tiistai 5. kesäkuuta 2018

Lomailua osa kaksi

Keskiviikko. Yhä kaunista ja aurinkoista, lämpöä n.+22-24 eli ei yhtään pöllömpi keli. Paitsi tuuli, ihan hervoton. Muttei se haitannut, koska se karkotti ötökät tehokkaasti. Vähän viileältä tuntui kyllä varjopaikoissa, mutta onneksi aurinko lämmitti vastaavasti toisaalla.

Aamupäivä meni kotosalla ja asioilla. Sitten vähän pihajuttuja ja ruokaa, kunnes taas tallille. Kambur sai viettää hyvin ansaittua vapaapäivää, vaikkei se ehkä asiasta ihan samaa mieltä ollutkaan. Ljúfur pääsi käsittelyyn eli ohjelmassa kavioiden siistimistä ja ihottumahoitoa, sekä lenkkeilyä. Kaviot on ihan hirvittävän kovat nyt, kun on kuivaa ja ne kasvaa kohisten, koska kevät/kesä. Saatiin ne kuitenkin kohtuulliseen kuntoon taas. Kambur jo onkin laidunkunnossa. Kaviot laitettu ja pestykin. Ljúfurkin piti pestä, mutta koska ehdin sen rasvata ennen kuin ajattelin, niin en sitten pessyt. Käytiin sitten vaan uittomontulla vähän kahlaamassa.


Montulta tulossa (kuva Tuuli)

Pojat saivat matolääkkeetkin ja molemmat ottivat ne oikein hienosti. Nyt vaan odotellaan lauantaita ja laitumelle pääsyä. 

Illalla käytiin vielä koirien kanssa pyöräilemässä. Rantaan ajattelin ensin, mutta läksinkin toiseen suuntaan, koska rannassa on ollut kalanperkeitä ja Peikko haisee jo valmiiksi riittävän kalalta viime keikan jäljiltä. Mentiin sitten tuonne metsämontulle ja siitä toista kautta kohti kotia. Montun vesi haisee kun on mutaista, mutta pääsivätpähän vähän puljaamaan. Peikkokin ui mielellään, kun sille vaan heittää jotain. Jollei Noah puutu ja sotke koko systeemiä. Onneksi se ui yleensä niin kaukana, ettei siitä juuri ole harmia.

Torstaina oli Kamburin ajopäivä. Pitkä lenkki taas tehtiinkin hyvässä seurassa, kun tallikaveri läksi talaamaan samaa matkaa kanssamme. Jonkin verran myös ravia/laukkaa sopivissa paikoissa. Hyvin jaksoi Kambur, eikä ollut oikein edes hikinen, toisin kuin lenkkiseuralaisensa, joka oli ihan märkä. Alkaa olla kunto kohdillaan tai sitten vaan on aineenvaihdunta tuhannen jumissa, eikä pysty hikoilemaan. Epäilen kyllä, koska hikoilee kuitenkin silojen alta ihan normaalisti. Ruokintakin on viimein aikalailla sopiva, kun kunto kasvaa ja lihaksen kehittyy, sekä liikkuminenkin maistuu. Mitään teollista se ei saa, heinän lisäksi lähinnä hamppua (Hampuntaika Veto/Hampuntaika Onni), sekä Amequ Omega-3 Kraftur, kaikkea lähinnä nimeksi. Lisänä MSM. Kuurina karvanvaihdon aikaan sai ADE-vitamiinia. Kuurina myös silloin tällöin nokkonen, koivunlehti, voikukka, kanerva - mitä nyt sattuukaan olemaan itsekuivatettuna.


kuvat Fanni Snellman

Tallin nurkilla oli ruuhkaa takaisin tullessa (nämä kuvat Tuulin käsialaa)

Illalla käytiin vielä koirien kanssa umpimetsässä hiukan tallaamassa. Itikoita oli aika paljon, muuten oikein kiva keli vielä yhdeksän aikoihinkin. Vaikka siis piti olla selvästi kylmempi/kylmin päivä. Vaan ei meillä täällä etelärannikolla. Meillä kun ei ole hellettäkään näkynyt, niin parin asteen heitto edelliseen päivään ei juuri vaikuttanut. Lämpöä siis +20 paikkeilla, joka toki on tuntunut kylmältä niistä, joilla lämmöt on olleet hellelukemissa tähän asti.

Perjantaina käytiin koirien kanssa kirkolla lenkillä. Lähtiessä tuntui pihassa lämpimältä, kun aurinko paistoi, eikä siihen oikein koskaan käy tuuli. Totuus oli kuitenkin toisenlainen. Samalla hetkellä kun sain koirat autosta ja läksin talaamaan, meni aurinko paksuun pilveen ja koska tuuli oli oikeasti aika kova, meinasi tulla tosissaan kylmä. Vähän vettäkin heitti. Pilvistä olikin sitten pitkälle iltaan, eikä todellakaan ollut helteestä tietoakaan. Nyt oli oikeasti kylmä. Takin sai vetää päälle tallille lähtiessä.


Kambur pesun jälkeen tiistaina, vieressä shettisori Ossi

Kamburilla olikin vaihteeksi toinen peräkkäinen ajopäivä. Harvoin näin, vaikka kunnon kasvaessa ja ikää tullessa lisää kokoajan, ollaan näinkin tehty. Ja varmasti tullaan enenevissä määrin tekemään. Lenkille tuli pituutta tällä kertaa noin kuusi kilometriä ja vaikka tyyppi reippaasti kävelikin, ei juoksu mitenkään erityisesti maistunut. Ei ihme edellisen lenkin jälkeen. Käveltiin siis. Alkumatkasta tallikaverin peesissä, kunnes reilun kilometrin kohdalla lähdettiin eri suuntiin. Hämmästyttävää kyllä, mitään protestointia tämä ei aiheuttanut ja matka jatkui rennosti yksinkin. Käytiin testaamassa kärryllä pääsy eräälle metsätielle, mistä paljon kävellen kuljetaan. Kerran jouduttiin ottamaan pakkia ja yrittämään uudestaan, mutta muuten sujui oikein hyvin. Super tyyppi tuo on kyllä, ei voisi parempaa toivoa.




Lauantaina koirat kävivät lenkillä aamupäivällä ihan omalla kylällä. Mitään ihmeitä ei tapahtunut, mökkiläisiä oli, muttei mökkiläisten koiria. Ne kun saavat usein juosta valtoimenaan pitkin teitä, niin ei ole kovin kivaa lenkkeillä siellä seassa. Onneksi on kuitenkin fiksut koirat, joita ei kovin helposti provosoida.

Iltapäivällä koitti viimein kauan odotettu hetki, kun tallin hevoset kirmasivat laitumelle. Tai laitumille. Tänä vuonna lohkoja on yhteensä viisi. Meidän pihaton laidun, sekä neljä lohkoa isommalla pellolla. Kahdella orilla ja yhdellä oriksi itseään luulevalla ruunalla on omat palstat ja suurimmalla on ruuna/ori lauma. Kambur on siinä laumassa, kun taas Ljúfur jäi pihatolle laiduntamaan. Näin siksi, että Ljúfuria en halunnut nuorten kanssa samaan laumaan, koska se yhä pelkää parin vuoden takaisten kokemusten takia siellä olevaa shettistä ja Kamburia taas en halunnut pihaton laumaan, koska rauhallisempi porukka ja se jos joku tarvitsee jonkun, joka juoksuttaa, ettei koko kesä mene pelkäksi syömiseksi.


On se kyllä iso.. (kuva Fanni Snellman)

Ensin pääsi Kambur. Ljúfur jäi sisätalliin odottelemaan viileään. Kambur tiesi mihin oltiin menossa ja kiihtyi sen verran, että joutui oikein komentamaan. Ei sitä ollut hankalaa pidellä tai mitään sellaista, kunhan kiihdytteli ja pomppi. Hyvin selvittiin kuitenkin. Isoon laumaan meni seitsemän hevosta, suokkiruuna 20v, eestinhevosruuna 13v, shettisruuna 5v, issikkaruuna 7v, suokkiruuna 6v, suokkiori 2v, sekä meidän Kambur 4v. Aika rauhallisesti sujui. Muutaman spurtin ottivat ja alkoivat syödä.


Tässä kuvassa näkyy koko lauma. Kambur,  Leevi, Kamburin ensimmäinen pihattokaveri, ja Hugo, Leevin nykyinen pihattokaveri, juoksevat, loput laiduntavat. (kuva Fanni Snellman)

Tässäkin näkyvät kaikki, Pera ja Odin taustalla, poikien seuraan liittyneet myös Ilmari ja Poku. (tamäkin kuva Fanni)

Hetki katseltiin ja sitten oli toisen porukan vuoro. Siinä oli vain viisi hevosta, suokkiruuna 20v, shettisruunat 8v ja 9v, sekä meidän Ljúfur 21v. Nämä eivät olisi juosseet ollenkaan, jos ei niitä olisi hiukan siihen yllyttänyt. Täytyihän kuvia saada.


Ljúfur, Pena, Oiva ja Tuhto. (kuva Fanni)

Siellä ne nyt sitten ovat ja lihovat. Tällä kertaa Kambur ei saa laidunlomaa paria päivää kauempaa, koska meillä on viikon päästä ensimmäiset yhteiset (harjoitus)kisat läheisellä ratsastuskoululla, enkä viitsi sinne lähteä päivätolkulla laitumella seisseen ponin kanssa. Niin ja oli minullakin se kamera mukana, tuotokset löytyvät täältä KLIK!

Sunnuntaina oli ohjelmassa jälleen laitumelle laskua, kun ajeltiin Miehikkälään seuraamaan orivarsojen kirmaamista kesän viettoon. Olipa mukavaa pitkästä aikaa. Vaikka rauhallisesti sujui tämäkin tapahtuma. Toki nämä riekkuivat enemmän kuin meidän jo ennenstään toisilleen tutut kaverit, mutta mitään kunnon yhteenottoja ei ollut. Porukassa oli 12kpl 2-3 vuotiaita, kymmenen niistä suokkeja, yksi lämppäri ja yksi russponi.


Russilla oli kyllä asennetta, yhtään ei hävinnyt puolta suuremmille kavereilleen. Lisää kuvia laitumellelaskusta löytyy klikkaamalla kuvaa.

Miehikkälässä näyttäisi olevan muodostunut vain yksi lauma. Mitään suurta siellä ei näytä enää tapahtuvan. Porukka laiduntaa, lepää ja painii, välillä vähän väistättelee toisiaan. Oriliveä olen seuraillut. Suurimmaksi osaksi huonolla menestyksellä. Laidun on suuri, eikä kauempana olevia hevosia erota juurikaan. Välillä hengaavat ihan kameran lähellä, kuten nytkin ovat viimeisen puoli tuntia tehneet. Silloin niitä on kiva seurata.


Kuvakaappaus orilivestä

Meidän laitumella näytti tilanne myös aikalailla rauhalliselta, kun menin kotiuduttuani Miehikkälästä siellä käymään. Ljúfurin porukka on yhtenäinen, kuten on ollut alusta asti. Kamburin porukassa taas on hiukan ollut liikehdintää. Aluksi näytti, että Leevi, Hugo ja Kambur muodostavat lauman ja loput omansa. Sunnuntain tilanne oli, että Ilmari ja Poku vahtivat Kamburia, eikä kukaan saanut tulla lähelle. Minullakin oli ongelmia. Hugo juoksenteli yrittämässä Kamburin luo, mutta tuli poisajetuksi. Leevi, Pera ja Odin olivat kimpassa. Viimeinen tilanne näyttäisi siltä, että Odin on yksin, kuten yleensäkin, muut porukoissa. Hugokaan ei enää näytä väistävän, joten sitä ei enää myöskään ajeta. Omanikin sain haettua hoidettavaksi, joten hyvältä näyttää. Toivotaan että näin myös jatkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti