Voihan virus!

Eipä olekaan tullut kuulumisia paljoa kirjailtua, mutta koska aika ja talvi ja kaikkea, niin ei vaan aina jaksa. Nyt on muutenkin rankka jakso takana, joten en jaksa juurikaan paineita ottaa. Joskus taas vuosien päästä, kun näitä selailee, silloin kyllä harmittaa ettei ole jaksanut päivitellä, mutta se on sitten sen ajan murhe se.

Meillä oli virus vieraisilla. Kolme viikkoa sitten lauantai-iltana puoli kymmenen maissa tuli tallilta puhelu, ettei Kamburilla ole kaikki hyvin. Ei oikein syönyt ja oli vaisu. Päivällä oltiin käyty kävelyllä, eikä siinä silloin mitään outoa ollut. Vähän näytti hengästyvän, mutta toisaalta taas se myös kahlasi paksussa hangessa jonkun verran, joten en huolestunut. Nyt kuitenkin kymmenen aikaan tallille saavuttuani oli ponilla kuumetta 40,9 astetta ja se puuskutti jo selvästi. Onneksi tallilta löytyi kipulääkettä ja sen heti lykkäsinkin suupielestä sisään. Vähän käytiin pihalla, kun ne suolistoäänetkään ei oikein kuuluneet, muttei oltu kauaa. Olihan aika selvä, ettei kyse ollut mistään ähkystä.

Tämä kuva on otettu samana päivänä lenkkeillessä. Eipä se kovin kipeältä vaikuta.

Jäin karsinan viereen istuskelemaan ja seuraamaan tilannetta. Puuskutus pahenee pahenemistaan, mutta kuume näytti laskevan. Paniikkisoitto päivystävälle eläinlääkärille. Hän oli juuri lähdössä jonnekin sairaskäynnille ja sovittiin, että soittaa kun palaa sieltä. Sanoi, että seudulla on ollut jotain virusta liikkeellä, joka nostaa kovan kuumeen. Jos kuume nyt kipulääkkeellä laskisi, jatkettaisi samalla tavalla, eikä käyntiä tarvittaisi. Kuume laskikin hyvin, mutta puuskutus oli aika hurja pahimmillaan. Sitten alkoi hervoton hikoilu, mutta puuskutus taas hellitti. Puolen yön aikaan tilanne näytti jo hyvältä ja uskalsin lähteä kotiin. Keskustelin tietty vielä eläinlääkärin kanssa. 

Parin kolmen tunnin torkkumisen jälkeen takaisin tallille aamulla kuuden aikaan. Poni oli pirteä, oli syönyt jotenkin, eikä puuskuttanut. Kuumetta kuitenkin vielä 40,4 astetta. Fleecevuorellisessa loimessa pääsi kuitenkin pihalle ja minä läksin kotiin nukkumaan. Päivällä takaisin tallille. Pari kaveria oli tulossa moikkaamaan ponia ja ihmettelemään kuvissa näkemäänsä hienoa talliamme. Poni sisälle ja kuumeen mittaus. Yhä 40 astetta. Poni oli kuitenkin yhä ihan pirteän oloinen, joskin väsynyt, joten pääsi takaisin kavereiden luokse, kunhan vaihdoin ensin sille ehjän loimen päälle. Kavereiden kanssa seurusteltiin vielä tarhan aidalla muidenkin hevosten kanssa ja ihmeteltiin tallia. Läksin sitten koirien kanssa saatille. Siinä olikin ihmettä kerrakseen pienellä Lystillä, kun neljän vieraan koiran kanssa lähdettiin lenkille. Kivaa taisi kuitenkin olla, kuten Peikollakin. Hyvää teki kaikille. Koirille kaverit ja kunnon lenkki ja itselle pään nollaus. Takaisin tallille palattuani, hepat oli jo sisällä ja Kambur taas hiukan puuskutti, mutta kuume oli laskenut alle 40 asteeseen. Annoin sille kuitenkin kipulääkkeen ennen kuin lähdin taas kotiin.

Videolta napattu kuva, jossa näkyy kaikki "isot", pienin oli narussa, eikä siis päässyt revittelemään.

Illalla vielä yksi reissu tallille. Ponin lämpö normaali ja muutenkin taas ruoka maistui. Sai kuitenkin loimen yöksi niskaansa. Hyvillä mielin taas kotiin ja nukkumaan. 

Maanantai aamuna ensi töikseni soitin eläinlääkärille ja lupasi tulla iltapäivällä ottamaan verinäytteet ponista. Tallinpitäjän kanssa juttelin sen jälkeen ja aamulla oli ponin kuume taas noussut 40,3 asteeseen ja oli jäänyt sisälle koppilepoon. Iltapäivällä tohtorisetä sitten tutki ponin läpikotaisin. Kuumetta oli himpun alle 40, muita löydöksiä ei havaittu. Keuhkoja kuunneltiin ihan antaumuksella, muttei sieltä mitään löytynyt. Verta otettiin pari putkea. Ohjeeksi sain antaa kipulääkettä, jos kuume kipuaa 40 asteeseen tai yli ja sain myös Metacam reseptin, kun kipulääke alkoi olla vähissä jo. Teemu-tohtorin lähdettyä käytiin vähän ulkoilemassa ja se ponia hiukan piristikin, koska sen jälkeen hiukan söikin, mitä ei juuri koko päivänä ollut tehnyt. Illalla taas takaisin tallille. Kuume oli taas noussut, joten kipulääkettä taas kitusiin ja pieneksi hetkeksi pihalle narun päässä, jonka jälkeen poni yöpuulle. Toinenkin tallin kuudesta hevosesta oli nyt kuumeessa, mikä varmisti virusepäilyn.

Tiistaina kävin heti töiden jälkeen hakemassa Kamburille Pikantista talliloimen. Kotona kävin vaihtamassa vaatteet ja hakemassa koirat mukaan ja hurautin tallille. Aamulla lämpö ollut 40,5 astetta, mutta iltapäivästä taas laskenut 39,6 asteeseen. Vähän käytiin taas ulkoilemassa. Verinäytteiden tuloksetkin tuli ja varmisti virallisesti virusepäilyn, kun leukkarit oli alhaalla ja SAA taivaissa, muuten arvot normaalin rajoissa, joskin rauta alarajalla. Illalla kuume taas nousi yli 40 asteen ja poni sai kipulääkkeen. Ulkoiltiin kuitenkin taas vähän.

Uusi yökkäri.

Keskiviikkona oli jo viides kuumepäivä, mutta kuume pysytteli koko päivän alle 40 asteessa, aamulla jopa alle 39 astetta. Päivä sujui kuten edellisetkin. Tallilla iltapäivästä heti töiden jälkeen ja illalla uudestaan, ulkoilua ponin kanssa ja kuumeen mittausta. Mittasin painomittanauhallakin sen ja paino laskenut hurjasti, kun ei ole syönyt. 480 kg näytti mitta. Torstaina ponin lämpö pysyi koko päivän maltillisissa lukemissa, korkeimmillaan mittasin 39,1 astetta ja heinäkin alkoi illan suussa jo maistumaan. Olin kuitenkin soittanut varmuuden vuoksi lääkäriltä sulfareseptin ja hainkin jo lääkkeet, mutta onneksi niitä ei tarvittu, eikä tarvittu enää kipulääkettäkään. 

Perjantaina oli viimein kuuden päivän kuumeilun jälkeen ensimmäinen kuumeeton päivä. Toisella sairastuneella kuume kesti vain kolme päivää, eikä muita sairastunut. Lauantaina pääsivät jo molemmat illalla tunniksi tarhailemaan kun muut olivat tulleet sisälle. Vähän riehumiseksi meni, mutta kumpikaan ei kuitenkaan hengästynyt eikä kuumekaan noussut. Kambur myös nautiskeli piehtaroinnista oikein olan takaa. Kippasi katolleen varmaan kymmenen kertaa. Sunnuntaina olivat tarhailleet aamulla "välikössä" noin 1,5 h ja illalla tarhailivat saman verran tarhassa. Maanantai sujui samoin. Tiistaina ulkoilivat jo koko päivän "välikössä", samoin keskiviikkona ja torstaina pääsivät sitten jo muiden seuraan. Aika riehumiseksi kuulemma meni eka päivä, mutta koska poni oli vielä illallakin kunnossa, niin riehukoon.

Perjantaina aloitettiin lenkkeily rauhallisesti käymällä suluilla eli matkaa tulee noin 1,5 km yhteensä. Vähän oli poni sitä mieltä, ettei ole kovin kauaksi lähdössä, mutta kun sitten päästiin ensimmäiset 300 metriä jatkuvasti pysähdellen ja kysellen, että onko pakko, piristyi ponikin ja ihan tuntui viihtyvän, kun sai hampsia evästä. 

Nyt ollaan pidennetty lenkkiä pikku hiljaa ja jos on tuntunut väsyvän, ollaan otettu seuraava päivä rauhassa, eikä olla lenkkeilty kilometriä enempää. Poni on pysynyt kunnossa, eikä näytä enää niin kuivalta kuin kipeänä ollessaan. Paino on kuitenkin pysynyt aisoissa ollen nyt 470 kg painomittanauhalla ja laskentakaavalla n.450 kg. Ei huono. Varmaan pysyykin, kun liikuntaa kuitenkin kokoajan lisätään. 

Vas. tammikuu -19, oik. helmikuu -21. Vähän on eroa mahalla ja mahalla.

Ensimmäinen kuumeeton päivä ja poni kuivimmillaan. Hoikka on. Vaikka on siinä vieläkin ylimääräistä, muttei paljoa.

Nyt olisi tarkoitus liikkua kevyesti lähinnä maasta käsin kuuden kuumepäivän mukaiset kuusi sairasloma viikkoa. Jonka jälkeen pikku hiljaa palaillaan oikeisiin töihin. Ihan ponin mukaan mennään ja jos tuntuu, että tarvitsee enemmän aikaa, niin sitten se sitä saa. Vastaavasti voidaan palailla töihin jo aiemminkin, jos siltä alkaa vaikuttaa. Nyt minä kuitenkin vain nautin terveestä ponista ilman mitään sen kummempia tavoitteita. Ihan niin kuin niitä olisi ennenkään ollut!

Vuosi vaihtui, mikään ei muuttunut

Niin se vuosi vaihtui ja elämä jatkuu tavalliseen tapaan kuten ennenkin. Viime vuonna tähän aikaan ei ollut lunta, kuten ei koko viime talvena. Nyt on lunta ja pakkastakin, mikä on parin vuoden tauon jälkeen ihan jopa piristävää. Tänään paistoi aurinkokin pitkästä pitkästä aikaa.

Viime vuonne tähän aikaan oli myös ponin tilanne aika huono. Se kipuili mahaansa ja jalkojaan, eikä oikein halunnut liikkua. Se oli hurjan turvoksissa, eikä sille mahtunut mitkään vermeet päälle, joten sekin vähä mitä liikuttiin, liikuttiin taluttaen. Pihatolla tapahtui jatkuvasti laumamuutoksia ja Korppu voi myös henkisesti tosi huonosti. Se vetäytyi, eikä sitä kiinnostanut juuri mikään. Ja kun Peikollakin oli vaikeaa ja kun minä taas imen kaikki tunnetilat itseeni kuin sieni, ei ollut kenelläkään oikein kiva olla.

Nyt on tilanne onneksi ihan toinen. Jatkuva pimeys, kura ja märkyys toki otti omansa, kuten joka vuosi, mutta nyt kun valo lisääntyy ja sitä luntakin tuli, niin jo alkaa taas elämä voittaa. Poni voi hienosti, on karistanut kaikki kesäkilonsa ja pikkuhiljaa pienentelee myös ihraniskaansa ja toivottavasti pian myös lapaläskejään. Se liikkuu mielellään ja on muutenkin ollut hyväntuulinen ja reipas.

Tuore 7-vuotias lenkillä 1.1.2021

Peikon kanssa on ollut vähän huolta ja murhetta. Se siis kävi sen kipuilunsa takia toistamiseenkin lääkärillä ja se kuvattiin lähes tulkoon päästä varpaisiin, mutta mitään vammaa tai vikaa sieltä ei löytynyt. Ihan priimaa on siis luustoltaan. Onneksi näin. Se sai sitten reilun viikon kuurin särkylääkettä ja olikin jo hiukan parempi, mutta vieläkin tosi vaisu ja vetäytyvä. Käytiin sitten viimein joulukuun lopussa fysioterapeutilla, jonka aikaa jouduttiin jo kertaalleen siirtämään. Ensin ei oikein sielläkään mitään suurta löytynyt, ennen kuin Peikko rentoutui. Sitten alkoi löytymään. Rankaa availtiin ihan urakalla ja niskoja hierottiin. Epäili että oli pyörähtänyt niskojen kautta ympäri. Käsittelyn jälkeen illalla, oli Peikko selvästi iloisempi kuin pitkään aikaan, mutta sitten pari päivää tosi kipeän oloinen. Nyt on pikkuhiljaa alkanut palautua omaksi iloiseksi itsekseen. Ei se vielä ihan entisellään ole, mutta paljon paljon parempi jo. Reilun viikon päästä on toinen fyssari käynti, niin sitten nähdään mitä siellä vielä on vai onko mitään.

Lysti on alkanut taas harrastaa eli meillä alkoi viikko sitten taas tokot Ruukissa. Tämä ryhmä on hiukan erilainen eli ei mikään varsinainen kurssi vaan ihan tokoryhmä, jossa jokainen suunnittelee itse treeninsä ja ohjaajan kanssa sitten sitä käydään läpi. Jo ensimmäisellä kerralla taas tuli ahaa-elämyksiä ja niitä ollaan sitten työstetty tällä viikolla. Noseakin ollaan tehty, lähinnä pienen hajuerottelun merkeissä sisällä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Huomenna onkin ensimmäinen ihan oikea nosekoulutus, jännää. 

Laittelin silloin syksyllä faceen treeniseurakyselyä, enkä juuri vastauksia saanut. Nyt kun laitoin taas tässä viime viikolla päivityksen, missä valittelin tilannetta, kun yhdistysten ryhmiin ei pääse ja pitää treenata jotain, mikä ei niin kiinnosta ja vielä maksaa siitä pitkä penni, niin johan alkoi pukkaamaan meseviestiä ja vaihtoehtojakin ilmaantua. Yhden hylkäsin heti yhdistyksen sivuihin tutustuttuani, toinen on harkinnassa, jos tämä kolmas ei tuota ryhmäpaikkaa. Olen siis menossa tutustumaan yhteen ryhmään ensi viikonloppuna, jos kelit antaa myöten. Tänäänkin olisi ollut mahdollisuus, mutta koska tänä viikonloppuna on muutakin, niin ei sitten vielä tänään menty.

Korpun kanssa tämä vuosi on alkanut vauhdikkaasti. Sen verran stressasi uusi vuosi, että vuoden ensimmäisenä päivänä oli tulta kavioissa ja jarrut hiukan epäkunnossa. Ensimmäiset kaksi kilometriä ajolenkistä sai pidellä ihan tosissaan, että vauhti pysyi kohtuuden rajoissa, sen jälkeen alkoi ponin kuulo taas pelittää ja voitiin edetä reipasta mutta hallittua vauhtia vielä seuraavat kolme kilometriä, viimeiset kaksi käveltiin ihan rentona jo. Hiukan vajaa viikon oli pienoista stressienergiaa havaittavissa, mutta nyt on taas ihan oma rauhallinen itsensä. 

Uusi vuosi meni koirilla ihan hyvin. Lenkillä käytiin jo hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa ja pysyttiin sitten sen jälkeen tuvassa. Kerran käytiin ulkona ennen paukkeen loppumista. Ensimmäiset paukut haukuttiin, mutta niin Peikko on tehnyt joka vuosi ja siihen toki herkkähaukkuinen Lysti oitis yhtyi. Loppuilta sujui aika normaaleissa merkeissä. Peikko ajoittain hiukan kuunteli, kuten ennenkin, mutta Lystiä ei ensimmäisten jälkeen enää jaksaneet paukut kiinnostaa ja se keskittyi lähinnä puruluiden jyrsimiseen. Saattaapi siitä siis ihan PK-koirakin tulla, vaikka muuten onkin ääniherkkä, mutta totuttamalla kentällä tottiksen yhteydessä tapahtuviin koviinkin ääniin kunnolla, en usko että tulee olemaan ongelma. Eiköhän se suurin ongelma tule olemaan ihan jossain muualla.

Toivotaan tästä vuodesta hiukan parempaa kuin edellinen. Tai oma vuotenihan oli ihan hyvä, vaikka ystävämme korona yrittikin heitellä kapuloita rattaisiin. Hiukan harmittaa kaikki peruuntuneet tapahtumat, kuten näyttelyt ja kisat, mutta eipä me niitä olla ennenkään kaivattu. Nyt toki nuoren koiran kanssa olisi ollut ihan kiva päätä jonnekin osallistumaankin, mutta kun ei niin ei. Vaan toivotaan että tänä vuonna vaikka jo päästäisi. Mitään erityisiä tavoitteita ei ole, mutta ihan pieni ajatuksen poikanen, että josko jo kesällä pääsisi vaikka ihan kisaamaan tokossa tai nosessa. Tai siis minulle riittää jo se, että päästäisi jos mentäisi. Veikkaan nimittäin, ettei ihan helpolla kisapaikka taida tämän karanteenin jälkeen irrota. Elämme kuitenkin toivossa..

Oivalluksia

Olin viikonloppuna paikallisen palveluskoirayhdistyksen pikkujouluissa, jotka oli järjestetty korona-ajalle turvallisimmalla tavalla tottiskentällä. Tarjolla pientä purtavaa ja koirille hupinumerona namipujottelua. Ei ollut yleisöryntäystä, mutta muutama vanha kaveri, joita en ole nähnyt vuosiin. Oli kiva juoruta. Samalla tein Lystin kanssa namipujottelun lisäksi myös tottista, kun nyt kerran kentällä oltiin. Namipujottelu meni alun säätämisen jälkeen oikein hienosti, kunhan saatiin juonesta kiinni. Avainsana oli lelu, joka menee ainakin lähes aina ohi ruoasta. Ei kiinnostanut Lystiä nakinpalat tai kissanruoka, kun oli lelukin tarjolla. Tottistreenikin meni ihan kivasti. Ei me ihmeitä tehty. Vähän pidempi pätkä seuraamista, kun oli tilaa ja jääviä sekä luoksetuloja. Seuraaminen on mitä on, siihen tarvii perehtyä nyt paremmin, kun vire ei vaan kestä, vaikka olisi mitä tarjolla. Jäävät, peruuttaen yhä, sujuvat hienosti ja luoksetulokin oli hieno. Ihan hyvässä mallissa siis, varsinkin treenimäärään nähden.

Mitähän tässä oikein tapahtuu?

Oltiin viime viikolla myös Kouvolassa treenaamassa. Kyselin joku aika sitten facessa treeniseuraa. Ei juuri ollut kannatusta, mutta yhden tarjouksen sain, johon toki tartuin. Yksin kun ei tahdo oikein motivaatio riittää. Oltiin siis viime viikolla koiraklubilla osittain samalla porukalla kuin viime talvena nosetreeneissä. Heillä on halli vuokrattuna ja sain kutsun mukaan. En siis aio joka viikko sinne ajella, vaan sen verran, että jaksaa taas kotona yksin puurtaa. 

Treenit nyt oli mitä oli, kun en ollut oikein suunnitellut, koska keskityin enemmänkin siihen, että Lystille uusi paikka ja tilanne, joten ylikierrokset taattu, eikä siis keskittyminen riitä mihinkään oikeaan työntekoon. No, olin väärässä. Se oli innoissaan, mutta keskittyi hyvin. Niinhän se yleensäkin tekee, nyt kun näin ajattelee, keskittymisongelma on enemmänkin minun päässäni. Noah kun myös kiihtyi uusissa tilanteissa, eikä sitten pystynyt keskittymään. 

Tehtiin kuitenkin kolme kierrosta. Ensimmäisellä vain jotain sivulletuloja ja muuta pientä, sen lisäksi että leikittiin. Toisella seuraamista ja jääviä, sekä merkin kiertoa ja kapulan pitoa. Kolmannella taas vaan leikkiä ja muuta pientä. Kolmas kerta oli jo liikaa, kun alkoi kiinnostua hajuista lattiassa, mitä ei yleensä tee. Siksi siis vain superhauskoja juttuja.

Väsynyt treenaaja

Näiden kahden eri koiraharrastusporukan tapaaminen näin lähellä toisiaan, sai minut taas ajattelemaan sitä, kuinka tärkeää onkaan tuntea kuuluvansa porukkaan. Ja se taas liittyy aika lailla ainakin minun kohdallani siihen, että ne arvot ja periaatteet ovat suurinpiirtein samoja. Toki muitakin syitä on, mutta tällä kertaa tämä oli lähinnä se, joka tämän oivalluksen aiheutti. Kouvolaan on aina kiva mennä treenaamaan, vaikka sitten olisi kuinka vierasta porukkaa paikalla. Siellä on kaikilla kuitenkin pääasia se yhteinen kiva puuhastelu koiran kanssa. Tavoitteita on, muttei väännetä kulmat kurtussa, vaan otetaan se koira huomioon. Vaikea selittää, mutta tuntuu hyvältä ja voi olla juuri sitä mitä on. PK-kentällä taas kukaan ei vahingossakaan sano mitään hyvää ihan noin vaan spontaanisti ja hallinta tuntuu olevan se tärkein juttu, keinolla millä hyvänsä. Ja jos et ole aktiivi harrastaja siinä sakissa, kukaan ei ole kiinnostunut pätkääkään siitä sinun koirastasi, oli se sitten minkälainen tahansa. Jotenkin sisäpiirijuttu enemmänkin. Siellä oli silloin myös kaveri tästä samalta kylältä ja hän oli ainoa, joka millään tavalla ylipäätään huomio Lystin tekemisen, saati että antoi positiivista palautetta muillekin. En ihmettele yhtään, ettei hänkään kyseisissä piireissä viihdy. Ja mainittakoon vielä, että ennen olen tosiaankin viihtynyt nimenomaan PK-kentällä ja niissä piireissä ja nyt halusin vaan kotiin. Onko syy tähän porukka, joka on aikalailla uusiutunut vai omien ajatusten ja toimintatapojen muutos, tiedä sitten. Lajia on silti ikävä, hyvin hyvin suuri ikävä.

Hevosten kanssa on vähän sama juttu. Vanhalla tallilla oli moni asia huonosti tai ainakin huonommin kuin nykyisellä tallilla. Siksi me muutettiinkin, kun poni ei enää voinut hyvin, enkä minäkään lopussa. Siellä oli kuitenkin myös sellaista porukkaa, jonka seurassa tuntui kotoisalta. Toki isolle tallille mahtuu porukkaa laidasta laitaan, mutta aika montaa on sieltä ikävä. Nykyään kaikki on sillä tavalla hyvin, että kaikki hommat hoidetaan viimeisen päälle, eikä tarvi varmasti huolehtia siitä, tuleeko poni hoidetuksi niin hyvin kuin mahdollista. Poni viihtyy ja porukkakin on ihan mukavaa, mutta kuitenkin on jotenkin ulkopuolinen olo, kun omat ajatukset hevosen kanssa harrastamisesta on niin kaukana muista kuin vain voi. Ratsastus kun tuntuu olevan ratkaisu kaikkeen ja sekin ajatus on yhä vallalla, että hevoset pelleilevät ja toimivat kyllä, kun vaan vaatii. Pitäisi olla napakampi, eikä kysellä hevosen mielipiteitä. Käynkin aika paljon illalla, kun talli on jo tyhjentynyt. Puitteethan on ihan huimat ja toisaalta viihdynkin, kun porukkakaan ei missään tapauksessa ole epämiellyttävää, kunhan ei tarvi toimintatavoista keskustella, koska sitten taas alkaa ahdistaa ja kun minua ahdistaa, niin sitten ahdistaa poniakin, eikä oikein mistään tule mitään.

Siellä ne on kaikki minun nelijalkaiset ystäväni, kun vaan tarpeeksi tarkasti katsoo.

Ponin kuulumisissa ei ole paljonkaan kertomista. Sen paino on mukavasti laskusuunnassa, vaikkakin on taas kerännyt jostain syystä nestettä. Ollaan liikuttu lähes päivittäin, mutta suurimmaksi osaksi maasta käsin. Ei vaan ole huvittanut tehdä mitään muuta. Sitäpaitsi silla tavalla saan koko porukan samaan aikaan lenkitettyä, eikä tarvi tuolla pimeässä ja kylmässä ylen aikaa kuljeskella. Selkäänkään en ole kiivennyt reilusti yli kuukauteen. Ajettu sentään ollaan silloin tällöin, 1-2 kertaa viikossa maksimissaan. Ei aina sitäkään. Eikä mitään kummoista lenkkiä silloinkaan, kun ei paljoakaan tuntia kauempaa tarkene kärryillä istuskella. Ja jos oikea talvi tulee, niin vielä vähemmän tarkenee. Nythän on kuitenkin vielä plussan puolella.

Kirkko juhlavalaistuksessa lauantaina (5.12.), Pyhtään keskiaikainen kivikirkko 560v.

Onneksi enää vain kaksi viikkoa ja pimeys alkaa paeta. Joulu ja uusivuosi kun on mennyt, niin sitten jo ollaan voiton puolella ja valo lisääntyy kokoajan kiihtyvällä tahdilla, eikä kevääseen ole enää kauaa. Jos sitä vaikka innostuisi taas tekemään jotain hyödyllistä tuon poninkin kanssa, joka kääntyy jo 7-vuotiaaksi. Mihin tämä aika oikein menee?

Pimeys laskeutuu

Se on sitten talviaika ja töiden jälkeen enää pari tuntia valoisaa, eikä pian enää sitäkään. Otsalamppu on kaivettu naftaliinista käyttöön ja koirien valopannat on ladattu. Koirat on saaneet myös heijastinliivit, joita Lystikin suostuu käyttämään lähes ilman protestointia. Aina se nyt pitää vähän yrittää vapautua kyseisistä vermeistä, mutta vain vähän ja vain ihan aluksi. PK-liivitkään ei enää aiheuta sen enempää taistelua, mikä on jo huimaa edistystä se. 

Hevoset alkavat olla talviaikataulussa ja onhan siinä ollut opettelemista minulle. Ne saavat enää päiväheinät pihalle ja porukka on jaettu kahteen laumaan ruokintatilanteen rauhoittamiseksi. Sisälle ne saavat aamuheinät kuuden aikaan ja iltapäiväheinät neljän viiden välillä, jolloin siis tulevat sisälle. Illalla saavat vielä väkkärit ja yöheinät. Ovat siis tosi paljon nyt sisällä, mutta peloistani huolimatta, Korppu voi oikein hyvin. Paitsi että sillä on kokoajan hiki. Sen vuoksi jouduin nöyrtymään ja ajelemaan sille vähän tuuletusaukkoja. Ei ne niin kauniit ole, mutta toimii. On sillä yhä aamuisin hiki, mutta päivällä ulkona ei enää hikoile seisoskellessa ollenkaan. Liikkeessä toki hiki tulee yhä helposti, mutta niin sen kuuluu tullakin. Vaan minkäs teet, kun karvaa on kasvatettu pihattolaisen tarpeiksi.

Vielä olen ehtinyt valoisalla lenkille, joskin välillä paluu menee pimeälle. Mielummin lenkkeilen valoisalla, vaikka saisinkin lyhennettyä ponin sisällä olo aikaa liikuttamalla sen vasta myöhemmin. Ja siihenhän se kohta väkisinkin menee. Voi kumpa olisi aina kesä. Vaan kun ei ole, vaikka lämpötiloista niin voisi luullakin.

Lystin tokokurssi on ohi, eikä olla juuri mitään sen jälkeen tehty. Tai no, kaikkea pientä ja helppoa silloin kun siltä tuntuu, muttei olla otettu mitään paineita oppimisen suhteen ja ollaan ihan suunnitellusti vietetty treenilomaa niistä jutuista. Ajatus oli tehdä vaihteeksi muita juttuja, mutta aika vähiin on sekin jäänyt. Yksin treenaamiseen ei vaan tunnu minulla motivaatio riittävän. Ollaan me tehty vähän sisällä nosen ilmaisua ja saatu pakka ihan sekaisin. Kyllä se ilmaisee joo ja etsiikin, mutta ei osaa oikein yhdistää näitä kahta. Etsinnässä ilmaisee kuten ennenkin eli pysähtymällä ja tuijottamalla minua. Ilmaisutreenissä ilmaisee vähän kaikkia objekteja. Tehtiin nimittäin äsken laatikkoetsintätreeni pihalla. Laatikkoja oli viisi ja se kokeili istahtaa jokaisella ja varmuudeksi vielä kaikille muillekin rojuille, mitä pihassa on. Yritettiin monesti, eikä onnistuttu, joten keräsin laatikot pois ja lopetettiin siihen, kun alkoi mennä jo ihan överiksi. Intoa oli kyllä jo alussa enemmän kuin järkeä, joten ei kai sitä muuta voi odottaakaan kuin sekoilua.

Esineruutua ollaan tehty kerran, eilen. Se meni kyllä ihan superhyvin. Talloin alueen ja vein esineet koirien ollessa autossa. Ennenkin on nähnyt autosta, mutta auton luukku on ollut auki ja on ollut suora näköyhteys. Nyt auto oli sivuttain parkissa luukku kiinni. Mutta sehän riittää, kun kyseessä on lelut. Riittäisi varmaan jo pelkkä tieto, että lelut on viety jonnekin jemmaan. Nyt kuitenkin näin. Alue noin 50x20 ja kolme esinettä, kaksi hanskaa ja rantasandaali, yksi ihan takana, kaksi n.30m. Hirveellä tohinalla etsii, tarkentaa hyvin ja lähtee niin vauhdilla takaisin, että toisella lelu ei ollut vielä kunnolla suussa ja putosi. Korjasi kyllä itse, koska lelu nyt vaan on niin tärkeä. Irrotukset tökkii yhä, vaikka välillä jo toimikin ihan kohtuullisesti. Vaan kyllä se vielä senkin oppii kunnolla.

Facebook päivitykseni reilun viikon takaa. Kun nyt vaan ei aina jaksa ymmärtää..

"Sarjassamme THE koiranomistajat. Lauantaina Kotkassa lenkkeillessä vastaan tuli täti koiransa kanssa. Koiraa ei meidän pojat kiinnostaneet, tätiä sitten senkin edestä. Heti meidät nähdessään, alkoi täti tulla lässyttäen kohti, samalla kaivellen taskustaan nameja. Käsi ojossa lähestyi. Parin metrin päässä ilmeisesti älysi, että yritän epätoivoisesti paeta ja kysyi saako niitä syöttää, edelleen lähestyen käsi ojossa. Juu, ei saa! Poistuin paikalta jättäen tätin höpöttämään itsekseen. Tänään kirkolla tuli vastaan mies koiransa kanssa. Meidät bongattuaan, lukitsi flexin ja jäi niille sijoilleen koiran maatessa keskellä pyörätietä meitä tuijottaen. Yritin kiertää penkan puolelta, mikä on vesakoitu ja risut jätetty eli saa kahlata puoleen sääreen risukossa näkemättä lainkaan mihin jalkansa laittaa, varsinkin kun katuvalot ei ihan sinne ulotu. Kun oltiin melkein kohdalla, pyyteli kovin kyllä anteeksi, kun heillä on niin kovin vaikeaa tämä ohittaminen. Ihanko se ajatteli, että se koira itse oppii ohittamaan kauniisti, kun ei elettäkään tehnyt, että olisi koiraa mitenkään edes huomioinut. Aikaa olisi ollut suoralla pyörätiellä, missä näki meidät jo satojen metrien päästä. No, me päästiin ohi kohtuullisen siististi kaikesta huolimatta. Sinne se jäi räyhäämään, minkä siis aloitti, kun ohitettiin, siihen asti vain tuijotti. Ei niitä siinä enää näkynyt, kun hetken päästä palattiin samaa tietä eli kai se iso mies sai viimein sen koiransa sitten kuitenkin siirrettyä. Parempi siis pysyä todellakin vaan metsässä, kuten fiksuna eilen teinkin ja niin aion tehdä myös huomenna."

Ja niin myös tein. Aika pitkälle ollaan nyt metsäiltykin, kun ei ole enää hirvikärpäsiä. Metsästäjiä kyllä on, mutta ne on yleensä tiedossa, vaikka kerran kyllä törmäsin yhteen tuolla "takamettässä", kun lähdin suoraan pihasta, enkä nähnyt mitään varoituskylttejä tietenkään. Mutta koska en ollut niitä myöskään kuullut, niin metsään menin.

Peikko on kipeä. Se on ollut jo jonkin aikaa jotenkin outo. Käytiin viime viikolla lääkärissä, mutta ei siellä oikein mitään selvinnyt. Vaikea kai se on mitään syytä löytää, kun en oikein itsekään tiedä, mikä siinä mättää. Onneksi on ihana eläinlääkäri, joka ottaa aina tosissaan, vaikka "se on vaan outo" olisi ainoa vihje, minkä saa. Saatiin kuitenkin molemmille nenäpunkkilääkkeet varmuuden vuoksi, kun ei oikein mistään mitään löytynyt. Eilen kuitenkin se sai illalla kipukohtauksen, kun hyppäsi alas tuolistaan ja yritti venytellä. Sitä sattui ihan tosissaan ja pienimmästäkin väärästä liikkeestä. Mitään selkeää kipukohtaa siitä ei löytynyt, mutta olihan se aika jumissa ja liikkui jotenkin kumman sidotusti. Annoin särkylääkkeen ja tilanne rauhoittui. Tänään se vaikutti ihan normaalilta, kokoajanhan se on esimerkiksi hyppinyt ja ollut ihan iloinen, mutta kun käytiin pieni lenkki, niin sitten taas jo vaikutti kipeältä. Huomiseksi on taas lääkäri varattu. Toivotaan, että selviää jotain hoidettavissa olevaa.

Tänään päätin, että kolmas koira tulee laumaan heti kun sopiva sattuu kohdalle, ettei tarvi Lystin yksin jäädä, jos jotain tapahtuu. Toivottavasti se ei ole edessä vielä, mutta parempi varautua ajoissa, ettei ole taas myöhäistä. Onko se mudi vai jokin muu, sen näkee sitten, mutta saman kokoluokan kaveri kuitenkin.

Lenkkeilyä ja laiskottelua

Aika laiskasti on tämä syksy lähtenyt. Tai mikä syksy. Kelit on ihan viime päiviin asti olleet varsin kesäiset. Nyt sentään jo lämpötilat laskeneet sieltä n.+20 normaalimmalle tasolle eli alle +10. Ja vettäkin on satanut. Ei kovin paljoa, mutta satanut on juuri sen verran, että kun hevoset yhä ovat saaneet olla laitumella, ainakin osan päivästä ihan lämpötilan mukaan, on jalatkin olleet kivan kuraiset, kun laitumelle vievä kuja on toki tallottu paljaaksi. Onneksi ne on helppo letkulla ja lämpimällä vedellä puhdistaa, omat kengät on sitten asia erikseen. Tarhahan on hiekalla, joten kun laidunkausi loppuu, loppuu myös kurajalkojen pesu ja sekin aika koittaa ihan tässä näinä päivinä. Hyvin kyllä huomaa ponista jo nyt, kun tulevat päivä päivältä aiemmin sisälle ja laidunaikaakin on jouduttu nyt muutamana päivänä rajoittamaan kylmien öiden vuoksi, että virtaa alkaa kertyä ja mörköjä näkyy siellä sun täällä. Vaan tottuu kai tuokin. Nyt vaan on vielä niin uutta, kun kesä on menty pitkillä tai jopa 24/7 ulkoiluluilla ja sitä ennen pihattoasukkina, niin ottaa se aikansa. Eikä lisävirta pahaksi tuolle laiskiaiselle ole, kun kuitenkin osaa kaikesta huolimatta käyttäytyä.

Lähinnä siis ollaan lenkkeilty koko porukalla, kun niin on päässyt itse helpommalla ja ajallisestikin mukavampi, kun se pimeä nyt kumminkin jo tulee melko varhain. Ei tarvi sitten ihan vielä pimeällä opetella taas ulkoilemaan. Muutenkin nyt vaan taas tuntuu olevan sellainen kausi, että parasta on kun ottaa ponin ja koirat ja heittää aivot narikkaan ja vain kuljeskelee pitkin metsiä. Nyt kun siellä taas voi kuljeskella, kun hirvikärpäset ovat kadonneet. Hyvää liikuntaa ponille, kun joutuu nostelemaan jalkojaan ja muutenkin pehmeä pohja on raskaampi toki kuin kovat tiet, mitä yleensä tallaillaan. Itselleni myös parempaa liikuntaa, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Harvakseltaan ollaan toki ihan töitäkin tehty, ajettu lähinnä, mutta satunnaisesti olen myös kiivennyt selkään. Aika vähiin on kyllä jäänyt viime aikoina, kun ei vaan jotenkin huvita. Ei sillä, ainahan se on ollut toisarvoista ja kun oikeastaan niin kauan kun omia on ollut, harrastaminen on lähinnä ollut talutuslenkkeilyä, niin ei sitä oikein muuta osaakaan. Vaikka nyt olisi sellainen hevonen, jonka kanssa voisi tehdä mitä mieleen juolahtaa. Kaksi edellistä kun on ollut jotain muuta. Tai olihan Limppu ihan osaavakin ratsu, mutta terveydelliset seikat estivät viimeisinä vuosina ratsastuksen lähes kokonaan. Joskus kiipesin tarhassa selkään hetkeksi tai lenkillä ja ohjasajettiinkin välillä, mutta muuten oli sekin enempi vain mamman pullapollena ja puutarhatonttuna. Kuten Ljúfurkin, joka toki oli ostettukin vain seurahevoseksi ratsuksi soveltumattomana.

Yhtenä iltana kun oltiin tultu Korpun kanssa kärryttelemästä ja se oli kovin hikinen, heitin sille loimen niskaan ja otin koirat mukaan ja lähdettiin vielä pellolle vähän jäähdyttelemään. Vaan pellollapa oli hirvi. Tai siis nähtiin me se jo tallin pihalta, eikä se ollut samalla pellolla minkä poikki kantattiin, vaan viereisellä, mutta kuitenkin. En kuitenkaan ajatellut sen haittaavan, kun onhan tuo nyt hirviä nähnyt hyvinkin läheltä, koska vanhan pihaton vieressä oli riistapelto ja hirviä parhaimmillaan aterioimassa toista kymmentä. Vaan aikalailla stressaantui poni ja olikin sellainen leija narun perässä, ettei varmaan ole ikinä ollut. Onneksi se on kiltti ja naru pysyy kokoajan ihan löysänä, mutta tarkkana sai olla, ettei ota lisäkipinää mistään. Koirat ei onneksi hirveen reagoineet, vaikka se vauhdikkaasti hetken meitä tuijotettuaan poistuikin takavasemmalle. Ja ponikin rauhoittui, kun päästiin kauemmaksi.

Sama pelto, eri ilta.

Koirien kanssa ollaan siis lenkkeilty lähinnä poni narun päässä tallin maastoissa. Joskus tallilta tullessa kirkolla, enemmänkin silloin kun ei vielä tullut heti jo pimeää. Omalla kylällä lenkkeilyt on jääneet kyllä aika minimiin, mutta ollaan me aloitettu pyöräily taas nyt kun Lysti alkaa olla täysikasvuinen. Pari kolme kertaa ollaan nyt käyty, max. kerran viikossa. Eikä mitään ongelmia. Eka kerta oli vähän vahinko, kun olin lähdössä yksinäni pyöräilemään ja koirat halusi mukaan. Ajattelin sitten kokeilla, vaikka kuvittelinkin siitä tulevan sellainen sekamelska, ettei tosikaan. Vaan yhtään ei hillunut Lysti, eikä yrittänyt esimerkiksi vaihtaa puolta, kuten kaikki aiemmat koirat on alussa tehneet. Ihan luonnon lahjakkuus tässä hommassa on Lysti. Vaan ei ole oikeastaan suuri ihme, niin paljon se tykkää juosta.

En tainnut viimeksi kirjoittaakaan, että käytiin näyttelyssäkin. Kotkassa oli syyskuun lopussa kaksipäiväiset pentunäyttelyt ja olin ilmoittanut Lystin molemmille päiville. Hirveästi ei näyttelyt nykyään jaksa kiinnostaa, mutta koska oli lähellä ja hyvää harjoitusta koronapennulle, niin mentiin sitten. Hirveän hienosti käyttäytyi Lysti, vaikka olikin aika ylikierroksilla alkuun. Kehässä kuitenkin osasi olla ja esiintyikin varsin hienosti, vaikkei sitä olla harjoiteltukaan. Molemmilta päiviltä tuloksena ROP-pentu (ainoana mudina tosin), hirvittävän hienot arvostelut ja roppakaupalla kokemusta. Ihan paras LysLys.

