanantaina (6.1.) käytiin Peikon ja Skorpanin kanssa melkein kahden tunnin lenkki. Korppu oli ihan hyväntuulinen, mutta hervottoman turvoksissa. Selkärangan kohdalle ja peppuun oli ilmestynyt kahdessa päivässä oikein kunnon kanjoni. Eipähän taas tullut tämä mieleen. Sillä on todella huono aineenvaihdunta, joka oltiin juuri kaikilla kikkakolmosilla saatu hiukan elvytetyksi. Se jopa hikoili jollain tapaa. No, nyt sitten on taas ihan jumissa ja kerää nestettä. Yleensä vääntää kolme neljä kasaa parin tunnin lenkillä, nyt yhden ihan lopussa. Se on hiukan haasteellinen ruokittava, kun se lihoo sekä vapaalla heinällä että säännöstellyllä. Eri syistä tietty. Ainoa toimiva konsti sille olisi se heinän "keventäminen" oljella tai jollain muulla. Mutta kun ei niin ei. Ja nyt ei sitten muuten liikutakaan kunnolla, kun ei varusteet enää mahdu päälle. Että sellaista.

Peikon kanssa tehtiin vielä illalla pieni lenkki Siltakylässä, samalla kun kävin kaupassa. Sen jälkeen nosetettiin sisällä kotona, jonne laitoin hajun ennen kauppaan lähtöä. Se on kyllä jännä. Se paineistui nytkin voimakkaasti, kun piti etsiä, mutta heti hajun saatuaan innostuu ja paikallistaa hyvin ja ilmaiseekin omalla tavallaan. Siirsin hajun kerran ja etsi jo paremmin, mutta on se kyllä kumma. Syö nyt kyllä hyvin ja maha vaikuttaa terveeltä, muttei ole saanut muuta kuin lihapuuroa. Ei kai tässä muuta, kuin toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Ja molempien karvakavereiden puolesta.