sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Melkein kesä, hetken

Kalenterin mukaanhan on kesä jo pitkällä, vaan käytännössä tilanne on aivan toinen. Kylmää on ollut ja vettä on satanut. Lyhythihaisessa on voinut ulkoilla alle viitenä päivänä ja niistäkin puolet niin, että varjopaikoissa on palellut. Perjantaina iltapäivästä ensi kertaa nousi mittari 20 asteeseen ja eilen jopa vähän yli. No, se ilo loppui lyhyeen. Tänään asteita on alle 15 ja vettä tulee taivaan täydeltä.

Eilen menikin suurin osa päivästä ulkona. Aamupäivällä läksin kaupunkiin asioille ja otin poikakoirat mukaan. Lenkille siis suuntasimme, reittinä joen ranta, jotta lämpöön tottumattomat koirat pääsevät sopivin väliajoin puljaamaan veteen. Jokirantaahan täällä Kymijoen suistoalueella riittää. Matkalla törmäsimme tuttuun kaveriin koirineen ja lenkki sitten venähtikin suunniteltua pidemmäksi. Kivaa oli pojillakin, kun pääsivät juoksemaan noutajatyttöjen kanssa. Ja uimaan monta kertaa eri paikoissa. 


Toisen uittopaikan maisemaa alajuoksulle päin. Tästä kohtaa ylitimme joen riippusiltaa pitkin. Vaikka ei sitä riippusillaksi huomaisi jos ei tietäisi.

Kotona hetki ja vähän syömistä, kun aikaa aamupalasta alkoi olla jo iltapäivästä aika reilusti. Tallille seuraavaksi. Ponin puunaus ja baanalle. Tarkoitus oli tehdä pieni lenkki metsässä ja palata samaa tietä takaisin, mutta lähti sitten vähän lapasesta ja loppusaldona kaksi tuntia ja liki kymmenen kilometriä. Mutta kun keli oli niin ihana. Poni ei ehkä ollut ihan yhtä innoissaan, muttei se nyt kauhean kärsivältäkään vaikuttanut. Loppumatkasta tosin alkoi huutelemaan. Kavereita vissiin kutsui pelastamaan pinteestä.




Tallilla tuli vielä istuskeltua hetki ja kello olikin jo melkein yhdeksän, ennen kuin olin viimein kotona ja sisällä asti. Kun koirat käytin vielä heti tultuani metsässä.

Myös perjantaina oli iltapäivästä lämmintä. Silloinkin tuli vietettyä koko ilta ulkona. Tallilla Ljúfur joutui oikeisiin töihin ohjasajon merkeissä. Ensimmäinen kerta sitten karkureissun. Ihan superhyvin toimi poni. Kentällä mentiin parikymmentä minuuttia. Käynnissä taivuttelua, pysäytyksiä, lävistäjällä suoraan kulkemista (ylivaikeaa). Hiukan raviakin. Minä olin se heikoin lenkki, poni oli superpätevä. Mentiin vielä tielle vähän rentoutumaan pienen lenkin merkeissä. Sielläkin homma pelasi kohtuullisesti. Mitä nyt ohjauksessa oli mennessä jotain häikkää ja takaisin tullessa jarruista löytyi sanomista. Kaikenkaikkiaan kuitenkin varsin hieno poni.


Superpätevä nenäeläin ♥

Tänään onkin suurin osa päivästä mennyt sisällä. Pieni lenkki tehtiin aamupäivällä koirien kanssa sateessa. Maru jäi kotiin. Se kun on ollut tänään kovin väsynyt. Tallilla kävin pienen poutaisemman hetken aikana. Poni sai rasvauksen, hetki juoksutusta kentällä ja puolen tunnin köpöttely lähipelloilla (peltoteillä). Uittomontullakin käytiin kahlailemassa ja ihan yhtä mielellään se siellä polski kuin ennenkin. Ei siis jäänyt mitään traumoja viimekerrasta. Loppupäivä on mennyt seuratessa SM-agilityä livestreamin välityksellä.


Tämänpäiväinen näkymä laitumelle mennessä. Kaveria vähän väsytti ja Ljúfurilla taisi olla tylsää, kun niin mielellään lähti "töihin". Vaikka ainahan se lähtee.

Nyt jos vielä yrittäisi raahautua tuonne vesisateeseen, joka tosin alkaa näyttää laantumisen merkkejä. Peikolla on vähän kertynyt virtaa rauhallisen päivän jäljiltä ja sen ainakin on pakko päästä sitä purkamaan, jottei se keksi huomenna mitään ihan huimia puuhia työpäivän aikana. Vaikka ainahan se jotain keksii.

Enää neljä työpäivää jäljellä ennen kesälomaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti