lauantai 12. tammikuuta 2019

Uusia hankintoja ja paljon lunta

Maanantaina (7.1.) oli tallivapaapäivä, koska Korpullakin oli jäsenkorjauksen jäljiltä lepopäivä. Aika laiska päivä muutenkin. Töistä tullessa kävin vähän ostoksilla, kun Peikko tarvitsi takin. Uusi ToppaPomppa kirkkaan värisenä lähti mukaan. Siitä olin jo haaveillut tovin, mutta nyt vasta sain ostettua. Kävin vielä heppatarvikeliikkeessä. Sieltä lähti mukaan Korpulle ADE-vitamiini ja koirille pellavansiemenöljy. Kennel Rehuun olin vielä menossa juurikin tuon öljyn takia, joten se pysähdys jäi sitten tekemättä, kun se tuli jo ostettua.

Illalla käytiin vielä koirien kanssa kylällä lenkillä. Ajatus oli käydä hakemassa asiamiespostista pari pakettia, mutta tajusin vasta matkalla kellon olevan jo liian paljon ja paikka kiinni. Käytiin sitten vain lenkillä, vaikka oltaisi me käyty muutenkin. Kiva lenkki, vaikkei niin kovin pitkä, ja väsytti koirat aika mukavasti, koska taas ne hajut.


Peikko ja Peikon uusi takki. Väri on kyllä luonnossa kirkkaampi.

Tiistaina (8.1.) hain kotimatkalla paketit. Olin tehnyt jo joulun aikaan tilaukset Hööksiltä (satulavyö) ja Horzelta (heijastinkorvahuppu, fleeceloimi enkkuraidoilla, lämpöhame) ja ne tulivat molemmat vasta nyt samaan aikaan. Tallille sitten testaamaan. Fleece oli hyvä ja korvahuppukin, mutta satulavyö oli kuin olikin liian lyhyt. Sitä jo hiukan pelkäsinkin, mutta hölmö kun olin, niin tilasin silti numeroa pienemmän kuin käytössä olevat. Harmi. Niin ja hamekin oli hyvä, vaikka just nyt ei sillä niin käyttöä olekaan. Vaan kun halvalla sai.

Lenkilläkin sitten käytiin, koirat ja Korppu. Tiet oli tosi liukkaat, vaikka oli satanut lunta. Vaan kun sitä tuli ja tuli ja tuli, niin tiet oli vedetty lingolla puhtaaksi ja se se vasta liukkautta tietääkin. Siellä vielä jää alla, niin ei muuten pysynyt pystyssä edes nastoilla. Korpullekaan en laittanut tossuja, kun en älynnyt, että olisi liukasta. Onneksi sekin on jo oppinut jonkin verran passaamaan pitävää maata kavioidensa alle, vaikkei vielä niin taitava olekaan mitä Ljúfur oli. Hyvin me pärjättiin, vaikka pari kertaa nurin meninkin ja Korppukin liukasteli vain vähän.




Kotona oltiin vasta kahdeksan maissa ja siellä odottivat vielä lumityöt. Lumisade alkoi aamulla ja jatkui yhä, mutta koska illalla pakasti, oli sitä helpompi lykkiä kuin aiemmin märkää suojalunta. Hyvin siis passattu sen puolesta. 

Keskiviikkona (9.1.) otettiin kuvia ponista. Maanantaina laitoin viestiä Ghost-satuloiden maahantuojalle, kun sellaisesta olen haaveillut jo pitkään ja sain erittäin asiantuntevan vastauksen. Pyysi kuvia ponin selästä, jotta saa arvioitua sopiiko ko. satulamallit ylipäätään ollenkaan. No, kuvia otettiin. Pimeällä hieman haasteellista saada kunnon kuvia ja kun tasaista alustaakin on vaikea löytää, koska tallin pihassa maa viettää yhteen jos toiseenkin suuntaan. Saatiin kuitenkin otettua muutama säällinen kuva, jotka sitten myöhemin illalla lähetin.




Kuvien oton jälkeen, ähräsin Korpulle valjaat niskaan ja kärryt perään ja painuttiin peltobaanalle urheilemaan. Lumisadekin oli vihdoin lakannut, vaikka pieni kuuro tulikin pellolla ollessa. Reilu viisi kierrosta ja noin 4,5 kilometriä tuli treenille mittaa, kun baana on noin 800m pitkä. Ravailtiin parin kilometrin verran, joista reilu kilometri putkeen, sen jälkeen pätkittäin. Ihan hyvä treeni, vaikkei niin pitkä. Oltiin vain nelisenkymmentä minuuttia liikkeellä kaikkinensa.

Koirat kävi vain takamettässä kahlaamassa vähän hangessa, kun en lumitöitäkään enää jaksanut tallilta tultua tehdä. Kellokin oli jo vaikka mitä.

Torstaina (10.1.) tein sitten ne lumityöt ihan rauhassa, kun pidin taas tallivapaan. Jotenkin kauhean kiire viikko töissä ja jatkuva väsymys. Vaan lumityöt tehtiin. Peikolle laitoin päälle uuden Pompan, vähän niin kuin kokeeksi ja kun pakkastakin oli. Se kun yleensä istuskelee vain paikallaan, kun lykin lumia. No, nyt oli pihassa käynyt joku elikko tai muu, kun molemmat menivät nenät maassa nuuskutellen oikeastaan koko ajan. Noah kävi välillä vähän haukahtelemassa kolalle, heitin pari lumpparia metsään ja niiden kanssa se sitten viihtyi muun ajan, kun ei nuuskutellut. Muuta en sitten juuri tehnytkään koko illassa. Pomppakin pelitti hyvin Peikon päällä. Pysyi hyvin paikallaan, vaikkei siinä ole jalkaremmejä takana. Istuu hyvin, mutta menee sinnekin hangessa lunta rintaläpän alle, vaan eipä sellaista varmaan olekaan, mihin ei menisi.




Satula-projektista sen verran, että maahantuojalta on saatavissa demosatuloita kokeiltavaksi. Mietin ensin, etten sellaista ota, vaan otan riskin ja tilaan suoraan. Vaan päätinkin sitten kuitenkin toisin. Demosatula on siis tulossa kuun vaihteessa, kun on juuri nyt varattuna. Sen verran on kuitenkin kaikkea, mitä pitää ottaa huomioon, että parempi näin. Täytyy sitten taas ottaa tehokuuri ratsastuksessa silloin, että saa satulasta kaiken irti. Siitä saa kuitenkin sitten vuokrahinnan hyvitettyä, jos satulan tilaa, joten häviän vain postikulut. Niin ja Korpulla on kuulemma helppo selkä, ainakin näitä satuloita silmällä pitäen.

Perjantaina (11.1.) sitten taas tallille. Piti kyllä ensin ottaa vähän lepiä ja lähtö venähti. Töistä tullessa olin hakenut matkahuollosta viimeisen tilaamani lähetyksen, Hevarilta valjaisiin uudet pehmusteet, kun vanhat alkaa olla jo niin kuluneet. Samalla, heräteostoksena taas, tuli tilattua myös ratsastusheijastinloimi (kuva Hevarin sivuilta), kun halvalla sai. Tarvii sitä joskus, jos ei nyt vielä. Se on kuitenkin toppamalli, joten tarve voi olla vähäisempi kuin tavallisella, joka meillä jo olikin Limpun perintönä.
Tallille mentyäni, vaihdoin valjaisiin uudet pehmusteet ja pakkasin vanhat autoon. Tulivat kotiin pestäväksi ja säilöön vastaisuuden varalle. Sen jälkeen poni pihatosta ja pikainen harjaus, tossut ja heijastimet jalkoihin, koirat autosta ja tien päälle. Ei me pitkää lenkkiä tehty, kun kello oli jo sen varran paljon, sellaiset kolmisen kilometriä ehkä yhteensä. Mutta tulipahan koirat lenkitettyä edes jotenkin ja Korppu pääsi vähän tuulettumaan. Ja taas oli kello jo vaikka mitä, ennen kuin kotiin ehdin. Vaan nyt sillä ei ollut väliä, kun kuitenkin perjantai. Loppuilta meni tv:tä katsellessa ja surffaamalla netissä.

maanantai 7. tammikuuta 2019

Tästä se taas lähtee, tämä vuosi

Uusivuosi meni rauhallisesti. Kovin vähän paukkui aikaisempiin vuosiin verrattuna, ihan pari rakettia vain ammuttiin lähinaapureista. Meillä taisi pahin pauke olla edellisenä iltana jo, kun kyläläiset pelkäsivät ettei myrsky salli paukuttelua enää aattona. Vaan koirat oli ok, joten ihan sama. Ja talliltakin tuli viestiä, että pihattolaiset voivat hyvin, eivätkä panikoi.

Tiistaina, uudenvuoden päivänä, 1.1.2019 ei mitään ihmeitä puuhattu, normaalia vapaapäivän viettoa. Tallille menin iltapäivällä ja käytiin ponin ja koirien kanssa lenkillä. Takaisin tallille palattiin vasta hämärällä. Poni oli ihan ok, eikä paukkujakaan enää kuulunut. Ei me mitään pitkää lenkkiä tehty, ihan sellainen normi neljä kilometriä vain, muttei ollut tarkoituskaan mitään hikilenkkiä tehdä. Vettäkin satoi ja tuuli, mutta minkäs teet.


Ensi kertaa lenkillä 5-vuotiaan kanssa. 

Keskiviikkona (2.1.) oli minulla siivouspäivä ja elukoilla lepopäivä. Ulkona myrskysi, taas, ei kiinnostanut lähteä mihinkään ja kun siivotakin piti, niin hyvin kävi. Ei siis mitään kerrottavaa.

Torstaina (3.1) sitten taas tallille ja lenkille porukalla eli rauhallisesti on tämä vuosi alkanut. Lunta oli taas tullut, joten osittain joutui kahlaamaan, kun ei viitsitty tiellä kävellä koko matkaa. Tie kun on pohjaltaan jäässä ja kun lumet oli aurattu, niin aika liukasta oli. Tossuja en pukenut, kun en ajatellut että lumisateen jälkeen olisi niin liukasta ja kun vaan pieni lenkki heitettiin. No, oltiin me tunnin verran silti.




Perjantaina (4.1.) taas tavallinen tallikeikka. Korppu vaikutti vaisulta ja hiukan köhi harjatessa. Olivat eilen saaneet uuden paalin ja viimeiset kuivaheinäpaalit saattavat olla pölyisiä, joten en huolestunut, ainakaan paljoa. Poni vaan liinan päähän ja pellolle kahlaamaan hankeen, jotta saadaan limat irti. Ensin se liikkuikin ihan reippaasti, mutta alkoi sitten kiukutella. Korvat luimussa, pää pystyssä ja häntä huiskien eteni, kun käski, muttei olisi halunnut. Ravia ei yhtään. Pyöriteltiin silti hetki, kunnes siirryttiin kentälle vielä hetkeksi. Siellä kevyemmällä pohjalla kokeiltiin, muttei tilanne siitä muuttunut. Jotain on siis vialla. Onneksi jäsenkorjaaja tulee sunnuntaina. Toki se räkäisyyskin voi vaikuttaa, vaikkei se näennäisesti räkäinen olekaan, mutten jotenkin usko. Enempi epäilen, että hangessa tarpominen oli rankkaa ja jos siellä lihaksistossa jo jotain on valmiiksi, niin ei tunnut kivalta. Seuraillaan.




Kentällä tehtiin vielä vähän peruutuksia maasta käsin namipalkalla ja se oli ponista kivaa. Periaatteena siis mahdollisimman pienellä vihjeellä peruuttaa ja lopuksi peruutti jo melkein ajatuksella. Ihan hieno poika. Toivotaan, että on kunnossa, eikä mitään oikeaa vikaa ole jossain piilossa.

Lauantaina (5.1.) oli aivan huikea talvinen päivä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja pakkasta kymmenen asteen hujakoilla. Liian kylmää minusta, mutta auringon paiste teki siitä sentään ihan siedettävää. Enemmän kuin siedettävää. Tallille lähdin puolilta päivin ajatuksena ajaa Korppu pellolla, jos se on kunnossa. Ihan normaalilta vaikutti, kun hain sen, joten kärryt perään ja menoksi. Tossutkin laitoin varmuuden vuoksi, kun lunta laidunpellolle auratussa radassa ei paljoa ollut ja pelto oli kuitenkin osittain lumen alta jäässä. Pari ensimmäistä kierrosta meni reippaassa temmossa. Niin reippaassa, että laukkapätkällä liian löysälle jättämistäni etusten tossuista toinen luiskahti pois jalasta. Jäi kyllä nilkkaremmin varaan heilumaan. Tossu takaisin jalkaan ja molempien kiristys ja taas mentiin. Yhteensä matkaa tuli 5,5 kilometriä ja melkein puolet hölkkäiltiin. Hiki tuli ponille, mutta tossut pysyivät kyydissä.


Paparazzi iski, kiitos @Tuuli

Koirien kanssa käytiin myöhemmin illalla Karhulassa asioilla ja samalla lenkillä. Oli ihan kivaa, vaikkei me pitkää lenkkiä tehty, kun kello oli tosiaan jo sen verran paljon ja piti kauppaankin ehtiä. Hyvin ehdittiin,  mutta lenkki jäi kyllä hiukan suunniteltua lyhyemmäksi.




Sunnuntaina (6.1.) oli sitten taas Korpulla korjauspäivä eli jäsenkorjaaja tuli käymään, kun tarvetta oli. Viimeksihän ei ollut mitään tekemistä, nyt taas samat tutut paikat takana kaipasivat hiukan fiksausta. Tällä kertaa Korppu käyttäytyi hyvin, vaikka alkoikin olla loppua kohti levoton. Silloin kun teki kipeää, se pureskeli karsinan edessä roikkunutta loimea ja kun helpotti, melkein nukkui. Laseriakin joutui taas käyttämään. Lepoa loppupäivä ja seuraava, katsotaan sitten miltä näyttää. Jäsenkorjaaja on tulossa kuukauden kuluttua taas tälle suunnalle, joten jos tarvetta vielä on, saa kätevästi taas hoidettua. Toivottavasti ei ole. Viimeksi tarvittiin kaksi käyntiä, muttei se nyt ollut paha. Silmällä näytti kuulemma ihan hyvältä, mutta kädet paljasti sitten ongelmakohdat. Viimeksihän ongelma paljastui jo silmillä. Samalla sain ihan pyytämättä mielipiteen kavioista. On kuulemma oikein hyvät, minkä kuuleminen lämmittää aina mieltä, itse kun ne olen hoitanut. Samainen tyyppi siis myös vuolee kengättömiä ja sovittaa bootseja.


Kun ei kuvia tullut otettua, saa tämä lauantaina otettu perus peppukuva kelvata.

Korppu hoidettiin ensimmäisenä, jonka jälkeen syötin sen ja vein pihatolle, missä lappasin kuorman lantaa samalla. Kolme muutakin hevosta/ponia oli hoidettavana ja jotenkin kummasti lähdettiin viimein kaikki samaan aikaan pois kuin jäsenkorjaaja. Oli kiva jutella, kun yleensä ei ole oikein aikaa. Illalla käytiin vielä koirien kanssa käpsyttelemässä ihan oman kylän peruslenkki. Siinä se sitten taas oli, viikonloppu. Ja vuoden ensimmäinen viikko.

maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuoden viimeiset hetket

Torstai 27.12. Ei mitään mainittavaa. Ensimmäinen kunnon työpäivä loman jälkeen ja asioita hoidettavana. Muuta ei sitten paljon jaksanutkaan. Koiratkin pääsivät vain pienelle lenkille kaupalta illalla, kun tulin motonetistä.

Perjantaina (28.12.) sitten tallille. Ensin pyörittelin nastat Korpun tossuihin ihan uudella motonetistä ostamallani akkuporakoneella. Sen jälkeen pihatolle ja poni mukaan. Ajatus oli lähteä lenkille testaamaan tossuja ja lenkittämään samalla koirat, mutta päädyinkin puuhailemaan kentälle. Korppu ansaitsi kunnon palautumisen ratsastusretken jälkeen. Onhan se sille vielä outoa ja siksi varmaan lihaksistolle raskasta. Tehtiin pientä puomitreeniä porkkana palkalla ja alkoihan se niistä puomeista yli mennä ihan vapaaehtoisesti ja jopa ihan innostua asiasta. Olipa kivaa. Pitäisi näitä harrastaa enemmänkin, mutta kun se liikunta ajaa aina ohi tästä ei niin fyysisestä toiminnasta, mikä on tosi harmillista. Mutta jos ottaisi tavoitteeksi liikutella kunnolla neljänä viitenä päivänä viikossa ja vapaapäivinä harrastaisi sitten pientä puuhailua. Toisaalta se kyllä tarvii niitäkin päiviä, ettei sen tarvi tehdä yhtään mitään muuta kuin vain hengailla kavereiden kanssa. Vaan jos ne kovasti alkavat pihatolla riehua, kuten yleensä keväisin viimeistään, voisi hiukan luistaa urheilusta ja keskittyä enemmän henkiseen puoleen. Toivotaan parasta.




Lauantaina tehtiinkin sitten kunnon ajolenkki aika lämpimässä säässä. Ensin kuitenkin lappasin lantaa pihatolla ja katselin poikien leikkiä samalla. Ne innostuu usein vähän riekkumaan, kun siellä siivoilee. Nytkin Korppu oli nuokkumassa ja kaverit paalilla, kun menin. Kaikki tuli moikkaamaan ja lähtivät seuraamaan, kun otin kottikärryn. Siinä ne hengailivat ja alkoivat sitten nujuta. Tai pojat alkoivat, mutta kyllä Indirakin siinä hollilla pyöri, muttei oikein ainakaan vielä pääse leikkiin mukaan. Juoksenteluun sekin kyllä osallistuu. Kun viereiselle pellolle tuli traktori, niin silloin lähti koko porukka ja kovaa. Oli vähän virtaa kaikissa. Vielä kun jouduin häätämään niitä pois portilta, että sain kottarit työnnettyä ulos, niin johan juoksivat kun saivat vähän vauhditusta.




