Kesä on peruttu. Talven pahimmat pakkaset ovat täällä. Eikä loppua näy. Hitto, että alkaa tympiä tämä jatkuva kylmyys. Onneksi kumminkin aurinko on jo niin korkealla, että päivälämpötilat ovat ihan kohtuulliset, vaikka yöllä onkin ollut jopa melkein kolmenkympin lukemia. Tänäänkin oli varsin upea talvinen ulkoilukeli.
Kevättä odotellessa ollaan kuitenkin yritetty vähän aktivoitua. Siis yritetty, varsin huonolla menestyksellä. Noahin ilmaisutreenit nyt ainakin ovat ihan hyvällä mallilla, jos ei muuta. Lähes päivittäin ollaan treenattu, tavoitteena saada mahdollisimman paljon onnistuneita toistoja, jotta käytösmalli menisi selkäytimeen. Pihalla lähinnä on treenit toteututettu, mutta myös lenkillä ja milloin missäkin. Ja kerran ihan oikeissa ilmaisutreeneissä hakuporukan kanssa. Kotona ei virheitä enää ole tullut ja maahankin alkaa mennä ihan omatoimisesti, tosin hitaasti. Jotenkin näyttää, että sen on vaikea haukkua makuultaan. Todennäköisesti kuvittelen.
Tänään tehtiin kauppareissulla ilmaisutreeni teollisuusalueella, moottoritietyömaan varikolla. Kennel-Rehun takapihalle oli tarkoitus mennä, kun siellä on lupa käydä treenaamassa, mutta siellä oli kuorma-autot viikonlopun vietossa, joten ei mahduttu. Hyvin meni tämäkin treeni. Haukku ei ihan irtoa minua haukkuessa samalla tavalla kuin vieraalla, mutta riittävästi kuitenkin. Treenattavaa riittää vielä, sillä viimeksi yhteistreeneissä ensimmäiseksi piti taas hypätä maalimiehen syliin. Mutta kun maalimies nousi seisomaan ja minä hain koiran pois, seuraava yritys sujui jo täysin ilman ongelmia.
Perjantain agilitytreenit ei sitten sujuneet ihan niin hyvin, kuin mitä ilmaisutreenit ovat sujuneet. Sekä minä että Noah olimme ihan väärässä mielentilassa. Porukassa on pari hyvin äänekästä koiraa ja tällä kertaa jostain syystä se jatkuva haukkuminen vaikutti molempiin. Itse suoritus ei kuitenkaan ollut hullumpi, kunhan kasasin itseni ja vähän "ravistelin" koiraani, jotta sekin keskittyisi. Mikään kovin hyvä mieli treeneistä ei kuitenkaan tällä kertaa jäänyt.
Ponipojatkin ovat hieman harrastaneet, kumpikin mieltymyksiensä mukaan. Limppu opetteli uuden tempun pihalla yhtenä iltana, kun se pitää enemmän aivojumpasta kuin fyysisistä jutuista. Me pelattiin palloa. Tosi nopeasti se tapansa mukaan keksi, mistä sitä porkkanaa saa. Muutaman kerran naksautin siitä kun koski palloon, joka oli ihan nenän edessä ja johan se osasi ihan itse kävellä pallon luokse koskettamaan sitä. Sitten pari kertaa naksu tuli vasta kun pallo liikahti. Ja siinähän se sitten olikin. Limppu osasi. Tosin ollaanhan me aiemminkin vastaavaa tehty, kosketusalusta on tuttu siis ennestään. Eipä tämä siitä niin paljoa poikennut, etteikö fiksu poni olisi nopsasti hoksannut jutun juonta.
Ljúfurkin temppuili pihalla eli pyöri ympyrällä, kun se taas liikkuu mielellään. Ei me kauaa kuitenkaan jaksettu pyöritellä, vaan lähdettiin kahlaamaan metsään. Ei hyvä idea. Lunta oli vielä sen verran hitosti, että hiki meinasi tulla jo heti alkumetreillä. Hyvin äkkiä kantattiinkin takaisin pihalle ja todettiin, että yritetään sitten keväämmällä uudestaan.
Yhtenä iltana otin vähän elävää kuvaa ponipoikien pyörittelystä. Pojathan ovat aivan erilaisia. Ljúfur on nöyrä ja kiltti, miellyttämisenhaluinen ja yleensä aina hyvällä tuulella. Sen kanssa saa rennosti käpsytellä pitkin kyläteitä, eikä koskaan tarvi pelätä sen lähtevän käsistä, vaikka virtaa usein onkin. Se on reipas ja lähtee aina mielellään lenkille. Se ei yleensä säiky tai edes ihmettele mitään. Kun taas Limppu. Laiskansorttinen löntystelijä, joka näkee ajoittain mörköjä joka kiven kolossa ja jonka kanssa pitää kokoajan olla sataprosenttisesti läsnä, muuten se heittää herneet nenään ja ottaa pitkät. Samoin se heittää herneet nenään jos sitä vaatii tottelemaan tai liikkumaan reippaammin. Sen kanssa pitää olla ovela. Sille kun antaa vaihtoehtoja, joista se saa itse valita, on se varsin tyytyväinen ja kiltti poniini. Se myös esittää oman mielipiteensä hyvin herkästi ja pysyy kannassaan. Ljúfurille kun huomauttaa jostain huonosta käytöksestä, se toteaa oitis, että "okei, ei sitten" ja jatkaa tyytyväisenä matkaansa. Limpulle kun huomauttaa, se suorastaan huutaa ja polkee jalkaa "Niin mutta kun mä haluun!" Ja kun se ei minulle sovi, herra ottaa pitkät.
Tässä olisi tätä videopätkää poikien eroista. Minä tietysti kun tunnen nuo pojat, näen tästä pätkästä hyvin selvästi molempien yksilölliset piirteet. Vieraalle se voi olla vaikeampaa havaita.
Kevättä odotellessa ollaan kuitenkin yritetty vähän aktivoitua. Siis yritetty, varsin huonolla menestyksellä. Noahin ilmaisutreenit nyt ainakin ovat ihan hyvällä mallilla, jos ei muuta. Lähes päivittäin ollaan treenattu, tavoitteena saada mahdollisimman paljon onnistuneita toistoja, jotta käytösmalli menisi selkäytimeen. Pihalla lähinnä on treenit toteututettu, mutta myös lenkillä ja milloin missäkin. Ja kerran ihan oikeissa ilmaisutreeneissä hakuporukan kanssa. Kotona ei virheitä enää ole tullut ja maahankin alkaa mennä ihan omatoimisesti, tosin hitaasti. Jotenkin näyttää, että sen on vaikea haukkua makuultaan. Todennäköisesti kuvittelen.
Tänään tehtiin kauppareissulla ilmaisutreeni teollisuusalueella, moottoritietyömaan varikolla. Kennel-Rehun takapihalle oli tarkoitus mennä, kun siellä on lupa käydä treenaamassa, mutta siellä oli kuorma-autot viikonlopun vietossa, joten ei mahduttu. Hyvin meni tämäkin treeni. Haukku ei ihan irtoa minua haukkuessa samalla tavalla kuin vieraalla, mutta riittävästi kuitenkin. Treenattavaa riittää vielä, sillä viimeksi yhteistreeneissä ensimmäiseksi piti taas hypätä maalimiehen syliin. Mutta kun maalimies nousi seisomaan ja minä hain koiran pois, seuraava yritys sujui jo täysin ilman ongelmia.
Perjantain agilitytreenit ei sitten sujuneet ihan niin hyvin, kuin mitä ilmaisutreenit ovat sujuneet. Sekä minä että Noah olimme ihan väärässä mielentilassa. Porukassa on pari hyvin äänekästä koiraa ja tällä kertaa jostain syystä se jatkuva haukkuminen vaikutti molempiin. Itse suoritus ei kuitenkaan ollut hullumpi, kunhan kasasin itseni ja vähän "ravistelin" koiraani, jotta sekin keskittyisi. Mikään kovin hyvä mieli treeneistä ei kuitenkaan tällä kertaa jäänyt.
 |
| Tässä kuitenkin tämänkertainen harjoitus |
Ponipojatkin ovat hieman harrastaneet, kumpikin mieltymyksiensä mukaan. Limppu opetteli uuden tempun pihalla yhtenä iltana, kun se pitää enemmän aivojumpasta kuin fyysisistä jutuista. Me pelattiin palloa. Tosi nopeasti se tapansa mukaan keksi, mistä sitä porkkanaa saa. Muutaman kerran naksautin siitä kun koski palloon, joka oli ihan nenän edessä ja johan se osasi ihan itse kävellä pallon luokse koskettamaan sitä. Sitten pari kertaa naksu tuli vasta kun pallo liikahti. Ja siinähän se sitten olikin. Limppu osasi. Tosin ollaanhan me aiemminkin vastaavaa tehty, kosketusalusta on tuttu siis ennestään. Eipä tämä siitä niin paljoa poikennut, etteikö fiksu poni olisi nopsasti hoksannut jutun juonta.
Ljúfurkin temppuili pihalla eli pyöri ympyrällä, kun se taas liikkuu mielellään. Ei me kauaa kuitenkaan jaksettu pyöritellä, vaan lähdettiin kahlaamaan metsään. Ei hyvä idea. Lunta oli vielä sen verran hitosti, että hiki meinasi tulla jo heti alkumetreillä. Hyvin äkkiä kantattiinkin takaisin pihalle ja todettiin, että yritetään sitten keväämmällä uudestaan.
Yhtenä iltana otin vähän elävää kuvaa ponipoikien pyörittelystä. Pojathan ovat aivan erilaisia. Ljúfur on nöyrä ja kiltti, miellyttämisenhaluinen ja yleensä aina hyvällä tuulella. Sen kanssa saa rennosti käpsytellä pitkin kyläteitä, eikä koskaan tarvi pelätä sen lähtevän käsistä, vaikka virtaa usein onkin. Se on reipas ja lähtee aina mielellään lenkille. Se ei yleensä säiky tai edes ihmettele mitään. Kun taas Limppu. Laiskansorttinen löntystelijä, joka näkee ajoittain mörköjä joka kiven kolossa ja jonka kanssa pitää kokoajan olla sataprosenttisesti läsnä, muuten se heittää herneet nenään ja ottaa pitkät. Samoin se heittää herneet nenään jos sitä vaatii tottelemaan tai liikkumaan reippaammin. Sen kanssa pitää olla ovela. Sille kun antaa vaihtoehtoja, joista se saa itse valita, on se varsin tyytyväinen ja kiltti poniini. Se myös esittää oman mielipiteensä hyvin herkästi ja pysyy kannassaan. Ljúfurille kun huomauttaa jostain huonosta käytöksestä, se toteaa oitis, että "okei, ei sitten" ja jatkaa tyytyväisenä matkaansa. Limpulle kun huomauttaa, se suorastaan huutaa ja polkee jalkaa "Niin mutta kun mä haluun!" Ja kun se ei minulle sovi, herra ottaa pitkät.
Tässä olisi tätä videopätkää poikien eroista. Minä tietysti kun tunnen nuo pojat, näen tästä pätkästä hyvin selvästi molempien yksilölliset piirteet. Vieraalle se voi olla vaikeampaa havaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti