Turhautumista

Nyt jo alkaa helpottaa, mutta kieltämättä viime viikolla teki mieli antaa periksi. Sitä treenaa hiki hatussa ja koira edistyy ja alkaa jopa näyttää siltä, että kisoihinkin kohta pääsisi. Vaan hupsista vaan ja kaikki työ on mennyt hukkaan ja taas ollaan siellä mistä lähdettiin. Niin, viime viikon treenit ei menneet ihan putkeen. Hakutreeneistä jo kerroinkin, mutta kun agilitykin meni ihan hitoiksi...

Koira oli ihan hyvässä tilassa kun mentiin radalle, mutta parin toiston jälkeen turhautui ja homma meni överiksi. Sinkoili minne sattuu ja ampuili käteen kiinni, ei edennyt ja oli muutenkin rasittava. Päästiin me sentään aina muutama este kerrallaan eteenpäin, mutta sujuvaa ei meno kyllä ollut. Ja kun Noah ei keskity, minä en pysty ohjaamaan ja kierre on valmis.

Ensimmäinen rata

Keli oli aika lämmin, muttei mahdoton, eikä se vaikuttanut muuten kuin ehkä palautumisaikaan. Räpellettiin rataa läpi este kerrallaan ja lopuksi halusin vielä yrittää juosta koko radan kerralla, kun totesin etten enää toiselle radalle tule. Kieltämättä olo oli sellanen, ettei tehnyt mieli enää jatkossa tulla koko treeneihin. Mitä turhaa, kun ei kisoihin päästä koskaan missään lajissa kuitenkaan, kun aina kaikki menee loppujen lopuksi ihan hitoiksi.

Ihan kohtalaisesti selvittiin, eikä suuria virheitäkään tainnut tulla, kunnes toisen kerran puomille mennessä, Noahin vauhti oli liian kova ja ohjaus huolimaton ja koiran jalat lipesi puomilta ja se päätyi roikkumaan ylösmenolle mahallaan kaikki jalat ilmassa. Siitä eikun pakkia ja takasin puomille. Tasaiselle osuudelle meni vielä ihan hyvin, mutta sitten iski paniikki. Sitten odoteltiin. Koira seisoi ja tärisi, eikä uskaltanut juuri edes hengittää. Sieltä se sitten kumminkin tuli loppujen lopuksi puomin loppuun asti, kun ei muutakaan mahdollisuutta ollut. Otettiin kiireesti perään pari hyppyä ja lopetettiin siihen. Kokemuksesta voin sanoa, ettei kannata jauhaa. Sitten siitä kokemuksesta vasta ikävä tuleekin. Riippuu tietty koirastakin.

Tavoistani poiketen, en vienytkään koiraa jäähdyttelyn jälkeen autoon, vaan passasin itseni aidan viereen katselemaan muiden juoksua. Noahkin alkoi pikku hiljaa kuumeta, mikä oli tarkoituskin. Sen piti itse haluta palata treeniin, jotta puomista ei jää mörköä. Kun olihan se aika masentuneen oloinen heti äksidentin jälkeen. Ja kun se sitten selkeästi yritti joka välissä siirtyä vaivihkaa radalle, mentiin me sinne sitten aikaisemmasta päätöksestäni huolimatta.

Toinen rata, samat esteet eri järjestyksessä.

Tästä radasta selvittiin paremmin, kun molemmat keskittyivät, eikä puomikaan ollut mikään ongelma. Tiesin kyllä, ettei Noah kieltäydy puomille menemästä, mutta kuvittelin putoamisen näkyvän varovaisuutena. Eipä näkynyt. Sinne se juoksi täysillä kuten ennenkin. Jotain hyvää siis tässäkin treenikerrassa.

Hakutreeneissäkin oltiin sunnuntaina, eikä ne menneet ollenkaan hullummin. Ensimmäinen ok. Toiselta hain pois. Ensin oli vaikeuksia upota riittävän syvälle, jotta olisi löytänyt, ja vaati useamman lähetyksen. Viimein kuitenkin löysi ja aloitti ilmaisun heti, mutta sitten päättikin pestä maalimiehen naaman. Maalimies kokonaan pois ja koira uudelle maalimiehelle, joka meni hyvin. Otettiin vielä naamapesun saanut viimeiseksi lähelle keskilinjaa ja sitten sujui sekin.

Lähtökiihdytys

Maalimies on löytynyt ja ohjaajalla on asiaa...

Hommat hoidettu, työvermeet riisuttu, mutta leikki jatkuu (kuvat parin viikon takaa, ottanut Ninni Koso)

Huomattavasti parempi mieli oli tämän treenin jälkeen, kuin edellisen. Vaikka ihan ei vielä ole treenimotivaatio kohdillaan kumminkaan.

Telinenoutojakin ollaan treenattu ja ne on hyvin sujuneetkin, mutta... Niinpä, aina on joku mutta. Eilen oli hypyissä ongelmia. Oltiin ihan oikealla kentällä ja oikeilla esteillä. Ensin treenattiin A-estettä, missä ei ongelmia ollut, muuten kuin ettei Noah oikein osannut yhdistää, että sieltäkin pitää tulla myös takaisin päin esteen yli. Hyppynoudon ajattelin sitten ottaa vaan viimeiseksi, kun on jo tuttu juttu ja on kiva lopettaa helppoon onnistumiseen. No, koiraskoirapa ei halunnutkaan hypätä takaisin päin ja menohypyssäkin kolautteli takajalkojaan ja jopa yritti ponnistaa esteestä, mitä ei ole harrastanut koskaan aiemmin. Siirryttiin sitten palikkaesteelle, jota saatiin säädettyä ja tehtiin onnistunut suoritus 80 sentistä. Lopetettiin siihen.

Mietin sitten, että jos ruoholta on vain niin erilaista ponnistaa, että siksi oli ongelmia, kun kotona hiekalla ei ole ollut. Kokeiltiin sitten hyppyä vielä kotona myöhemmin, mutta ihan samoin se kolautteli nyt kotonakin eli olisikohan koiraskoira jumissa tai jotain. Nyt pidetään hypyistä taukoa ja katsotaan tilannetta uudelleen ensi viikolla. Ja jos tarve vaatii, mietitään sitten jatkotoimenpiteitä.