torstai 4. heinäkuuta 2013

Malttamaton ohjaaja

En sitten kumminkaan malttanut taukoilla hyppytreeneistä... Edellisen postauksen jälkeen, lähes heti kun olin julkaissut, välähti tyhmään päähän ajatus. Totta hitossa sillä on paikat kipeenä sen puomiäksidentin jälkeen. Niinpä. Kun ongelma selkeästi oli takaosastossa. Olisi pitänyt tajuta aiemmin ja antaa parannella rauhassa. No, eilen oli koiraskoira iloinen oma itsensä jo aamusta, mikä on harvinaista, koska Noah on auttamattoman aamu-uninen. Nappasin sen siis mukaan matkaan, kun lähdin kentälle heinän kaato hommiin.

Tehtiin hyppyä pallohetsauksella ja homma oli huomattavasti paremmin hallinnassa kuin maanantaina. 90 cm meni puhtaasti ja innolla, toisin kuin viimeksi. Metriä en edes kokeillut, treenattiin aata muutaman kerran matalalla telineellä ja sekin sujui hyvin. Kotona tein illalla vielä metristä testihypyn, muttei se sitä vielä puhtaasti mene, vaikkakin kosketus on hienoinen. Ei oikein nosta takajalkoja, jotka sitten osuvat esteeseen. Nyt sitten hyppy-taukoillaan oikeasti.


10.6. olleista möllikisoista oli otettu kuvatuksia, joista Noahin kuvat julkaisen tässä. Loput kuvat ovat nähtävissä TÄÄLLÄ.


Koiraskoira keskittyy ja kuumeinen ohjaaja yrittää pysyä perässä. Huomaa kädet! Peruja Noksun pentuajoilta, jolloin ne piti olla täynnä makkaraa, jotta herra pysyi "hallinnassa".


Alas, alas, alas... Kontaktin varmistelua :)


Hullun kiilto silmissä. Ihan pikkasen lähti mopo käsistä :D Tämä on aivan loistava kuva!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti