lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kevään ensimmäiset

Tänään on ollut varsin vauhdikas vapaapäivä. Aamusta lähdettiin koirapoikien kanssa hakemaan autoa korjaamolta. Eilen se sinne vietiin ja käveltiin sitten kotiin. Ja tänään siis haettiin. Matkaa korjaamolle on noin yhdeksän kilometriä. Tänään vähän lintsattiin ja mentiin alkumatka, noin kaksi kilometriä, polkupyörällä. Tai siis minä lintsasin, poikakoirathan sai pistellä ihan tosissaan. Tosin juoksihan ne muutenkin tuplasti minuun verrattuna, kun kuitenkin noin 70% lenkistä olivat vapaana, kuten eilenkin.

Korjaamolta suuntasin suorinta tietä tallille. Ihan kauhea ikävä jo olikin herra Plussapalloa, kun en kahteen päivään ollut päässyt käymään. Keli on tänään ollut kivan aurinkoinen, mutta ihan hiton kylmä. Lämpötilat pakkasella ja jumalaton pohjoistuuli. Ljúfur joutui siis talliin harjattavaksi, kun pihalla olisi paleltunut. Tällä viikolla onkin ponissa ollut harjattavaa, kun se muutaman muun tallin hevosen tavoin on alkanut nautiskella savikylvyistä.


Savinen poniini.

Tänään otettiin rennosti, vaikka pari vapaata olikin alla. Harjauksen jälkeen mentiin kentälle. Juoksuttelin noin vartin verran ja ihan reippaasti tyyppi liikkuikin. Ravia ei tosin nytkään juuri nähty, mutta eipä kyllä käyntiäkään. Töltillä lähinnä herra eteni ja hämmästyttävän mielellään. Ja ihan hyvällä töltillä jopa. Annoin sen valita askellajin, kunhan liikkui. Käytiin vielä pieni lenkki, pellon kautta pihatolle.

Kotona käväisin välillä. Istahdin hetkeksi ja vetäsin banaani-ananas smoothieta kitusiin. Vähän reilummin kampetta niskaan ja poikakoirat taas autoon. Suuntana tämän kevään ensimmäiset hakutreenit meille. Muut on jo pari kertaa treenanneet, mutten ole päässyt mukaan.




Ihan en ollut taas kartalla, koska muistin treeniajan väärin ja olin menossa treeneihin vasta huomenna. Koirat oli siis syöneet aamulla normaalisti. Noahiinhan se ei vaikuta, mutta Peikkoa vähän epäilin. Hyvin kuitenkin pelasi myös Peikkis.

Noah otti etukulmat samanaikaisina haamuina muutamalla haukulla. Virtaa oli ja vauhti hurjaa, mutta järkikin tuntui olevan onneksi matkassa. Hieno Noah. Peikko otti kolme haamua yksitellen noin kolmestakympistä ja hirvittävän hyvin toimi Peikkokin. Hyvin muisti mikä oli homman nimi, mutta vaikka hieman viivyteltiin palkan kanssa, ei sillä ollut aikomustakaan haukkua. No, kateissa se ääni on nyt taas ollut muutenkin, ettei ollut kyllä yllätys. Lopuksi otettiin vielä repuilla leikkiä ja haukun yritystä. Kyllähän se yrittää, mutta kun se lopputulos on taas vaan puhf. Huoh.


Bongaa Peikko.

Torstaina oltiin toisen hakuporukan kanssa kimppatreenimässä kentällä. Alkaa muutkin aktivoitumaan, kuin minä. Peikko teki vaan ihan pentutottista ja makkaran metsästystä, kun hieman on ollut keskittymisvaikeutta häiriössä. Hämmästyttävän hyvin se tosin nyt kyllä keksittyi, vaikka toisin epäilin. Nälkäkin sillä kyllä oli. Hieman oli "huono kuulo" eli ei ihan keskittynyt käskyihin ja arpoi toimintoja, kun ei kuunnellut. Teki kuitenkin aina jotain ja huomio oli minussa. Pisteet siitä. Huomasin myös, että on alkanut ennakoimaan pysäytyskäskyjä eli treenitapaa täytynee hieman fiksata.

Noah teki hommia vasta kun kaikki muut olivat jo lähteneet. Ihan keskittymistä ja uutta tapaa tehdä, oli Noksun urakka tänään. Uusi tapa on helppo juttu kyllä koiralle, minä tarvin harjoitusta, jotta hommasta tulee sujuvaa. Samasta syystä en nyt selvittele treeniä sen tarkemmin vielä, kun olen itsekin vähän pihalla. Hyvin kuitenkin meni.


Hieman ennen auringonlaskua, kolme lentokonetta menossa jonnekin...

Tällä viikolla on luonto esittänyt parhaat puolensa. Ensinnäkin aurinko on paistanut joka päivä lähes kirkkaalta taivaalta ja on ollut todella lämmin. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä saimme nauttia upeista revontulista. Minäkin bongasin ne ihan vahingossa iltalenkillä, enkä ollut ensin uskoa silmiäni. Mutta uskottava se vaan oli, kun kotiin tullessa luin muiden FB päivityksiä. Samana iltana aiemmin oli ollut myös hieno auringonlasku. Ja monena muunakin iltana tällä viikolla. Eilen oli auringonpimennys. Töissä tirkisteltiin sitä hitsausmaskin lasin läpi. Ei meinannut töistä tulla mitään, kun joka välissä piti käydä lähimmässä ikkunassa kurkkimassa. Yli 80% auringosta pimeni ja oli se kyllä hienon näköistä.

Huomenna ajattelin hakea polkupyöräni poikakoirien kanssa jossain vaiheessa. Saavat tyytyä vain neljän kilometrin lenkkiin vaihteeksi. Siihen lisäksi tietty mummojen mentävät metsäkäpsyttelyt. Ljúfurin kanssa sitten tehdään huomenna ihan kunnon lenkki ja vietetään muutenkin aikaa, kun tänään oli vähän kiire. Laihdutusprojekti on nyt hieman hidastunut parin vaparin ja yhden kevyen päivän ansiosta, mutta tästä se taas lähtee uuteen nousuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti