Vuosi 2018 on pitänyt sisällään paljon ihania hetkiä, mutta myös itkua ja surua. Paljon on opittu matkan varrella, vaan paljon on vielä opittavaakin. Hyvin paljon, mikä on ihan kiva asia. Oppiminen on antoisaa ja pitää harrastuksen mielenkiintoisena.
Tammikuu meni lähinnä Ljúfuria hoidellessa Se tutkittiin heti kuun alussa ja sillä todettiin puhkuri. Ensimmäiset lääkkeet eivät auttaneet oikein mitään, mutta kortisoni tuntui viimein purevan ja oireet helpottivat. Päästiin taas lenkkeilemään senkin kanssa. Kelit olivat vaihtelevat ja liikkuminen aika taluttelu painotteista kaikkinensa. Kambur pääsi kuitenkin aisojen väliin jonkun kerran, mutta meno ei oikein maistunut. Ei se kipeältä vaikuttanut, mutta oli kovin vetämätön kuitenkin. Matka kohti maastoratsua alkoi myös yhdistetyllä ratsastus/talutus lenkillä.
 |
| 30.1.2018 |
Helmikuussa oli kylmä, ihan kunnon talvi. Liikuttiin silti ahkerasti ja Ljúfurkin oli hyvässä kunnossa ja pääsi peräponiksi pienille kärrylenkeille. Jonkin verran myös ohjasajettiin ja pientä ratsutreeniäkin tehtiin Korpun kanssa. Korpulla oli myös jotain pientä teiniangstia havaittavissa. Mahat ei oikein tykänneet kummallakaan muovitetusta heinästä, mihin siirryttiin tammikuun lopulla. Korpulla puhkesi kaviopaise ruununrajasta, muttei aiheuttanut oireilua. Oireiluahan oli syksyllä, joskaan siihen ei silloin syytä löydetty.
Maaliskuussa pakkaset jatkuivat, kunnes puolivälissä kuuta alkoivat hellittää. Tilalle tulivat lumi- ja vesisateet. Kamburin uhmaikä oli varmaan pahimmillaan, koska sen kanssa keskusteltiin asioista ohjasajon merkeissä aika ahkerasti. Se myös yritti tulla pihatolta aidoista läpi, kun jäi yksin. Hätää sillä ei tuntunut olevan, kunhan vain olisi halunnut mukaan. Loppukuusta taas pakasti ja jokapaikka oli peilijäässä, kunnes alkoi taas sulaa. Päivisin saattoi sataa lunta ja öisin oli kovia pakkasia. Normi kevättalvi siis. Ponit liikkuivat lähinnä laitumella irtona juosten. Ljúfurin kunto myös suorastaan romahti, heti kun kosteat kelit alkoivat. Oli pakko alkaa miettimään lopullista ratkaisua. Karvaa lähti molemmista jo hurjasti. Kambur alkoi lenkkeillä enemmän ihmisten ilmoilla hakemassa kokemuksia.
Maaliskuussa myös koirat harrastivat hiukan muutakin kuin lenkkeilyä ja kotitottista. Käytiin alaosaston treeneissä Kouvolassa tutustumassa pallopaimennuksen saloihin. Noah ei oikein keskittynyt, mutta hauskaa sillä tuntui olevan. Peikkokin jaksoi tätä tehdä ihan hyvin ja tuntui jopa oppivan.
Huhtikuussa lähinnä ulkoiltiin. Valo ja lämpö lisääntyivät, lumet sulivat ja vaikka pakkasta olikin öisin ihan reilusti, kevät eteni muutamasta takapakista huolimatta. Korppu joutui taas oikeisiin töihin eli ajettiin, ohjasajettiin ja vähän ratsastettiinkin. Se teki myös pitkiä lenkkejä koirien kanssa uusissa maisemissa opetellen moottoritien ylitystä ja alitusta ja siedättyen samalla kaksipyöräisiin moottoriajoneuvoihin, mitkä myös ilmestyivät liikenteeseen. Ljúfurin kunto ei ollut kummoinen ja sitä viimeisen päätöksen tekoa ajateltiin päivin ja öin. Ja itkettiin tuhansia litroja kyyneleitä. Viimein syntyi päätös antaa sen vielä mennä laitumelle, mutta ihan kunnon mukaan laittaa sitten pois, viimeistään syksyllä kun kosteus väkisinkin lisääntyy. Helpotti, kun sai tehtyä päätöksen.
