Kun nyt viimeaikoina päivitykset on olleet enempi negatiivissävytteisiä, niin täytyy välillä kertoa niistä hyvistäkin hetkistä.
Keskiviikkona käytiin Luippiksen kanssa lenkittämässä koirat. Ihan vaan tuossa tallitiellä ja siitä hiukan eteenpäin. Rauhalliseen tahtiin edettiin ja hampsittiin herkkuja tien vierustoilta. Ljúfur on laihtunut ja kuivunut jonkin verran ja vaikkei laihtuminen sinänsä huono juttu ole, syy miksi se on laihtunut taas on. Niinpä siis rentouduttiin ja syötiin ja vaan nautittiin. Laidunkin on aika hyvin kaluttu, varsinkin kun nyt "poneilla" on vain kolmannes entisestä tilasta. Tästä huolimatta, Ljúfur on jo muutamassa päivässä selvästi taas lihonut, kun stressi on poissa.
Eilen taas saatiin Kamburin kanssa kokea ilon hetkiä. Kyllähän sen kanssa yleensä saa. Alku ei vaikuttanut lupaavalta, kun satuin tallille väärään aikaan eli siellä oli sen verran ruuhkaa, etten saanut Korppua mihinkään kiinni hoidettavaksi. Sitten kun viimein sain, en enää mahtunut kentälle juoksuttamaan. No, yritettiin pellolla, mutta eihän siitä mitään tullut. Se ei osaa kunnolla vielä aidatullakaan alueella, missä ei ole muita kiinnostuksen kohteita. Nyt kavioiden alla oli mehevää ruohoa ja kaverit vieressä laiduntamassa, ei ihan helppo nakki varsalle, jonka kanssa ei ole juuri koko kesässä mitään tehty. Homma meni pystyyn hyppimiseksi ja sinkoiluksi ja syömisen yrittämiseksi. Lopetettiin kun sain herran kuuntelemaan edes sen hetken eli puoli kierrosta. Kokonaista ei onnistuttu saamaan.
Palattiin pihaan ja heitettiin saipparit päähän, muut vermeet olikin jo valmiina. Ensimmäistä kertaa ihan rinta- ja häntäremmeineen päivineen, eikä tuo suurta ihmetystä aiheuttanut. Viriteltiin ohjat ja eikun eteenpäin. Hieman oli tökkivää kulku, kun pois kotoa käveltiin, mutta etenemään kuitenkin päästiin. Toki positiivista tässä oli se, että yleensä kotoa pois mennään kovaa ja kotiin ei haluta tulla. Edettiin noin 250 metriä ja käännyttiin takaisin. Kotimatka menikin kuin vanhalta tekijältä. Hieno kakara. Kyllä siitä vielä ajoponi saadaan. Täytyy alkaa varmaan harjoitusaisoja suunnittelemaan. Jos vaikka syksymmällä saataisi jo ne perään. Tai sitten talvella. Tai keväällä. Ei tässä kiirettä ole.
Viime viikonloppuna käytiin taas koirapoikien kanssa retkellä, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Lauantaina aamupäivästä suuntasimme siis polkupyörän nokan kohti Siltakylää. Ensin tietenkin uimaan. Siis koirat, en minä.
Huutjärven rannasta suunta kohti kauppaa. Koirat ja pyörä parkkiin ja kauppaan ostamaan retkievästä. Pientä paussia pidettiin herkutellen ennen kotimatkaa.
Kotimatkalla keräiltiin kanttarelleja pussiin ja olihan niitä taas noussut muutama. Illalla kävin vielä toistamiseen kaupalla pyöräillen, ilman koiria tällä kertaa. Metsään vielä ja väsäämään mustikkapiirakkaa. Namskis.
Peikostakin alkaa kuoriutumaan ihan kunnon mudin pentele. Onhan se kiltti, mutta alkaa sieltä hiukan tempperamenttiakin löytymään. Viime lauantaina, kun oltiin pyöräretkelle lähdössä, otin hieman todistusaineistoakin. Sehän on siis normisti hyvinkin rauhallinen, eikä suuremmin intoile lenkille lähdössäkään, tuijottaa vaan ja heiluttaa häntää. Nyt alkaa aina välillä esiintyä pientä intoiluakin ja ihan äänen kanssa.
Kesyähän tämä vielä on, mutta onhan sekin jotakin. Ja se leikkiikin paremmin nykyään ja jaksaa hallillakin tehdä edes vähän jotakin ilman, että heti kyllääntyy, kun kerran antaa voittaa lelun itselleen. Hitaasti kehittyvää sorttia tämä Peikko.
Huomenna meillä onkin Peikon kanssa lenkkitreffit tiedossa toisen mudin penteleen kanssa. Pieni Mörö-pentu emäntineen on tarkoitus tavata illalla lenkkeilyn merkeissä. Tavattiin silloin joku aika sitten mätsärissä ja juteltiin josko joskus lenkille yhdessä. Nyt siis mennään. Kivaa.
Eilen taas saatiin Kamburin kanssa kokea ilon hetkiä. Kyllähän sen kanssa yleensä saa. Alku ei vaikuttanut lupaavalta, kun satuin tallille väärään aikaan eli siellä oli sen verran ruuhkaa, etten saanut Korppua mihinkään kiinni hoidettavaksi. Sitten kun viimein sain, en enää mahtunut kentälle juoksuttamaan. No, yritettiin pellolla, mutta eihän siitä mitään tullut. Se ei osaa kunnolla vielä aidatullakaan alueella, missä ei ole muita kiinnostuksen kohteita. Nyt kavioiden alla oli mehevää ruohoa ja kaverit vieressä laiduntamassa, ei ihan helppo nakki varsalle, jonka kanssa ei ole juuri koko kesässä mitään tehty. Homma meni pystyyn hyppimiseksi ja sinkoiluksi ja syömisen yrittämiseksi. Lopetettiin kun sain herran kuuntelemaan edes sen hetken eli puoli kierrosta. Kokonaista ei onnistuttu saamaan.
Palattiin pihaan ja heitettiin saipparit päähän, muut vermeet olikin jo valmiina. Ensimmäistä kertaa ihan rinta- ja häntäremmeineen päivineen, eikä tuo suurta ihmetystä aiheuttanut. Viriteltiin ohjat ja eikun eteenpäin. Hieman oli tökkivää kulku, kun pois kotoa käveltiin, mutta etenemään kuitenkin päästiin. Toki positiivista tässä oli se, että yleensä kotoa pois mennään kovaa ja kotiin ei haluta tulla. Edettiin noin 250 metriä ja käännyttiin takaisin. Kotimatka menikin kuin vanhalta tekijältä. Hieno kakara. Kyllä siitä vielä ajoponi saadaan. Täytyy alkaa varmaan harjoitusaisoja suunnittelemaan. Jos vaikka syksymmällä saataisi jo ne perään. Tai sitten talvella. Tai keväällä. Ei tässä kiirettä ole.
Viime viikonloppuna käytiin taas koirapoikien kanssa retkellä, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Lauantaina aamupäivästä suuntasimme siis polkupyörän nokan kohti Siltakylää. Ensin tietenkin uimaan. Siis koirat, en minä.
 |
| Uinnin jälkeen poseerattiin |
Huutjärven rannasta suunta kohti kauppaa. Koirat ja pyörä parkkiin ja kauppaan ostamaan retkievästä. Pientä paussia pidettiin herkutellen ennen kotimatkaa.
Kotimatkalla keräiltiin kanttarelleja pussiin ja olihan niitä taas noussut muutama. Illalla kävin vielä toistamiseen kaupalla pyöräillen, ilman koiria tällä kertaa. Metsään vielä ja väsäämään mustikkapiirakkaa. Namskis.
Peikostakin alkaa kuoriutumaan ihan kunnon mudin pentele. Onhan se kiltti, mutta alkaa sieltä hiukan tempperamenttiakin löytymään. Viime lauantaina, kun oltiin pyöräretkelle lähdössä, otin hieman todistusaineistoakin. Sehän on siis normisti hyvinkin rauhallinen, eikä suuremmin intoile lenkille lähdössäkään, tuijottaa vaan ja heiluttaa häntää. Nyt alkaa aina välillä esiintyä pientä intoiluakin ja ihan äänen kanssa.
Kesyähän tämä vielä on, mutta onhan sekin jotakin. Ja se leikkiikin paremmin nykyään ja jaksaa hallillakin tehdä edes vähän jotakin ilman, että heti kyllääntyy, kun kerran antaa voittaa lelun itselleen. Hitaasti kehittyvää sorttia tämä Peikko.
Huomenna meillä onkin Peikon kanssa lenkkitreffit tiedossa toisen mudin penteleen kanssa. Pieni Mörö-pentu emäntineen on tarkoitus tavata illalla lenkkeilyn merkeissä. Tavattiin silloin joku aika sitten mätsärissä ja juteltiin josko joskus lenkille yhdessä. Nyt siis mennään. Kivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti