Hämärähommia ja Halloween-harkkakisoja

Torstai, marraskuun ensimmäinen päivä. Tallille lähes suoraan töistä, haaveena ehtiä lähtemään lenkille ennen pilkkopimeää. Ja jopa onnistuin. Poni vaan kiireesti pihatolta. Jalkojen pesu ja harjaus, töppöset jalkaan, suojat, valjaat selkään ja kärryt perään. Vielä päävehkeet ja kuski kyytiin. Korppu oli mukavan reipas ja rento. Ei sillä virtaa mitenkään erityisesti ollut, mutta liikkui kuitenkin hiipimättä ja käskemättä, mikä on jo hyvä se. Käytiin noin kuuden kilometrin lenkki, josta hölkkäiltiin noin kaksi kilometriä. Parin kilometrin kohdalla oli pakko ottaa jo otsalamppu käyttöön ja kotimatkalla oli ihan pimeää, mutta ehdittiin sentään lähtemään valoisalla ja se on jo jotain se.

Tallille palasi hikinen ja ihan tyytyväisen oloinen poni, joka sai hetken kuivua villaloimen alla, vaikka keli olikin kovin lämmin, eikä siis olisi sitä loimea tarvinut.

Kotimatkalla kurvasin kaupan kautta ja samalla käytiin heittämässä koirien kanssa pieni lenkki. Kotonakin olin silti jo ihan kohtuullisessa aikataulussa.

On ne koiratkin siellä, kun oikein tarkkaan katsoo..

Perjantaina en pitänyt sitten mitään kiirettä tallille lähdön kanssa. Vettäkin satoi ja tarkoitus oli kuitenkin käyttää kenttää, joten valollakaan ei ollut niin väliä. Vesisade onneksi loppui ja valoakin oli vielä hiukan jäljellä, kun viimein lähdin. Korppu sai vaihteeksi varusteeksi satulan ja suunnattiin kentälle. Ensin ihan vaan liinan päässä pyörimään, koska liikuntaakin piti saada, enkä halunnut tehdä selästä yhtään enempää kuin olisi tarve. Kenttä oli märkä ja epämiellyttävä, mutta aika hyvin meni silti. Välillä meinasi vähän ponin ajatus karkailla, mutta siitäkin selvittiin. Lopuksi hetkeksi selkään. Tehtiin ihan perusjuttuja käynnissä hetki, kääntymistä ja sen sellaista. Tuntui hyvältä. Vielä yksi peruutus ja etuosakäännös ja se oli siinä. Meni varmaan viisi minuuttia.

Kyllä tarkenee, varsinkin näissä plus kympin lämpötiloissa.

Lauantaina käytiin sitten kärryttelemässä. Poni oli ihan kohtuu reipas, ei siis tarvinut käskemällä käskeä etenemään. Kantattiin metsän poikki moottoritien "tuolle puolen". Takaisin tullessa, kävi sitten epämiellyttävä äksidentti juuri motarin alittavan sillan jälkeen. Mopopoikia tuli metsätieltä ja jäätiin odottelemaan, vaan kun näytti että olivat tulossa alikululle, lähdettiin liikkeelle. Vaan kuinkas ollakaan, kaasuttivat piiruakaan varomatta täysillä takaa ohi. Poni panikoi, yritti repiä itsensä irti valjaista, kääntyi lopulta kannoillaan ja pakeni. Pojat saivat kyllä kuulla kunniansa, vaikkei ne varmaan edes kuulleet. Korppu pysähtyi kymmenisen metriä juostuaan nätisti, muttei olisi enää halunnut kääntyä takaisin. Kotiin kuitenkin päästiin, vaikka poni olikin jännittynyt. Onneksi se on kuitenkin perusjärkevä otus ja näyttäisikin siltä, ettei mitään traumoja välikohtauksesta jäänyt.

Käytiin vielä koirien kanssa kaupassa ja samalla lenkillä. Tallilla joutuivat olemaan autossa pitkään, kun ajattelin ensin lähteä koko porukan kanssa lenkille, mutta mentiinkin sitten Korpun kanssa kaksin kärryilemään. Olivat siis siksi mukana ylipäätään. Mentiin sitten koirien kanssa erikseen ihan ihmisten ilmoille, kun siellä kaupassakin piti käydä. Tehtiin vajaan tunnin rauhallinen "nuuskuttelu lenkki" pyöräteitä pitkin järven ympäri.

Sunnuntaina olikin sitten jännä päivä. Aamulla reissureppu kainaloon ja tallille jo seitsemän huitteissa. Kurainen ja märkä poni pihatosta ja jonkinlainen puhdistus, vermeet niskaan, kuski kyytiin ja menoksi. Lähdettiin siis pihattokaverin ja emäntänsä seurassa kohti Hempyölin tallia ja Halloween tapahtumaa. Alkumatkan tosiaankin ratsastin, loppu mentiin taluttaen, kuten kotimatkakin.

Kuva on kotimatkalta ja sen on napannut Fanni Snellman, kuten muutkin päivän kuvat, seuraavaa lukuun ottamatta

Perillä oltiin jo ajoissa. Odotellessa tutustuttiin hiukan maneesiin ja molemmat pojat oli tosi reippaita. Pikkuhiljaa alkoi muitakin valua paikalle, lähinnä ratsastuskoulun omaa väkeä. Ensimmäisenä ohjelmassa oli puku"ratsastus", johon osallistuttiin lähinnä harjoituksen vuoksi ja taluttaen. Hirmu lunkisti otti Korppu kaikki vieraat hevoset ja kuulutukset ja maseesin ja kaiken. Ainoa järkytys oli seepraksi pukeutunut poni. Sitä piti vähän tuijottaa silmät ymmyrkäisinä, mutta kun pääsi haistamaan ja toteamaan tyypin poniksi, oli kaikki taas ihan hyvin.

Kambur haastateltavana (kuva Suvi Tirronen)

Sitten taas odoteltiin. Kävin vähän selästäkin pyörimässä maneesissa ja Korppu oli tosi hyvä. Hiukan kummalliset WE-radan esteet ihmetytti, vaikka taluttaen ne oli olleet ihan vaarattomia. Kun sitten kipusin selkään toisen kerran, jo odottamaan omaa vuoroa, oli Korppu kaikkea muuta kuin hyvä. Se vaan kaahotti menemään, eikä kuunnellut ollenkaan. Oli se jollain tapaa ohjattavissa ja jarrutkin löytyi pienellä viiveellä, mutta outo se oli. Ensin yritettiin vauhtia lisäämällä saada korvat palautettua ja pieniä tehtäviä tekemällä, muttei mikään auttanut. Paheni vaan. Se ihan höyrysi jo, kun kävi niin kierroksilla. Otettiin sitten pieni aikalisä. Tulin alas ja mentiin pihalle hengailemaan ja napsimaan vähän ruohoa. Kun sitten kipusin takaisin selkään, oli Skorps jo taas ihan oma itsensä.

Radan se suoritti juuri niin hyvin kuin vain osasi ja kuski vaan osasi pyytää. Yksi tehtävä jätettiin kokonaan väliin ja pari meni penkin alle. Peruutustehtävä oli meille vielä liian pitkä. Hyvin aloitti, mutta sitten tuli kiukku, kun ei ymmärtänyt, miksei riitä jo. Hienosti yritti kuitenkin. Porttitehtävän mokasi kuski, kun en vaan osaa. Muttei me näistä olla. Kellon soitosta taas oltaisi ansaittu ehdottomasti lisäpisteitä, koska kelloa soitettiin vuorottain me molemmat! Pisteitä kertyi 37p/50p ja tällä oltiin luokan viimeisiä. Mutta tavoite saavutettiin kirkkaasti. Tavoitehan oli vaan, että suoritetaan rata ponin osaamisen puitteissa rennossa mielentilassa. Ja siihen todellakin päästiin. Ruusuke saatiin kotiin viemisiksi ja rutkasti kokemusta ja hyvää mieltä. On se vaan niin huippu.

Kotimatkalle päästiin vihdoin lähtemään iltapäivällä, kaikki enemmän tai vähemmän uupuneina. Kotitallille kun päästiin, sammui Korppu jo ennen kun sain satulan selästä. Ruokakuppikin tyhjeni ennätysajassa ja viimein pääsivät pojat takaisin kortteeriinsa heinätarjoilun ääreen. Kyllä muuten maistui, kuten varmaan unikin myöhemmin.

Oli kyllä kiva, vaikkakin rankka, päivä. Kambur sai taas tosi paljon kokemusta ja mikä parasta hyvää sellaista. Sillä oli kuitenkin suurimmaksi osaksi ihan kivaa. Radallakin se oli ihan tohkeissaan, kun sillä oli tärkeä tehtävä. Siitä tulee kyllä ihan super huippu hyvä monitoimiponi. Olen niin valtavan ylpeä ja onnellinen tuosta ponista. Se on vaan juuri sellainen, kuin mistä olen aina haaveillut. Ihan paras.