Vähän jäi päälle myös. Pihaan kun päästiin ja Korppua yritin hoidella, ei se oikein pystynyt olemaan paikallaan, kun piti sinkoilla ja säpsyä ihan kaikkea. Juoksuttelin sitten kentällä hetken, niin johan rauhoittui. Sitten sai jo vermeet niskaan ja tossut jalkaan, ilman suurempaa härdelliä. Itseasiassa se suurin piirtein taas nukkui, kuten yleensäkin. Hiukan jännitti liikkeelle lähtiessä, kestääkö nastat tossuissa ja tossut kasassa, mutta hyvin kesti ja toimi myös. Yhtää ei lipsunut missään vaiheessa. Kaikissa jaloissa oli nyt myös putsit varmuuden vuoksi. Nyt kaikki nupit pysyivät ehjänä, mutta takasista sisäpuolen nastoista yksi oli rikki takaisin tullessa. Ne on niitä risoja nuppeja, joten ei ihmekään, kun tuo kuitenkin hivuttaa reilusti ja hankaa jalkojaan myös herkästi laitettaessa, kun suojat ärsyttää sitä. Yksi samanlainen on vielä tallellakin, joten saan korvattua. Vaan mitäs sitten, kun sopivia niittejä ei ole enää saatavilla, ainakaan siellä mistä olen niitä tilannut. Tarvisin niitä muuhunkin ja olisin jo tilannutkin, mutta niitä ei ole, enkä ole muualta vastaavia löytänyt.




Käytiinkin vaihteeksi kipittelemässä ihan reipas lenkki ja viimeaikoihin verrattuna myös pitkä. Kauheasti ei enää ollut virtaa ja kun ilmakin oli lämmin, niin vähän oli laiskaa meno. Hölkkäiltiin kuitenkin jonkin verran ja yritin saada käynninkin pysymään reippaana. Ihan ei aina onnistunut, mutta hyvä lenkki saatiin kuitenkin aikaiseksi. Kun vielä käännyttiin vieraalle tielle, mihin se on jo hinkunut pitkään, niin johan reipastui ja siinä saatiinkin hyvin hikeä pintaan. Vielä hölkkäiltiin kotimatkallakin ja sitten olikin jo turnuturkki aika hurjan märkä. Tallilla se sai seisoskella vaihteeksi kaulakappaleellisen fleecen alla kuivattelemassa jonkin tovin, kun yleensä käytetään villaloimea. Mutta koska se oli nyt todella läpimärkä myös kaulasta ja päästä, halusin laittaa kaulakappaleellisen loimen sen sijaan. No, hiki on hyvästä ja on hienoa, että se hikoilee kunnolla. Jossain vaiheessa oli vähän jumissa aineenvaihdunta ja hikikin oli tiukassa. Siihen on auttanut onneksi chia ja nyt toimii. Vaan vaatii vastaavasti hiukan enemmän kuivattelua. Siinä vaiheessa kun poni oli syönyt ja oli aika palata takaisin pihatolle, satoikin jo vettä. Jippii. Sitten se vasta liukasta onkin, kun sen jälkeen taas pakastaa. Huoh.




Kotiin päästyäni oli ruoan laiton vuoro ja sitten piti tietysti syödä, jonka jälkeen iskikin väsy. Istuinkin sitten ihan liian pitkään sohvan nurkassa, ennen kuin väkisin sain itseni liikkeelle. Koirien kanssa käytiin siis lenkillä vasta illalla. Eikä edes mitenkään pitkällä, tuolla metsätiellä vaan. Siellä olikin naapurin kohdalla tiellä ristiin rastiin hirven jälkiä, mikä toki ei sinänsä ole ihme, kun niitä siellä liikkuu. Mutta kun olivat todella pyörineet vain tiellä, niin oli vähän kummallista. Silloin tallilta tullessa Peikko pöhisi jotain ja kuunteli tarkkana metsään päin tuijotellen. Ehkäpä nämä samaiset hirvet olivat syynä siihen. Kurkin kyllä ikkunasta, enkä siellä mitään nähnyt, mutta silloin olikin jo melkein pimeää.

Sunnuntaina (30.12.) kuvio oli aika sama kuin lauantainakin. Ajattelin ensin kyllä lähteä pitkälle lenkille koko porukan kanssa ja siksi koiratkin olivat mukana, mutta päätinkin sitten kuitenkin heittää vielä tälläkin kerralla ajolenkin. Poni siis pihatolta ja valjaisiin. Taas se oli levoton, muttei niin paha kuin edellisenä päivänä. Kumman säpsy kuitenkin. Lenkillä se oli laiska, vaikka ei mitenkään rankasti liikuttukaan. Ihan normi lenkki rauhallista tahtia. Hiukan hölkkääkin kyllä, mutten halunnut liikaa patistaakaan, kun oli jotenkin niin vastentahtoista. Pohjatkin oli kyllä aika jäiset, mutta tossut toimi moitteetta ja hyvin pysyttiin pystyssä. Kerran lipsahti yksi jalka peilijäisessä alamäessä ihan vähän, mutta siitä ei olla.


Alkaa ajokuvat tympimään, kun aina vaan on samoja pepunkuvia, siksi siis vaihteeksi vino kuva, että on edes vähän vaihtelua. Hyvin muuten näkyy tästä kuvasta, miksi takasten tossut on vähän kovilla ja miksi siellä on suojat oltava, vaikka ne herraa ärsyttääkin.

Kotimatkalla kurvattiin koirien kanssa kaupalle ja lähdettiin sieltä lenkille. Vielä oli melkein valoisaakin. Hyvin näki siis kulkea metsän poikki ennen ihan pilkkopimeää. Noin tunnin lenkki heitettiin suurimmaksi osaksi metsäpoluilla, vain alussa ja lopussa käveltiin tiellä. Kiva lenkki ja kiva ilmakin vielä. Loppuillasta ei tehty sitten enää mitään.

Tänään eli maanantaina 31.12. on tämän vuoden viimeinen päivä ja uuden vuoden aatto. Ulkona paukkuu ja me ollaan sisällä. Koirat on hiukan levottomia, ei kyllä peloissaan, mutta stressaantuneita, kun eihän täällä koskaan mitään muuta kuulu kuin tuulen huminaa ja ohi ajavien autojen ääni, eikä niitäkään ole paljoa. Peikko olisi kokoajan menossa ulos, kun sieltä on selvästi joku tulossa, eikä tyhmä ihminen tajua. Noah lähinnä makailee, muttei nuku kuitenkaan.


Toinen korva kuuntelee pauketta, toinen korva ja katse kysyy, että "Etkö sinä todellakaan ymmärrä, että siellä TAPAHTUU jotain!?"

Aiemmin käväisin tallilla. Vein Korpun porukalle yhden kuusen rangan tuosta pihasta ja levittelin säkillisen heinää pitkin tarhaa. Onpahan ainakin hetkeksi tekemistä, niin ei tarvi sitten niin stressata paukkuja, kun vähän väsyttää itseään ensin. Sieltä auton nokka kohti Karhulaa ja koirien kanssa lenkille. Muutama paukku kuului silloinkin, muttei nuo reagoineet näkyvästi. Noahista huomasi kyllä, että kävi alkumatkasta ylikierroksilla normaalia enemmän ja piehtaroi jonkin verran, millä se purkaa stressiä. Parempi kuitenkin noin kuin panikointi ja se loppuikin noin kymmenessä minuutissa. Peikosta ei huomannut mitään. Parin kaupan kautta sieltä sitten kotiin ja tässä sitä nyt odotellaan vuoden vaihtumista. Väsyttäisi kyllä, mutta pakko kai se on vielä yrittää hereillä kestää..

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Joulu juttuja

Aatto aamuna heräsin ensimmäisen kerran joskus seitsemän aikaan ihmettelemään, miksi kinkku ei tuoksu lainkaan, vaikka on ollut paistumassa puolesta yöstä saakka. Laitoin puoliunessa hiukan tehoa lisää ja jatkoin uniani. Hyvin oli kinkku kuitenkin paistunut, kun parin tunnin kuluttua viimein nousin ylös. Aamupalaa siis ja löysäilyä, kunnes lähdin ajelemaan Kouvolaan päin. 

Koirat tietysti olivat mukana ja hössöttivät koko illan enemmän tai vähemmän, varsinkin Noah. Eivät oikein malttaneet rauhoittua, ennen kuin ihan vasta loppu vaiheessa. Hautausmaa keikka tehtiin, sekä tullessa ja lähtiessä pieni pissalenkki, muuten ei ulkoiltu. Fionan (vai Viken?) vanha lelu koki viimein loppunsa, kun Noah päätti haluta leikkiä sillä. Peikko on sillä leikkinyt joka kerta, kun ollaan äidin luona käyty, mutta kun se ei riko, on säilynyt ehjänä. Noahilla meni muutama minuutti ja lelu oli entinen. No, Fiona ei enää sitä tarvitse, kun on enkelikoirana jo sekin.


Kuva otettu 22.12. kotona

Kotona olin illalla vasta kymmenen jälkeen, joten nukkumaan menokin hieman venähti. Josta johtuen taas joulupäivän aamu meni pitkäksi. Osasyy tähän oli kyllä myös yöllinen vatsakipu, joka piti hereillä jonkin aikaa. Kannattiko syödä liikaa? Niinpä. Aamupalakaan ei ihan maistunut, joten se jäi vain yhteen pieneen voileipään. Pakko oli jotain syödä, jotta jaksoi lähteä lumipyryssä tallille. Aattona oli vielä pahimmillaan -13 astetta, nyt sitten aste plussalla ja lumipyry. Tallille kuitenkin ajoin ja käytiin Korpun kanssa kärrylenkillä. Vaihteeksi käytiin vähän kauempana, kun kerran oli lämpimämpää. Reilu tunti oltiin, matkaa kertyi 6-7 kilometrin verran, josta hölkkäiltiin parisen kilometriä, myös pienet pätkät laukkaa kuului tällä kertaa ohjelmaan. Joissain paikoissa, kun tuuli kävi sopivasta suunnasta, oli hiukan haasteellista nähdä kyllä eteensä, sen verran mukavasti satoi lumi suoraan silmiin. Kun sitten lenkki oli heitetty, lumipyrykin loppui, tietenkin.




