Niin kiirettä, ettei paljoa ole ehtinyt päivityksiä edes ajatella. Nyt tilanne alkaa rauhoittua, kun töissä ollaan palattu normaaliin päivärytmiin, joten vapaa-aikaakin on. Tai se mitään vapaa-aikaa ole. Sen verran on kaikennäköistä projektia tässä kotosalla meneillään.
Tänä viikonloppuna ollaan paranneltu ponipokien tarhaa. Niillähän on ollut aidattuna suurin osa tontista, noin puoli hehtaaria metsää. Tallin takana on ollut "pikkutarha", jota on käytetty silloin tällöin pieniä aikoja (enintään tunti) kerrallaan ihan vaihtelun vuoksi tai jos olen halunnut touhuta isossa tarhassa jotain rauhassa portti auki. Nyt sitten väsäsin kujan niiden väliin, sekä aitasin "pikkutarhan" uudelleen hieman paremmin.
Hetki meni väliportin auettua, että arvasivat siitä läpi astella, kun sehän on ollut kiellettyä tähän asti, paitsi silloin kun on riimu päässä ja akka narun nokassa. Limppu seisoi ja tuijotti porttia korvat hörössä parin metrin päässä, eikä ollut varmaan uskoa silmiään, Ljúfur huomasi koko homman vasta kun Limppu oli jo kujassa. Mitään suuren suurta riemurynnistystä ei syntynyt, kuten joka kerta kun olen tarhaa laajentanut. Olivathan nämä tilat jo ennestään tutut. Joka kolkka piti kuitenkin tarkasti tutkia ja ihmetellä ensin, jonka jälkeen siirryttiin taas ison tarhan puolelle ja siellä ovat pysyneetkin. Että se siitä lisätilasta...
Ei me nyt ihan laakereilla olla levätty, vaikka vapaa-aikaa vähän on ollutkin. Ponit tosin ovat jääneet tosi vähälle, mutta Noah on sentään harrastanut. Ainakin pyöräilyä jos ei muuta. Yhtenä iltana käytiin ihmettelemässä rautakautista kalmistoa läheisen soramontun takana. Ihan en ole varma, missä se loppujen lopuksi oli vai oliko sitä ollenkaan, mutta olihan siellä jotakin kivikasoja siinä kohtaa, missä sen kartan mukaan piti olla.
Noah nautti juoksentelusta sillä aikaa, kun minä ihmettelin maastoa. Sitä ei vähääkään kiinnostaneet mitkään ihme kivikasat, paitsi tietysti ihan kiipeilymielessä.
Kiva laavukin siellä oli kalliolla, missä piti käydä vähän kuvailemassa, mutta eihän tuosta kierroksilla käyvästä koiraskoirasta mitään viisaita kuvia saa. Mutta laavu oli kiva.
Kotimatkalla ihailtiin kauniin värisiä puita ja nautittiin ötököttömästä kelistä. Sen verran on viimeisen viikon aikana viileää ollut, että ihan vallan pipo ja hanskat oli pyörälenkillä tarpeen, mutta eipä ollut ainakaan ötököitä.
Eilen oltiin hakutreeneissä ja kahden haastavan ja vaikeankin treenin jälkeen, koiraskoira sai ilotella ihan huolella ja suoriutuikin tehtävästä hienosti. Mikä ettei, kun pallo lennähti heti kun aukasi suunsa ja maalimiehet oli vielä hihkaisseet ja paljastaneet näin olinpaikkansa etukäteen, joten etsintäänkään ei kauheasti tarvinut aivojansa käyttää. On se sitten pätevä.
Tänä viikonloppuna ollaan paranneltu ponipokien tarhaa. Niillähän on ollut aidattuna suurin osa tontista, noin puoli hehtaaria metsää. Tallin takana on ollut "pikkutarha", jota on käytetty silloin tällöin pieniä aikoja (enintään tunti) kerrallaan ihan vaihtelun vuoksi tai jos olen halunnut touhuta isossa tarhassa jotain rauhassa portti auki. Nyt sitten väsäsin kujan niiden väliin, sekä aitasin "pikkutarhan" uudelleen hieman paremmin.
 |
| Kujaa isomman tarhan portille... |
 |
| ...ja "pikkutarhaan" päin. |
 |
| Ljúfur "pikkutarhan" puolella. |
Hetki meni väliportin auettua, että arvasivat siitä läpi astella, kun sehän on ollut kiellettyä tähän asti, paitsi silloin kun on riimu päässä ja akka narun nokassa. Limppu seisoi ja tuijotti porttia korvat hörössä parin metrin päässä, eikä ollut varmaan uskoa silmiään, Ljúfur huomasi koko homman vasta kun Limppu oli jo kujassa. Mitään suuren suurta riemurynnistystä ei syntynyt, kuten joka kerta kun olen tarhaa laajentanut. Olivathan nämä tilat jo ennestään tutut. Joka kolkka piti kuitenkin tarkasti tutkia ja ihmetellä ensin, jonka jälkeen siirryttiin taas ison tarhan puolelle ja siellä ovat pysyneetkin. Että se siitä lisätilasta...
Ei me nyt ihan laakereilla olla levätty, vaikka vapaa-aikaa vähän on ollutkin. Ponit tosin ovat jääneet tosi vähälle, mutta Noah on sentään harrastanut. Ainakin pyöräilyä jos ei muuta. Yhtenä iltana käytiin ihmettelemässä rautakautista kalmistoa läheisen soramontun takana. Ihan en ole varma, missä se loppujen lopuksi oli vai oliko sitä ollenkaan, mutta olihan siellä jotakin kivikasoja siinä kohtaa, missä sen kartan mukaan piti olla.
Noah nautti juoksentelusta sillä aikaa, kun minä ihmettelin maastoa. Sitä ei vähääkään kiinnostaneet mitkään ihme kivikasat, paitsi tietysti ihan kiipeilymielessä.
Kiva laavukin siellä oli kalliolla, missä piti käydä vähän kuvailemassa, mutta eihän tuosta kierroksilla käyvästä koiraskoirasta mitään viisaita kuvia saa. Mutta laavu oli kiva.
Kotimatkalla ihailtiin kauniin värisiä puita ja nautittiin ötököttömästä kelistä. Sen verran on viimeisen viikon aikana viileää ollut, että ihan vallan pipo ja hanskat oli pyörälenkillä tarpeen, mutta eipä ollut ainakaan ötököitä.
Eilen oltiin hakutreeneissä ja kahden haastavan ja vaikeankin treenin jälkeen, koiraskoira sai ilotella ihan huolella ja suoriutuikin tehtävästä hienosti. Mikä ettei, kun pallo lennähti heti kun aukasi suunsa ja maalimiehet oli vielä hihkaisseet ja paljastaneet näin olinpaikkansa etukäteen, joten etsintäänkään ei kauheasti tarvinut aivojansa käyttää. On se sitten pätevä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti