lauantai 20. tammikuuta 2018

Talvi tuli käymään

Lunta on tullut muutamana päivänä ja nyt onkin ihan mukavan talvista. Muutama pakkasaste ilman tuulta tuntuu justiinsa passelilta ja vaikka onkin hiukan liukasta paikoitellen, ihan mielikseenhän tuolla lenkkeilee.

Viikko on sujunut rauhallisissa merkeissä. Ljúfur on lenkkeillyt koirien kanssa pientä lenkkiä. Koirat ovat lenkkeilleet yksin ja Kambur on puuhastanut jotain pientä. Torstaina lykkäsin molemmat ponit kentälle juoksemaan, kun pohja oli lumen tulon seurauksena ihan hyvä. Hiukan oli jäätä parissa paikkaa lumen alla ja Kambur kaatuikin kerran, mutta ihan mukavasti juoksivat. Kauaa en arvannut juoksuttaa, kun Ljúfur yski ja Kamburkin tuntui hengästyvän normaalia herkemmin. Virtaa niillä kyllä olisi ollut.


Pimeitä kännyräpsyjä

Koska Kambur tuntui hengästyvän liiankin helposti ja koska Ljúfur on todistettavasti hengitystieoireinen, niin ollaankin loppuviikko lepäilty. Kambur tosin vaikuttaa ihan normaalilta, mutta parempi varoa kuin katua. Jos vaikka joku pöpö sittenkin jyllää, vaikka eiköhän oireet johdu ihan pölyävästä heinästä. Tänään ja eilen ponit ovat saaneet vain ruokansa pihatolle. Olen samalla levitellyt heiniä pitkin tarhaa, jotta söisivät pää alhaalla ja liikkuisivatkin enemmän kuin vain heinäpaalin ja vesiastian välillä. Huomenna saavat uuden heinäpaalin, esikuivattua pölyämätöntä. Katsotaan helpottaako se oireita. Jos ei, täytyy pyytää eläinlääkäri ottamaan verikokeet. Kun Ljúfurin lääkkeetkään eivät ole auttaneet ihan niin kuin toivoisin, vaikka oireet ovatkin helpottaneet hiukan.




Noahkin taas oksensi aamulla, eikä sille maistunut ruoka. Koko viikon on ollut ihan ok. Ja nyt taas vaikuttaa ihan normaalilta. Tallireissun ajaksi jätin sen kotiin, mutta kun tultiin Peikon kanssa kotiin, lähdettiin porukalla lenkille. Eikä Noksussa tuntunut olevan mitään vikaa ja se söikin taas jo lähes normaalisti. Outo juttu. Peikko on toistaiseksi terve. Saa nähdä, koska sille tulee jotain. Huoleton on eläimetön...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti