Superponit

Maanantai oli Ljúfurin vapaapäivä ja samalla laatuaikaa lapsen kanssa-päivä. Korpun kanssa puuhailua siis pidemmän kaavan mukaan. Harjailun ja muun seurustelun jälkeen mentiin kentälle juoksutushommiin. Ensin sai hiukan irrotella irtona. Se mitään kyllä irrotellut, mutta saihan mahdollisuuden. Narun nokassa tehtiin käynti-ravi siirtymisiä, mitkä sujuivatkin vasempaan kierrokseen varsin hienosti. Oikeaan kierrokseen kaikki tekeminen aiheutti voimakasta protestointia ja spurttailua. Se on sille niin kovin paljon vaikeampaa. Saatiin kuitenkin onnistumaan jotenkin, enkä sitten vaatinut sinne suuntaan muuta kuin reagointia käskyihin ja ihan lyhyitä pätkiä oikeaa toimintaa.

Laukkakin saatiin jo hyvin alulle molempiin suuntiin, käskystä siis. Hidastaminenhan tälle kaverille on aina ollut helppoa, se kun on aika rauhallista sorttia. Lähdettiin sitten vielä heittämään pieni lenkki ja lenkille napattiin kuolaimet suuhun. Ne ei taas ole suussa olleet vähään aikaan ja aiheuttivatkin pientä pureskelua alkumatkasta. Rauhoittui kuitenkin ja loppumatkasta päästiin jo hieman harjoittelemaan ohjasotteita eli kuolaimen paineelle myötäämistä, kääntävien apujen alkeita siis. Niin hieno pieni poni.

Siellä ne kuolaimet on, kun tarkkaan katsoo. Turparemmi poistettu suitsista ja riimu alla, josta talutus.

Oli muutenkin vähän extremeä tällä reissulla, mutta onneksi minulla on fiksu varsa. Ensin tuli yhdestä pihasta koira rääkymään ja ihan hyökkäsi takasiin. Ei tainnut kiinni ottaa, mutta läheltä kävi. Kambur vaan veti itseään vähän kasaan, painoi hännän housuun ja seisoi paikallaan. Matka jatkui kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Kunnes takaa tuli mutkasta kapealla hiekkatiellä auto hurjaa vauhtia. Kakara ei autoihin normaalisti reagoi, mutta tämä sentään aiheutti pienen spurtin eteenpäin. Taisi autoilijakin säikähtää ja hiljensi siististi sen jälkeen. Toki olisi voinut olla myöhäistä, muttei onneksi ollut. Taas matka jatkui ihan rentona namia välillä tien vierustoilta napsien.

Kokeiltiin suojiakin yhtenä iltana. Eivät aiheuttaneet reaktioita.

Kun Ljúfur oli maanantaina kiukutellut siitä että hänet oli unohdettu, vaikka siis sai silloinkin ruokansa ja perus ihottumahoidon, oli tiistaina Luippiksen vuoro saada laatuaikaa. Vaikka en nyt sitten tiedä oliko maastolenkki herran mielestä ihan sitä mitä minusta. Kesän kuumin päivä taisi olla ja ajattelin, että rauhallisesti köpötellään pieni peruslenkki, se meidän normi nelisen kilometriä. Vaan johan oli ponissa virtaa. Hirmutonta kyytiä mentiin alkukäyntien jälkeen ja lenkki taittuikin himpan alle puolen tunnin. Tällä kertaa ei ravi oikein taas löytynyt, vaikka välillä on jo mukavasti kulkenutkin, mutta saatiinpahan ihan mukavantuntuista tölttiä aikaan. Ja reipas laukkapätkäkin, missä ihan hetkisen tuntui, että onkohan menoa nyt, sen verran mukavasti kiihdytti. Mutta ihan äänellä kuitenkin hidasti käyntiin niin halutessani. Hieno poni.

Laidunelämä on ihanasti rauhoittunut ja molemmat voivat hyvin. Kaksi ihottumaista ovat löytäneet toisensa ja rapsuttelevat ahkerasti. Ljúfur on oppinut luottamaan, ettei hyökkäyksiä enää tapahdu ja osasikin jo hyvin jättää Ilmarin kiukuttelut aidalla omaan arvoonsa. Nyt on tilanne parantunut entisestään, kun Ilmarin laidunkausi loppui ja poni viettää nyt aikaa yksinään sairastarhassa. Taisi kiusata väärää puuta eli hevoista ja eristettiin muista vihdoinkin. Loppuporukka on taas kaikki yhdessä, eikä mitään ongelmia ole ilmaantunut.

Seepra (Braamer) ja pallokala (Ljúfur)

Niin hienot pojat olen kyllä saanut, ettei voi olla kuin kiitollinen. Meidän lapsi, joka ostettiin vähän niin kuin sika säkissä, on osoittautunut lähes täydelliseksi. Ei pelkää juuri mitään, vaikka elämänkokemuksien puuttuessa, joitakin asioita ihmetteleekin. Utelias se on ja nopea oppimaan, muttei mikään nössö. Sillä on kyllä ihan kohtuullisen voimakas oma tahto ja se osaa myös sen kertoa, mutta silti se on samalla myös tosi kiltti ja helppo. Juuri täydellinen minulle, siinä kun yhdistyy juuri ne parhaat piirteet Ljúfurista ja rakkaasta edesmenneestä Limpustani, muttei ole yhtään niistä huonoista. Kaiken lisäksi, se on vielä ihan kivannäköinenkin ja näyttäisi kasvavan kohtuullisen kookkaaksikin.

Pikkuapulaiset, joista tämä kirjava kiipesi kottikärryyn kun selkänsä käänsi ja voikko kaatoi ne tilaisuuden tullessa, rautias vaan kauhisteli moista toimintaa sivusta katsellen ja kerjäsi nameja, kun hänhän on osannut sentään käyttäytyä.

Ja Ljúfur sitten. Rakas luotettava Ljúfur, joka ei koskaan aiheuta mitään tilanteita ja joka yrittää aina parhaansa. Onhan sillä ne omat juttunsa, mutta kun niihin on tottunut, niin ei niitä edes huomaa. Se kun on kuitenkin kovin herkkä ja reagoi voimakkaasti jos kaikki ei ole kunnossa. Mutta sehän onkin vähän niin kuin puoliksi villihevonen ja kun asian näin ajattelee, sen myös osaa hyväksyä. Paras seurahevonen, mitä ikinä olisin voinut saada ja nykyään myös paras maastomopo ja harrastehevonen. Kaikkien kaveri.