Sananmukaisesti ja kuvainnollisesti. Puolenyön aikaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä heräsin jumalattomaan jytinään ja kyllä olikin kunnon ukkonen. Moneen vuoteen en moista muista näillä kulmilla. Vettä tuli myös kohinalla. Vielä aamulla jytisi ja ajoittain satoi rankastikin, mutta ihan yöllisiin lukemiin ei ääni ja valotehosteet enää yltäneet. Jytinä ja satelu jatkuikin ihan iltapäivälle asti, jonka jälkeen on aurinko porottanut kohtuullisen kuumasti. Siihen kun lisätään kaikki satanut vesi, joka mukavasti alkoi höyrystyä helteessä, oli keli aika subtrooppisen kostea.
Kun ilma vihdoin selkeni, hain Limpun tarhasta ja valmistauduin lenkkeilyyn. Bootsit jalkaan, naruriimu päähän ja menoksi. Alusta asti meno oli taas totaalisen hallitsematonta. Jotakuinkin joka askeleella sai muistuttaa, että missä sitä kuuluukaan kävellä. Ei se mitään auttanut kun ei se mitään kuunnellutkaan. Kokoajan tuntui siltä, että on hyvin pienestä kiinni, koska lähtee homma ihan totaalisesti käsistä. Ei ollut yhtään hyvällä tuulella pappaponiini. Mulle riitti siinä kohtaa kun herra sinkaisi kohtuulisen vauhdikkaalla pukkispurtilla ohi ja pysähdyttiinkin seuraavaan sopivaan kohtaan hieman harrastamaan narutreenikuvioita. Ympyrällä suunnanvaihtoja, peruutusta, luoksetuloa, kääntymisiä ja etenkin riittävän kaukana pysymistä. Ihan ei keskittyminen ollut kummallakaan parasta, kun miljoona paarmaa pyöri ympärillä ja hiki valui puroina. Limpun ilme oli ensin sen näköinen, että yksikin käsky vielä, niin tää lähtee. Naama oli kyllä niin väärinpäin kuin vain voi olla. Alkoi se pikku hiljaa kuitenkin kuunnella, vaikka aika kovaa painetta joutuikin käyttämään hetkittäin, eikä edes yrittänyt poistua paikalta.
Matka jatkuikin ihan hyvässä yhteisymmärryksessä jonkin aikaa. Kunnes pienen poniinin päässä alkoi taas raksuttaa. Ohi olisi pitänyt päästä. Kokeili reipasta ravia rinnalle, ei onnistunut. Kokeili pikkuhiljaa hivuttamalla muka huomaamatta, ei onnistunut. Jättäytyi syömään ja totteli liikkeelle käskyä iloisesti ravaten taas muka vahingossa ohi, ei onnistunut. Tovin mietti ja käyttäytyi, kunnes sitten ihan kotinurkilla, karautti taas pukitellen ohi. Ei onnistunut, taakse joutui palaamaan. Loput 300 metriä kulkikin sitten taas kiltisti.
Liekö moiseen käytökseen ollut syynä tuntitolkulla riehunut ukkonen vai vain yksinkertaisesti se, että olen taas huomaamattani antanut sille liikaa vapauksia. Oli niin tai näin niin täytyy taas yrittää ryhdistäytyä ja pitää kiinni niistä säännöistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti