Mielenkiintoiset hakutreenit eilen illalla. Metsään saapuessamme viiden maissa, oli paikalla jo liuta marjastajia ja kaksi autoa tietty parkissa juuri siinä mihin meidänkin autot piti saada mahtumaan. Siitä selvisimme ja marjastajillekin jäi tilaa poistua. Rata ei ollut ihan tien varressa, joten ei kun piilot kantoon ja umpimetsään rämpimään. Hieman oli haasteellista saada Sulopiilo (vanha risa roskis) oikeaan osoitteeseen kun maasto ei ollut ihan niitä selkeimpiä.
Pienen mietinnän jälkeen aluetta tallomaan reippaana. Eikä aikaakaan kun alkoi autoilta kuulua koirien haukuntaa, kuin myös auton torven sekä mieshenkilön ääni. Päätimme lähteä tsekkaamaan tilanteen, jos vaikka joku koirista olisi päässyt autosta tai joku marjastaja ei sittenkään pääsisi kotimatkalle hyvistä yrityksistämme huolimatta. Miehen ääni alkoi lähestyä ja hyvin nopeasti selvisi että joku on eksynyt. Miehen kanssa juteltuamme, alkoi jo meitäkin huolestuttaa. Metsässä oli marjassa liki kahdeksankymppinen herra, eikä hänellä ollut hajuakaan, miten osaa takaisin autolle. Etsijällä oli puhelinyhteys eksyneeseen mieheen ja eksynyt kuuli koirien haukunnan, joten hieman ärsykettä peliin ja koirat autoissa haukkumaan. Etsijä ohjeisti suuntaamaan koirien ääntä kohti ja lopetti puhelun. Lähdimme miehen matkaan.
Autoilla uusi soitto eksyneelle, joka ei enää kuullut koirien haukuntaa. Nyt alkoi kuitenkin selvitä se, mihin suuntaan vanhus oli autolta lähtenyt. Yksi koira mukaan ja kaikki metsään. Huutelimme ja haukutimme koiraa, samalla kun etsijä kyseli puhelimitse kuuluuko äänet. Ei kuuluneet. Reilun tunnin etsinnän jälkeen eksynyt soitti löytäneensä Hurukselantielle ja etsijä autolla noutamaan kunhan oli ensin saanut papan ymmärtämään, että nyt pitää pysyä paikallaan. Loppu hyvin kaikki hyvin ja mekin pääsimme aloittamaan treenit noin puolitoista tuntia suunniteltua myöhemmin.
Koiraskoira on käyttäytynyt viimeaikoina ihan hyvin maalimiestä kohtaan, mutta.. Se on nyt selvästi ottanut tavakseen "ihan vaan vähän vahingossa" törmätä vauhdilla ja samalla lipaista "ihan vaan vähän". Enää ei vaikuta se, onko pallo esillä vai piilossa tai maalimiehen asentokaan tai muukaan esim. avonainen umpipiilo. Nuolaista pitää, jonka jälkeen ilmaisu on moitteetonta. Otimme siis uuden kannan ja maahan-käsky maalimieheltä annettiin tomerasti jo kun Noah oli metrin päässä ja vasta suunnitteli nuoleskelemista. Hyvin toimi ja tätä nyt jatketaan tovi. Kyllä kai sitää vielä hakukoira tulee.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti