Eläimellistä eloa eläintenpäivänä

Tänään aamulla starttasi konkkaronkka kohti Valkealaa ja Homeetan hallia. Syksyn ensimmäiset sennen-treenit oli ohjelmassa. Oltiin paikalla jo ajoissa, koska hallin toisessa päässä oli agi-kisat ja käväistiin niitä katsomassa samalla. Siellä menikin aika mukavasti tuttujen kanssa jutellessa ja nopeasti oli jo oma treeniaika käsillä.

Noahin kanssa tehtiin rally-rataa. Ratana alokkaan rata, missä useita eteentuloja. Ne on meille vaikeita muutenkin ja kun koiraskoira käy kierroksilla, kuten tänäänkin, ne on erityisen vaikeita. Noah on tottunut pääsemään aksaamaan kyseisessä hallissa ja sitä molemmilla puolilla vielä samanaikaisesti harrastettiin, joten hiukkasen pieleen meni meidän kenraali. Kun ei pysty keskittymään, niin ei vaan pysty. Ensi lauantaina siis on sennen rally-mestaruudet ja ollaan sinne menossa. No, näillä mennään..

Onneksi on pallo ja saatiin päätä vähän purettua pallon kanssa. Kuva Kari Majanne

Pääsi Noah sitten vähän aksaamaankin ja kylläpä olikin kivaa pitkästä aikaa, molemmilla. Pujottelua tehtiin ja vähän hyppyjä ja putkea ja rengastakin. Kunhan sinkoiltiin esteeltä toiselle vailla mitään järkevää suunnitelmaa. Mutta kivaa oli ja se oli pääasia se.

Myös nämä kuvat Kari Majanne

Peikko pääsi halliin myös. Ajatus oli vaan hengailla, eikä tehdä mitään. Namit oli toki mukana ja kontaktista oli tarkotus palkata. Peikko kun ei ole ollut kovin yhteistyöhaluinen aikoihin. Tiedä sitten liittyykö moinen murkkuikään vai korvatulehdukseen, mitä tällä hetkellä lääkitään ja minkä ihan vahingossa huomasin, mutta kovin kummallinen on pikkukoira ollut. Se on suorastaan paennut paikalta ihan minkä tahansa käskyn kuullessaan, eikä ole esimerkiksi suostunut ottamaan suuhunsa juuri mitään. Nyt se jo noutaa sentään palloa mielellään, mutta repimisleikkejä ei vieläkään halua harrastaa. Saalistaa kyllä lelua, muttei ota kiinni.

No, Peikkopa yllätti ja olikin varsin yhteistyöhaluinen. Niinpä sitten ihan hintsusti treenattiin tottista ja vähän enemmän aksaa. Ja vitsit että se menikin hyvin, vaikkei ole aksaesteitä nähnyt kuin joskus viime talvena, jos ei omalla kentällä kesällä tehtyjä muutamia kontaktitreenejä oteta lukuun. Sillä oli vauhtia ja intoa ja se eteni hyvin, vaikkei oikeastaan ole rataa tehnyt kuin silloin viime jouluna siellä Ojangossa. Vaan nyt teki. Osittain kylläkin varsin omavalintaisessa estejärjestyksessä, muttei sen niin väliä. Pääasia oli, että se halusi tehdä. Sitäpaitsi se repi karvalelua ihan innoissaan lopuksi. Kyllä olikin hyvä mieli. Me noustaan ehkä vielä...

Hallilta sitten suunnistettiin suorinta tietä tallille. Sovittuna oli kimppamaastoilua iltapäivästä. Matkalla käytin pikaisesti pojat metsässä ja kaupassakin nopsasti pyörähdin välipalaa hakemassa. Aamupalasta kun alkoi olla jo aika paljon aikaa. Pari tyttöä oli jo paikalla ja pikkuhiljaa muitakin alkoi tulla. Siispä poni pihatosta, mikä sujuikin nopsasti, koska nyt sieltä on estetty kulku laitumen puolelle. Ei siis tarvi noutaa tyyppiä laitumen toisesta nurkasta enää. Poni valmiiksi ja sitten matkaan. Yhteensä ratsukoita oli seitsemän, joista tosin sekä minä että toinenkin kuski taittoi matkaa jalan. Lisäksi mukana kulki yksi jalkamiesnainen kameran kanssa. Tehtiin noin neljän kilometrin lenkki, johon aikaa meni melkein tunti ja ainakin minulle tuli hiki. Niin myös ponille.

Lopuksi kokoonnuttiin vielä kentälle ja siinä menin minäkin selkään. Ja voi kuinka se olikin Ljúfurista jännittävää. Maastossa ei ole yleensä mitään ongelmia, mutta nyt poni oli kyllä varsin jännittynyt ja valmiina sinkoamaan suuntaan X. Lähellä se olikin, mutta rauhallisella jutustelulla ja rapsuttelulla saatiin tilanne rauhoittumaan ja päästiin jonon jatkoksi. "Ratsastin" sitten vielä kentältä harjauspaikalle, ennen kuin tulin alas. Hyvä mieli tuli tästäkin. Vaikka Ljúfur oli tosi jännittynyt, en antanut periksi, vaan rauhoitin tilanteen ja saatiin homma vietyä loppuun aika hyvässä yhteisymmärryksessä. Ponikin lakkasi suunnittelemasta sinkoamista maata kiertävälle radalle, vaikkei ihan täysin pystynytkään rentoutumaan.

Illalla kävin vielä poikakoirien kanssa vajaan tunnin lenkin, enkä ole sen jälkeen paljon mitään sitten tehnytkään. Onneksi on koko ensi viikko lomaa, joten vieläkään ei ole kiire nukkumaan ja mikä parasta, huomenaamullakaan ei kello herätä.