Toukokuussa olikin jo täysi kesä. Lämpötilat parhaimmillaan +30 ja aurinkoa. Parasta. Koirat pääsivät uimaan paljon ja ponitkin kävivät puljaamassa uittomontulla. Ljúfur lenkkeili kevyesti kelien mukaan, mutta Kamburilla oli tehokuuri maastomopon virkaa silmällä pitäen eli aktiivisempaa ratsutreeniä. Maastoiltiin matkaa pidentäen ja kokeiltiin myös ravia, johon ei tasapaino vielä riittänyt. Hyvin meni kyllä muuten ja kaverin kanssakin tehtiin yksi lenkki. Muutenkin teiniponissa oli virtaa vaikka muille jakaa ja kärryillessä uhkasi ajoittain kadota ihan jopa jarrut. Kamburilla kävi myös hieroja ja jotain pientä jumia sillä olikin, muttei mitään ihmeitä.
Koirien kanssa osallistuin mudiporukan treenipäivään, mudimiittiin, alkukuusta Kouvolassa. Oli kivaa ja oppia mudin mielenliikkeistä tuli ihan roppakaupalla. Molemmat pojat pääsivät tekemään esineruutua, mutta muuten keskityin lähinnä kuvaamiseen, juoruamiseen ja oppimiseen. Metsässä meni puolet päivästä ja toinen puoli tottiskentällä.
Kuukauteen kuului myös viikon kesäloma ja Loviisan ravit, kaiken sen ulkoilun lisäksi. Koirienkin kanssa tuli mudimiitin innostamana treenattua pienesti. Peikolla riitti intoa taas vain hetkeksi, jonka jälkeen oli pakko pitää paussia. Aika hyvin edettiin jo, ennen kuin into sitten lopahti.
Kesäkuussa koitti vihdoin odotettu päivä, kun hevoset laukkasivat laitumille. Ikävää siinä oli vain se, että pojat piti erottaa toisistaan. Syitä tähän oli muitakin, mutta suurin syy oli se, että halusin niiden oppivan olemaan erossa toisistaan, ennen kuin Ljúfurin hetki koittaa, niin on sitten helpompaa. Ja samalla Korpun toivottiin laumautuvan hyvin suunniteltujen pihattokavereidensa kanssa. Korppu meni siis isoon ori/ruuna laumaan, joka ei ollut tänä vuonna kyllä kovin iso, vain seitsemän jäsentä. Ja Ljúfur jäi pihaton laitumelle. Jo viikon kuluttua laitumelle laskusta, osallistuimme Korpun kanssa lähitallin maastotaitokisoihin ajaen. Todella hyvää kokemusta nuorelle ja vaikka ensin olikin vähän jännää, rauhoittui herra nopeasti ja toimi esimerkillisesti radalla. Myös hammaslääkäri kuului teinihevoisen alkukuun ohjelmistoon. Jalatkin hiukan turvotteli, muttei oireilleet muuten.
Koirien kesäkuuhun kuului pientä treeniä ja lenkkeilyä. Noah rasittui selvästi pyöräilystä ja/tai uinnista ja onnuskeli vähän. Noahilla kävi myös morsian, muttei hommasta oikein tullut mitään. Yrityksen puutteesta ei kyllä ollut kiinni. Harmitti. Ljúfur voi hyvin, muttei juuri liikkunut. Sekä ihottuma että puhkuri olivat lähes oireettomia. Viimeistä matkaa siirrettiin taas eteenpäin.
Heinakuussa oli helteistä eli lenkkeiltiin se mikä voitiin ja kärryteltiin sitten iltamyöhällä viikonloppuisin. Korpun ratsutreenikin jatkui. Uimassa kävivät sekä koirat, että poni. Ljúfur jatkoi laidunlomaansa. Molemmat pojat saivat uusia kavereita laitumelle. Korppu oli myös jäsenkorjaajan hoidettavana ja olikin aika jumissa takaosastaan. Selkeästi liikkui paremmin ja mielummin hoidon jälkeen, vaikkei ihan kuntoon vielä yhdellä hoitokerralla tullutkaan.
Elokuussa helteet jatkuivat ja liikunta pysyi aika maltillisena, sekä koirien että ponienkin kohdalla. Tietkin olivat kivikovia. Jäsenkorjaaja kävi toisen kerran ja nyt saatiin Korppu kuntoon. Oli hiukan tullut takapakkia edellisestä kerrasta, muttei paljoa. Ratsutreenit jatkuivat. Ja minulla alkoi viimein loma.
Syyskuussa jatkuivat yhä kesäiset kelit. Syyskuussa myös tapahtui paljon. Jäsenkorjaaja kävi kolmannen kerran ja Korppu tuntui olevan kunnossa. Hevoset päätettiin ottaa yht'äkkiä laitumelta ja tulikin hätä ja kiire järjestää Korpulle joku paikka, kun sitä ei omaan pihattoonsa voinut laittaa. Se sai sitten luvan muuttaa siksi aikaa kuin tarvis, Hugon ja Leevin kaveriksi. Sitten järjestettiin kiireaikataululla Ljúfurille viimeinen matka, mikä ei ihan helpolla käynyt. Järjestely kun oli kyllä aloitettu, mutta koska minusta riippumattomista syistä, sitä piti kiirehtiä, niin teetti vähän töitä. Ljúfur lopetettiin 24.9. metsästäjien toimesta ja se sujui kauniisti ja nopeasti. Kiitos siitä. Vielä samana iltana muutti Kambur pihattoonsa ja sekin sujui hienosti. Muuten arki jatkui normaalina. Kamburin ratsutreenit jatkuivat ja liikuttiin ahkerasti kärryillä ja taluttaen. Koirien kanssa käytiin Orimattilassa askellajikisoissa katselemassa.
Lokakuussa alkoi viimein kelit viiletä, vaikka normaalia lämpimämpiäkin päiviä vielä oli. Pihatolta muutti karsina-asukki talliin ja laitumen portti suljettiin. Jäljelle jääneet kaverukset alkoivat saada olkea heinän seassa, koska molemmilla oli painoa kertynyt ihan liikaa. Laitumen porttikin avattiin vielä päiviksi loppujen lopuksi. Korpun kanssa treenattiin WE-kisoja varten etuosakäännöstä ja peruutusta ihan ahkerasti ja myös maastoiltiin, sekä selästä että kärryillä, talutuslenkeistä puhumattakaan. Illat pimeni vauhdilla ja siirryttiin taas talviaikaan.
Marraskuussa laitumen portti suljettiin lopullisesti ja loppujen lopuksi ponit saivat verkotetun paalin, kun ruokinnasta oli hiukan vääntöä. Myös kelit alkoivat viimein olla syksyiset, sateista ja pimeää. Heti kuun alussa oli myös WE-harjoituskisat, joihin osallistuin Korpun kanssa ratsain. Poni toimi juuri niin hyvin kuin osasi ja oli tosi hieno. Ylpeä sai olla. Pihattokaveri ähkyili ja Korppu joutui olemaan pari päivää yksin pihatolla. Mopopojat myös pelästyttivät sen lenkillä ja se lähti elämänsä ensimmäisen ja toistaiseksi myös viimeisen kerran käsistä. Muuten tämäkin kuukausi sujui lenkkeillen tavalla tai toisella. Koirien kanssa sienestettiin paljon, koska suppilovahveroita oli hurjasti.
Joulukuussa saatiin viimein Korpulle uudet tossut, Flex Horset, joita jo kovasti oltiin odotettu. Ensilumikin satoi ja taas suli. Pysyvä lumikin satoi kyllä myöhemin ja syksy muuttui talveksi. Lenkkeily jatkui tavalla jos toisellakin ihan kelien mukaan. Ratsuiluista Korppu oli tauolla kisojen jälkeen ihan kokonaan tarkoituksella, mutta tauko venähti vähän liiankin pitkäksi. Perinteinen Tapaninmaasto mentiin kuitenkin ratsain. Pojat saivat pihattoon täydennystä, kun P.R.E - tamma muutti tallillemme. Jouluna oltiin Kouvolassa koirien kanssa, kuten yleensäkin. Joulunalusviikon olin myös lomalla. Uusivuosikin sujui hyvin, sekä koirien että ponin osalta.
Niin se vuosi vierähti. Surun ja luopumisen vuosi, mutta myös ilon ja oppimisen vuosi. Paljon on elämään saapunut uusia tuttavuuksia ja tärkeiksi muodostuneita eläinystäviä. Toivottavasti tämäkin vuosi 2019 on vähintään yhtä hyvä. Mitään suuren suuria tavoitteita ei vuodelle ole. Jos terveinä pysytään, niin se riittää. Korpun ratsutreenien toivon toki edistyvän ja ratsastuksesta tulevan rutiinia taas minullekin. Muutamat harjoituskisat ehkäpä ja jos vaikka koirienkin kanssa jaksaisi aktivoitua, ei olisi pahitteeksi sekään. Mitään stressiä en kuitenkaan aio ottaa, tehdään sitä mikä hyvältä tuntuu ja jos ei tunnu, ei tehdä mitään.
Maaliskuussa pakkaset jatkuivat, kunnes puolivälissä kuuta alkoivat hellittää. Tilalle tulivat lumi- ja vesisateet. Kamburin uhmaikä oli varmaan pahimmillaan, koska sen kanssa keskusteltiin asioista ohjasajon merkeissä aika ahkerasti. Se myös yritti tulla pihatolta aidoista läpi, kun jäi yksin. Hätää sillä ei tuntunut olevan, kunhan vain olisi halunnut mukaan. Loppukuusta taas pakasti ja jokapaikka oli peilijäässä, kunnes alkoi taas sulaa. Päivisin saattoi sataa lunta ja öisin oli kovia pakkasia. Normi kevättalvi siis. Ponit liikkuivat lähinnä laitumella irtona juosten. Ljúfurin kunto myös suorastaan romahti, heti kun kosteat kelit alkoivat. Oli pakko alkaa miettimään lopullista ratkaisua. Karvaa lähti molemmista jo hurjasti. Kambur alkoi lenkkeillä enemmän ihmisten ilmoilla hakemassa kokemuksia.
Maaliskuussa myös koirat harrastivat hiukan muutakin kuin lenkkeilyä ja kotitottista. Käytiin alaosaston treeneissä Kouvolassa tutustumassa pallopaimennuksen saloihin. Noah ei oikein keskittynyt, mutta hauskaa sillä tuntui olevan. Peikkokin jaksoi tätä tehdä ihan hyvin ja tuntui jopa oppivan.
Huhtikuussa lähinnä ulkoiltiin. Valo ja lämpö lisääntyivät, lumet sulivat ja vaikka pakkasta olikin öisin ihan reilusti, kevät eteni muutamasta takapakista huolimatta. Korppu joutui taas oikeisiin töihin eli ajettiin, ohjasajettiin ja vähän ratsastettiinkin. Se teki myös pitkiä lenkkejä koirien kanssa uusissa maisemissa opetellen moottoritien ylitystä ja alitusta ja siedättyen samalla kaksipyöräisiin moottoriajoneuvoihin, mitkä myös ilmestyivät liikenteeseen. Ljúfurin kunto ei ollut kummoinen ja sitä viimeisen päätöksen tekoa ajateltiin päivin ja öin. Ja itkettiin tuhansia litroja kyyneleitä. Viimein syntyi päätös antaa sen vielä mennä laitumelle, mutta ihan kunnon mukaan laittaa sitten pois, viimeistään syksyllä kun kosteus väkisinkin lisääntyy. Helpotti, kun sai tehtyä päätöksen.
Toukokuussa olikin jo täysi kesä. Lämpötilat parhaimmillaan +30 ja aurinkoa. Parasta. Koirat pääsivät uimaan paljon ja ponitkin kävivät puljaamassa uittomontulla. Ljúfur lenkkeili kevyesti kelien mukaan, mutta Kamburilla oli tehokuuri maastomopon virkaa silmällä pitäen eli aktiivisempaa ratsutreeniä. Maastoiltiin matkaa pidentäen ja kokeiltiin myös ravia, johon ei tasapaino vielä riittänyt. Hyvin meni kyllä muuten ja kaverin kanssakin tehtiin yksi lenkki. Muutenkin teiniponissa oli virtaa vaikka muille jakaa ja kärryillessä uhkasi ajoittain kadota ihan jopa jarrut. Kamburilla kävi myös hieroja ja jotain pientä jumia sillä olikin, muttei mitään ihmeitä.
Koirien kanssa osallistuin mudiporukan treenipäivään, mudimiittiin, alkukuusta Kouvolassa. Oli kivaa ja oppia mudin mielenliikkeistä tuli ihan roppakaupalla. Molemmat pojat pääsivät tekemään esineruutua, mutta muuten keskityin lähinnä kuvaamiseen, juoruamiseen ja oppimiseen. Metsässä meni puolet päivästä ja toinen puoli tottiskentällä.
Kuukauteen kuului myös viikon kesäloma ja Loviisan ravit, kaiken sen ulkoilun lisäksi. Koirienkin kanssa tuli mudimiitin innostamana treenattua pienesti. Peikolla riitti intoa taas vain hetkeksi, jonka jälkeen oli pakko pitää paussia. Aika hyvin edettiin jo, ennen kuin into sitten lopahti.
Kesäkuussa koitti vihdoin odotettu päivä, kun hevoset laukkasivat laitumille. Ikävää siinä oli vain se, että pojat piti erottaa toisistaan. Syitä tähän oli muitakin, mutta suurin syy oli se, että halusin niiden oppivan olemaan erossa toisistaan, ennen kuin Ljúfurin hetki koittaa, niin on sitten helpompaa. Ja samalla Korpun toivottiin laumautuvan hyvin suunniteltujen pihattokavereidensa kanssa. Korppu meni siis isoon ori/ruuna laumaan, joka ei ollut tänä vuonna kyllä kovin iso, vain seitsemän jäsentä. Ja Ljúfur jäi pihaton laitumelle. Jo viikon kuluttua laitumelle laskusta, osallistuimme Korpun kanssa lähitallin maastotaitokisoihin ajaen. Todella hyvää kokemusta nuorelle ja vaikka ensin olikin vähän jännää, rauhoittui herra nopeasti ja toimi esimerkillisesti radalla. Myös hammaslääkäri kuului teinihevoisen alkukuun ohjelmistoon. Jalatkin hiukan turvotteli, muttei oireilleet muuten.
Koirien kesäkuuhun kuului pientä treeniä ja lenkkeilyä. Noah rasittui selvästi pyöräilystä ja/tai uinnista ja onnuskeli vähän. Noahilla kävi myös morsian, muttei hommasta oikein tullut mitään. Yrityksen puutteesta ei kyllä ollut kiinni. Harmitti. Ljúfur voi hyvin, muttei juuri liikkunut. Sekä ihottuma että puhkuri olivat lähes oireettomia. Viimeistä matkaa siirrettiin taas eteenpäin.
Heinakuussa oli helteistä eli lenkkeiltiin se mikä voitiin ja kärryteltiin sitten iltamyöhällä viikonloppuisin. Korpun ratsutreenikin jatkui. Uimassa kävivät sekä koirat, että poni. Ljúfur jatkoi laidunlomaansa. Molemmat pojat saivat uusia kavereita laitumelle. Korppu oli myös jäsenkorjaajan hoidettavana ja olikin aika jumissa takaosastaan. Selkeästi liikkui paremmin ja mielummin hoidon jälkeen, vaikkei ihan kuntoon vielä yhdellä hoitokerralla tullutkaan.
Elokuussa helteet jatkuivat ja liikunta pysyi aika maltillisena, sekä koirien että ponienkin kohdalla. Tietkin olivat kivikovia. Jäsenkorjaaja kävi toisen kerran ja nyt saatiin Korppu kuntoon. Oli hiukan tullut takapakkia edellisestä kerrasta, muttei paljoa. Ratsutreenit jatkuivat. Ja minulla alkoi viimein loma.
