Jalkavammoja ja uuden oppimista

Loman jälkeen on arki ollut aika paljon kiireisemmän tuntuista kuin ennen lomaa. Kummallista, mutta totta kuitenkin. Ei siis olla ollenkaan niin ahkerasti esimerkiksi treenailtu. Sitäpaitsi, ponin suunniteltu loma vähän venähti, kun satutti jalkansa. Joten melkoisen tasapaksua on elämä taas ollut. 

Töihin palattuani oli tarkoitus siis pitää ponilla lomaa ensimmäinen viikko, koska tiesin olevani väsynyt ja ponikin oli työskennellyt normaalia enemmän koko kesälomani ajan. Tämä toteutuikin. Viikon päätteeksi oli Korpulla myös jäsenkorjaus ja sen jälkeen vielä muutama ylimääräinen kevyempi päivä. Lenkkeiltiin koirien kanssa kyllä, muttei vielä ihan töihin ryhdytty. Ehdittiin sitten käydä kahdesti kärryttelemässä ja kerran maastossa ratsain, kunnes löysin vasemman etujalan polvitaipeesta ruhjeen. Ei se tuntunut paljoa vaivaavan ensin. Vähitellen alkoi poni kuitenkin arkoa ja liikkua varoen, sekä oli selvästi epäpuhdas liikkeessä. Loma siis sai jatkua. Jalkaa kävin hoitamassa. Muutaman päivän päästä oli poni selvästi kipeä. Se vain nuokkui yksinään turpa maassa, haukotteli ja väänteli naamaansa eli selvästi oireili myös mahaansa. Kuumetta ei ollut. Aloitin sitten taas chian syöttämisen, jos vaikka hiekkaa olisi. Psylliumia en usko Kamburin syövän, kun on sen verran ruokarajoitteinen noin niin kuin muutenkin.

Oli mahavaivojen syy sitten mikä tahansa, niin ainakin se helpotti ja poni piristyi pikkuhiljaa. Jalka vaan ei ottanut parantuakseen, joten soittelin eläinlääkärille. Hän ei tietenkään ehtinyt tulla katsomaan, mutta ohjeisti ottamaan yhteyttä klinikalle, jos tilanne ei yhtään lähde helpottamaan. Pelotti mennä tallille. Puhelin oli suurinpiirtein valmiina klinikan numeroa myöden. Poni narun päähän ja muutama pyörähdys kentällä ja kas kummaa, Kambur liikkui jo hieman paremmin. Voikohan jo huokaista? Ja kyllä vain. Päivä päivältä tilanne parani ja nyt liikkuu jo puhtaasti, vaikkakin vamma on vieläkin paranematta. Sitä hoidellaan ja liikutaan kevyesti. Ollaan käyty keskimäärin neljän kilometrin kevyillä kävelyillä tavalla jos toisellakin. Eilen ohjasajaen, mutta myös kärryillä tai ratsain.

Laumaan on tullut pari uutta tammaa ja yksi on lähtenyt. Porukkaa on nyt siis kahdeksan turvan verran. Tilanne tosin on vain väliaikainen ja väki vähenee jossain vaiheessa taas kuuteen, mutta tällä hetkellä nyt näin. Eilen tuli uusin tulokas ja pari viikkoa sitten edellinen. Edellisen tulo meni Korpulla vähän tunteisiin ja se oli toisena aamuna hyökännyt ihan kunnolla tamman päälle. Tiedä sitten oliko värillä osuutensa asiaan, tamma kun on kimo, mutta kovin outoa käytöstä tämä oli tuolle aina kaikkien kaverille. Ehkäpä liittyy entisiin kokemuksiin ennen muuttoa tai sitten johonkin ihan muuhun. Ken tietää. Tammakin on kyllä aika "määräilevä". Nyt kuitenkin on tilanne rauhallinen ja sellaisena toivottavasti myös pysyy.

Tässä tilanne eilen, heti sen jälkeen kun uusin tulokas (vasemmalla) oli päässyt laumaan.

Koirat on viettäneet aika rauhallista elämää myös. Ollaan me lenkkeilty ja vähän treenailtukin, mutta ihan liian vähän kyllä. Kivaahan se olisi, mutta kun ei ole tuntunut riittävän energiaa siihen. Lysti on kuitenkin ihan edennyt kivasti sen puitteissa mitä nyt tehty ollaan. Olen ilmoittautunut tokokurssille, joka alkaa ensi viikolla, joten toivon sen antavan hiukan intoa taas tehdäkin jotain. Jännittää. Kolme kertaa ollaan käyty myös koirakoulussa.  Ensimmäinen kerta oli jotain ihan kamalaa. Lysti sinkoili ja veti vaan kavereiden luokse, eikä siihen saanut oikein mitään kontaktia muuta kuin ihan hetkittäin. Tilanne toki oli outo ja paikkakin vieras ja Lystihän jännittäessään menee vähän kiehumistilaan, joten varmaan siitä oli tässäkin kyse. Pidettiin kuitenkin hiukan taukoa ja seuraava kerta tutulla kentällä menikin sitten ihan super hyvin. Viimeksi sitten jotain siltä väliltä, vaikka toisaalta väläytteli ihan uusia puoliakin, kuten esimerkiksi tarjosi oma-aloitteisesti seuraamista, kun piti vain kävellä kauniisti.

Pari kertaa ollaan käyty myös mätsäreissä. Ensimmäisen kerran Katariinassa molempien koirien kanssa hengaamassa ja Lysti oli taas ihan mahdoton. Sinkoilua ja kiljumista. Nailonhihna ei ollut kovin kivan tuntuinen kädessä. Rauhoittui kuitenkin kun oltiin aikamme siinä hengailtu ja käyty uimassakin, joten hyvästä harjoituksesta meni. Toisen kerran oltiinkin ihan osallistumassa ja LysLys yllätti olemalla varsin rauhallinen ja hyvinkäyttäytyvä kaveri, joka osasi esiintyä ihan ilman harjoittelua oikein oivasti. Pöydäälle pyysin sen saada nostaa, jotta sitäkin päästiin treenaamaan. Se oli vähän jännää, muttei se mitenkään panikoinut ja antoi itsensä kopeloida hyvin. Tätä täytynee kuitenkin harjoitella. Tuloksena sininen nauha ja sinisten pienten pentujen voitto. Ei huono.

Vaikka omatoimitreenit onkin olleet aika vähäisiä, ollaan me kuitenkin jotain tehty. Tottiksen alkeita kotona, nosen ilmaisua kotona, taukomattoa kotona, noseakin ja esineruutua, mutta vähemmän niitä, kun vaatisi aina enemmän panostamista. Yhteistreeneissä ollaan käyty paristi. Kaverin kanssa tehtiin kerran hieman henkilöhakuakin. Pari kierroasta, yhteensä viisi pistoa. Maalimiehellä lelu, jonka kanssa käveli piiloon ja minä päästin sillä hetkellä perään, kun mm juuri hävisi näkyvistä. Sovittiin, ettei sen tarvi leikkiä maalimiehellä, jos on liian jännää, mutta mitä vielä. Niin leikki kuin ei mitään ja sai tuoda sitten lelun minulle leikittäväksi lisää. Ja hyvin irtosi ja etsikin. Olisi se siinäkin ihan hyvä, jos treenaamaan pääsisi. Harmi, ettei ainakaan nyt pääse. Ilmaisuakin otettiin sen verran, että kokeiltiin haukuuko vierasta. Minuahan se haukkuu varsin topakasti ja haukkui se vierastakin. Hieno junnu.

Nosetreenit 8.8. Kouvolassa, kuva Anna Piitulainen

Tehtiin samalla kerralla myös nosea. Tein muutaman piilon heti kentälle mentyämme ja jokainen sai sitten vuorollaan ne etsiä. Lysti oli hyvä, innokas ja löysikin hyvin. Kaikkia ei sille otettu, vain helpoimmat. Vaikka se on sellainen sählä, niin hämmästyttävän hyvin se taas jaksoi keskittyä ylimääräisestä ihmisestä huolimatta. Peikkokin teki, muttei sitä kiinnostanut kuin kaikki muut hajut. Onneksi se kuitenkin oikean hajun bongattuaan sen ilmaisi ja pääsin palkkaamaan, joten ihan hyvä treeni sillekin.

Pari muutakin yhteistreeniä on nosessa tehty. Elokuun alussa oltiin taas Kouvolassa treenaamassa. Lystille eka kerta sisällä ja vielä vieraassa paikassa, vierailla hajuilla, vieraan tekemillä piiloilla. Se olikin tavoistaan poiketen hiukan jännittynyt ja keskittymiskyvytön, eikä oikein tuntunut tajuavan mikä oli homman nimi. Se teki kuitenkin kaksi kierrosta ja sille helpotettiin hieman treeniä piilottamalla purkki, mihin on jo rutiinia enemmän kuin pelkkiin tarroihin. Saatiin kuitenkin jotain hyviäkin löytöjä, mutta ennen kaikkea hyvää harjoitusta jatkoa ajatellen. Tuollaisia sisätiloja kun on aika vähän tarjolla.

Enemmän kiinnosti kuvaaja kuin purkki tuolla laatikon ja kaapin välissä. Kuva Anna Piitulainen

Peikkokin teki ja se taas oli ihan tosi hyvä, innokas ja iloinen ja myös löysi. Sille vain yksi kierros, ettei vaan mene överiksi ja kyllästy. Kotimatkalla lenkkeiltiin Korian sillan kupeessa joen piennarta ja nautittiin auringosta. Mukava päivä, vaikka pitkä. Aamulla lähdettiin jo kahdeksan jälkeen ja illalla oltiin kuuden jälkeen takaisin kotona.

Kuva Anna Piitulainen

Toisenkin kerran oltiin Kouvolassa nosettamassa. Tällä kertaa ulkona vanhoilla kotikonnuilla ja lähes äitini ikkunan alla vanhalla varuskunta-alueella. Siellä Lysti oli ihan super hyvä ja tehtiin sokkonakin yksi alue, mistä molemmat piilot löytyivät hienosti. Ilmaisu oli mallia etsinnän lopetus ja ohjaajan tuijotus, mikä toki oli selkeä, mutta ei ehkä paras mahdollinen. Siitä innostuneena ollaan kotona harjoiteltu maahanmenoa, vaikka en olekaan ihan vakuuttunut sen ilmaisun toimivuudesta, mutta kunhan edes joku opittu toimintamalli olisi olemassa.

Tänään olisi tokoluento (aito aktiivisuus, kouluttaminen ja palkkaus) Ruukissa, mihin siis olen menossa kurssille myös. On nämä jänniä, kun en missään ohjatuissa treeneissä ole vuosiin ollut, paria tämän kesäistä koirakoulu kertaa lukuunottamatta tai nosetreenejä, joissa ollut kaveri ohjaajana ja menty vähän kimppatreeni meiningillä enemmänkin. Ja koirakin on uusi ja osaamaton. Intoa kyllä riittää, molemmilla. Saa nähdä, mihin se kantaa vai tuleeko koko hommasta katastrofi.

Lomapuuhia, osa kaksi - the dogs

Niin, koirat. Peikko ei ole juuri tehnyt mitään erikoista, ihan niin kuin nyt ei yleensäkään. Se on voinut nyt kyllä jo pitkään hyvin, eikä pentukaan enää ahdista kuin hetkittäin, silloin kun sillä (pennulla) sattuu känkkäränkkävillihetki. Närästys on pysynyt poissa eli ruokinta taitaa olla balanssissa viimein ja elämä muutenkin. Tassujakaan ei ole yhtään nuollut, mikä todistaa, ettei kipuja ole. Tassujen kuolan värjäämä ruostevärityskin on poissa.

Lysti sen sijaan on lenkkeilyn lisäksi myös treenannut ahkerasti, kun kerrankin on ollut aikaa. Ollaan käyty myös milloin missäkin lenkillä, sekä möllikisoissa hengaamassa. Koirakoulut on olleet tauolla tämän kuukauden, koronatauosta huolimatta, kuten joka vuosi, joten häiriötreeniä ollaan käyty möllikisoissa tekemässä. Homma alkaa toimia aika kivasti jo ja muutenkin toki aika on tehnyt tehtävänsä.

Esineruututreenit ollaan aloitettu vihdoin, vähän niin kuin loman kunniaksi. Pitänyt on pitkään, mutta se on vaan jäänyt, kun aina väsyttää, eikä oikein ole aikaakaan. Treenit on menneet ihan hyvin ja intoa piisaa, kunhan unohtaa ällöt pk-liivit päällään. Ne aiheutta vielä toistaiseksi itkupotkuraivarin ja keskittyminen hiukan kärsii, kun niistä pitää yrittää päästä eroon keinolla millä hyvänsä.

Ollaan kokeiltu vähän erilaisia tapoja tehdä, että löytyisi se juuri tälle tyypille sopivin tapa. Ensimmäinen kokeilu oli kotona niin, että vein esineet valmiiksi metsään tallotulle alueelle Lystin ollessa tällä välillä autossa. Sitten vaan lähdettiin yhdessä kävelylle metsään. Luotin siihen, että se reagoi, kun saa hajun esineestä ja niin kävikin. Kun esine sitten löytyi, ei se sitä ensin toki ymmärtänyt minulle tuoda ja tarvittiin hiukan apua, mutta kun se sitten minulle tuli, leikittiin hurjasti. Toinen oli vähän samaan tapaan, mutta niin että koira näki autosta kun kävelin metsässä tallomassa ja viemässä esineet. Silloin lähti jo hyvin itsekin etsimään. Tästä jalostettiin systeemiä niin, että en enää lähtenytkään mukaan, vaan Lysti sai etsiä ihan itse. Tämäkin toimi hienosti ja esineet tuotiin leikittäväksi. Kokeiltiin vielä sellaistakin konstia, että vietiin yhdessä esineet, mutta tämä ei oikein ollut hyvä systeemi. Lysti ei meinannut millään ymmärtää lähteä etsimään. Kun sitten älysi, ja ihan itse ratkaisi kyllä, niin esineet kyllä löytyi ja tuotiin vauhdilla. Ollaan myös huviteltu heittelemällä esineitä metsään talon takana ja vaihdettu sitten esine taisteluleikkiin lennosta. Parasta ikinä jos Lystiltä kysytään. Saapahan ainakin kasvatettua motivaatiota, jos ei muuta. Vaikka eipä sillä motivaatiosta puutetta ole ollut muutenkaan.

Lemppari palkkalelu

Viimeisellä lomaviikolla päästiin treenaamaan myös niin, että appari vei esineet. Tämä oli ehdottomasti parhaiten toimiva konsti, toki Lystilläkin oli jo pohjalla muutama treeni.  Ensimmäisellä kierroksella vietiin aina yksi esine kerrallaan. Yhtään ei haitannut ylimääräinen ihminen ruudussa, vaan esineet tulivat vauhdilla. Toisella kierroksella ensin yksi esine, sitten jo kaksi kerrallaan. Sekin sujui hämmentävän hyvin. Toiselle lähettäessä, hetken mietti ja sitten läksi, etsi ja löysi. Hieno pentu.

Tottistreenit on olleet lähinnä mallia, mennään kentälle ja kun Lysti ottaa kontaktin tai vielä mielummin vaatii toimintaa, sitten leikitään. Ollaan me jotain pientä ihan tehtykin, mutta ei se silti vielä mitään osaa. Tai no, osaa se istua käskystä ja tulla sivulle pienin avuin. Maahanmeno on mallia käsimerkki, mutta sillä menee kyllä hyvin. Vaan ehtiihän sitä myöhemminkin.

Lomalla myös reissattiin. Koirien kanssa käytiin ekalla viikolla kotiseuturetkellä Loviisa - Porvoo - Loviisa. Porvoossa kävin Dog & Cat:ssä, mistä mukaan tarttui pojille pannat 1,-/kpl ja Lystille uusi palkkalelu ja valjaat. Muutaman muunkin pysähdyksen kautta, päädyttiin lenkkeilemään Porvoon vanhaan kaupunkiin. Aurinkoinen ja lämmin keli verotti hiukan koirienkin intoa ja Lystikin jaksoi käyttäytyä varsin mallikkaasti pitkästä hihnakävelystä huolimatta. Se kun on hihnassa ihan hävyttömän vähän, kuten tietty Peikkokin, mutta Peikko sentään osaa kävellä hihnassa. Ja koska Peikolla on hajunsa, se ei edes tylsisty, toisin kuin Lysti, joka ei ainakaan vielä ole mitenkään erityisen kiinnostunut hajuista. 

 

Käytiin me Kouvolassakin äitiäni moikkaamassa ja Lysti osasi käyttäytyä sielläkin jollain tapaa. Raputkaan kolmanteen kerrokseen ei tuottaneet ongelmia, toisin kuin Peikolle, jolle ne on yhä hiukan jännittävät. Onneksi oli kuitenkin pennulle omia leluja mukana ja myös puruluita viihdykkeeksi, kun se on sen verran kerkiäväinen, että oli ehtinyt jo varastaa lankakerän ja aamutossut, ennen kuin sain edes kenkiä jalasta. Aamutossut joutui loppujen lopuksi nostamaan tiskipöydälle, kun keittiön pöydältäkin ne haettiin leikittäväksi.

Lysti oppi myös kunnolla uimaan loman aikana, kun muutama hellepäiväkin siihen mahtui. Ainahan se on tykännyt vedestä ja on nuohonnut kaikki lätäköt ja kuraojat, sekä kahlaillut meressäkin, mutta uinut se ei ole. Se on jännittänyt sitä kohtaa, kun jalat irtoaa pohjasta, mikä on aika tyypilistä kokemattomille. En vaan muistanut sitä, kun appenzellithän on menneet aina veteen enemmänkin väkisin ja uineet se enempää harjoittelmatta, eikä niille ole tarvinut koskaan mitään heittää, kun ne on uineet ilmankin. Nyt sitten hellepäivinä käveltiin venerannasta, jossa melko jyrkästi syvenevä ranta, vähän matkan päähän matalaan rantaan. Siellä Lysti meni kuin vahingossa uimaan, kun vesi syveni niin maltillisesti, ettei se edes huomannut kun pohja katosi. Kun vaan siellä käytiin ahkerasti, alkoi se loppujen lopuksi mennä muualtakin, kun sai varmuutta lisää.

Nyt on palailtu töihin ja aikaa on taas huomattavasti vähemmän yhtään mihinkään. Vaan eiköhän tämä taas tästä, kunhan vauhtiin pääsee. 

Lomapuuhia, osa yksi - the pony

Loma on jo melkein lusittu, kun maanantaina kutsuu työt. Nopsasti meni kolme viikkoa ja vaikka nyt tuntuu, että olisi ollut sittenkin ihan hyvä idea lomailla koko neljä viikkoa, niin syksyllä kiitän, kun on vielä se viikko tähteellä.

Mitä me sitten ollaan puuhailtu. Korppu the pony on liikkunut paljon. Ihan liian paljon, jos Korpulta kysytään. Vaan suunnitelmissa on antaa sen lomailla koko ensi viikko, jos ei kokonaan niin ainakin kunnon töistä. Niinpä se siis joutuu joustamaan lakisääteisistä vapaistaan hiukan näin väliaikaisesti. On sillä nytkin ollut jotakuinkin yksi vapaa per viikko, sekä kevyempiä talutuslenkkipäiviä tai vastaavia. Ja koska se kuitenkin yhä lähtee mielellään mukaan, niin ei kai se kärsinytkään ole. Se kun kyllä osaa kertoa, milloin jokin mättää. Silloin se kävelee tyynen rauhallisesti sivummalle, kun näkee riimun kädessäni. Silloin yleensä peruutetaan etukäteissuunnitelmat ja tehdään jotain hauskaa eli yleensä lähdetään lenkille koirien kanssa. Ollan me joskus jätetty kokonaan harrastamattakin. Minusta kun ei ole ollenkaan kivaa harrastaa vastahakoisen eläimen kanssa, kun siitä tulee vaan paha mieli kaikille. Harrastuksen pitää olla mukavaa jokaiselle osapuolelle ja jos se ei ole, jotain pitää silloin muuttaa tai sitten lopettaa harrastaminen.

Korpun kanssa on onneksi aika hyvin onnistuttu pitämään kivaa, varsinkin nyt kun ei ole enää ihan niin huimaa huolta ylipainosta ja voi lenkkeillä rennommin. Ja lenkkeilty siis on, koska on ollut aikaa. Kärryillä ollaan tehty pitkiäkin lenkkejä ja ollaan alettu myös hölkkäillä enemmän. Ei se silti oikein hikoa, mikä on huolestuttavaa, kun hellettäkin on ollut liki kolmenkympin lukemia pahimmillaan. Kävin Horselinessä Porvoossa reilu viikko sitten, ajatuksena ostaa Glucogardia, kun sitä kovin on metabolisille suositeltu. Vaan kotiin tulin ihan toisen rehun kanssa, jota taas myyjä suositteli. Nyt siis kokeilussa Spillers Lite + Lean Balancer, jonka pitäisi auttaa aineenvaihduntaan kiihdyttävästi. Toivomme että auttaa.

Ratsastettukin on, vaikka ötökät on olleet hiukan kiusana tässä puuhassa. Pellolla on ollut paarmoja ja metsässä muitakin ötököitä. Tiellä on ollut rauhallisinta näiden kannalta, mutta kyllä sielläkin on jonkin verran hermoilua ollut havaittavissa. Kärryjen kanssa toki on ötökät kiusana myös, muttei haittaa vaikka olisikin, kun itse istun siellä kärryillä. Ratsain otettiin kerran ihan kunnon laukkaspurttikin, kun ensin metsän poikki mennessä oli itikoita ja metsätielle päästessä sitten vielä paarmojakin. Poni oli kovin stressaantunut ja sai sitten viimein tarpeekseen ja lähti kuin mikäkin laukkahevonen. Kyllä sen kiinni sai, muttei se olisi enää kävellyt lainkaan, joten katsoin parhaimmaksi tulla alas taluttamaan. Viimein rauhoittui, kun käännyttiin ympäri ja tultiin pois metsästä. Käytiin sitten vielä ihan rauhallinen käyntilenkki tiellä. Ihan turha taistella, kun mielentila on tuo mikä oli. Sitäpaitsi, olen yhä ylivarovainen sen suhteen, ettei se vaan vahingossakaan yhdistä moista tunnetilaa ratsastukseen tai ylipäätään mihinkään ihmisen kanssa toimintaan.

Käytiin me kesäretkelläkin. Oli siis kavereiden kanssa treffit kirkolla kyläkahvila Onnissa kahvittelun merkeissä. Suoriuduimme kaikki kolme paikalle ratsain, minä itsekseni ja kaverit kimpassa. Oli kivaa ja niin hyvää treeniä ponille kaikkinensa. Hiukan se sähläsi paikanpäällä, koska se nyt vaan sählää, silloin kun on vähän jännää ja samalla kauhean mielenkiintoista ja kivaa. Kotimatkalle lähdettiin kaverien peesissä ja alkumatka sujuikin reippaasti, mutta rauhassa ilman mitään kuumenemista, vaikka joutuikin kävelemään jonon viimeisenä. Aiemminhan se on kiihtynyt moisessa tilanteessa niin, ettei ole meinannut käsissä pysyä. Nyt sitten kiihtyivätkin vaihteeksi kaverit. Kun sitten käännyimme omaan suuntaamme parin kilometrin jälkeen, aiheutti sekin vain pientä hidastelua ja pari hirnahdusta ja kotitallille pääsimme varsin hyvässä järjestyksessä. Minulle vaan kävi pieni äksidentti selästä tullessa, kun ponin jotenkin liikahtaessa juuri kriittiseen aikaan, minulta meni tasapaino ja kiepsahdin pää edellä selälleen sepelille. Ei siinä mitään, onhan näitä käynyt, mutta sitä en ymmärrä, että muistoksi tästä kuperkeikasta jäi kipeä jalka. Eikä siis selkä, kuten olisi voinut kuvitella. No, nyt se on jo melkein kunnossa, eikä aiheuttanut kuin sen loppu päivän lepäilyä, kun ei pystynyt kävelemään edes Buranan voimalla.

Korppu on myös treenannut ihan oikean ratsun asioita. Ei me kentällä vieläkään olla viihdytty kyllä. Viimeksi tehtiin tiellä siirtymistreeniä. Ensin pientä kokoamista, sen minkä se nyt kokoamaan vielä pystyy, ja käynnin hidastusta samalla ja siitä sitten joko ravi tai töltti, kun alkoi käydä hidastelu hankalaksi. Niin mielellään silloin ottikin nopeamman askellajin, joka oli tietysti helpompi vaihtoehto kuin koottu/hidas käynti. Eikä erehtynyt kertaakaan askellajista eli olemme siis molemmat oppineet jotakin. Tänään tehtiin samaa harjoitusta ohjasajaen, mutta vain ravisiirtymillä, kun en ole opettanut tölttiä ajaen. Hyvin meni tänäänkin ja ihan hetkittäin käyntikin näytti juuri siltä kuin kuuluu ja poni myötäsi hyvin ohjalle. Hetket oli vielä niin pieniä, etten ehtinyt edes naksauttaa, ennen kuin tilanne oli jo ohi, mutta siitä se lähtee. Hyvä siitä tulee. Paitsi että se on jo. Ainakin jos minulta kysytään.

Toukokuusta kesäkuuksi

Ei tässä oikein ole ehtinyt kirjoittelemaan, kun jotenkin aina on vaan niin paljon kaikkea, vaikkei sitten oikeastaan kauheasti mitään. Illat vaan menee tallilla ja koirien kanssa lenkkeillessä ja sitten onkin jo niin väsynyt, ettei jaksa mitään. Pikakelauksella siis mennään taas ja varmasti varsin pitkälle eteenpäinkin. Itselle olisi kiva, kun olisi ihan oikea päiväkirja, mutta kunhan nyt edes jotain saa tännekin.

Kambur the pony on viettänyt aikaa laitumella kavereiden kanssa. Isolla laitumella ehtivät olla vajaan kuukauden, mutta koska on ollut kovin kuivaa ja ruoho ei siis oikein kasva, joutuivat muuttamaan toiselle lohkolle (tai oikeastaan kolmannelle) noin viikko sitten, että tämä edellinen lohko saisi kasvaa rauhassa. Uudella lohkolla olikin sitten niin hyvät apajat, että ensimmäisenä päivänä oli kaikki illalla aika kipeitä, kun olivat ahtaneet itsensä niin täyteen. Nyt sitten laiduntavat kolme kertaa päivässä pari kolme tuntia kerrallaan ja muun ajan viettävät tarhassa. Ei mitenkään huono järjestely minusta. Paino on nimittäin taas hiukan nousussa, mikä toki ei ole ihmekään, mutta mitä se olisikaan jos laiduntaisivat kokoajan.

Tässä maistellaan vaihtelun vuoksi joen antimia toukokuun puolivälissä.

Liikkunut Korppu on sekä ratsain että ajaen ihan kohtuullisen ahkerasti viimeaikoina. Talutuslenkkejäkin on koirien kanssa tehty ja muutamasti käyty myös ohjasajolenkkeillä. Hirmu huonosti se hikoaa, tiedä sitten onko aineenvaihduntaongelma vai vain hyvä kunto, kun lenkit nyt on kuitenkin aika kevyitä olleet. Reippaasti se liikkuu kyllä. Ja kavereiden kanssa riehuu, plus juoksee aika vauhdilla aina takaisin laitumelle lenkin jälkeen. Pisimmillään lenkit on siinä kymmenen kilometrin luokkaa keskimäärin ja lyhyemmillään kolmesta neljään. Tavallisin matka on kuusi kilometriä ja kaikkein pisin lenkki oli viime viikonloppuna, kun kierrettiin täältä meidän kylän kautta ja isoa tietä takaisin, yhteensä 12,9 km. Ratsain pisimmät lenkit on olleet siinä kuusi kilometriä, nämä pisimmät on kärryillä ja lyhyimmät taas vastaavasti taluttaen. Hirmu hyvin se kyllä voi, että ehkä ei kannata olla huolissaan moisesta pikku asiasta, vaikka välillä nestettä kerääkin ja ei siis kunnolla hikoile. Pikkuvikoja, vai miten se nyt olikaan.

Käytiin ihan kylilläkin tässä taannoin. Oli siinä ihmisillä taas ihmettelemistä, vaikka liikkuu tuolla muutkin hevostensa kanssa.

Ollaan nyt ihan jopa jonkin verran yritetty treenata ratsujuttuja. Kerran ratsastin jopa kentällä. Ei se nyt mitenkään erityisen hyvin mennyt, kun kaveri huusi tallissa ja poni kävi vähän kierroksilla. Kyllä se jotakuinkin meni sinne minne piti ja siinä askellajissa, mitä pyydettiin, vaikka ajatukset oli ihan muualla. Pari maastolenkkiäkin on mennyt vähän levottoman ponin kanssa, kun on ollut jostain tuntemattomasta syystä stressaantunut. Minusta ei ole mitenkään mukavaa ratsastaa ponilla, joka on juuri ja juuri siinä rajoilla, onko se käsissä vai ei, eikä siihen saa oikein mitään kontaktia. Onneksi näitä päiviä on harvoin, todella harvoin ja onhan kyseessä kuitenkin vasta kuusivuotias, joten sallittakoon hänelle ajoittaiset känkkäränkkäpäivät. Silloin kun on hyvällä mielellä, sujuu asiat jo tosi hyvin. Tasapaino on kehittynyt hurjasti ja tölttikin onnistuu jo kuskin kanssa kohtuullisesti. Ravi menee jo hyvin ja laukkakin nousee, muttei vielä pysy. Kerran saatiin hiukan enemmän kuin vain nosto, vissiinkin viisi askelta, mutta kyllä sekin siitä, kun vaan treenataan. Ja jos sillä olisi parempi kuski, tuskin ongelmia olisikaan. Vaan näillä mennään ja koska tykkään enemmän opettaa asioita kuin vain ratsastaa, niin tuskin tilanne tulee edes muuttumaan. Opitaan sitten samalla molemmat.

Lystin kanssa oli taas välillä hiukan ongelmia. Se kun oli aluksi tosi hankala saada kiinni, varsinkin kun tajusi, että ollaan lähdössä autolla jonnekin. Homma alkoi jo sujua, mutta sitten iski mörkökausi ja taas sitä jahdattiin tuntitolkulla tallille lähtiessä. Monesti se päätti mielummin jäädä yksin kotiin kuin tulla mukaan. Lakkasin sitten yrittämästä ja vähän aikaa toimittiin niin, että se laitettiin hihnaan, niin ettei päässyt itse päättämään yhtään mitään. Siinä sivussa harjoiteltiin autoon menoa. Nykyään se hyppää autoon ihan itse ja ilman hihnaa. Jotenkin tämä kaikki liittyi kiipeämiseen/hyppäämiseen/korkeisiin paikkoihin, kun samaan aikaan tajusin, ettei se koskaan hypännyt mihinkään. Sohvallekin olisi kyllä päässyt, muttei vaan tullut. Rappujakaan ei halunnut kulkea. Mistä lie johtui, vaikea sanoa, mutta kun sitten Karhulassa lenkkeillessä vedin sen väkisin rappuihin, se jotenkin tajusi, että niin voi tehdä ja nyt se sitten hyppii ja kiipeilee ihan liiankin kanssa. Tulee esimerkiksi portista yli ihan sukkana kun tulen töistä.

Kaveritreffejäkin on Lystillä ollut. Laittelin faseen kyselyä olisiko halukkaita leikkikavereita tarjolla ja aika paljon niitä ilmaantuikin. Nyt ollaan tavattu samanikäinen dobberinarttu sekä bortsunarttu. Kivaa on ollut. Tekee hyvää juosta ja painia ihan luvan kanssa, ettei tarvi sitten olla ihan kokoaikaa Peikon kimpussa. Ja Peikko kiittää. Lysti on leikkinyt ihan nätisti, eikä ole yhtään edes yrittänyt isotella, vaikka vähän uhmaikää pukkaakin. Tottelematon se kyllä niissä tilanteissa on ja on ollut myös aika kierroksilla jopa pari päivää näiden leikkihetkien jälkeen, mutta eiköhän se siitä tasoitu, kun tapaa lisää kavereita.

Ollaan me Lystin kanssa vähän treenattukin. Ei se vieläkään oikein mitään osaa, mutta kun vaan jaksetaan jatkaa, niin kai se joskus jotain oppiikin. Kauheesti kivaa sillä on aina ja sitten menee överiksi ja tuntuu, ettei mikään uppoa, mutta kun vaan itsepäisesti jatkaa harjoitusta, rauhoittuu pentukin ja kas, yht'äkkiä se onkin oppinut. Ainakin jotakin. Vaan eipä sen ole väliä, matka kun on minusta aina se mielenkiintoisempi kuin se lopputulos. Eli kiva on treenata, vaikkei mitään niin saisikaan valmiiksi ja pikkuhiljaa osasista rakentuu jonkinlainen kokonaisuus kuitenkin. Sen näkee sitten mihin se johtaa. Jos vaan hakua pääsisi treenaamaan, olisi varmaan eri meininki. Mikään muu kun vaan ei ole yhtä tärkeää, joten tekeminenkin on vähän sellaista harrastelua vailla päämäärää. Pääasia kuitenkin että on kivaa.

Käytiin me tässä koirakoulussakin. Koronarajoitukset kun alkavat lieventyä, on koulutukset taas alkaneet tai alkamassa. Niinpä mekin ajeltiin paikalle kun koirakoulu alkoi. Koirakoita oli paljon ja touhu ei ehkä niin turhan tarkkaa, lähinnä sellaista puuhastelua, mutta kivaa oli. Ei me siis Lystin kanssa mukaan menty, hengailtiin vaan siellä reunamilla ja tehtiin omia juttuja. Hirmu hienosti se jaksoi keskittyä pikku tehtäviin ja ylipäätään minuun. Taitava LysLys. Paljon pidettiin taukoja ja Lysti oli autossa aina silloin. Ei ihan maltti riittänyt vielä rauhoittumiseen, jos ei tehty mitään ja alkoi helposti hinkumaan muiden luokse. Autossa oli ihan rauhallinen. Vaan pikku hiljaa etenee tämäkin varmasti.

Sitten on Peikko. Peikko, joka vaan kulkee mukana. Se on nyt ollut aika hyvä. Maha on ollut ok, eikä sitä ole mitenkään erityisesti ahdistanut mikään. Joskus on huonoja hetkiä ja se väistelee vähän kaikkia ja kaikkea, mutta ylipäätään se kuitenkin on suurimman osan ajasta ihan normaali koira. Vaan onhan meidän elämäkin ollut aika rauhallista. Rauhallista siinä mielessä, että samat rutiinit toistuu päivästä toiseen lähes samanlaisena. Aamulla ylös, ruokaa ja ulos. Päivällä yksin kotona. Illalla tallille ja sen jälkeen lenkille. Joskus lenkkeilyä tallilla ponin kanssa tai ilman. Treenata sen ei ole tarvinut. Joskus jotain pientä on joutunut palkan eteen tekemään ja se on Peikon mielestä ihan ok. Ihan oikea työnteko on yhä nounou, joten ei sen tarvi, ellei se välttämättä halua. Onneksi se on varsin tyytyväinen juuri tällä tavalla, kun saa vaan lenkkeillä. Tai vaikka ei saisi edes lenkkeillä. Ihan paras Peikko se on, vaikkei se mikään mudi olekaan rekisteripapereistaan huolimatta. Tai siis toki on, vaikka luonne onkin jotain ihan muuta kuin perusmudilla. Vaan nytpä minulla on sellainenkin mudi, minkä takia minä mudiin olen päätynyt. Ihan sellainen perus rääväsuu minä itte tyyppi. Tykkään.

Oi ihana toukokuu

Perjantai (1.5.) vappupäivä. Ponin kanssa käytiin taas vaihteeksi pidempi lenkki, kun kerran oli aikaa. Yhteensä 10,7 kilometriä kipitteli poni vetäen perässään kärryjä sekä mammaa. Kävelyhän on tunnetusti paras rasvanpolttoaskellaji myös hevosilla, joten käveltiin. Mutta hölkkäiltiin myös, ettei ihan koko päivää lenkillä kuluisi. Niin ihana aurinkoinen keli oli, mutta ihan hiton kylmä, varsinkin kärryillä istuskellessa sen 1,5 tuntia, mikä meillä lenkillä vierähti.

Koirien kanssa käytiin päivällä metsässä lenkillä. Illalla lähdettiin sitten vielä kahdeksan aikaan kentälle käymään. Muutaman kerran olen sinne yrittänyt aiemminkin, mutta sattunut aina samaan aikaan kun siellä on ollut väkeä vapaana juoksevien koiriensa kanssa, niin olen sitten kääntynyt kannoillani ja palannut kotiin. Nyt oli tyhjää. Tein ensin pari nosekätköä kopin taakse, tarkoituksena testata missä mennään. Toisella kätköllä oli namit ja toisella ei. Mentiin sitten vähän kävelylle viereiseen metsään. Autolle tullessa kävi Peikko sitten syömässä namit sieltä piilolta, kun en ollenkaan ajatellut, että sitä mitenkään kiinnostaisi. No, kiinnosti. Ei kun uutta namia ja Lysti kokeilemaan. Se on siis kotona haistellut eukaa muutamia kertoja sisällä purkista ja pihalla näillä namikätköillä. Mutta koska herra turhautuu varsin nopeasti, en oikein ole päässyt puusta pitkään. Mielellään se etsii kyllä, mutta tajuaako se mitään koko hommasta, ei havaintoa. Siksi tämä kokeilu.

Kirkolla 29.4. 

Hyvin se etsi nytkin, vaikka en mene takuuseen tiesikö se, mitä etsi, vaikka lähtöhaju olikin. Sen verran voimakkaasti reagoi kuitenkin myös namittomaan piiloon, että siitä palkkasin ja namipiilohan siis oli toki helppo. Lisää hajun vahvistamistreeniä tarvitaan, mikä ei tietty ollut mikään yllätys, kun niin vähän ollaan tehty. Tehtiin sitten vielä puomin alastuloa niin että puomin toinen pää oli pöydällä. Innoissaanhan tuo kiipeilee, eikä tämäkään juttu sitä mitenkään ihmetyttänyt. 

Peikko teki teki vielä ihan pienen pienen pätkät seuraamista ja sillä oli ihan hirveän kivaa ja se seurasikin varsin taitavasti. Koskaanhan se ei ole oikeastaan oppinut kunnolla seuraamaan, koska se on aina poistunut paikalta, kun on yrittänyt nostaa kriteeriä, mutta nyt tuntui ihan siltä kuin siellä siltikin jokin juoni olisi hallussa. Hyvä mieli. Toki seuraaminen oli mallia kymmenen askelta namit kädessä, mutta kuitenkin. Ei se ole siihenkään aina pystynyt.

Lauantaina (2.5.) käytiin koirien kanssa vanhoissa maastoilumaastoissa lenkillä. Oli tosi lämmin päivä. Lystille ostettiin punkkipanta, kun muutaman punkin olen siitä jo joutunut poistamaan ja sen virittelin sille kaulaan ennen lenkkeilyä. Peikollahan on Bravecto otettu suun kautta jo maaliskuussa, joten se on säästynyt punkeitta, mutta sitä en uskaltanut pennulle antaa, vaikka sitä olisi kotona ollutkin. 

Juuri kun palattiin lenkiltä takaisin autolle, näin moottoritien toisella puolella poniporukan vanhalta tallilta. Hetken mietin ja kun näytti, etteivät vielä kotiin päin kantanneet, ajelin niitä vastaan. Oli kiva nähdä. Mielellään näkisin useamminkin, mutta harmittavasti se on aika vaikeaa toteuttaa juuri nyt. 

Kamburilla oli tänään kevyempi päivä, koska edellinen lenkki oli kuitenkin melko rankka. Parempi on nuoren saada palautua kunnolla välillä. Sitäpaitsi sillä pysyy mielenkiinto paremmin kun saa välillä levätä tai tehdä fyysisesti helppoja juttuja. Tänään siis ohjasajettiin pieni noin kolmen kilometrin mittainen lenkki tallin lähimaastoissa. Loppu ilta meni laitumen aidan rakennuksessa autellessa. Hepat rallitti sillä aikaa pikkulaitumen puolella aika hurjaa vauhtia. Voi kuinka se tekee hyvää ihan heille jokaiselle, eikä vähiten sille korvien välille.

Sunnuntaina (3.5.) oli vaihteeksi ratsuilu päivä. Käytiin ponin kanssa noin kuuden kilometrin mittainen lenkki teitä myöten. Käytiin joen toisella puolella ja mentiin vanhan sillan kautta. Kärryillähän ollaan siitä menty muutamia kertoja kyllä, eikä se ponista ole mitenkään jännittävää, vaikka silta on korkea ja kapea ja vähän huono muutenkin. Kuskia hirvittää joka kerta. Uskalsin silti ylittää sillan mennen tullen ihan selässä istuen. Tavattiin koiran ulkoiluttaja, joka kovasti ihmetteli, että eikös issikat ole yleensä pienempiä. No, onhan ne. Korppu nyt vaan sattuu olemaan vähän isompi. Omalla mittauksella 147 cm. Vertailuna meidän Ljúfur, joka oli vain 132 senttinen. Eikä ollut muuten ensimmäinen kerta, kun herättää ihmetystä.

Tätä näkyä on yhä niin hullua katsoa. Siis kun se on niin kapea, ei muuten.

Ponin palattua kavereiden luokse, lähdettiin koirien kanssa lenkille. Tallin lähellä joella, ihan melkein vieressä, on Suomen ainoat vielä toiminnassa olevat käsikäyttöiset sulut, Strukan sulut. En ole koskaan mennyt siitä yli, kun hevosen kanssa ei mahdu. Toisella puolella kyllä lenkkeillään, mutta sinne on kiertotietä neljän kilometrin matka. Nyt mentiin koirien kanssa yli toiselle puolelle ja tehtiin siellä pieni maaston tutkimuslenkki. Hakkuuta enemmäkseen, ei kivoja polkuja. Harmi, kun kaikki metsäpolut on pilattu.

Lenkin jälkeen odoteltiin vielä tallikaverin kanssa tovi, kun ei malttanut kotiinkaan lähteä. Viimein koitti hetki, kun portti isolle laitumelle avattiin. Hetki meni, ennen kuin tajusivat metsäsaarekkeelta jatkaa matkaa. Viimein Korppu älysi ensin ja muut seurasivat perässä. Mitään kovin suuria kevätjuhlaliikkeitä ei nähty. Se oli enemmänkin pää ruohoon ja sillä selvä. Muutaman kuvan kuitenkin onnistuin nappaamaan, juuri niistä harvoista liikkeistä.

Illalla käytiin vielä koirien kanssa pieni lenkki tässä lähimaastoissa. Niin kaunis ilma, vaikkei mitenkään kovin lämmin. Tehtiin Lystin kanssa myös nosea kotosalla. Purkkitreeniä ollaan tehty aiemminkin, mutta nyt ei taas keskittyminen oikein riittänyt, joten muutama reaktio yhdellä purkilla ja lopetettiin ajoissa. Muutenkin tuntuu, ettei LysLys näe hommassa mitään järkeä. Se etsii kyllä, jos on ihan piilot pihalla ja niissä namit, mutta purkkitreeni ei vaan kiinnosta kuin sen kerran tai kaksi. Kuten kyllä moni muukin asia. Mutta minä opin kyllä, miten tuon kanssa tehdään. Pääasia nyt kuitenkin on, että se haluaa tehdä ja siitä sitten edetään, miten edetään. Aika sen näyttää.

1.5.

Maanantaina (4.5.) sovellettiin taas ja treenattiin nosea pihalla. Tällä kertaa Lysti sai etsiä purkkia, kun se (etsiminen) nyt tuntuu kiinnostavan enemmän. Tehtiin siis niin, että oli yksi purkki jossa haju ja sitä sitten piilottelin pentu kainalossa ja lähetin kauempaa etsimään.  Tarkkana sai olla, että sai palkattua osumista. Se siis etsi innoissaan, mutta koska siellä on ne namit aina olleet, niin niitä etsi varmaan nytkin. Ajatus minulla siis tässä se, että kun palkkaan aina kun nenässä on oikea haju (tai ainakin luulen sen olevan, varmaahan en voi mennä vannomaan), se alkaisi ymmärtää, mitä tässä etsitään. Kun se purkkitreeni päättyy aina itkupotkuraivariin, enkä pääse siitä eteenpäin. Näin tuntuisi minulle paremmalta.

Sisällä tehtiin perusasentoa. Ensin päätin tehdä tämänkin toisin, mutta koska Lysti on Lysti, niin tähän nyt on päädytty ja näillä mennään. Hyvin se on kyllä tämän tajunnut ihan muutamalla treenillä ja tarjosi sitä jopa lenkillä ihan oma-aloitteisesti.  Tänään siis lenkkeiltiin vaan koirien kanssa omalla kylällä, tallilla en käynyt ollenkaan.

Pikakelauksella kesää kohti

Pahasti nyt näyttää siltä, että maaliskuun loppu ja koko huhtikuu on kadonnut. Eli siis Paulus sovellus päätti, ettei enää pysty laskuttamaan, vaikka tähän asti on pystynyt ja on siis suljettu. Ja koska en enää tiedä mitä tehdä tai olla tekemättä, eikä kukaan vastaa viesteihini, en pääse päiväkirjaan ainakaan nyt, ehkä en ollenkaan koskaan. Ja koska blogin kirjoittaminen on aikapulan vuoksi jäljessä, jää kaikki tiedot siitä ajasta pois. Harmi. 

No, pentu on kotiutunut ja alkaa olla jopa ihan mukavan tai ainakin riittävän tottelevainen. Ongelmahan oli aluksi, ettei se antanut kiinni, eikä tullut pihalta sisälle. Saattoi olla vaikka kuinka kauan yksinään ulkona, koska ei nyt vaan kiinnostanut tulla sisälle. Varsinkin autoon menot oli hankalia, kun poistui paikalta heti kun tajusi, että autolla ollaan lähdössä. Ei sillä autossa ongelmia ollut, pois tuleminen oli ihan yhtä vaikeaa. No, nyt sen saa autoon hyvin ja pois tulee jo itse, eikä kiinnisaamisessakaan ongelmia ole enää ollut kun vaihdettiin palkka nameista leluun. Joo, ruoka ei niin kiinnosta, mutta lelut toimii aina.

Peikolla on ollut vaikeaa ja se karkaili ja on ollut täysin vahdittava, ettei katoa kun alkaa ahdistaa. Lysti on aika täpäkkä pakkaus ja on Peikon kimpussa terävine hampaineen kuin herhiläinen ja koska Peikko on kiltti, ei se osaa komentaa. Jos taas minä puutun, ahdistuu Peikko siitäkin. Tilanne on toki jo paljon parantunut ja ne jopa leikkii. Me tavattiin velipoikaakin tässä yhtenä viikonloppuna. Kovaa menivät. Kovin ovat erilaisia veljekset, vaikka on niissä samaakin. Lysti on tavannut myös muita kavereita ja kaikki on yhtä kivoja. Kovin reipas on hän ja tykkää kaikista koirista ja ihmisistä kovin.

Kavereita - Siiri, Molli, Luna, Lakki ja Edu.

Kovasti on Lysti myös kasvanut ja oppinutkin on yhtä ja toista. Rokotuksilla käytiin ja kylillä ollaan kuljeskeltu ja lemmikkieläinliikkeissä vierailtu. Koska korona ja kaikki on peruttu niin näillä nyt mennään. Se jaksaa jo ihan hyvin lenkeillä mukana ja on ollut nyt jo myös ponin kanssa lenkkeilemässä. Ensimmäinen kerta oli aika kaaoottinen, kun pentua kiinnosti poni ja ponia kiinnosti pentu ja kokoajan sai olla estämässä ja ohjeistamassa, mutta sen jälkeen on mennyt ihan hyvin. Vähän toki saa vielä olla varuillaan, ettei vahingossa jää jalkoihin, mutta melko rennosti saa jo kulkea kuitenkin. Tallilla se toki on myös vieraillut, sekä omalla että Pyölillä. Hevoset kovin kiinnostavat, paitsi valkoiset on kummallisia. Paimennustaipumuksia tuntuisi olevan. Mielenkiinnolla odotamme, jos vaikka joskus pääsisi kokeilemaan lampaille.

Ponikin on hyvin kotiutunut. Se on laihtunut ja reipastunut kovin. Aika kevyesti ollaan liikuttu nyt kun ei enää ole sellaista huolta sen painosta. On sillä lapaläskit ja ihraniskaakin vielä, mutta painoa on pudonnut nyt noin 50 kiloa ja vöitä on kiristetty neljällä reijällä. Hiukan on ollut huoltakin, kun myrskykelillä tein väärän ratkaisun, eikä se siis saanut loimea niskaansa ja meni sitten jumiin. Ja kun hammashuollon jälkeen alkoi kerätä nestettä, niin tarvittiin sitten jo ammattiapua. Hieroin sen ensin itse läpi kerran ja pahimmat paikat vielä pari kertaa uudelleen ja hölväsin arnikaa ihan urakalla ja helpottikin jo. Pyysin sitten kuitenkin kaverin hoitamaan, kun on opiskellut juuri O.T.E fascia käsittelyä ja tarvitsi harjoituskappaleita. Ja sieltähän löytyikin kaikkea mielenkiintoista ja hiukan jo saatiin lukkoja avattuakin. Poni on liikkunut sen jälkeen paljon paremmin. En ollut oikein huomioinut, että liikkuminen oli hidastunut ja esimerkiksi alamäet olivat olleet taas vaikeita. Samoin tuntui että arkoi etusiaan, mutta sekin oli vain jumitusta, kun nyt sekin on poissa.

Hevosilla alkoi laidunkausikin jo, kun lähilaitumen portit avattiin reilu viikko sitten. Ja voi kuinka ne nauttiikaan. Eihän siellä juuri syömistä ole, mutta onpahan ainakin puuhaa ja tilaa. Ihan normisti ne sieltä kuitenkin on jo hyvissä ajoin jonottamassa sisälle, vaikka ovatkin nyt jo myöhään ulkona. Töihin saa kyllä yleensä hakea peränurkasta ja takaisin syöksytään juoksujalkaa. Vaan se on vaan positiivista. Tiedänpähän ainakin että poni viihtyy. Eihän se juuri ole kavereiden luo juoksennellut viime aikoina. Nyt kun vielä tässä taas reipastutaan ja aletaan liikkua kunnolla, niin eiköhän siitä hyvä tule. Kunhan ei ihan hurjasti liho kunnon laitumella.

Uutta talliarkea ja Lysse Lystikäs

Tiistaina (10.3.) pidin ensimmäisen tallivapaan sitten uuteen talliin muuton. Reilu kaksi viikkoa lomailua, niin työpäivä tuntui taas rankalta, eikä olisi jaksanutkaan, vaikka olisikin tarvinut mennä. No, tämä oli etukäteen suunniteltu kyllä. Peikon kanssa vaan käytiin pienesti lenkillä iltasella ja nosetettiin omassa pihassa. Tehtiin samoin kuin sisällä viimeksi eli lähetin ensin läheltä ja siitä kasvatin matkaa. Kerran jopa siirsin kätkön paikan ja silti meni hyvin. Intoa ja iloa siis oli, vaikka viimeisellä palkkauksella meinasikin iskeä kooma. Mutta ei iskenyt, joten siitä ei olla.

Lenkillä 8.3.

Keskiviikona (11.3.) oli taas sadepäivä, kuten edellinenkin. Kävin töiden jälkeen hakemassa puruja Heinäpojilta ja uuden kivennäisen postista ja vein ne tallille. Samalla kävin vaan moikkaamassa ponia. 

Torstaina (12.3.) käytiin sitten heittämässä kuuden kilometrin mittainen kärrylenkki. Mennessä ylitettiin moottoritie ja tullessa alitettiin. Korpun maha oli yhä löysällä ja poni vaikutti hiukan vetämättömältä, mutta käveli kuitenkin ihan reippaasti. Tunti meni aikaa, kun käynnissä edettiin koko matka paria pientä hölkkäpätkää lukuun ottamatta. Peikko kävi vain pienen noin puolen tunnin lenkin talleilun jälkeen.

Perjantaina (13.3.) näytti ponin maha taas olevan ok. Käytiin talutuslenkillä Peikko mukana. Virtaa oli ponissa enemmän kuin viikkoon on ollut. Lauantainakin (14.3.) käytiin vain kimppalenkillä molempien poikien kanssa. Ja myös sunnuntaina (15.3.). Sunnuntaina tehtiin kyllä muutakin eli kentällä ensin vähän käynti-ravi siirtymiä liinassa ja venyttelyjä/pilatesta. Ihan vaan just sen verran, että oli kivaa. Lauantaina tapahtui muutakin jännää. Kävin nimittäin Helsingissä ajelulla. Kaveri laittoi viikolla viestiä, että siellä olisi mahdollisesti mudipentu vapaana ja niin sovittiin treffit kasvattajan kanssa tälle päivälle. Ja niinhän siinä sitten kävi, että pikku Lysti muuttaa meille ensi viikonloppuna. Jännää.

13.3.

Maanantaina (16.3.) en ollut tallilla. Peikon kanssa kuitenkin lenkkeiltiin apsin kulmilla. Olisinko sitten kumminkin tallilla käynyt, kun siellä suunnalla liikuin. Vaikea sanoa, kun Paulus ei kerro muuta kuin lenkkeilyn apsilta koiran kanssa ja blogipäivitykset on tuhannen myöhässä.

Tiistaina (17.3.) ainakin olin tallilla ja käytiin Skorpanin kanssa ajolenkillä. Merkintöjen mukaan on maha taas ollut löysällä ja poni hiukan laiska. Hölkkäilty silti. Illalla käytiin vielä Peikon kanssa Kotkassa asioilla ja samalla hallin metsässä lenkillä. Ajoin siis auton kääntöpaikalle KKS:n hallin tielle ja läksin siitä lenkkeilemään. Ihan kiva lenkkeillä erilaisissa maastoissa, vaikka nykyään omalla kylällä tulee lenkkeiltyä tosi vähän.

Keskiviikkona (18.3.) hoidin taas kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja lenkitin molemmat samalla. Peikko oli siis Korpun kanssa lenkillä tallin maastoissa. Torstaina (19.3.) lähdettiinkin sitten ponin kanssa ihan kunnon maastolenkille ensimmäistä kertaa täällä uudessa paikassa. Mentiin ensin tien päähän ja metsän poikki metsätielle ja laavulle päin. Tällä kertaa jatkettiin kallioilta vielä eteenpäin ja käytiin katsomassa yksi sivutienhaara, missä olen joskus vuosia vuosia sitten käynyt koiria uittamassa. Tiesin siis tien vievän rantaan. Rannassa ympäri ja takaisin päin. Hirveä kiire oli ponilla, koska uusia maisemia ja ravailtiinkin niin, ettei kuskilla enää meinannut kunto kestää ja poni oli ihan läpimärkä hiestä. Mutta hyvää teki kyllä, molemmille. Reilu tunti oltiin retkellä.

Peikko kävi sitten tallilta tullessa apsilta pienen lenkin, kun kello nyt oli sitten jo vaikka ja mitä hieman venähtäneen maastolenkin vuoksi.

Perjantaina (20.3.) käytiin Korpun kanssa 6 kilometrin mittainen kärrylenkki. Ihan reippaasti eteni poni, vaikkei ihan sitä vauhtia kuin edellisenä päivänä ratsain uusissa maastoissa. Lähinnä nyt käveltiin tällä kertaa muutenkin. 

Lauantaina (21.3.) olikin sitten taas jännä päivä, kun haettiin Lysti kotiin. Kympiksi sovittiin treffit kasvattajalle toisen pennunhakijan kanssa. Pentujahan oli siis vain kolme, kaksi urosta ja yksi narttu, kaikki merlejä. Ja koska narttu jäi äitinsä ja isänsä seuraksi, niin vain pojat joutuivat maailmalle. Hetki siinä vielä vierähti jutellessa ja papereita kirjoittaessa, mutta viimein saatiin pennut matkaan ja kotimatka alkoi. Samoin kuin Peikonkin kanssa, minulla oli kevythäkki etupenkillä missä pentu matkusti. Vähän se oli levoton, mutta ei kiljunut tai muutakaan ja matkusti siis varsin rauhallisesti nukkuen suurimmaksi osaksi.

Tässä hän on, hetki ennen lähtöä

Kotona ensin Peikko autosta ja sitten pentu. Peikkoa ei paljoakaan jaksanut kiinnostaa, joten pentu sylistä maahan ja metsään. Siellä se töpsötti Peikon perässä tohkeissaan ja meinasi mennä nurin alvariinsa, kun ei ole tottunut liikkumaan niin epätasaisella alustalla. Oltiin kotona jo puolilta päivin, joten aikaa oli tutustua ja ulkoilla ja syödä ja touhuta ennen iltaa. Kovin reippaasti käyttäytyi Lysti ja oli heti kuin kotonaan. Alettiin jo ehdollistaa naksullekin, kun ruoka tuntui maistuvan niin hyvin. Illalla laitoin sängyn viereen pedin sille, muttei se siinä halunnut nukkua, vaan mennä töpsötti olohuoneeseen ja nukkui siellä koko yön. Aika hyväpäinen pentu on hän kyllä.

Sunnuntaina (22.3.) noustiin seitsemän aikaan ylös ja siitä sitten pihalle ja päivän puuhiin. Päivä meni aika samoissa merkeissä kun edellinenkin. Pennun vauhti senkun kiihtyy vaan. Äkillisiin ääniin se reagoi. Ei pelokkaasti vaan ihan vaan taitaa olla reaktiivinen ja tottumattomuuttaan sitten reagoi. Häntä pystyssä menee joka paikkaan, eikä tunnu kauheasti mitään jännittävän. Kovin samanoloiselta vaikuttaa kuin Diiva pentuna. Mielenkiinnolla odotan mitä siitä tulee. Tallillakin käytiin ja vaikka vähän olikin jännää, niin kovin reippaasti ja uteliaasti silti tutustui kaikkeen. Ihmisiä moikkaa avoimesti ja iloisesti häntä heiluen. Hetken hengailun jälkeen joutui taas autoon ja lähdettiin Peikon ja Korpun kanssa kiertämään pieni lenkki. 

Kuva-albumiin pääset klikkaamalla kuvaa

Maanantai (23.3.) koitti ihan liian aikaisin ja oli pakko jättää pentu yksin kotiin. Makuuhuoneeseen peti, leluja ja pikku purtavaa, pissapapereita unohtamatta ja portti oveen. Aamulla ulkoilua ja lähtiessä pentu portin taakse. Hiukan se huusi, mutta rauhoittui jo ennen kuin olin autolla. Kotiin läksin töistä jo normaalia aiemmin. Hyvin oli mennyt päivä. Ei aineellisia vahinkoja. Illalla käytiin tallilla ja Lysti pääsi taas hengaamaan siellä hetkeksi. Kotimatkalla ajettiin Siltakylän kautta ja käytiin pienellä lenkillä pyörätiellä ja tavattiin entinen tallikaveri siinä samalla sattumalta. Hirveän reippaasti kyllä suhtautuu pentu kaikkeen. Isommat autot vähän jännittää, mutta mutta pienemmät taas ei yhtään. Koirien haukkuminen aiheuttaa vielä pakoreaktion, mikä taas on pennuille normaalia. Menee kyllä ohi.

Korpun kanssa käytiin pieni ajolenkki, noin puolisen tuntia. Siistin myös vähän kavioita ja mittasin sen painon, joka oli pudonnut ihan mukavasti. Mikä toki oli silmämääräisesti jo havaittavissa, plus että sila- ja satulavyötä on saanut vetää pari reikää tiukemmalle. Lähtöpaino ennen muuttoa oli noin 520 kg, nyt tulokseksi tuli 498 kg. Ei huono. Ei huono ollenkaan. Kaiken lisäksi mitään erityistä ei ole tarvinut tehdä. Ihan vaan heinän laatu on riittänyt. Hyvä mieli, niin hyvä mieli.