Konkkaronkan kuulumisia: Harmituksia ja paarman penteleitä

Innostuin perjantaina treenaamaan Peikon kanssa näyttelyesiintymistä, kun erikoisnäyttelyyn olisi tarkoitus ensi kuun lopussa suunnata. Miksiköhän nyt innostuin, kun enhän minä sitä yleensä juuri harjoittele, senkun mennään vaan.. ja sen kyllä huomaa :) No joo, on sitä joskus harjoiteltukin. Jaffan kanssa joskus ihan oikeasti ja Marun kanssa niin, että heitin näyttelyhihnan kaulaan ja leikin vinkulelulla sen kanssa. Kyllä meidän koirat ovat silti aina osanneet näyttelyssä käyttäytyä, joskaan kaikkia ei ole touhu kauheasti kiinnostanut.

No, eilen treenattiin ja Peikko oli aika mahdoton. Seisomisissa ei ollut ongelmia, mutta liikkeessä ei kauheasti raviaskeleita käytetty. Hirveä into ja kohellus oli päivän sana. Niimpä se sitten kohelsi komeasti minun jalkojeni sekaan, minulta petti tasapaino ja korjausyrityksestä huolimatta tuiskahdin turvalleni. En onneksi Peikon päälle, mutta osuman se sai, kun vinkaisi. Ei sitä sattunut, mutta pelästyi sen verran, että väisti minua sitten ihan kunnolla, kun yritin jatkaa harjoitusta. Eihän siitä mitään tullut ja lopetettiin ennen kuin onnistuin saamaan aikaan enempää vahinkoa. Harmitti. Eilen Peikko oli jo unohtanut tai ainakin antanut anteeksi, koska homma sujui ihan hyvin. Onneksi. Ehkä me kehdataan sitten sinne näytelmiinkin suunnata. Kunhan ensin treenataan vähän lisää.

Ei näitä paljon helteet haittaa

Viime viikolla tulivat uudet vuolupuukotkin, mutten ole aiemmin ehtinyt vielä niitä kokeilla. Eilen sitten päätin aloittaa urakkani. Lämpömittari paukkui jo aamupäivästä liki kolmenkympin lukemissa kun tulin rannasta poikakoirien kanssa. Mikäs sen parempi keli vuolla kavioita. Not. Hikistä puuhaa talvellakin, saati sitten nyt. Ljúfur narun nokkaan ja kavio ylös. Ensimmäinen meni ihan ok, toinen ei sitten niinkään. Kumpikin alkoi saada tarpeekseen ympärillä pyörivistä kiukkuisista paarmoista ja Ljúfur poistuikin paikalta kerran. Ei auttanut kuin laittaa se kiinni, mitä en mielelläni tee, varsinkin kun kyse on entisestä vetopaniikkisesta. Hiki virtasi ja paarmat puri, mutta toinenkin etunen saatiin vuolluksi. Onnekseni olin päätynyt tähän ratkaisuun, enkä tehnyt järjestyksessä, jolloin olisi ollut pakko hoitaa myös toisen puolen jalat. Nyt jätin takaset toiseen kertaan. Vielä ponille suihku puutarhaletkulla ja siinä se.

Pallomaha pihalla pari päivää sitten

Iltapäivän puolella alkoi minua tympiä, kun ei ole oikein lenkille näillä helteillä päässyt. Aamulla oli ajatus lähteä ajoissa, mutten sitten jaksanutkaan herätä ennen kahdeksaa, jolloin oli jo liian kuuma kunnon lenkkiä ajatellen. Päätin sitten ottaa ponit lenkkiseuraksi, kun ne sentään kestää kuumaa edes jotenkin, kun pystyvät hikoilemaan. Sitäpaitsi Limpulla on ollut virtaa muutenkin vaikka muille jakaa ja se on spurttaillut tarhassa ihan urakalla, eikä ole yhtää viihtynyt sisällä nököttämässä, kuten kaverinsa. Ei me pitkää lenkkiä tehty ja syömäänkin pysähdeltiin muutama kerta, joten hirveästi minä en liikuntaa saanut, mutta hyvää teki silti. Limppu painatti menemään nöpöhölkkää koko matkan ja oli kovin innoissaan. Yhtään se ei stressannut edes paarmoista, kun oli niin kivaa. Ljúfurkin liikkui ihan reippaasti, muttei samanlaisella draivilla kuin Limppu. Limppu olikin aika hikinen kaveri, kun kotiin päästiin ja Ljúfurkin alkoi loppumatkasta hikoilla. Ponit saivat siis taas letkusuihkun, jonka jälkeen molemmat syöksyivät sisälle pakoon paarmoja.

Illalla myöhemmin koiraskoirat innostuivat puljaamaan pihalla olevassa vauvan ammeessa, joka siis on siinä juuri sitä varten. Pientä viilennystä kuumalla ja onhan se hauskaa puuhaa muutenkin, kun näillä keleillä ei tuota liikuntaa muuten oikein voi harrastaa. Kyllähän ne tuo sitten hiekkaa ja kuraa sisälle, mutta saahan sen siivottua. Vesi on paskan lääke, vaikka tässä tapauksessa myös se paskan lähde. Vaan pääasia, että on jotain kivaa puuhaa, missä ei ihan läkähdy. Kyllä minä sitten siivoan.