Terveydenhoitoa

Noahilla oli eilen fyssari. Hakuporukan kesken saatiin sovittua kaikille sopiva ajankohta ja vetäjämme pyysi tuttunsa kyläilemään ja samalla hoitamaan koiramme. Itse olen kyllä fyssarilla käynyt, mutta koiraa en ole aiemmin käyttänyt. Viimeaikaisten ongelmien vuoksi, halusin kuitenkin tarkastuttaa tämänkin puolen harrastuskaveristani ja hyvä kun tarkastutin. Jumiahan sieltä löytyi.

Noahin selkä ei ole ihan suora, vaan se painuu sään takaa ihan selvästi. Siinä on siis ihan kunnon monttu. Kuten on ollut myös isällään, isoisällään, meidän Hertalla ja Hertan isällä, joka taas oli Noahin isoisän pentueveli. Sukuunsa siis tullut. Kenelläkään edellämainituista ei kuitenkaan ole ollut mainittavaa haittaa rakenteelisesta virheestään ja kaikki ovat eläneet kohtuullisen iäkkääksi ilman selkävaivoja.

Tässä kuvassa näkyy mielestäni aika selvästi tuo "monttu"

Noahille tämä rakenteellinen virhe on kuitenkin aiheuttanut jumia lannenikamien kohdalle. Todennäköisesti myös muilla mainitsemillani koirilla on vastaavaa ollut, mutta kiitos appenzellin kipukynnyksen, ei moinen ole aiheuttanut näkyviä oireita. Noahilla sen verran, ettei se mielellään hyppää autoon, mutta metrisen PK-hypyn suorittaa kuitenkin virheettä. No, se on se vietti, mikä vie siinä kohtaa, eikä tunnu missään, vaikka vähän nipistääkin.

Eilen siis rassattiin nämä jumit auki. Kipeää taisi tehdä, kun ei millään olisi rauhoittunut paikalleen, ennen kuin laser-käsittelyn jälkeen. Tutkimuksissa selvisi, että tyypillä on hiukan löysät kintereet, jota tosin olenkin epäillyt jo pennusta lähtien. Etu- ja takaosastaan sai muuten kehuja, kuulemma erinomaisessa kunnossa, eikä selkäkään ollut huono. Ainoastaa parin nikaman kohdalla, lannerangan puolivälissä, oli tiukkaa.

Tahtia pienet jumit eivät ole juurikaan haitanneet, kovaa on menty.

Illan koiraskoira oli hyvin rauhallinen ja niin se on vieläkin. Hyvä niin, kun rauhallisesti olisi pitänyt ottaa kuitenkin. Pari päivää mennään nyt riehumatta ja remmilenkeillä, kun saattaa olla hyvinkin kipeä. Eilen en huomannut liikkumisessa mitään ongelmia, pienoista epäpuhtautta lukuunottamatta. Tänäänkään ei sen suurempia ole ollut havaittavissa. Toivotaan, että tästä oli apua.

Asiasta kukkaruukkuun... Taas vaan ihmettelen, enkä ymmärrä. Siis koirani käytöstä ampumisen yhteydessä. Äsken oltiin lenkillä koirapoikien kanssa ja alkoi kuulua ampumista. Läheltä. Tosi läheltä. Käytännössä ihan vierestä. Ei mitään reaktioita, ei niin mitään. Kummallakaan. No, se ei ole uutta. Ei Noah arjessa ole ennenkään reagoinut. Miksi se siis reagoi tottiksessa tai kentällä ylipäätään. Viimeksi maanantaina käytiin ampuilemassa. Käytännössä siis käyn kentällä ampumassa, koirat odottavat autossa. Sitten teen tottikset. Yksin kun on mahdotonta muuta siedätystä harrastaa. Kun menin hakemaan Noksun, se läähätti ja tärisi autossa. Vapautui kuitenkin autosta päästessään ja teki hyvin. Otettiin kaksi kierrosta molemmille. Väliodotusajan oli ihan ok. Kisoissa viime viikonloppuna kun treenailtiin, teki ekan kierroksen tosi vaisusti häntä alhaalla. Koko päivän oli tietty kuunnellut ampumisia. Toisella tuntui jo autosta otettaessa erilaiselta ja olikin hyvä. Siinä välissäkin oli kuitenkin ammuttu. Ainahan se kyllä tekee ja toimii, mielentila ja vire vaan kärsii ampumisista. Siis kentällä.

Mitähän tässä juuri tapahtuu?

Tai tässä?

Ei jaksa ymmärtää. Miksi se niistä oikein paineistuu? Ja kun paineistuu, niin sitten se purkaa. Kun päästään noutoihin, lähtee mopo käsistä ja se haluaisi vaan purkaa päänsä päättömällä juoksentelemisella ympäri kenttää kapula suussa. Joutuu käskemään kunnolla ja sitten taas ei ole kenelläkään enää kivaa. Se nimittäin kyllä kunnon käskyllä tuo sen kirotun kapulan, muttei laske siitä irti. Ollaan toistaiseksi vaihdettu palloon, kun en halua ruveta vääntämään. Ihan turhaa, kun koiralta savu nousee korvista jo valmiiksi. Mutta kyllä me tästä vielä noustaan. Ehkä.