Tokokurssikin alkaa olla loppusuoralla. Enää kaksi kertaa jäljellä ja sitten ollaan taas omillamme. Tylsää. Lysti on edistynyt hienosti, vaikka tosi paljon onkin vielä tehtävää. Tietenkin. Mutta ehkä me joskus vielä päästään kokeeseen. Tai sitten ei. Eikä sekään ole katastrofi. Rally-Toko kokeeseenkin olisi kiva joskus päästä, vaikkei niitä juttuja olla tehty vielä ollenkaan. Ne nyt tulee helposti toko/tottispohjalta myöhemminkin, joten ei kiirettä. BH-koekin olisi suunnitelmissa, vaan saa nähdä. Ehkä joskus. PK-juttujakin olisi kiva päästä treenaamaan ja vielä kivempi olisi päästä kisaamaan, mutta kun ei ryhmiin pääse ja jälki ei kiinnosta, niin näillä mennään. Ja onhan tuo kyllä hurjan pieni, kun ajattelee metristä hyppyä ja 650g kapulaa, että ehkä on parempikin, että ne hommat jää suosiolla. Pääasia kumminkin, että molemmilla on kivaa. Tulokset, jos niitä tulee, on sitten bonusta.

Noseen ollaan nyt tehty ilmaisua ja treenattu korkeammalla olevia piiloja, kun ne tuntuu olevan vaikeampia sekä ilmaista että löytää. Kyllä siitä siis selvästi näkee, että nyt ollaan löydöllä, mutta kun olisihan se kiva, että olisi kumminkin selkeä se ilmaisu, niin ei jäisi tulkinnan varaa. Matalathan se ilmaisee tosi hienosti menemällä maahan, mutta korkeampia ei ymmärrä. Niitä siis nyt ollaan treenattu lähinnä sisällä, mitä aiemmin ollaan tehtykin tosi vähän, kun pihalla on ollut helpompaa. Nyt kun syksy ja pimeys on tullut, niin sisällä onkin kivempaa. Toistoja Lysti ei hirmusti kestä, kun se nyt vaan kuvittelee, että kun jo tuttuja juttuja tehdään uudestaan, niin sen täytyy tarkoittaa sitä, ettei se kelpaakaan ja alkaa sitten arpomaan kaikkia muita toimintoja, jos vaikka kelpaisi paremmin. Opettelua minulla on sen suhteen, että kuinka paljon voi "hinkata" tiettyä juttua kerrallaan. Ei kovinkaan paljoa, tuntuu ainakin nyt. Vaan ei kai sitä tarvikaan, jos tekee monta kertaa pieniä hetkiä päivän mittaan, miten joskus ennen olen tehnytkin. Nykyään vaan tuntuu, ettei ole tehnyt mitään, jos toimii samoin. Että sellaista tällä kertaa. Talvea ja lunta odotellessa, yritetään sopeutua pimeyteen ja kylmempiin keleihin.

Tämän hetken tärkeimmät

Se on sitten lokakuu ja illat pimenee niin hurjaa vauhtia, ettei perässä pysy. Loppukuusta kun niitä saamarin kelloja taas yhä vieläkin käännetään taaksepäin, onkin jo täysin pimeää ja saa taas kaivaa otsalampun naftaliinista ja asentaa päähän pysyvästi muutamaksi kuukaudeksi. Ei täällä maalla muuten mitään näe. Onneksi tallilla on iso kenttä ja paljon peltoja, niin ei tarvitse välttämättä koko talvena poistua kauaksi tallista, ainakaan viikolla. Ja koirathan voi aina lenkittää kotimatkalla kirkolla, missä on katuvalot. En minä silti pimeästä tykkää ja odotan jo kevättä, kun taas näkee muutakin kuin juuri ja juuri eteensä.

Lystin kanssa siis aloitimme tokokurssin ja sitä on nyt takana neljä kertaa. Ensimmäinen kerta meni vähän ylikierroksilla ja jouduttiin olemaan tosi kaukana muista, kun nyt ei vaan pikkukoiran keskittyminen muuten riittänyt. Siellä hallin takaosassa yksinään se teki tosi hienosti kaikki jutut, mitkä ekalla kerralla olikin jo meille ennestään tuttuja. Ahaa elämyksiäkin tuli, kuten esimerkiksi perusasennon suhteen. Ihan huippua, kun on joku joka kertoo, mikä menee pieleen, kun ei niitä itse yleensä huomaa.

Lysti 8kk, n. 46cm ja 14,5kg

Toisellakin kerralla kierrokset oli vielä aika korkeat, koska jännää, mutta nyt pystyttiin kuitenkin olemaan jo lähempänä muita. Sen jälkeen Lysti onkin jo ollut ihan oma itsensä ja pystynyt keskittymään hienosti huomioimatta kavereita juuri lainkaan. Aika isoja välejä pidetään kaikki, kun suurin osa koirista on kuitenkin nuoria ja kokemattomia. Viimeksi tosin kävi niin, että toinen koira tuli vahingossa lähelle ja keskittyminen katosi hetkeksi kokonaan. Vaan kun helpotettiin tehtävää, niin siitä se taas lähti sujumaan.

Ollaan opittu tosi paljon lyhyessä ajassa, molemmat. Lähes kaikesta ainakin on jo alkeet hallussa. Toki kotitreenit on siinä avainasemassa, mutta kun on kunnon ohjeet ja suunta, niin helppohan se on kotonakin treenata. Yllätyksiäkin on tullut, kuten esimerkiksi merkin kierto. Sitähän me pentuaikana yritettiin, mutten saanut Lystiä tajuamaan jutun juonta. Paitsi että, nyt se kuitenkin osasi sen. Sama juttu muutaman muunkin asian kanssa. Se tuntuu siis tarvitsevan taukoja, jotta oppi jäsentyy. Tällä viikolla ohjaajamme oli lomalla, mutta saatiin lupa mennä hallille treenaamaan itseksemme. Minä menin ja sain olla ihan itsekseen, mutta saatiinpahan ainakin hyvin tehtyä.

Eilen ja maanantaina Heinlahdessa perehdyttiin hyppyyn ja hyppyliikkeeseen enimmäkseen. Ensimmäinen kosketus hyppyesteeseen kun päättyi paniikkiin joskain käsittämättömästä syystä. Heinlahdessa kun tehtiin aksaesteellä maanantaina, ei ongelmia ollut, joten päästiin treenaamaan liikkeen tekniikkaa. Samaa tehtiin eilen, kun nyt ei ollut tokohyppykään erityisen jännittävä. Samoin eilen tehtiin merkin kiertoon tekniikkaa eli alettiin rakentaa ihan oikeaa tokoliikettä. Reilu puoli tuntia oltiin ja tosi hyvin jaksoi keskittyä, vaikka ei juuri taukoja pidetty. Nyt pitäisi vaan aktivoitua opettamaan lelusta luopuminen ja irrotus, että saataisiin jättää namit, kun ne ei kiinnosta tarpeeksi. Irrotus tuntuu nyt olevan todella vaikeaa, koska murkku. Ei sillä, että se helppoa olisi koskaan ollutkaan.

Meillä on ollut nyt aikalailla kaikki muu harrastaminen tauolla, koska aika ei vaan yksinkertaisesti kaikkeen riitä. Onneksi kuitenkin kurssin myötä on innostus taas kasvanut ja rajallisen ajan puitteissa treenataan kyllä tokoa, joka ei mitään erityistä järjestelyä tarvitse. Riittää kun on jotain palkkaa ja koira. Hienoa on silti huomata, että ei se oppi hukkaan ole mennyt, päinvastoin. Käytiin nimittäin tällä viikolla tapaamassa Lystin velipoikaa ja tehtiin samalla nosea. Lysti toimi niin hienosti, etsi ja ilmaisi ja vielä vieraalla hydrolaatilla ja sokkona. Ihan niin kuin sitä olisi joku salaa treenannut. Hyvä vissiinkin tehdä vain joskus ja jouluna, ettei herra kyllästy. Paitsi esineruutua kannattaisi ehkä treenata vähän useammin. Viimeksi nimittäin tyyppi keksi, että ihan hyvin voi tuoda kaikki esineet kerralla ja jos ei suuhun mahdu, on erittäin hyvä idea vaihtaa jo suussa oleva esine viimeksi löydettyyn. 

linkki reissun kuva-albumiin

Pääasia reissulla oli kuitenkin tavata veikkapoikaa ja poikien saada riehua keskenään. Ja kyllä ne riehuikin. Oli myös kiva vertailla veljeksiä nyt kun ovat lähes aikuisia. Viimeksi tavattiin silloin kun olivat ihan pieniä vielä. On ne kyllä erilaisia. Samanvärisiä, rotuisia ja pitkällä hännällä varustettuja energisiä kavereita, mutta muuten kovin erilaisia. Lysti on huomattavasti vilkkaampi ja leikkisämpi kuin veljensä Lakki, joka on tasaisempi ja enempi tosikko. Lysti on myös sosiaallisempi, mutta tähän taas varmasti vaikuttaa myös vanhemman koiran esimerkki. Peikko kun on myös varsin sosiaalinen ja ystävällinen kaveri, toisin kuin Lakin kämppäkaveri. Oli kyllä kiva reissu, vaikka suurin osa menikin autossa istuessa. Perillä oltiin kolmisen tuntia ja matkoihin meni noin 2,5 tuntia suuntaansa pysähdyksineen. Mutta kyllä kannatti.

Sitten on tämä herra pony, jonka jalkavamma näyttäisi olevan parantunut viimeinkin noin kahden kuukauden hoitamisen jälkeen. Tai no, saa se sen aina auki hangattua, kun siinä ei karvaa ole ja sitten vamman reunoilla olevat karvat menee takkuun, varsinkin kun siihen hölvää haavasraytä tai muuta vastaavaa tököttiä. Ja sitten se taas hautuu siellä takkujen alla, kun se ei anna oikein enää sitä aluetta hoitaa tai edes koskea. Mutta se liikkuu puhtaasti ja nyt ollaankin jo taas aika lailla normaalissa liikunnassa. Lämmintä on ollut ja karvaa jo reilusti, joten käyntilenkeistäkin tulee aika nopsasti hikiliikuntaa.

Kamburilla oli tällä viikolla myös tapaaminen eläinlääkärin kanssa. Hoidettiin hampaat ja katsottiin jalka ja sään vanha arpi, sekä tuikattiin rokotus. Jalasta eläinlääkäri totesi, kun olisin sen halunnut kuvauttaa, että jos vamma on tullut pari kuukautta sitten, niin se olisi jo jalaton, jos nivelessä jotain olisi. Ja vähän samaa mieltä olen minäkin, mutta silti oli huoli. Säkää on katsottu aiemminkin, eikä sitä nytkään saatu kuvattua, koska säätön poni ja röntgenlaitteessa siihen liian pienet tehot. Mutta eipä siitä ole haittaa ollut, joten kai me mennään samoin kuin ennenkin. Ellei sitten jotain oireilua ilmaannu. Epäilen kyllä. Onhan tuo arpi siinä ollut jo ennen ponin minulle tuloa.

Ja sitten suu. Piikkejä sille ei ole koskaan tullutkaan kuin ihan vähän ja ihan pieniä, joten sen suhteen ei varmaan tarvisi hoitaakaan kuin vuosittain. Mutta sillä on ollut diasteema ja kariesta. Nyt oli kuitenkin diasteema kadonnut, kun hampaat ovat asettuneet pysyviin vaihdon jälkeen paikalleen. Ja karieskin oli parantunut osittain ihan kokonaan ja osittain paranemassa. Yhdessä hampaassa oli vielä ihan paranematontakin, mutta tilanne on entiseen verraten kyllä ihan huippu hyvä. Vähempi sokerinen heinä ja runsaampi juominen varmasti on auttanut, kun mitään muutakaan ei oikein ole muutettu. Ja tosiaan juonut se on nykyisellä tallilla selvästi paremmin kuin entisellä tallilla, joka taas vaikuttaa esimerkiksi syljen määrään kaiken muun lisäksi. Ja karies on suoraan verrannollinen syljen määrään, monen muun asian rinnalla toki. Tyytyväinen saa olla. Kaiken tämän lisäksi, rauhoitettakaan ei tarvinut kuin reilusti alle puolet normaalista määrästä, kun ennen on tarvinut melkeimpä tuplat, kun tallissa olo on stressannut. Nykyisessä paikassa ei tätä ongelmaa ole, joten unikin tuli hetkessä ja pienellä annostuksella.

Ollaan me Korpunkin kanssa vähän treenattu. Ollaan harjoiteltu tuntumaa ja kokoamista, lähinnä ratsain, mutta välillä myös ajaen tai ohjasajaen. Hirveän hienosti se jo ihan itse tulee tuntumalle kun keräilee ohjia käteen, mutta yhtään jos liian kovaa ottaa, niin sitten se kyllä nyppää ohjat kädestä hyvin pikaisesti. Ei ole huono asia se, vaikka välillä vähän ärsyttääkin. Ihan hetkittäin ja askeleen kahden ajan, saattaa selkäkin nousta, kun oikein keskitytään molemmat. Aina ei jaksa poni enkä minäkään ja silloin ei treenata. Vaan kyllä se siitä etenee vähemmälläkin. Tölttikin on alkanut sujua jo pidempiä pätkiä kerrallaan ja tuntuu ajoittain erittäinkin hyvältä ja puhtaalta. On se kyllä hieno, vaikka itse sanonkin. Ainakin hieno maastomopo, jos ei muuta.

Jalkavammoja ja uuden oppimista

Loman jälkeen on arki ollut aika paljon kiireisemmän tuntuista kuin ennen lomaa. Kummallista, mutta totta kuitenkin. Ei siis olla ollenkaan niin ahkerasti esimerkiksi treenailtu. Sitäpaitsi, ponin suunniteltu loma vähän venähti, kun satutti jalkansa. Joten melkoisen tasapaksua on elämä taas ollut. 

Töihin palattuani oli tarkoitus siis pitää ponilla lomaa ensimmäinen viikko, koska tiesin olevani väsynyt ja ponikin oli työskennellyt normaalia enemmän koko kesälomani ajan. Tämä toteutuikin. Viikon päätteeksi oli Korpulla myös jäsenkorjaus ja sen jälkeen vielä muutama ylimääräinen kevyempi päivä. Lenkkeiltiin koirien kanssa kyllä, muttei vielä ihan töihin ryhdytty. Ehdittiin sitten käydä kahdesti kärryttelemässä ja kerran maastossa ratsain, kunnes löysin vasemman etujalan polvitaipeesta ruhjeen. Ei se tuntunut paljoa vaivaavan ensin. Vähitellen alkoi poni kuitenkin arkoa ja liikkua varoen, sekä oli selvästi epäpuhdas liikkeessä. Loma siis sai jatkua. Jalkaa kävin hoitamassa. Muutaman päivän päästä oli poni selvästi kipeä. Se vain nuokkui yksinään turpa maassa, haukotteli ja väänteli naamaansa eli selvästi oireili myös mahaansa. Kuumetta ei ollut. Aloitin sitten taas chian syöttämisen, jos vaikka hiekkaa olisi. Psylliumia en usko Kamburin syövän, kun on sen verran ruokarajoitteinen noin niin kuin muutenkin.

Oli mahavaivojen syy sitten mikä tahansa, niin ainakin se helpotti ja poni piristyi pikkuhiljaa. Jalka vaan ei ottanut parantuakseen, joten soittelin eläinlääkärille. Hän ei tietenkään ehtinyt tulla katsomaan, mutta ohjeisti ottamaan yhteyttä klinikalle, jos tilanne ei yhtään lähde helpottamaan. Pelotti mennä tallille. Puhelin oli suurinpiirtein valmiina klinikan numeroa myöden. Poni narun päähän ja muutama pyörähdys kentällä ja kas kummaa, Kambur liikkui jo hieman paremmin. Voikohan jo huokaista? Ja kyllä vain. Päivä päivältä tilanne parani ja nyt liikkuu jo puhtaasti, vaikkakin vamma on vieläkin paranematta. Sitä hoidellaan ja liikutaan kevyesti. Ollaan käyty keskimäärin neljän kilometrin kevyillä kävelyillä tavalla jos toisellakin. Eilen ohjasajaen, mutta myös kärryillä tai ratsain.

Laumaan on tullut pari uutta tammaa ja yksi on lähtenyt. Porukkaa on nyt siis kahdeksan turvan verran. Tilanne tosin on vain väliaikainen ja väki vähenee jossain vaiheessa taas kuuteen, mutta tällä hetkellä nyt näin. Eilen tuli uusin tulokas ja pari viikkoa sitten edellinen. Edellisen tulo meni Korpulla vähän tunteisiin ja se oli toisena aamuna hyökännyt ihan kunnolla tamman päälle. Tiedä sitten oliko värillä osuutensa asiaan, tamma kun on kimo, mutta kovin outoa käytöstä tämä oli tuolle aina kaikkien kaverille. Ehkäpä liittyy entisiin kokemuksiin ennen muuttoa tai sitten johonkin ihan muuhun. Ken tietää. Tammakin on kyllä aika "määräilevä". Nyt kuitenkin on tilanne rauhallinen ja sellaisena toivottavasti myös pysyy.

Tässä tilanne eilen, heti sen jälkeen kun uusin tulokas (vasemmalla) oli päässyt laumaan.

Koirat on viettäneet aika rauhallista elämää myös. Ollaan me lenkkeilty ja vähän treenailtukin, mutta ihan liian vähän kyllä. Kivaahan se olisi, mutta kun ei ole tuntunut riittävän energiaa siihen. Lysti on kuitenkin ihan edennyt kivasti sen puitteissa mitä nyt tehty ollaan. Olen ilmoittautunut tokokurssille, joka alkaa ensi viikolla, joten toivon sen antavan hiukan intoa taas tehdäkin jotain. Jännittää. Kolme kertaa ollaan käyty myös koirakoulussa.  Ensimmäinen kerta oli jotain ihan kamalaa. Lysti sinkoili ja veti vaan kavereiden luokse, eikä siihen saanut oikein mitään kontaktia muuta kuin ihan hetkittäin. Tilanne toki oli outo ja paikkakin vieras ja Lystihän jännittäessään menee vähän kiehumistilaan, joten varmaan siitä oli tässäkin kyse. Pidettiin kuitenkin hiukan taukoa ja seuraava kerta tutulla kentällä menikin sitten ihan super hyvin. Viimeksi sitten jotain siltä väliltä, vaikka toisaalta väläytteli ihan uusia puoliakin, kuten esimerkiksi tarjosi oma-aloitteisesti seuraamista, kun piti vain kävellä kauniisti.

Pari kertaa ollaan käyty myös mätsäreissä. Ensimmäisen kerran Katariinassa molempien koirien kanssa hengaamassa ja Lysti oli taas ihan mahdoton. Sinkoilua ja kiljumista. Nailonhihna ei ollut kovin kivan tuntuinen kädessä. Rauhoittui kuitenkin kun oltiin aikamme siinä hengailtu ja käyty uimassakin, joten hyvästä harjoituksesta meni. Toisen kerran oltiinkin ihan osallistumassa ja LysLys yllätti olemalla varsin rauhallinen ja hyvinkäyttäytyvä kaveri, joka osasi esiintyä ihan ilman harjoittelua oikein oivasti. Pöydäälle pyysin sen saada nostaa, jotta sitäkin päästiin treenaamaan. Se oli vähän jännää, muttei se mitenkään panikoinut ja antoi itsensä kopeloida hyvin. Tätä täytynee kuitenkin harjoitella. Tuloksena sininen nauha ja sinisten pienten pentujen voitto. Ei huono.

Vaikka omatoimitreenit onkin olleet aika vähäisiä, ollaan me kuitenkin jotain tehty. Tottiksen alkeita kotona, nosen ilmaisua kotona, taukomattoa kotona, noseakin ja esineruutua, mutta vähemmän niitä, kun vaatisi aina enemmän panostamista. Yhteistreeneissä ollaan käyty paristi. Kaverin kanssa tehtiin kerran hieman henkilöhakuakin. Pari kierroasta, yhteensä viisi pistoa. Maalimiehellä lelu, jonka kanssa käveli piiloon ja minä päästin sillä hetkellä perään, kun mm juuri hävisi näkyvistä. Sovittiin, ettei sen tarvi leikkiä maalimiehellä, jos on liian jännää, mutta mitä vielä. Niin leikki kuin ei mitään ja sai tuoda sitten lelun minulle leikittäväksi lisää. Ja hyvin irtosi ja etsikin. Olisi se siinäkin ihan hyvä, jos treenaamaan pääsisi. Harmi, ettei ainakaan nyt pääse. Ilmaisuakin otettiin sen verran, että kokeiltiin haukuuko vierasta. Minuahan se haukkuu varsin topakasti ja haukkui se vierastakin. Hieno junnu.

Nosetreenit 8.8. Kouvolassa, kuva Anna Piitulainen

Tehtiin samalla kerralla myös nosea. Tein muutaman piilon heti kentälle mentyämme ja jokainen sai sitten vuorollaan ne etsiä. Lysti oli hyvä, innokas ja löysikin hyvin. Kaikkia ei sille otettu, vain helpoimmat. Vaikka se on sellainen sählä, niin hämmästyttävän hyvin se taas jaksoi keskittyä ylimääräisestä ihmisestä huolimatta. Peikkokin teki, muttei sitä kiinnostanut kuin kaikki muut hajut. Onneksi se kuitenkin oikean hajun bongattuaan sen ilmaisi ja pääsin palkkaamaan, joten ihan hyvä treeni sillekin.

Pari muutakin yhteistreeniä on nosessa tehty. Elokuun alussa oltiin taas Kouvolassa treenaamassa. Lystille eka kerta sisällä ja vielä vieraassa paikassa, vierailla hajuilla, vieraan tekemillä piiloilla. Se olikin tavoistaan poiketen hiukan jännittynyt ja keskittymiskyvytön, eikä oikein tuntunut tajuavan mikä oli homman nimi. Se teki kuitenkin kaksi kierrosta ja sille helpotettiin hieman treeniä piilottamalla purkki, mihin on jo rutiinia enemmän kuin pelkkiin tarroihin. Saatiin kuitenkin jotain hyviäkin löytöjä, mutta ennen kaikkea hyvää harjoitusta jatkoa ajatellen. Tuollaisia sisätiloja kun on aika vähän tarjolla.

Enemmän kiinnosti kuvaaja kuin purkki tuolla laatikon ja kaapin välissä. Kuva Anna Piitulainen

Peikkokin teki ja se taas oli ihan tosi hyvä, innokas ja iloinen ja myös löysi. Sille vain yksi kierros, ettei vaan mene överiksi ja kyllästy. Kotimatkalla lenkkeiltiin Korian sillan kupeessa joen piennarta ja nautittiin auringosta. Mukava päivä, vaikka pitkä. Aamulla lähdettiin jo kahdeksan jälkeen ja illalla oltiin kuuden jälkeen takaisin kotona.

Kuva Anna Piitulainen

Toisenkin kerran oltiin Kouvolassa nosettamassa. Tällä kertaa ulkona vanhoilla kotikonnuilla ja lähes äitini ikkunan alla vanhalla varuskunta-alueella. Siellä Lysti oli ihan super hyvä ja tehtiin sokkonakin yksi alue, mistä molemmat piilot löytyivät hienosti. Ilmaisu oli mallia etsinnän lopetus ja ohjaajan tuijotus, mikä toki oli selkeä, mutta ei ehkä paras mahdollinen. Siitä innostuneena ollaan kotona harjoiteltu maahanmenoa, vaikka en olekaan ihan vakuuttunut sen ilmaisun toimivuudesta, mutta kunhan edes joku opittu toimintamalli olisi olemassa.

Tänään olisi tokoluento (aito aktiivisuus, kouluttaminen ja palkkaus) Ruukissa, mihin siis olen menossa kurssille myös. On nämä jänniä, kun en missään ohjatuissa treeneissä ole vuosiin ollut, paria tämän kesäistä koirakoulu kertaa lukuunottamatta tai nosetreenejä, joissa ollut kaveri ohjaajana ja menty vähän kimppatreeni meiningillä enemmänkin. Ja koirakin on uusi ja osaamaton. Intoa kyllä riittää, molemmilla. Saa nähdä, mihin se kantaa vai tuleeko koko hommasta katastrofi.