Pääsinpäs :)

Nimittäin pitkästä aikaa hakumetsään. Olikin jo ikävä. Pari viikkoa reilusti olikin taukoa, kun aikataulut vaan ei sopineet mitenkään. Aina olin ehtinyt sopia jo muuta tai jouduinkin yllättäen viikonlopputöihin. 

Lauantaina olin henkilöryhmässä tämän syksyn viimeisissä hakukisoissa. Tuloksia tuli hävyttömän vähän, mutta joitain kuitenkin. Ei huonosti, sillä kahta uutta haun käyttövaliotakin saimme juhlia. Kiva päivä. sunnuntaina sitten hakutreenit vihdoinkin.

Jos olin minä innoissani niin niin oli Noahkin. Sillä oikein hampaat löi loukkua, kun otin sen autosta. Äänenavaus-ilmaisu meni ihan hyvin, mutta palkkauksessa meinasi mopo lähteä käsistä. Harvoin nimittäin pallo saa sellaista käsittelyä kuin nyt. Leuat kävi kuin singerillä, eikä irrottaminen meinannut onnistua mitenkään. Maalimiehille singottiin sellasta kyytiä, että heikompia hirvitti. Kallioinen maasto kun oli sateen jäljiltä kohtuullisen liukas. Mutta vaikka näytti siltä, että virtaa on enemmän kuin järkeä, homma toimi erinomaisesti.

Neljä maalimiestä, jotka ääniavun jälkeen siirtyivät 10-15 metriä keskilinjan suuntaisesti eteenpäin. Koiraskoiralla kun ei ole juurikaan käsitystä kunnon oikeanlaisista pistoista, kun kaikki energia on mennyt vain ilmaisun kasaamiseen. Kolme ensimmäistä ihan oikeaoppisesti ensin suoraan "ääntä kohti", mistä kanttaus eteenpäin ja löytö. Muutama haukku ja palkka. Viimeisellä ajautui hiukka vinoon jo mennessä, kun kompuroi risukossa melkein turvalleen, ja sitten oli sahannut edestakaisin, kuten sillä on tapana. Maalimieskäytös oli kuitenkin moitteetonta jokaisella, joten ei voi olla kuin tyytyväinen.

Tää tappaa nyt tän puun tai ainakin tän oksan tässä

Pihattoelämää

Niin ne "muutti" meidänkin ponit pihattoon. Vaikka eihän ne mihinkään muuttaneet. Ihan on samoissa tiloissa kuin aina ennenkin, ainoastaan nyt niillä on vapaa kulku ulos ja sisään omalla aikataululla, eikä ihmisen keinotekoisella aikataululla. Sekä poneilla että minulla on ollut opettelemista.

Ensin siis laajennettiin tarhaa ja ponit opettelivat parisen viikkoa kulkemaan sisälle toista kautta. Limpulle se oli vaikeaa, eikä se osannut omatoimisesti vieläkään liikkua, kun viimein pari viikkoa sitten tein projektin loppuun. Jatkoin tarhan aitaa tallin ovelle asti pihan poikki ja poistin tallista kaiken ylimääräisen eli varustelaatikot ja riimunaulakko sai muuttaa muualle. Karsinan ovet tuettiin auki, samoin tallin ovet. Oven eteen virittelin verhot vanhoista matoista.

Siinä se nyt on. Ei niin hieno, mutta toimii.

Kun sitten avasin kulun pihalle, oli Limppu jo vieressä ihmettelemässä puuhiani ja kipittikin vauhdilla pihalle heti kun se oli mahdollista. Se oikein riehaantui heittämään pukin tynkää, kun luuli raukka olevansa vapaana ja valloillaan. Naama venähti kun huomasi aidan ja alkoi rauhassa nuuskutella maata etsien jotain purtavaa. Varovasti myös Ljúfur tuli perässä. Sitten harjoteltiin sisälle menoa. Raotin verhoa ja Limppu sujahti sujuvasti sisälle. Ljúfur kurkisti varovasti verhon raosta, pörrrr pelottaa. Ei täällä ennen ole tältä näyttänyt. Ei ole minun koti, eikä suostunut menemään sisälle. Limppukin tuli ulos ja aika nopeasti molemmat menettivät mielenkiintonsa uusiin tiloihin ja poistuivat vanhan ison tarhan puolelle.

Illalla vein molemmat sisälle, kun ajattelin että olisi niille tutumpaa ja sillä tavalla ehkä oppisivat. Ljúfurin jouduin viemään väkisin eli kaulanaru kaulaan ja tulihan se perässäni omaan karsinaansa. Kyllähän sitä pelotti, mutta söi kumminkin kun sai kupin eteensä ja alkoi rouskuttaa heinääkin. Sinne jäivät. Aamulla oli talli tyhjä ja jäljet paljastivat Limpun olleen lähes koko yön sisällä, mutta Ljúfurin paikka oli lähes koskematon. Se siis oli paennut pihalle heti tilaisuutensa tullessa.

Pikku hiljaa tässä ollaan tutustuttu uusiin rutiineihin ja kaikki alkaa sujua. Pari päivää meni, kun ensimmäisen kerran oli Ljúfur sisällä, kun tulin töistä. Limppu päivysti oven ulkopuolella. Tuli hyvä mieli. Kyllä ne osaa. Suurimmaksi osaksi ne olivat kuitenkin ulkona. Monta päivää meni, etteivät käyneetkään sisällä. Huolestutti. Jos ne ei vaan osaa mennä sinne ja siksi ovat ulkona, eikä siksi että haluavat olla. Molemmat kuitenkin näyttivät makaavan ihan rennosti ulkonakin eli kai niillä ihan hyvin meni. Ja kyllähän ne vaikuttivatkin tyytyväisiltä.

Nyt kun on ollut sateista ja taas lämmintä, eli myös ötököitä, ovatkin ravanneet ulos ja sisään ihan urakalla. Tänäkin aamuna löytyivät molemmat Limpun karsinasta, Limppu makuulta ja Ljúfur vierestä seisaallaan torkkumasta. Työnsin yrtit molemmille turvan eteen ja poistuin kun olivat syöneet. Sinne ne jäi tyytyväisinä jatkamaan lepohetkeään.

Märässä maassa maannut likainen ja paksu poni syömäpuuhissa

Ensimmäisen kerran kun otin Limpun pois tarhasta lähteäkseni lenkille, hieman hirvitti jotta kuinka tässä käy. Molemmat kun ovat kumminkin tottuneet siihen, että pihalta lähdetään kylille ja jos molemmat ovat pihalla, myös molemmat lähtevät. Ja kyllähän Ljúfur aikamoiset rodeot pistikin pystyyn, muttei sillä onneksi ollut aikomustakaan tulla aidasta. Takaisin tullessani se oli jo rauhallisesti syömässä lähes kauimmaisessa nurkassa. Ja kun sitten vaihdoin ponia, Limppua ei edes kiinnostanut mihin me oltiin menossa.

Omatkin rutiinit on muuttuneet. Pojat ovat vapaalla heinällä. Tarhassa on viisi heinäverkkoa ja tallissa vielä molempien karsinassa olevat verkot. Eli ruokintapisteitä on. Tallissa on myös molempien vesikupit ainakin toistaiseksi vielä käytössä, samoin tarhassa ollut vesiastia on kuten ennenkin. Lataan heiniä jossain vaiheessa iltasella verkkoihin lisää reilusti, niin että varmasti aamulla on tarpeeksi työpäivän ajaksi, eikä tarvitse aamulla suorittaa uutta latausta. Aaamulla kiikutan vaan yrtit poneille ja tarkistan samalla että kaikki on kunnossa. Lisään vettä. Töistä tullessa vilkaisen pikaisesti, että molemmat ovat tallessa ja vettä ja heinää on vielä. Myöhemmin puhdistan piha-alueen ja tallin tarvittaessa kasoista ja lisään vedet ja heinät talliin, jos tarvii. Samalla lataan heinät tai vasta illalla samalla kun käyn tsekkaamassa ponit ja antamassa iltayrtit. Nämä siis toistuvat rutiinit. Muut hommat vähän tilanteen mukaan. Toistaiseksi tuntuu hyvältä ja olen tyytyväinen ratkaisuuni.

Aktiivista harrastamista

Viimeisen viikon aikana on tullut treenailtua aika reilusti, vuodenajan huomioon ottaen hämmästyttävän paljon. Ja nyt tarkoitan siis ihan oikeita treenejä ihan oikeassa treeniryhmässä tai kentällä, eikä mitään pihatottiksia tai muuta mukavaa ajanvietettä. Niitä ei nimittäin lasketa. Ne kuuluu jokapäiväiseen elämään.

