Limpun tarina osa2 - Tutustumista ja tuskailua

Limpun arki alkoi muuton jälkeisenä aamuna tutustumalla tarhakavereihin. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Limppu on vähän erakkoluonne ja hyvin tarkka omasta tilastaan, eikä tämä ollut mahdollista pienessä tarhassa. Limppu yritti epätoivoisesti ajaa kavereita kauemmaksi siinä onnistumatta. Aika pian se saikin muuttaa sille varta vasten kentän reunalle tehtyyn vielä pienempään tarhaan yksin. Ei niin hyvä ratkaisu, mutta hokkikenkäaikaan keskellä talvea, ehdottomasti kaikkien kannalta turvallisin.

Kunnonkohotus aloitettiin heti ensimmäisestä päivästä talutuslenkkeilyn merkeissä. Mitään vermeitä meillä ei ollut, lukuunottamatta myyjältä mukaan saamaamme riimunnarua ja perintöriimua ratsastuskouluajoilta. Kaverilta lainattiin suitset, jotta päästiin edes vähän liikkeelle. Ensimmäinen lenkki oli ehkä noin kolmen kilometrin mittainen, mutta poni oli ihan hikinen sen jälkeen. Hyvin se käyttäytyi, vaikka stressitaso olikin selkeästi aika korkealla.

Kolme ensimmäistä viikkoa lenkkeiltiin maasta käsin lähes joka päivä. Välillä meni hyvin ja välillä huonommin. Käsissä poni kuitenkin lenkeillä pysyi ja se alkoi myös rentoutua. Sitten alkoi kokeilut, mitä saa tai ei saa tehdä. Se saattoi tarhasta otettaessa röyhkeästi työntää minut lavalla kumoon ja mennä menojaan. Juoksuttaessa se otti pitkät useammankin kerran ja jos ei ottanut, ainakin piti pukittaa ja sinkoilla. Selkäänkin silloin tällöin kiipesin, mutta vain kentällä sen jälkeen kun poni oli jo juoksutettaessa rauhoittunut. Satulaakaan ei vielä ollut.

Limppu ei tuntunut kunnioittavan ihmistä ollenkaan ja koska luottamustakaan ei vielä ollut syntynyt, poni oli jopa vaarallinen ajoittain, vaikka ei koskaan esimerkiksi purrut tai potkinut. Jotain asialle täytyi kuitenkin tehdä. Koska kokemusta ei hevosen koulutuksesta ollut, sovelsin koirien johtajuusharjoituksia kun en muutakaan keksinyt. Hyvin me niilläkin eteenpäin päästiin. Ainakin tutustuttiin toisiimme jos ei muuta. Uskaltauduttiin jopa porukan mukana maastolenkille ihan ratsain, lainasuitsissa, joissa ei ollut edes turparemmiä, ja ilman satulaa. Pihasta se ei olisi lähtenyt ensin minnekään, pyöri vaan paikallaan, vaikka muut meni jo. Yhdet pikku pukit piti heittää alkumatkasta, koska metsässä luistelevat lapset oli epäilyttäviä. Kääntöpaikalla sitten pieni Bruno-poni päätti karistaa kuskinsa kyydistä ja rallatteli jonkin tovin pitkin pihoja, ennen kuin antoi kiinni. Olin niin ylpeä Limpusta kun se pysyi käsissä koko episodin ajan ja vielä kaikki jalat maassa rauhallisesti seisoskellen.

Pikkuhiljaa saatiin kasaan ihan omiakin vermeitä. Osan sain käytettynä edullisesti, kuten suitset, kahdet jalustinhihnat, nahkariimun ja juuttiloimen. Osan ostin uutena, kuten rungottoman satulan ja rungottomaan erikoishuovan, sekä kuolaimet. Puhumattakaan niistä riimuista ja naruista, pinteleistä, heijastimista ym. pienestä. Harjathan oli ostettu jo ennen Limppua ja olleet käytössä IC-tammalla hetken.

Satulan myötä alettiin harjoitella myös ratsain rauhoittumista. Kentällä löytyi kaksi vaihdetta, etana tai rodeo, maastossa lähinnä rodeo. Ihan sama oltiinko yksin tai kaverin kanssa, kovaa mentiin. Käytössä oli sekki, jolla pukit pysyivät pienempinä ja kuski kyydissä. Pari ihan rauhallistakin maastolenkkiä saatiin aikaiseksi, mutta suurimmaksi osaksi meno oli hurjaa. Kummallakaan ei ollut enää kivaa. Palattiin siis peruasioihin eli talutuslenkkeihin ja ympyrätyöskentelyyn kentällä liinassa. Ohjasajoa harrastettiin myös silloin tällöin, vaikka mamma tulikin välillä mahallaan perässä aika haipakkaa. Koirien johtajuusharjoituksia jatkettiin ja opeteltiin myös luopumista. Ahneelle ponille ei ihan niin helppo juttu. Fiksu Limppu kuitenkin viimein hoksasi, että namin saa ainoastaan kääntämällä pään pois, eikä suinkaan taskuja kaivelemalla, ja päästiin ehdollistamaan naksulle.

Maaliskuussa aidattiin porukalla metsästä isohko alue tarhaksi. Ja voi sitä riemua kun ponipojat pääsivät sen koekäyttämään. Kasse-pappakin painatti menemään niin että heikompia hirvitti. Sinne koko porukka sitten muutti tarhailemaan, tammat omalle puolelleen ja ruunat omalleen. Limppukin siis sai kaksi tarhakaveria, Bruno-ponin ja Kasse-papan. Brunosta ja Limpusta tulikin heti hyvät kaverit.

Risteytysponi Bruno ja Limppu, taustalla Kasse

Nyt kun ponilla oli taas seuraa, tilaa ja puuhaakin riitti, kun pojat saivat olla yötkin ulkona, alkoi nopea edistyminen kaikessa. Rauhassa kuitenkin edettiin talutuslenkkejä tehden. Pikku hiljaa aloin nousemaan selkään jossain matkan varrella hetkeksi, kun poni vaikutti erikoisen rennolta. Pätkiä pidennettiin ja viimein kun talutuslenkit eivät enää riittäneet liikunnaksi hoikistuneelle ja jo kohtuullisen hyväkuntoiselle ponille, lähdettiin ihan oikeille maastolenkeille. Ei pukittelua, ei sinkoiluja, ei mitään ei toivottua käytöstä. Alla oli rento ja yhteistyökykyinen poni. Huhtikuussa Limpulta poistettiin kengät ja johan alkoi poni liikkua. Askel piteni selkeästi ja se alkoi nostella jalkojaan, eikä enää kompuroinut.

Kevään mittaan laumassa tapahtui muutoksia, kun tallille muuttivat risteytysponiruuna Rölli ja PV-ruuna Bambi. Saman omistajan Bruno-poni ja IC-tamma Sanni muuttivat muualle ja Kasse vanhus myöhemmin hevosten taivaaseen.

Bambi (vas) ja Limppu tutustumassa Rölliin, taustalla Bruno

Heti kun heinä laitumen puolella oli hieman kasvanut, poistettiin metsätarhasta väliaita ja avattiin kulku myös laitumelle. Lauma siis suureni parin tamman verran kun haflinger Nasu ja suokki Rosa liittyivät poikien porukkaan. Samalla laajeni myös reviiri. Limppu otti nopeasti pomon paikan ja kuljetti joka aamu laumansa laitumen puolelle hyvässä järjestyksessä. Se odotteli portilla kunnes viimeinenkin kaveri oli tuotu tarhaan ja sitten mentiin, lujaa.

Limppu ja Limpun lauma, vasemmalta Rölli, Rosa, Limppu, Bambi ja Nasu

Kesä-Heinäkuussa koko lauma oli kolmisen viikkoa Harjussa laitumella. Limppukin sai viettää ensimmäisen kunnon loman meille muuttonsa jälkeen. Hyvää se teki, molemmille. Minulla oli aikaa etsiä tietoa netistä ja löysin luonnollisen hevosmiestaidon. Vaikka enää ei ongelmia tuntunutkaan olevan, jotain tämänkaltaista olin juuri kaivannut.

Kun Limppu sitten palasi kotiin, aloitettiin taas uudella innolla. Opeteltiin uusia tapoja toimia. Ei se aina niin oikein mennyt, kun pelkästään lukemalla on vaikea ihan oikeaa tapaa hahmottaa. Kun esimerkiksi sanotaan, että hevosen kuuluu peruuttaa kun kävelet sitä kohti. No, ehän tuo juntti mihinkään hievahtanut. Kyllä se tarvi aina ihan fyysisen pakotteen siirtymiseensä. Ja koska en vielä painetasoistakaan mitään tiennyt, ei oppimistakaan juuri tapahtunut. Haittaa harjoitteista ei kuitenkaan tuntunut olevan, muttei niin hyötyäkään. Enhän tehnyt niitä oikein. Aika äkkiä ne jäivätkin ohjelmasta. Hevosteltiin vaan ihan perinteisesti, lähinnä maastolenkkien merkeissä.

Syksyllä oli jälleen tiedossa suuria muutoksia Limpun elämässä. Kaverini muutti, eikä uudessa paikassa ollut tilaa Limpulle. Uutta minua miellyttävää tallipaikkaa ei löytynyt, ainakaan sellaisella tallivuokralla johon minulla olisi ollut mahdollisuuksia. Hätäratkaisuna, Limpulle rakennettiin tarha omaan pihaan eli talon taakse metsään, ja autotalliin tehtiin karsina.

Limppu kotona 

Marraskuun lopussa oli muutto viimein edessä ja eräänä lauantaiaamuna, pikku pakkasessa, ratsastin Limpun kotiin. Vähän se ihmetteli kun pihaan tultuamme alettiin vermeitä riisua, mutta reippaasti se tarhaan sujahti ja alkoi heti maistella aluskasvillisuutta. Kunnes totuus iski. Hän on yksin. Missään ei ole kavereita. Pari tuntia huutoa, edestakaisin ramppaamista ja syömistäkin. Nopeasti Limppu kuitenkin rauhoittui ja keskittyi olennaiseen eli syömiseen. Siitä se sitten lähti, meidän uusi elämämme kotona kaksistaan, vain koirat kavereina.