Harjoitukset jatkuvat

Nyt oli sitten Noahillakin vatsatauti tai ainakin sen maha oli viikon ihan sekaisin ja kuraa tuli päivisin myös sisälle. Yöllä se herätteli, kun piti ulos päästä ja autoillessa joutui pysähtelemään samasta syystä. Pari viimeistä päivää myös oksenteli, eikä syönyt mitään. Sitten helpotti. Eilen alkoi jo ruoka vähän maistua ja tänään on ollut jo suorastaan ahne. Mahakin on toistaiseksi ihan ok. Väsynyt se on, mutta muuten jo oma itsensä. Mummokoirat ovat pysyneet terveinä eli ehkei kuitenkaan ole kyse mistään tarttuvasta taudista. Toivottavasti tilanne myös pysyy samana, eikä mummokoirat sairastu. Se on sitten kyllä Marun menoa se...

Peikkokin on jälleen oma itsensä. En tiedä, mikä on muuttunut vai oliko sekin vaan niin pitkään jotenkin kipeä, mutta nyt se kumminkin on taas oma rasittava itsensä, joka ei tunnu väsyvän mistään ja on aina valmis toimintaan. Sen kanssa ei ole kauheasti kyllä mitään tehty. Mitä nyt joitain kosketuskeppitreenejä pihalla tai kentällä. Kovin innoissaan se niistä on ollut. Tänään oli hakutreenit ja vanha asenne alkaa palailla. Kaksi maalimiestä se ainoastaan etsi, samanaikaiset haamut etukulmissa. Hyvin meni nyt. Palkkauksessa tarjottiin palloa ruuan jälkeen ja vaikka se ei ekalla varsinkaan ihan innostunut leikkimään, oli se pelaaminen sen mielestä siltikin ihan sikasiistiä. Se myös haukkui tänään taas pitkästä aikaa ihan kunnolla. Autolla haukutettaessa ja treenin jälkeen haukutettaessa sekä minua että maalimiestä. Hienoa!

Tätä tyyppiä ei paljoa paina, vaikka kaveri huutaa vieressä naama punaisena

Ponin kanssa ollaan lenkkeilty. Ja sitten ollaan lenkkeilty. Ja taas lenkkeilty. Ollaan me jotain muutakin puuhailtu, kuten ihan vaan hengailtu ja naposteltu vihreitä korsia teiden vierustoilta. Ja seurusteltu kavereiden kanssa. Ja tehty sitä selkäännousutreeniä lähes aina lenkillä jossain vaiheessa, kun sopiva kohta sattuu löytymään. Ihan on saattanut jopa oppia jotain. Kerran pääsin vähän myös kertomaan, mikä on ei toivottua ja mikä toivottua käytöstä, kun alkoi pomppia jotain pukin tapaista, kun roikuin selän päällä. Valuin tietty alas, kun en kunnolla siellä maannut. Nopsasti poni peruuttamaan, jotta ymmärtäisi että ei näin. Kiireesti takaisin "selkään" ja kovasti kehuja, rapsuja ja namia, kun oli paikallaan ja muutenkin rennosti. Hyvin on sen jälkeen kyllä käyttäytynyt ja siitä olemme tyytyväisiä, oli syy sitten mikä hyvänsä.

Ollaan me harrastettu vähän ohjasajoakin ja siinäkin ehkäpä jopa kehitytty. Viimeksi jouduttiin alkumatkasta keskustelemaan suunnasta ihan urakalla, kun vihreä ruoho houkutteli enemmän kuin työnteko. Päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen asiasta ja loppumatka sujui ihan hirmu hienosti. Ohiteltiin autoja ja pyöräileviä pappoja ihan suvereenisti, eikä mikään hätkähdyttänyt muutenkaan. Pienillä avuilla meni sinne minne halusin ja oli muutenkin ihana. Koirien kanssakin ollaan lenkkeilty ja irtojuoksutustakin kokeiltiin taas kerran sadesäällä, kun muu ei jaksanut huvittaa. Hyvin liikkui ympyrällä ympärilläni, vaihtoi suuntaa pyynnöstä ja raviakin löytyi aluksi molempiin suuntiin. Väsyessään alkaa tarjoamaan vaan tölttiä tai jotain sen tapaista askellajia, mutta kerta kerralta paranee sekin, kun kunto kasvaa. Kyllä siitä vielä hyvä tulee.

Koiratkin heittivät talviturkin tänään aamulenkillä tuossa takametsässä meidän "omalla uittomontulla" eli kallion halkeamalla, joka on tässä vaiheessa vuotta aina täynnä vettä. Syvyyttäkin siinä on, joten ihan pystyy uimaan. Ja pojat jo uivatkin, mummokoirat tyytyivät vain kahlailemaan. Onneksi.