Syyskuussa jatkuivat yhä kesäiset kelit. Syyskuussa myös tapahtui paljon. Jäsenkorjaaja kävi kolmannen kerran ja Korppu tuntui olevan kunnossa. Hevoset päätettiin ottaa yht'äkkiä laitumelta ja tulikin hätä ja kiire järjestää Korpulle joku paikka, kun sitä ei omaan pihattoonsa voinut laittaa. Se sai sitten luvan muuttaa siksi aikaa kuin tarvis, Hugon ja Leevin kaveriksi. Sitten järjestettiin kiireaikataululla Ljúfurille viimeinen matka, mikä ei ihan helpolla käynyt. Järjestely kun oli kyllä aloitettu, mutta koska minusta riippumattomista syistä, sitä piti kiirehtiä, niin teetti vähän töitä. Ljúfur lopetettiin 24.9. metsästäjien toimesta ja se sujui kauniisti ja nopeasti. Kiitos siitä. Vielä samana iltana muutti Kambur pihattoonsa ja sekin sujui hienosti. Muuten arki jatkui normaalina. Kamburin ratsutreenit jatkuivat ja liikuttiin ahkerasti kärryillä ja taluttaen. Koirien kanssa käytiin Orimattilassa askellajikisoissa katselemassa.
 |
| Ikuisesti vapaa 1997-2018 |
Lokakuussa alkoi viimein kelit viiletä, vaikka normaalia lämpimämpiäkin päiviä vielä oli. Pihatolta muutti karsina-asukki talliin ja laitumen portti suljettiin. Jäljelle jääneet kaverukset alkoivat saada olkea heinän seassa, koska molemmilla oli painoa kertynyt ihan liikaa. Laitumen porttikin avattiin vielä päiviksi loppujen lopuksi. Korpun kanssa treenattiin WE-kisoja varten etuosakäännöstä ja peruutusta ihan ahkerasti ja myös maastoiltiin, sekä selästä että kärryillä, talutuslenkeistä puhumattakaan. Illat pimeni vauhdilla ja siirryttiin taas talviaikaan.
Marraskuussa laitumen portti suljettiin lopullisesti ja loppujen lopuksi ponit saivat verkotetun paalin, kun ruokinnasta oli hiukan vääntöä. Myös kelit alkoivat viimein olla syksyiset, sateista ja pimeää. Heti kuun alussa oli myös WE-harjoituskisat, joihin osallistuin Korpun kanssa ratsain. Poni toimi juuri niin hyvin kuin osasi ja oli tosi hieno. Ylpeä sai olla. Pihattokaveri ähkyili ja Korppu joutui olemaan pari päivää yksin pihatolla. Mopopojat myös pelästyttivät sen lenkillä ja se lähti elämänsä ensimmäisen ja toistaiseksi myös viimeisen kerran käsistä. Muuten tämäkin kuukausi sujui lenkkeillen tavalla tai toisella. Koirien kanssa sienestettiin paljon, koska suppilovahveroita oli hurjasti.
Joulukuussa saatiin viimein Korpulle uudet tossut, Flex Horset, joita jo kovasti oltiin odotettu. Ensilumikin satoi ja taas suli. Pysyvä lumikin satoi kyllä myöhemin ja syksy muuttui talveksi. Lenkkeily jatkui tavalla jos toisellakin ihan kelien mukaan. Ratsuiluista Korppu oli tauolla kisojen jälkeen ihan kokonaan tarkoituksella, mutta tauko venähti vähän liiankin pitkäksi. Perinteinen Tapaninmaasto mentiin kuitenkin ratsain. Pojat saivat pihattoon täydennystä, kun P.R.E - tamma muutti tallillemme. Jouluna oltiin Kouvolassa koirien kanssa, kuten yleensäkin. Joulunalusviikon olin myös lomalla. Uusivuosikin sujui hyvin, sekä koirien että ponin osalta.
Niin se vuosi vierähti. Surun ja luopumisen vuosi, mutta myös ilon ja oppimisen vuosi. Paljon on elämään saapunut uusia tuttavuuksia ja tärkeiksi muodostuneita eläinystäviä. Toivottavasti tämäkin vuosi 2019 on vähintään yhtä hyvä. Mitään suuren suuria tavoitteita ei vuodelle ole. Jos terveinä pysytään, niin se riittää. Korpun ratsutreenien toivon toki edistyvän ja ratsastuksesta tulevan rutiinia taas minullekin. Muutamat harjoituskisat ehkäpä ja jos vaikka koirienkin kanssa jaksaisi aktivoitua, ei olisi pahitteeksi sekään. Mitään stressiä en kuitenkaan aio ottaa, tehdään sitä mikä hyvältä tuntuu ja jos ei tunnu, ei tehdä mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti