Odotettu vierailu, harmitus ja vähän muutakin

22.2.

Noahin aksatreenipäivä. Ihan hyvin meni taas. Kaksi pientä rataa oli ohjelmassa. Ensimmäistä ennen en juuri kerennyt kamuani viritellä, joten koira aika räjähdysalttiissa tilassa suunnistimme ratatreeniin. Hyvin se meni, vaikka minulla välillä olikin oikea putken suu hukassa. (Saattaa olla hukassa myös ratapiirroksessa.. Ihan en enää muistanut varmasti putkien suoritysjärjestystä kotona) Vauhtia oli huimasti, mutta kun minun ei juuri tarvinut juosta (jätin lähtöön ja kutsuin 3-hypyn kohdilta) niin hyvin ehdin ohjata.

Ensimmäinen harjoitus pelkät numerot, toinen harjoitus numero + b. Vähän sekava kyllä..

Toinen harjoitus ei sitten mennytkään ihan yhtä hyvin. Koira oli jo paremmassa mielentilassa, mutta minun keskittymiseni hukassa. Sillä seurauksella, että olin ihan väärään aikaan väärässä paikassa ja Noah sitten juoksi putkesta 6b suoraan päin jalkojani ja kaatoi kartturin nurin. Useampi yritys tarvittiin, kunnes oma pää oli taas mukana ja viimein saatiin aikaan kaksi oikeinkin hyvää kierrosta.

Ennen treeneihin lähtöä kävin Ljúfurin kanssa pellolla. Aika rankkaa oli pienelle ponille kun lunta oli mahaan asti. Useamman kerran se yritti ehdottaa, että josko mentäisi jo pois, mutta ikävä mamma ei suostunut ja niin joutui poni pohrustamaan. Kun se viimein suostui kävelemään ihan koko kierroksen, yrittämättä hiipiä luokseni tai tielle päin, lopetettiin ja käpsyteltiin rauhallisesti kotiin. Yhteensä aikaa meni vain puolisen tuntia ja koska pellolle on noin kilometrin matka, kauaa ei poni kumminkaan joutunut pellolla kahlaamaan. Eikä oikein vielä uskalla suuresti rasittaakaan, jottei taas ala ontumaan.

23.2.

Vinka vieraili tänään Noahin luona, mutta ei ollut kovinkaan kiinnostunut sulhasestaan. Noahkin menetti hyvin äkkiä mielenkiintonsa hampaiden väistelyyn ja keskittyi lähinnä kyttäämään, josko joku vaikka heittäisi lumipalloja. Lenkilläkin käytiin naisseurassa ja Vinkakin jo hiukan pehmeni, mutta takapäähän ei sulhoa päästänyt.

Noah olikin aika rauhallista poikaa koko loppuillan, sen verran rankkaa oli muutaman tunnin seurustelu. Hämmästyttävää kyllä, myöskään Vinkan hajut pihalla ei juurikaan kiinnostaneet. Enemmän ne kiinnosti eläkeläisrouvia.

24.2.
Aamulla hakutreeniä ohjelmassa mukavassa pikku pakkasessa. Noah ei ottanut tällä kertaa kuin kaksi maalimiestä. Ei pöllömmin mennyt tämäkään treeni, vaiikkei ihan niin täydellinen suoritus ollutkaan kuin pari edellistä. Ilmaisusta selkeästi huomasi, että kovasti teki mieli moikata, vaikka hillitsikin itsensä. Maalimiehelle mennessä tosin hyppäsi yli ja lipaisi puolihuolimattomasti ohimennessään, mutta rauhottui kuitenkin hyvin ilmaisemaan. Nyt en ehtinyt perille asti ennen palkkausta, mutta ainakin palkka tuli juuri oikeasta toiminnasta.

Toisella maalimiehellä joutui herra koiraskoira hieman verryttelemään jumiutuneita aivonystyröitänsäkin. maalimies oli hieman kauempana kuin parilla edellisellä koiralla oli oltu. Hajut vanhaan piiloon oli kumminkin tietty jääneet voimakkaina ja paikka oli muutenkin tuttu edellisestä treenistä. Noah juoksi suoraan sinne hyvin varmana itsestään. Hups. Pientä koiraskoiraa oli petetty. "Täällä ei siis ole ketään!? Oikeesti?" Ilme oli kyllä niin tuhannen hämmästynyt kuin koiralla vaan voi olla. Hetken kasaili itseään, otti nenän käyttöön, ja löysi helposti parin metrin päässä nököttävän maalimiehen. Olipa hyvä harjoitus!

25.2.
Vinka vieraili toistamiseen illalla, nyt oman emäntänsä kanssa, kun lauantaina oli kasvattajan matkassa. Ei sanottavaa edistystä edelliseen verrattuna. Vinka oli rennompi kun oli tuttu ja turvallinen mamma matkassa ja Noah oli huomattavasti kiinnostuneempi kuin viimeksi, mutta muuta ei siltikään saanut kuin hammasta.

Vierailun jälkeen käväisin vielä naapuriseuran agimölläreissä hengailemassa, josta syystä ilta vähän taas venähti.. Ja koska oli ollut ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä, ei kauheasti tarvinut illalla nukkumattia huudella.

26.2.
Kolmas kerta toden sanoo.. tai sitten ei.. Ja niinhän siinä tällä kertaa kävi, että pentuja on turha odotella. Vinka kävi visiitillä vielä kerran, mutta ei vieläkään ollut valmis antamaan muuta kuin hammasta. Käytiin reilu tunnin lenkillä metsässä, missä molemmat touhusi omiaan. Metsään mennessä jo ehdittiin vähän innostua, että josko sittenkin, kun Vinka ampaisi vauhdilla sulhon perään. Mutta ei. Muut puuhat kiinnosti enemmän, eikä Noahkaan enää jaksanut yrittää. Varmaan joku kokenut ja enemmän röyhkeä uros olisi sen jossain vaiheessa astunut, muttei meidän herrasmies. Harmittaa niin vietävästi. Eikä vähiten siksi, että Vinka on meidän Diivan pojantytär. Ja harmittaa Noahinkin puolesta. Ja varmaan tämä tilanne harmittaa montaa muutakin..

Kun ei kuvia tullut vierailuilla otettua, "lainasin" tämän kuvan Vinkan blogista.. Sorry!

Missä lie vika, se tuskin selviää meille koskaan. Tämä juoksu oli ollut normaalista poikkeava siinä mielessä, että mitään astumisharjoittelua ei saman perheen narttujen välillä ollut käyty, kuten normaalisti. Eikä Vinka todellakaan ollut kiinnostunut, ei ainakaan Noahista. Ehkä neidille olisi kelvannut joku muu, mene ja tiedä. Nyt kuitenkin oli tilanne tämä. Onneksi Noah on fiksu, eikä ole suuremmin stressannut, vaikka hyvän hajuinen nainen kävikin "härnäämässä" monta kertaa. Aika normaalisti on meidän elämä jatkunut. Mitä nyt Vinkan pissapaikkaan on kaivettu kraateri ja toiveikkaana katsellaan joka auton perään, josko vaikka kääntyisi meille. Harrasteet ja lenkkeily on kuitenkin sujuneet entiseen malliin. Vähän ehkä hajut kiinnostaa enemmän. Mutta siitäkin selviää huomauttamalla.

1.3.
Noksun aksa taas. Eikä yhtään pöllömpi suoritus tänäänkään. Jopa minä pysyin kartalla ihan hienosti. Paria pientä pätkää tehtiin taas, tällä kertaa aiheena takaaleikkaus ja kontaktit. Kontaktit oli ihan ok, varsinkin ensimmäinen oli vallan upea. Noah lensi A-esteen harjan yli täydessä vauhdissa, mutta pysähtyi kuin seinään käskyn kuultuaan, suoraan ilmalennon päätteeksi ja kaikki jalat kontaktilla. Ei niin turvallista, mutta hieno se kyllä oli.

Tässä taas jonkinlainen ratapiirros, numeroituna samoin kuin tuo viime viikkoinenkin

Takaaleikkaukset ei sitten menneet ollenkaan niin hyvin. Tai siis kyllähän ne meni, mutta vaati käskytystä, jotta matka jatkui sujuvasti eteenpäin ilman taakse vilkuilua ja/tai kääntyilyä. Huomasi kyllä ettei olla pitkään aikaan tuota kuviota taas treenattu, kun muillakin näytti olevan vähän samaa ongelmaa.

Noah toimi todella hyvin taas ja oli ohjattavissa kaukaa jopa sivulta, mikä on ollut yleensä vaikeaa tai suorastaan mahdotonta. Takaahan se on ollut ohjattavissa jo jonkun aikaa kun eteneminen on alkanut sujua paremmin. Siihenkin on auttanut oikeastaan vaan se, että olen paremmin tajunnut kuinka tuo toimii. Se siis etenee kyllä kun kierrokset on kaakossa eli reippaasti yli sallitun, mutta vaatii tiukempaa ja todella nopeaa käskytystä. Olen minä kyllä oppinutkin käskyttämään ajoissa. Nytkään en ollut montaa kertaa myöhässä. Kun kierrokset laskee, se kuuntelee kyllä hyvin, mutta on liian kiinni minussa, eikä etene. Sitäpaitsi silloin se myös turhautuu kun en pysty juoksemaan riittävän kovaa tai jos käskyt on myöhässä ja alkaa ampuilla käsille. Ohjauksen on myös oltava aivan älyttömän tarkkaa, jotta oikea este löytyy. Kovilla kierroksilla riittää kun itse juoksee suurin piirtein oikeaan suuntaan. Noah on aika hyvä lukemaan rataa ja hämmästyttävän hyvin noudattaa sanallista ohjausta. Eli jos esimerkiksi putken suu ja puomin ylösmeno on rinnakkain, se valitsee kyllä käskyn mukaisen esteen, vaikka olisin kaukanakin.