Kun ihan olen unohtanut kertoa, että tehtiin Noahin kanssa kerran tuossa pihalla ihan vähän vaan kokeilumielessä ja puolihuolimattomasti tunnistusnoutoa ja koiraskoira oli ihan älyttömän pätevä.
Meillä kun on tuossa muutamakin iso kuusi ja tänä vuonna on ollut paljon käpyjä, jotka on sitten jatkuvasti ja kokoajan pitkin pihamaata levällään. Siinä sitten bongasin pihalla touhutessani sopivan käpykeräytymän, jonka joukkoon siirsin käsin yhden kävyn kauempaa. Koiralle käsky "etsi", mikä on tuttu esineruudusta, ja sinne meni koiraskoira rauhallisesti nuuskutellen. Eihän se osannut etsiä käpyjen joukosta tietenkään, kun ei sillä ollut hajuakaan mitä pitäisi etsiä. Se tiesi vain, että kun nuuskuttaa tarpeeksi, löytyy jotain, mikä haisee ihmiselle ja se pitää viedä mammalle. Kävi siis kaempanakin nuuskuttelemassa, muttei tietty pitkällä kun näki liikuskeluni, kun siirtelin käpyjä oikeaan asemaan. Eikä aikaakaan kun oikea käpy oli kourassani. Sitten olikin ihan hirvittävän hauskaa, kun täytyihän sillä kävyllä sitten leikkiä.
Tänään oltiin taas hakutreeneissä. Neljä maalimiestä valmiina ja vauhtia aika valtavasti, mutta onneksi järkikin oli kuvioissa kumminkin mukana. Homma toimi siis varsin hienosti, eikä kosketusvirheitä tullut tälläkään kerralla. Eipä niitä ole tullutkaan kyllä hyvin hyvin pitkään aikaan. Kolmas pisto oli vaikea, koska maasto oli vaikea, eikä meinannut löytää millään, koska ei mennyt sinnepäinkään, minne olisi pitänyt. Autoin vähän menemällä syvemmälle lähettämään, paikasta mistä pääsi etenemään kunnolla ja löytyihän se maalimieskin. Eikä yhtään hössöttänyt, kuten ennen aina kun oli vähän vaikeeta. Hieno mies.
Sitten olisi sen ponipäivityksen vuoro. Ponit lepäilivät Uuden Vuoden paukkeen jälkeen reilun viikon ihan turvallisuussyistä, kun Limppu on yleensä ollut aika mahdoton moisen stressin jäljiltä pitkäänkin. No, nythän se oli uutena vuotenakin ihan kohtuu rento, joten ihan normimittaista paussia ei pidetty. Yhtenä iltana pimeässä ja vesisateessa sitten lähdettiin kylille. Molemmille ponipojille heijastinriimut päähän ja minulle heijastinhenkselit ja menoksi. Limppua ei olisi yhtään huvittanut ja sitä saikin vetää perässään. Mutta eipähän ainakaan stressannut! Ljúfur oli alkumatkasta pörhäkkänä ja säpsyi vähän kaikkea, mutta rauhoittui sekin kuitenkin kohtuu nopsasti. Kotimatkalla piti jo tapansa mukaan heittää katolleen, vakipaikassa tietty. Kyllä se joka lenkillä yleensä kerran ainakin piehtaroi ja mikäs siinä, niin kauan kun ei ole ketään kyydissä.
 |
| Tarhassa piehtarointia joulukuun alussa |
Pojat on nyt eläneet pihatto-olosuhteissa noin kolme kuukautta, enkä voisi olla tyytyväisempi. Molemmat voivat erinomaisen hyvin ja vaikuttavat varsin tyytyväisiltä. Lihaksetkin on parantuneet ja jumejakaan ei tunnu olevan. Ja mistä sitten tämän tiedän. Kavioistapa tietenkin. Ennen kaviot kuluivat vinoon, varsinkin Limpulla. Nyt vinoutta ei juurikaan ole, vaan kaviot ovat lähes samassa kuosissa kuin viimeisen vuolun jälkeen, mistä on aikaa... pari kuukauttako, hups. Talvella kasvavat hitaasti, muttei meillä silti ihan noin pitkää väliä olla yleensä pidetty. Nyt kipeä käteni on estänyt toimenpiteen suorituksen ja väli on hiukka venähtänyt. Normi väli on kesäisin pari viikkkoa, talvella noin kuukausi. Mutta eipä sille nyt näytä niin tarvetta olevankaan, varsinkin kun ovat kumminkin lumettoman talven takia kuluneetkin toisella tavalla kuin lumella liikkuessa. Mutta eivät siis silti vinoon :)
Ponit ovat myöskin viimein huomanneet, etteivät joudu sisälle, vaikka tulevatkin kutsuttaessa luokse. Niimpä ruokintakin on helpottunut, kun ei tarvi etsiskellä hipihiljaa seisoskelevia poneja pimeästä tarhasta, vaan voi vain kutsua ne luokse. Ne jopa hakeutuvat itse jo valmiiksi pihalle tiettyihin aikoihin, kun tietävät saavansa sapuskaa. Monena aamuna on jo jäänyt ihan luppoaikaa ennen töihin lähtöä, kun ruokintaan ei ole mennyt kuin hetki. Nytkin kuuluu kopinaa kun ruoka-aika lähestyy. Siispä sinne se on taas vaan pakkaseen mentävä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti