Lomat lusittu

Vähän niin kuin sekä minulla että koiraskoiralla. Minulla on jo yksi työviikko takana ja Noahin lomat loppuu huomenna, kun kaasutamme iltapäivästä hakutreeneihin. Hakuilulomaa herralla tuli siis tasan kaksi viikkoa. Hyppelylomaa ei tullut kuin viikko, muttei me muuta olla sen eteen silti tehty vielä kuin, että kokeilin kerran täyskorkealla esteellä pihalla ja kun toimi, jätettiin siihen. Agiliitoloma alkoi eilen, kun seurallakin alkoi kahden viikon kesätauko. Kivat treenit olikin, vaikka osaanotto oli hieman laimea. Juostiin agirodun möllirata hieman mukaeltuna ja Noah pinkoi sen puhtaasti supernopeaan aikaan. Treenin kesto oli siis vain muutaman kymmenen sekuntia yhteensä, mutta hellekelillä ja muutenkin, se riitti tällä kertaa meille. Juuri sopiva loman aloitus rata. Suurin osa treeniajasta menikin sitten juoruiluun, mikä sekin on vallan mukavaa välillä. Yleensä kun joudun keskittymään niin täysillä omaan koiraani, etten juuri ehdi juoruilla.

Rata oli suurinpiirtein tällainen. Helppo kuin mikä, mutta koiralle kunnon revittelyä.

Viime viikko meni aikalailla totutellessa taas lyhyeen vapaa-aikaan, mutta kyllä me sentään jotain tehtiinkin. Ponipojat pelaili pihalla pariin otteeseen ja varsinkin Limppu oli tosi innoissaan pienestä temppuilutuokiosta kera namien. Ljúfurin selässäkin kävin istuskelemassa taas pitkästä aikaa ja Limpun myös, mutta siitä edellisestä kerrasta ei ole ihan niin pitkästi aikaa. Noah kävi pyöräilemässä ja lenkkeiltiinhän me tietty muutenkin.

Kumpi ja kampi :)

Tänään ollaan reippailtu hienossa kesäsäässä. Ponipojat oli päivällä parin tunnin taluttelulenkillä. Nyt ei ollut Limpussakaan liikaa virtaa, ihan silleen sopivasti vaan. Reippaasti tallusteli pappaheppanen, hampsien välillä evästä, jotta jaksaa. Muutaman kerran sillä meni hermot lehmän kokosiin paarmoihin, joita pyöri ympärillä aika kiitettävästi. Silloin se sinkosi laukkaspurtilla joko Ljúfurin hännän alle tai muuten vaan sikinsokin sekaisin mahdollisimman lähelle minua tai Lurppaa. Ikävä kyllä siihen joutui puuttumaan, vaikka ei se mitään pahaa tarkoittanutkaan, mutta kun viisisataa kiloa sylissä ei nyt vaan ole ihan okei.

Ihan pikkusen ärsyttää herra hevoista. Tässä sitä mennään taas.

Kunnon haukkapala mehevää ruohoa piristää mieltä kummasti.

Namskis!

Ljúfur oli tapansa mukaan kiltti kuin mikä. Ainoa mikä sen kanssa aiheuttaa hiukka keskustelua ajoittain, on sen issikkamainen tapa kävellä liian lähellä. Ja vaikkakin se on sille luontaista ja ihan ystävällismielistä, ei sekään silti saa iholle tunkea. Se kun ei vaan ole turvallista.

Mihin sää oikein jäit? Alahan kipittää kaksijalkainen, ei tässä ole koko päivää aikaa ootella.

Menetkös siitä sen kameras kans, tää söis nyt.

Höh, kuvatkoot. Syön mä silti.

Ljúfuriin on alkanut ilmestyä kovasti valkoista sekakarvaa ja tummempia läikkiä. Rautias sen pitäs kyllä olla väriltään ihan virallisestikin, mutta...

...tällaiselta tää nyt kumminkin alkaa näyttää.. ???