Kiukkupussi ja toipilas

Toistaiseksi kaikki hyvin. Marun lämpö oli tänä aamuna puoli seitsemän aikaan 38,2 eli normaali, ruoka maistuu ja se suorastaan juoksee ulos kun ovi aukeaa ja keittiöön kun ruuanjakelusta on kyse. Väsynyt se on, mutta vaikuttaa tällä hetkellä muuten ihan terveeltä. Vielä en kuitenkaan uskalla huokaista, mutta hyvältä näyttää.

Eilen olin jo valmis antamaan periksi. Aamulla Maru söi vähän herkkuja ja otettiin lääkkeet, mitattiin kuume ja käytiin ulkona. Tuntui hyvältä. Parin tunnin päästä se kuitenkin oksensi kaikki ruuat ulos ja oli todella kipeä, kuumekin taas yli 40, eikä jalat kestäneet kunnolla alla. Olin jo ihan vähällä soittaa ajan viimeiselle piikille. Ja koska se ei ole kovin helppo tehtävä, siirsin toimitusta verukkeella, teen ensin nämä hommat tästä, kun en sitten sen jälkeen kuitenkaan kykene mihinkään järjelliseen toimintaan. Onneksi siirsin. Maru nukkui monta tuntia rauhallisesti ja tilanne parani huomaamatta. Iltapäivällä alkoi maistua ruoka ja kuume oli poissa. Käytiin ajelulla (kauppareissulla) ja mummokoira oli ihan innoissaan kun pääsi autoon. Illalla se jo tuli ravilla luo kutsuttaessa ja nukkui yön kuin tukki.

Maru noin 14 vuotta sitten, erikoisnäyttelyn paras narttu.

Maru alkuviikosta pihalla, surkea videoklippi

Jatkoajalla mennään. Aika näyttää kuinka kauan sitä on tarjolla. Sen olen päättänyt, ettei sitä jatkossa enää kiusata mahdollisilla turhilla hoidoilla, jos jotain vastaavaa ilmenee kuin nyt. Ei vanhan koiran elämää voi ylettömästi pidentää. On parempi lähteä ajoissa kuin elää lyhyttä loppuelämäänsä kivuista kärsien. Nyt oli onni matkassa, seuraavalla kerralla ei ehkä ole.

Ennen Marun sairastumista, joskus alkuviikolla, pelasin parina iltana ponien kanssa pihalla. Ensin sain päähäni kuvata itseni hevosen selässä kun en koskaan ole siellä itseäni nähnyt. Ajatus oli lähinnä katsoa minkä kokoiselta siellä näytän. Ljúfurin selässä kun varsin tunnen itseni ihan norsuksi. En minä ihan norsulta siellä kuitenkaan näyttänyt. Limpun selässä katsoin myös istuntaa, kun siellä on niin hiton vaikea istua Limpun paksun mahan vuoksi. Pyöräytettiin pari kierrosta pihaa ympäri. No, tuoliksihan se tuuppaa. Ei meinaa mitenkään jalat riittää.

Videoklippiä lisää.. Limppu, minä ja perskärpänen

Ei tästä kyllä kauheesti mitään näe, muuta kuin että perskärpänen seuraa yhä ;-)

Ljúfur, minä ja kaksi perskärpästä

Minulla oli vanhan, hakupiilona toimivan, roskiksen päällä kamera videokuvauksella. Taso videoklipeissä ei siis ole huima ja tuo selkäännousupenkkikin häiritsee tuolla hevosen takana plus että kaikki pihan ylimääräinen roipe näkyy myös. Tuota Marun kuvaa kun muokkasin, siitä tuli niin huonolaatuinen, etten näitä muita sitten viitsinyt.

Seuraavana iltana päätin sitten pyöritellä Limpulla pihassa enemmänkin kun se tuntui niin nöyrältä edellisenä iltana ja pikku taivuttelut nyt ei koskaan ole pahitteeksi. No, Limppu oli hiukkasen eri mieltä tästä puuhasta. Ensin lähdettiin liikkeelle ennen kuin ehdin kunnolla selkään, ei sallittua. Korvat taakse ja pää takakenoon.. Tää ei nyt tykkää. Alas sieltä akka. Olis muutakin puuhaa, kuten syöminen ja nukkuminen. Päästiin kuitenkin jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, hetkeksi. Pari kierrosta se kuunteli ja totesi kai sitten että eiköhän tämä jo riitä ja yritti pukittaa akan alas. Ei onnistunut. Ai että sitä otti päästä. Naama oli niin väärinpäin kuin vain voi. Vähän peruuteltiin sitten, ennen kuin tulin alas ja laitoin pappaheppasen juoksemaan ympyrää. Pukkia tuli silloinkin ja aikaa ja kierroksia kului, ennen kuin herra yhtään alkoi rentoutua ja kuunnella. Takaisin selkään ja sitten jo kuunneltiin oikeinkin oivasti. Pyöriteltiin 5-10 minuuttia, namivenytykset ja alas.

Tilanteeseen kuulumaton kuva ;-)

Yleensä kun Limppu käyttäytyy noin, tulen alas ja totean että taas on maha kipeä. Niin kuin onkin, enkä halua kipeää ponia kiusata. Meidän poneilla on kumminkin lupa kertoa mielipiteensä ja yritän niitä myös kuunnella, jos vaan ymmärrän. Aina en ymmärrrä. Sen verran tunnen kuitenkin poniani, että nyt ei ollut kyse mistään kivusta, vaan ainoastaan kiukusta kun ei tehtykään kuten herra oletti ja halusi. Olisin saattanut antaa periksi silti, mutta tällä kertaa ihan itsekkäistä syistä en sitä tehnyt. Sen verran hyvin on Limppu onnistunut noilla pukituksillaan ja ryöstelyillään minut pelottelemaan aiemmin, että jos en nyt olisi kivunnut takaisin selkään ja saanut onnistunutta "suoritusta" aikaiseksi, en olisi taas hetkeen arvannut edes yrittää. Tästä siis jäi kaikesta kiukuttelusta huolimatta ihan hyvä mieli. Ja luulen että loppujen lopuksi myös Limpulle, saihan se sentään monta lakunamia palkkioksi.