Pohjat olivat ihan hyvät, kun lunta oli satanut hiukan kovan tien päälle. Liukastakaan ei ollut, pari kertaa kavio hiukan lipsui autojen kiillottamassa urassa. Ilman tossuja on nyt päästy hyvin liikkumaan jo jonkin aikaa, mikä on ihan mukavaa. Nastat vielä odottaa kiinnitystä. Vanhat nastat poistin ja puhdistin reijät valmiiksi. Tarvitsee vaan sen porakoneen, jonka päätin ostaa itselleni joululahjaksi, kun aika halvalla niitä kuitenkin saa. Ja koska käyttöäkään ei niin paljoa ole, niin luulen huonommankin kestävän sen minkä tarvitsee.

Illalla käytiin vielä koirien kanssa reipas tunnin mittainen lenkki täällä omalla kylällä vaihteeksi. Kauheasti oli hajuja taas ja alkumatka menikin koiria komentaessa, kun vetivät kuin hinaajat. Kyllä ne aina hihnat kireällä liikkeelle lähtee, mutta aina ne pystyy pitämään vaikka yhdellä sormalla hallinnassa. Juu, nyt ei onnistunut. Rauhoittuivat onneksi, kun pääsivät vapaaksi hetkeksi ja seuraava "hihnapätkä" menikin jo ihan hyvin.




Tapaninpäivänä oli taas sovittu tallilaisten kanssa perinteinen maastolenkki. Hiukan jännitti lähtiessä, että vaihtuuko meidänkin lenkki talutuspainotteiseksi, kun jäätä auton lasista raavin epätoivoisesti. Liukkaalta vaikutti myös tie tallille ajellessa. Tuulikin oli huima ja lämpötila nollassa. Päätin kuitenkin, että yritän lähteä ratsain liikkeelle. Tulen sitten alas, jos on liian liukasta. Vaan ei ollut, ihan hyvin selvittiin kavion yhtään lipsumatta. Toki liukkaan näköiset paikat kierrettiin, mutta ihan hyvät oli pohjat peloista huolimatta. Ja vitsit, miten hienosti toimi poni. Oli se normaalia reaktiivisempi, kun sen verran innostui kavereista ja kakkaakin tuli alkumatkasta vähän väliä, mutta kovin kauniisti käyttäytyi silti. Ainahan se kiltti on, eikä koskaan hölmöile mitään, mutta silti se vaan aina tuntuu yhtä mukavalle, kun on toimiva poni alla, jonka on vielä ihan itse kouluttanut.


Kotimatkalla kaverit lisäsi vauhtia ja töppöjalkainen issiponi vähän jäi, vaikka reipas olikin. Loput porukasta jäi vielä enemmän.

Tähän mennessä pisin ratsastuslenkki tuli tästä, kun käytiin noin kolmen kilometrin päässä kääntymässä eli yhteensä matkaa kertyi kuutisen kilometriä. Hienosti jaksoi Korppu, vaikka hiki sille kyllä tuli, kun piti normaalia kovempaa kipittää. Yksin liikkuessakin kun olisi tuota eteenpäin pyrkimystä yhtä paljon, niin helpottaisi kummasti elämää. Vaan ei ole, yleensä. Joskus se toki yllättää sekin. Vaan toisaalta, kiva se on tuollainen rauhallinenkin tyyppi Ljúfurin jälkeen, joka todellakaan ei ollut rauhallista nähnytkään.


kuvat Fanni Snellman ja Minna Danielsbacka (videon retkestä kuvasi Fanni Snellman)

Koirien kanssa käytiin taas vasta illalla lenkillä. Tällä kertaa ajeltiin kaupalle ja lenkkeiltiin siellä. Reilu tunti meni ja kilometrejä kertyi varmaan sellaiset viisi. Jaloissa tuntuu ratsastus sen verran, kun en alussa osannut taas rentoutua, että hyvää teki kävely. Koirillakin riitti taas nuuskuteltavaa ja koska hiljaista oli, saivat suurimmaksi osaksi haistellakin ihan rauhassa, kun olivat vapaana. Vaikka ainahan ne on, mutta kun vastaantulijoita oli tasan kaksi, niin ei tarvinut paljoa edes luokse pyytää. Rento ja mukava lenkki mukavassa kelissä. Tuulikin oli hiukan jo päivästä tyyntynyt.

Nyt olisi sitten joulut vietetty ja lomat ja kaikki ja arki kutsuu. Onneksi on vielä ylimääräisä vapaata tiedossa, kun uudenvuoden päivä on ensi tiistaina. Sitten taitaakin olla seuraavat pääsiäisenä joskus huhtikuussa. Ja silloin onkin jo melkein kesä!

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Kahdeskymmeneskolmas päivä, loma loppui

Nopeasti se loma vaan meni. Eilen oli viimeinen lomapäivä, vaan onneksi on vielä jouluvapaat jäljellä. Tänään jouduin kyllä pyörähtämään töissä, mutta selvisin aika nopeasti sieltä poiskin. Toivottavasti muistin kaiken tarvittavan kuitenkin tehdä. Enköhän.

Ennen sitä kävin kuitenkin tallilla, kun menin vasta illalla töihin. En kuitenkaan pitänyt mitään kiirettä aamulla, joten aikaa voittaakseni, lenkitin taas koko porukan samalla. Käytiin siis koirien ja Korpun kanssa lenkillä noin tunnin verran kirpeässä pakkassäässä. Ihana ilma oli kyllä ja aurinkokin taas pilkahteli. Ihana valkoinen joulu(aatonaatto). Korppu oli jotenkin normaalia rauhallisempi, ihan perässä vedettävä. Muuten vaikutti ihan normaalilta ja hyvän tuuliselta, mutta aika huonosti liikkui. Tai ei siis huonosti, mutta jotenkin vaikeasti tai jäykästi, hitaasti. Ehkä eilinen hankitreeni oli hieman liikaa. No, pari päivää on palautumisaikaa, kun tänään lenkkeiltiin rennosti ja huomenna on vapaalla. Jos vielä senkin jälkeen vaikuttaa vaisulta, täytyy tutkia tarkemmin.




Kotimatkalla kurvasin Pulliksen kautta hakemassa jouluherkkuja, jotka olin tilannut aiemmin. Kotiin syömään ja hieman lämmittelemään ja sitten kutsuikin työt. Kävin matkalla moikkaamassa työkaveria, kun tilattiin kimpassa jouluherkkuja. Vajaa neljä tuntia töissä ja kotimatkalla vielä viime hetken hankintoja Prismasta. Lähinnä puruluita koirille ja suklaata itselle. Nyt saa joulu tulla.

lauantai 22. joulukuuta 2018

Kahdeskymmenestoinen päivä, kohti valoa

Tämä päivä on jo pari sekuntia pidempi kuin eilinen, talvipäivänseisaus oli yöllä ja nyt kuljetaan kohti valoa. Ihan parasta. Viikon kuluttua päivä on jo yli viisi minuuttia pidempi ja kuukauden kuluttua jo niin paljon pidempi, että sen huomaa. Huippua. 

Tänäänkin oli kylmä pakkaspäivä, mutta viima oli hiukkasen pienempi, joten ihan ei tuntunut yhtä kylmältä kuin eilen. Tallille koukkasin postin kautta, nastat Korpun tossuihin saapuivat sinne eilen. Vaan kun olin tullut jo kotiin, en sitten viitsinyt enää lähteä niitä hakemaan. Nyt nastat ja tossut on kotona, kun otan niistä vanhat nastat pois ja puhdistan reijät. Näitä uusia nastoja ei saa käsin kierrettyä, joten yritän saada porakoneen lainaan huomenna. 

Koska siis keli tuntui lämpimämmältä kuin eilen, ajattelin "urheilla" ja ajaa Kamburin. Niin kivaa kun ajaminen onkin, on se ihan hiton kylmää puuhaa, eikä oikein aina viitsisi jäätyä kalikaksi kärryillä istuessa. Nyt kuitenkin valjastin taas ponin aisojen väliin ja suuntasin ensin pellolle. Siellä kierrettiin kaksi isompaa peltoa hangessa kahlaten. Rankkaa taisi olla, kun tielle päästyämme poni jo puuskutti. Käytiin vielä tietä pitkin hölkkäilemässä parin kilometrin matka ja yhtään pidempään en olisi enää kärryillä istunutkaan. 




Vaikka aika hyvin kyllä selvisin, kun kylmä tuli vasta viime metreillä, eikä silloinkaan palellut paljoa ollenkaan muuten kuin että sormet ja varpaat oli aika jäässä. Nekin suli ihan hyvin jo siihen mennessä kun sain ponin purettua. Sille heitin loimen taas hetkeksi, koska sillä ei todellakaan ollut kylmä, ihan hikinen oli.




Kotona odotti vielä tiskit ja pari muuta pikku juttua, mutta aika levon kannalta tuli näistä huolimatta päivä otettua. Koirien kanssakin lähdin lenkille vasta puoli yhdeksän maissa. Saipahan ainakin rauhassa kulkea, kun ei tuolla juuri liikennettä enää siihen aikaan ole. Nytkin nähtiin peräti yksi auto, tosin kuljettiin suurimmaksi osaksi metsätietä pitkin.