Sateista, pimeää ja kuraista eli kuinkas sitten kävikään

Yhä on satanut, vettä vaihteeksi, ja lumet ovat kuin ovatkin kadonneet. Pimeää on ja synkkää. Ja kuraista. Normi marraskuu siis. Ollaan me kaikesta synkkyydestä huolimatta  jotain tehtykin ja edistytty myös joissain asioissa.

Silloin kun vielä oli lunta (11.11.)

Koirien kanssa ei olla tehty hirveästi mitään. Lenkkeilty kyllä, muttei juuri muuta. Jonkin verran ollaan käyty ihmisten ilmoilla lenkillä, koska katuvalot. Täällä meidän kylällä kun niitä ei ole kuin tuossa päätiellä, eikä sitä oikein viitsi edestakaisin sahata. Peikko on oksennellut jonkin verran iltaisin. Ensin epäilin, että uudet nappulat ei sovi ja vaihdettiin toiseen laatuun. Oksentelu kuitenkin jatkui. Nyt sitten näyttäisi siltä, että se oksentaakin tyhjää mahaa eli nappulat ovatkin vain hyvin sulavaa sorttia. Nimittäin, kun saa välipalaa päivällä, ei oksentamista esiinny. Eilen kun ei saanut päivällä mitään, oksensi taas illalla. Onneksi on helposti korjattavissa oleva asia, eikä siis aiheuta suurta huolta.

Olihan sitä, vaan ei ole enää.

Noahin tytär, Rilla (Schellendorfs Dazzling Desire) kävi Jyväskylän näyttelyssä. Molempina päivinä saldona eri ja sa, lauantaina kera vara sertin, sunnuntaina Rilla oli PN2 ja sai sertin ja vara cacibin (joka vahvistetaan cacibiksi, pn1:n ollessa jo intti). Ei yhtään pöllömmin. Ylpeitä olemme.

Rilla, kuva nyysitty FB:stä

Kamburin kanssa ollaan keskitytty viime aikoina lähinnä lenkkeilyyn ja samalla autopelon voittamiseen. Huimasti onkin tässä asiassa edistystä tapahtunut. Ollaan siis menty aina auton tullessa rauhassa tien sivuun jo ajoissa ja jos on tullut tiukka paikka, olen pysäyttänyt auton siksi aikaa, kunnes ollaan sivussa. Namia olen lykännyt suuhun ohituksen ajan ja parin ensimmäisen näin suoritetun lenkin jälkeen, autoihin ei enää reagoida juuri lainkaan. Viimein myös luulen keksineeni, mistä moinen pelko ilmaantui. Kesällähän joku kaahari sen pääsi pelästyttämään ja siitä se varmaan johtuu, vaikkakin ongelmat ilmaantuivat viiveellä. En minä nyt muutakaan keksi, kun alkoi niin yht'äkkiä.

Ollaan me vähän ohjasajeltukin

Ljúfurilla on ollut hiukan ongelmia. Se oli viime viikolla aika stressaantunut ja pöllöilyenrgiaa oli enemmän kuin suinkaan oli enää kivaa. Ratsastaessa oli kuin lentoon lähdössä, jos edes hengitin liian voimakkaasti, saati että liikautin jalkaani tms. Edes jalustimia en saanut jalkaan, kun oli niin paniikissa. Kentällä sitten pyörittiin niin kauan, kunnes hiukan rentoutui. Ohjasajaessa sama juttu, jos ohja yhtään kosketti kylkiin tai yleensäkään yhtään mihinkään, niin sitten jo mentiin. Nyt on onneksi jo taas oma itsensä. Liekö oli vaan virtaa, kun on ollut kevyemmallä liikutuksella vai aiheuttiko laumassa ja pihatossa tapahtuneet muutokset stressiä. Vaiko ruokintaan lisätty MSM-jauhe joitain tuntemuksia. Nyt ollaan liikuttu lähinnä taluttaen ja rentoutuen koirien kanssa.

Pihatto lauma toimii varsin hienosti. Meidän pojat ja Roope hengailee aika paljon kimpassa ja sitten Sulo ja Odin. Ouska on tosin aika paljon yksikseen. Ei jostain syystä viihdy porukassa oikein ollenkaan. Tänäänkin kun vein pojat takaisin pihattoon, odottivat kaikki niitä portilla. Kun pojat olivat aidan sisällä ja suuntasivat juomaan, Odin poistui yksin takavasemmalle ja shettikset peesasivat Kamburia ja Ljúfuria. Ljúfurista olen kovin ylpeä, kun se pitää niin hienosti pikkupojat kurissa, eikä anna niiden hyppiä nenälleen. Leikkii niiden kanssa kyllä mielellään, muttei anna niiden tehdä ihan mitä hyvänsä. Se on kyllä varsojen kanssa ihan huippu. 

Hiukan Ljúfurilla on ongelmia portilla, jos siitä joutuu häätämään uteliaita varsoja kauemmaksi. Sen verran voimakkaita traumoja jäi muistoksi viime kesän tilanteesta laitumella, että menee herkästi yhä paniikkiin jos portilla on ahdasta. Tänäänkin nykäisi itsensä irti, kun otin omiani ulos ja shettikset kyttäsivät, josko hekin vaikka pääsisivät ja jouduin niitä vähän väistättämään, etteivät livahda portin raosta pimeässä. Mutta ehkä se siitä vielä tasoittuu, kun huomaa, ettei kukaan hyökkää kuitenkaan.