Treeniputki alkoi oikeastaan jo edellisen viikon perjantaista, kun päästiin vihdoin viimein taas aksaamaan. Ensimmäinen kerta hallilla ja reilu tauko sai aikaan hieman höyryn kertymistä koiraskoiran pääkoppaan ja kaveri kävi kohtuullisen kuumana. Ihan liian kuumana, varsinkin kun kartturilla oli kinttu kovin kipeä ja juokseminen mahdotonta. Halusin kuitenkin, että Noah pääsee tekemään, enkä siksi jättänyt treenejä väliin. Aika sähläämistähän tuo oli, mutta saatiinpahan edes jotain tehdyksi. Pätkissä oli mentävä, kun en todellakaan pystynyt juoksemaan. Palkkasin siis aina kun olisi pitänyt ehtiä uuteen paikkaan ohjaamaan, eikä siihen ollut mitään mahdollisuuksia juoksematta. Päästiin kumminkin koko rata läpi tälläkin konstilla ja Noahkin rauhottui lopuksi.

Tällaista juostiin viikko sitten

Treeniputki myös päättyi aksaan viime perjantaina. Noah oli paremmassa mielentilassa, tosin keskityin itse olemaan rauhallinen ja tehtiin tottista ennen omaa vuoroa. Oma jalkani on yhä kipeä, joten juoksemisesta ei vieläkään tullut mitään ja pätkissä taas mentiin, se mitä pystyttiin. Koira oli varsin pätevä. Minua vaan harmittaa niin maan vietävästi kun ei pysty. Tai siis pystyy kyllä, mutta kipu on juostessa niin mieletön, etten halua kovin montaa kertaa sitä kokea, kun pystyn sen kerran välttämään. Niinpä sitten oli pakko jättää  viime sunnuntaiset sennenmestaruudetkin väliin ja keskittyä vain kannustamaan kehänlaidalla. Kiva päivä oli silti ja Noahkin pääsi vähän revittämään, kun käytiin pari kertaa verkkaesteillä ja lopuksi mölliradan jälkeen mölliradalla sinkoilemassa sinne sun tänne.

Aksojen välissä tehtiin Noksun kanssa PK-juttuja. Lauantaina käytiin Peippolassa ottamassa vähän tottista eli lähinnä telinenoutoja ja eteenmenoa. Ihan hyvä mieli jäi treenistä ja hypytkin sujui paremmin kuin pitkään aikaan. Eteenmenokin ehkä pikkuhiljaa alkaa hahmottua.

Jotkut sitten aina osaavat olla edukseen kuvissa... not!

Sunnuntaina olikin sitten hakuilun vuoro. Otettiin vaihteeksi vain ilmaisutreeniä pitenevällä matkalla ja ilmaisuilla. Ihan hyvin sujui ja intoa oli varsin reippaasti. Loppua kohti vain parani, kun turhautui lyhyistä palkkaleikeistä. Pari kertaa hieman törmäsi maalimieheen kun ei jarrut pitäneet ja kun maalimies sitten nousi ylös, oli Noksu ihan pihalla. Ei siis ollut itsekään huomannut osuneensa, eikä ymmärtänyt tehneensä virhettä. Seuraava ilmaisu olikin sitten hyvin epävarma. Täytyy vastaisuudessa yrittää olla puuttumatta vahinkokosketuksiin, jottei  vihdoin saavutettu hyvä käytös kärsisi epävarmuudesta. Kun vaan maalimiehet osaisi arpoa, koska on kyse vahingosta. Tai minä, vaikken pystykään kaukaa puuttumaan käytökseen. Ei ole helppoa, ei.

Keskiviikkona oltiin parin kaverin kanssa tottistelemassa Haminassa samalla kentällä missä tehtiin Noahin kanssa BH keväällä. Kuumana kävi koiraskoira, mutta toimi ihan hyvin. Keskityttiin lähinnä eteenmenoon ja muuten vaan pelailtiin pysäytyksiä ja luoksetuloja, jotka oli muuten erinomaiset. Tai no, erinomaiset siihen verrattuna, mitä ne on olleet. Ennen on jäänyt kauas ja himmannut vauhtiakin lopussa, nyt tuli täysiä ja vähän jopa törmäsi, mutta vaikka se ei olekaan toivottavaa niin ei haittaa minua. Parempi se noin on kuin himmaillen. Eteenkin juoksi ihan siististi ja kovaa. Ja taas oli kannattavaa, kuten yleensäkin, treenata vähän vieraammassa porukassa. Hyviä huomioita taas. Eteenmenoa olen esimerkiksi ketjuttanut ihan väärin päin. Tyhmä minä. No, kaikkea ei voi muistaa. Marulle on viimeksi eteenmeno ketjutettu ja siitä on hiukka aikaa, joten ehkä ihan sallittua hölmöillä.

Torstaina ajeltiin taas hakumetsään. Tällä kertaa otettiin kolme valmista maalimiestä. Ensimmäiselle menin, joten Noah sai haukkua aika pitkään. Toinen maalimies sai ohjeeksi palkata 10-15 haukun jälkeen. Itse siirryin keskilinjalla sillä aikaa eteenpäin ja huusin koiran luokse, kun kuulin kehut eli tiesin että palkka oli annettu. Ideana saada Noksu ymmärtämään, että minä voin olla jossain muuallakin kuin justiinsa tasan siinä paikassa, mistä herra on metsään syöksynyt. Eipä se sitä kerrasta opi, mutta jostainhan homma on aloitettava. Kolmas maalimies palkkasikin sitten jo nopsasti lähes aloituksesta. Hyvin käyttäytyi jokaisella maalimiehellä, mistä olen erityisen iloinen, ja toimi muutenkin juuri niin kuin kunnon hakukoiran kuuluukin.


Perjantaina oli sitten se aksa ja viikonloppu vierähti vallan ulkoillessa. Lauantaina koko päivä pihahommia eli poneista tuli viimein pihattoasukkeja, josta myöhemmin lisää. Kaikki kun ei aina mene kuten kuvittelee. Eilen menikin koko päivä Noahin kanssa Kouvolassa agikisoissa, joiden yhteydessa sennenmestaruudetkin ratkottiin. Tänään on vaan lenkkeilty ja huomennakin varmaan vaan rentoudutaan. Kattellaan sitä treenaamista sitten loppuviikosta taas...

Pulmaa kerrakseen

Poneilla nimittäin, Limpulla eritoten. Limpusta on ihan järkyttävää, kun hänen ylhäisyytensä rutiineja on menty muuttamaan. Enää ei siis ollenkaan tulla sisälle samaa reittiä kuin ennen. Sen sijaan kuljeskellaan vapaasti sellaisissa paikoissa, missä ennen sai liikkua vain kytkettynä. Ei voi pieni poni ymmärtää moista kohtelua. Ja Ljúfurkin vain menee "sinne minne ei saa mennä", eikä välitä Limpun säännöistä tuon taivaallista. Ikävä kaveri. Limppu ei kyllä ainakaan liiku yksin ilman talutusta yhtään mihinkään. Ei vaikka sitten jäisi ilman heiniä. Piste. Niih!

En tule, älä kuvittelekaan.

En kyllä olisi uskonut, miten vaikeaa on ponien ollut tottua uuteen tarhajärjestelyyn. Siellä ne on "vanhan tarhan" puolella aikaansa viettäneet. Aamulla kun olen vienyt ulos, on Limppu juurtunut jo portille. Siitä se on ollut tönittävä kauemmas, että Ljúfurkin mahtuu sisäpuolelle. Siihen se sitten on jäänyt seisoskelemaan, eikä Ljúfur arvaa lähteä ohittamaan. Jossain vaiheessa ovat kumminkin siirtyneet ison tarhan puolelle, kun sieltä olen ne löytänyt töistä tullessani. Torstaina oli ensimmäinen aamu, kun lähtivät suorinta tietä siirtymään syömäpuuhiin vanhalle puolelle. Hieman varovaisesti, mutta kumminkin.

Tässä tää menee..

Illat ne vasta vaikeita ovatkin olleet. Ljúfur, joka on silloin tällöin muutenkin kuljeskellut "uudella puolella", tulisi kyllä kun huutelen, muttei arvaa kun Limppukaan ei liiku. Tai liikkuuhan se tiettyyn pisteeseen asti. Kun huudan, kipittävät molemmat peräkanaa kuten ennenkin, samaan paikkaan kuin ennenkin eli vanhalle portille. Sieltä ei sitten hievahdetakaan, vaikka sieltä on siis vapaa kulku lähes tallin ovelle asti hieman kiertäen. Vaikka menisin metrin päähän heiluttelemaan porkkanaa, Limppu ei hievahdakaan. Tästä ennenkään ole ilman riimua kuljettu. Etutukasta joutuu vähän avittamaan ja sitten jo "portista" selviydyttyään kipittää ihan itse perässä melkein uudelle portille asti. Siellä on sitten toinen jumituskohta muutama metri ennen porttia. Huoh! No, ehkä se oppii. Toivottavasti, nimittäin operaatio talliasukeista pihattoponeiksi etenee hitaasti mutta varmasti.

Kai tässä on pakko jos jotain aikoo saada vatsansa täytteeksi.

Eilen treenattiin liikkumista tarhassa ja kai siitä jotain apua oli, kun illemmalla molemmat kuljeskeli muutaman kerran vapaaehtoisesti uudella puolella. Menin siis lisäämään heiniä verkkoihin, mutta jäinkin uudelle puolelle istuskelemaan paalin päälle ja odottamaan. Ljúfur tuli aika nopeasti ihmettelemään, että mitä ihmettä se akka oikein puuhaa, ja löysi maahan levitetyt heinät. Minulla oli taskussa myös porkkanaa ja palkitsin reippaan ponin hyvin liioitellusti myös porkkanalla. Limppua otti päästä. Hän ei saa mitään ja hän on täällä portin takana yksin ja kaikki ovat ilkeitä Limpulle. Niinpä... Odotin. Odotin. Ei hievahdustakaan. Annoin periksi ja kävin vähän auttamassa. Ja tulihan se sieltä ja löysi heinät ja jäi tyytyväisenä rouskuttamaan.

Hei, mitä sä siinä istut?

Toistin saman vielä, kun sain ensin Limpun vanhalle puolelle takaisin ja olin jakanut osan heinistä, ja yhtä vaikeaa se oli Limpulle silloinkin. Vaan kai se mietti tilannetta ja jotain älysikin, kun myöhemmin tuli yksin uudelle portille kyttäämään ja muutenkin liikuskeli koko tarhan alueella. Ehkä tämä tästä vielä...

Synttäreitä ja sankareita

Diiva, Maru ja Noah ♥

Diivalla on tänään synttärit. Rouva täyttää jo 11 vuotta, vaikkei aina uskoisi. Vauhtia piisaa vieläkin, vaikka turkin harmaus lisääntyy kovaa kyytiä.

Noah täytti 4 vuotta tiistaina 1.10. Eikä se niin kovin aikuinen ole vieläkään, vaikka miehen ikään jo on päässytkin.

Maire Koiranen täyttää toivottavasti 15 vuotta 8.11. Tällä hetkellä vahvasti näyttää siltä, että synttäreitä tullaan viettämään.

Kiirettä on pidellyt

Niin kiirettä, ettei paljoa ole ehtinyt päivityksiä edes ajatella. Nyt tilanne alkaa rauhoittua, kun töissä ollaan palattu normaaliin päivärytmiin, joten vapaa-aikaakin on. Tai se mitään vapaa-aikaa ole. Sen verran on kaikennäköistä projektia tässä kotosalla meneillään.

Tänä viikonloppuna ollaan paranneltu ponipokien tarhaa. Niillähän on ollut aidattuna suurin osa tontista, noin puoli hehtaaria metsää. Tallin takana on ollut "pikkutarha", jota on käytetty silloin tällöin pieniä aikoja (enintään tunti) kerrallaan ihan vaihtelun vuoksi tai jos olen halunnut touhuta isossa tarhassa jotain rauhassa portti auki. Nyt sitten väsäsin kujan niiden väliin, sekä aitasin "pikkutarhan" uudelleen hieman paremmin.

Kujaa isomman tarhan portille...

...ja "pikkutarhaan" päin.

Ljúfur "pikkutarhan" puolella.

Hetki meni väliportin auettua, että arvasivat siitä läpi astella, kun sehän on ollut kiellettyä tähän asti, paitsi silloin kun on riimu päässä ja akka narun nokassa. Limppu seisoi ja tuijotti porttia korvat hörössä parin metrin päässä, eikä ollut varmaan uskoa silmiään, Ljúfur huomasi koko homman vasta kun Limppu oli jo kujassa. Mitään suuren suurta riemurynnistystä ei syntynyt, kuten joka kerta kun olen tarhaa laajentanut. Olivathan nämä tilat jo ennestään tutut. Joka kolkka piti kuitenkin tarkasti tutkia ja ihmetellä ensin, jonka jälkeen siirryttiin taas ison tarhan puolelle ja siellä ovat pysyneetkin. Että se siitä lisätilasta...

Ei me nyt ihan laakereilla olla levätty, vaikka vapaa-aikaa vähän on ollutkin. Ponit tosin ovat jääneet tosi vähälle, mutta Noah on sentään harrastanut. Ainakin pyöräilyä jos ei muuta. Yhtenä iltana käytiin ihmettelemässä rautakautista kalmistoa läheisen soramontun takana. Ihan en ole varma, missä se loppujen lopuksi oli vai oliko sitä ollenkaan, mutta olihan siellä jotakin kivikasoja siinä kohtaa, missä sen kartan mukaan piti olla.

Noah nautti juoksentelusta sillä aikaa, kun minä ihmettelin maastoa. Sitä ei vähääkään kiinnostaneet mitkään ihme kivikasat, paitsi tietysti ihan kiipeilymielessä.

Kiva laavukin siellä oli kalliolla, missä piti käydä vähän kuvailemassa, mutta eihän tuosta kierroksilla käyvästä koiraskoirasta mitään viisaita kuvia saa. Mutta laavu oli kiva.

Kotimatkalla ihailtiin kauniin värisiä puita ja nautittiin ötököttömästä kelistä. Sen verran on viimeisen viikon aikana viileää ollut, että ihan vallan pipo ja hanskat oli pyörälenkillä tarpeen, mutta eipä ollut ainakaan ötököitä.

Eilen oltiin hakutreeneissä ja kahden haastavan ja vaikeankin treenin jälkeen, koiraskoira sai ilotella ihan huolella ja suoriutuikin tehtävästä hienosti. Mikä ettei, kun pallo lennähti heti kun aukasi suunsa ja maalimiehet oli vielä hihkaisseet ja paljastaneet näin olinpaikkansa etukäteen, joten etsintäänkään ei kauheasti tarvinut aivojansa käyttää. On se sitten pätevä.

Hakuraportti

Pientä tilannetiedoitusta siitä, missä mennään ja mitä kaikkea pitäisi vielä tehdä. Muistutukseksi itselleni lähinnä, mutta ehkä joku muukin on kiinnostunut. Tai sitten ei, joten yritän ripotella tilanteeseen kuulumattomia kuvia sinne tänne, jotta jokaiselle on edes jotain "luettavaa".

Missä siis mennään nyt? Noah etsii hyvin ja innoissaan. Paikallistaminen on ajoittain hiukka vaikeaa, varsinkin jos maalimies on kunnolla maastoutunut. Koiraskoiralla on paha tapa käyttää liikaa silmiään eli kun saa hajun alkaa etsiä katseellaan. Liian korkeat kierrokset vaikuttaa myös, kun ei sitten malta tarkentaa riittävästi. Työskentely muuten on ihan riittävän hyvää. Hiukan se työskentelee taaksepäin, eikä pistotkaan ihan ole täydellisiä laatikoita. Lähinnä se juoksee reikä päässä takarajalle ja alkaa sitten etsiä sinkoilemalla sinne tänne. Vähän liioiteltu kuvaus ehkä, mutta sinne päin. Maalimieskäytös on ihan ok ja paranee kokoajan, kun vaan joka kerta puututaan kosketuksiin poistamalla maalimies. Pahin mitä se on aikoihin tehnyt on pieni lipaisu, jonka jälkeen korjaa hienosti itse.

Radalle mennessä otetaan aina 1-3 ilmaisua tyylillä, koira istumaan ja akka metsään, siis minä ihan itse. Käsky ja Noah syöksyy ilmaisemaan. Palkkaus koiran yli lentävällä pallolla. Joskus saa rämpättää pallon kanssa ja purkaa kierroksia, yleensä vaan revitään ja Noah siirtyy "tutti" suussa radan suuntaan. Irrotus ennen radalle menoa rauhallisesti eli käsky "kiitos" ja kun irrottaa (välillä todella tiukassa tämä), käsky "maahan" ja rauhallinen kehuminen. Ohjaaja yrittää pysytellä rauhallisena ja keskittyy vaan yhteen asiaan kerrallaan ja yrittää olla 100% läsnä ja hetkessä. Silloin sujuu ja koiraskoirakin keskittyy.

Ylimääräisenä huomiona. Olin piirinmestaruuskokeessa maalimiehenä. Noah pääsi tallaamaan aluetta. Hiukka epäilin onko se ollenkaan hyvä idea, kun se on niin mahdoton vieraiden ihmisten kanssa. Tällä kertaa tyyppi kuitenkin yllätti. Se moikkasi omalla tavallaan riehakkaasti, kun päästin sen ulos autosta ja hiukkasen hössötti kun käveltiin radalle. Sen jälkeen käyttäytyi mallikkaasti eli unohti ihmiset ja keskittyi muihin puuhiin, kuten juoksemiseen. Iski epäilys, jos sen ylitsevuotava ystävällisyys onkin jonkin sortin epävarmuutta? Tätä olen miettinyt ennenkin, enkä osaa silti vieläkään sanoa. Ehkä se selviää minulle joskus...

Mitä nyt sitten on tehty? Aloitetaan edellisen viikon treeneistä. Noah etsi kuusi valmiina metsässä olevaa maalimiestä. Oikea etukulma piilo auki, suorapalkka. Hiukka oli hämmentynyt koiraskoira, kun pallo lensikin jo ennen kun herra edes ehti harkita tekevänsä mitään. Suorapalkkoja on otettu viimeksi viime syksynä yhden kerran. Hetken mietti, ennen kuin syöksyi perään. Vasen etukulma, ilmaisu loppuun asti. Todella hyvä ja intensiivinen ilmaisu ja käytöskin esimerkillistä. Palkkaus, kun olin ollut hetken paikalla, mutta passiivisena. Oikealla keskellä suorapalkka. Vasemmalla keskellä samoin. Vauhtia näytti olevan runsain mitoin, mutta järkikin pysyi silti päässä. Oikea takakulma umpipiilo, ilmaisu. Hiukka haukku pätkii umpparilla, muttei mitenkään pahasti. Vaatii treeniä vielä, mutta riittävä se on noinkin. Minä en vaan ihan ole tyytyväinen. Kipitin paikalle, kehuin ja otin koiran hallintaan, mikä meillä tarkoittaa käskyä maahan. Avasin piilon ja maalimies kömpi ulos ja heitti pallon. Noah on ollut hiukka röyhkeä piilolta palkattaessa ja tätä nyt yritetään saada hallintaan. Tuo kun ei todellakaan missään tilanteessa saa mennä iholle. Vasempaan takakulmaan vielä suorapalkka ja treeni oli siinä. Ja hyvä treeni olikin. Molemmille jäi hyvä mieli.

Suorapalkkauksesta olen kuullut jos jonkinmoista mielipidettä, varsinkin tuontyyppisen röyhkeästi käyttäytyvän koiran kohdalla. Noahille se kuitenkin sopii. Ei jatkuvasti käytettynä, mutta silloin tällöin ekstra-bonuksena. Se ei ala kuitenkaan kaivella palkkoja, jos ei sitä heti tulekaan, vaan pätkähtää maahan haukkumaan. Se myös pysyy kauempana, kun odottaa pallon heittoa. Ja suorapalkoillahan me aloitettiin palloon siirtyminen palkkauksessa ja mielentilan muuttaminen, silloin kun ongelma oli pahimmillaan. Niinpä se on sille vain paluuta perusasioihin.

Viime viikolla treenattiin lauantaina heti aamusta. Noah sai aamulla ruokaa normaalia vähemmän, mutta siis söi kumminkin. Ei sitä nälkäisenä voi metsään viedä, kun silloin heittää ihan överiksi koko homma. Tällä kertaa otettiin ihan perustreeni, ilman mitään kikkailuja. Ensin vasen etukulma, valmis maalimies pötköttämässä kuusen alla maastopuvussa. Vaikea oli paikallistaa ja hieman jännitti, josko Noah ihan vallan riemastuu, kun viimein löytää. Sitä se on nimittäin harrastanut. Mutta ei, ilmaisu oli varsin hieno. Siellä se makasi jalkopäässä haukkumassa, kun viimein raahauduin paikalle. Hieno poika. Oikea etukulma, valmis maalimies kiven takana kuusikossa istumassa. Palkkaus oli sovittu suoritettavaksi hieman ennen paikalle ehtimistäni. Tästäkin koiraskoira suoriutui hienosti, suorastaan täydellisesti. Kolmas maalimies vasemmalla, maastopukuinen siirtynyt etukulmasta. Ensimmäisellä lähetyksellä etsi taaksepäin, eikä siis löytänyt. Annoin yrittää jonkin aikaa, josko vaikka olisi älynnyt paikata, mutta ei. Jouduin kutsumaan pois ja uusi yritys. Sitten menikin jo oikeaan suuntaan ja löysikin nopeasti. Ilmaisu oli taas hieno, eikä kosketuksia tullut. Palkka lensi jo noin kymmenestä haukusta. Hirvittävän hyvä mieli jäi tästäkin treenistä.

Eilen treenattiin taas. Ensimmäinen maalimies oli taas vasemmassa etukulmassa, kuusen alla selällään makuulla. Tämä oli sovittu palkattomaksi, niin että kun otan hallintaan, maalimies karkaa. Virtaa tuntui taas olevan ja kovaa lähti, mutta hyvin löysi. Ilmaisukin kuulosti hyvältä. Kun pääsin paikalle, Noah ilmaisi jalkopäässä ja jos olisin sen siihen käskenyt maahan, kuten tapani on, ei maalimies olisi päässyt poistumaan. Hetken mietinnän jälkeen, päätin kutsua sivulle. Hämmästys oli suuri, kun se totteli hyvinkin vauhdikkaasti. Yllättyi varmaan niin suuresti tilanteeseen mielestään sopimatonta käskyä. Käskin maahan ja maalimies poistui paikalta. Ei se perään hirveästi hinkunut, vaan nätisti tuli mukanani. Lähetys oikeaan etukulmaan, jonne oli sovittu suorapalkka. Noah ampaisi liikkeelle, jos mahdollista, vieläkin vauhdikkaammin kuin ensimmäiselle maalimiehelle. Hetken päästä kuului kehut ja koira tuli onnellisena pallon kanssa keskilinjalle, missä leikittiin hetki. Lähetys vasemmalle tyhjälle pistolle. Tapansa mukaan työskenteli taaksepäin, mutta en halunnut kutsua takaisinkaan ihan heti. Kun sitten kutsuin, tuli se etukulmasta, missä oli varmaan käynyt tarkistamassa, jos vaikka palkka olisi jäänyt sinne. Uusi lähetys ja kehut kun lähti oikeaan suuntaan ja teki hyvän piston. Kutsu ja lähetys vauhdista vasemmalle puolelle, missä oli maalimies umpipiilossa. Ilmaisu pätki aika tavalla ja koira oli selvästi epävarma. Se oli ollut levoton ja kun tulin lähelle, hyppäsi luokse, mitä ennen olin nähnyt sen haistelevan maata ja läheistä puuta. Jatkoi kuitenkin ilmaisua uudesta käskystä ja päästiin palkkaamaan. Harmitti, mutta ymmärsin käytöksen kyllä. Noah on niin kovin kiltti ja ensimmäisellä tehty ronski haltuunotto varmasti vaikutti, varsinkin kun sen maalimieskäytökseen on puututtu erilaisin toimenpitein eli myös käskyttämällä. En oikeastaan ollut edes yllättynyt.

Huomenna olisi taas treenit, mikä sopii tällä kertaa vallan mainiosti suunnitelmiin. Ajatus oli alunperinkin tehdä eteenpäin työskentelytreeniä ja samalla siitä saa hyvin tehtyä palauttavan ja ilmaisua vahvistavan treenin, kun maalimies palkkaa hyvistä haukuista, eikä odottele turhaan ohjaajaa paikalle.

Kyllä näilläkin taidoilla jo haku ykkösen suorittaisi kohtuullisin arvosanoin, mutta minä haluan ehkä kuitenkin vielä treenata muutamaa juttua ennen sitä. Kuten tuota työskentelyn suuntaa. Ja risteilyä. Ja haltuunottoa niin, ettei se aiheuta tilanteita. Vaikka sitä on kyllä yhdessä vaiheessa tehty paljonkin, viimeaikoina taas jäänyt. Ja piiloilmaisua. Ja nyt näyttäisi, että ilmaisun vahvistamista muutenkin. Paljon on jäänyt tekemättä, kun on joutunut tahkoamaan niin sen maalimieskäytöksen kanssa, ettei ole jäänyt energiaa enää muuhun. Sitäpaitsi, on vaikea treenata muuta, kun yksi perusjutuista on ihan retuperällä. Vaan nyt on hirveä into tehdä kaikkea muuta, kun käytös on kohtuullisessa kondiksessa. Kyllä me vielä kokeeseen päästään, kun eteenmenokin sujui tänään vallan mainiosti ensimmäistä kertaa ikinä.