Köhinää ja karkuutusta

Maanantaina (22.10.) oli jälleen ajopäivä. Aika kiirettä saa jo pitää, että töiden jälkeen ehtii valoisalla lenkin heittää. Varsinkin jos kotimatkalla on asioita hoidettavana. Paljoa ei pihatolla siivoilla tai tehdä muutakaan. Poni vaan matkaan ja menoksi. Niin siis nytkin. Pitkää lenkkiä me ei kyllä silti ehditty tehdä, kun olin aika myöhään vasta tallilla, mutta hölkkäiltiin sitten vastaavasti aika reilusti. Korppu köhähteli hiukan pihatolla ja pari kertaa alkumatkalla, mutta vaikutti muuten täysin normaalilta, joten jatkettiin suunnitelman mukaan. Kotimatkalla alkoi jo olla aika hämärää. Ja ihan kiva auringonlaskukin. Tallille päästyä olikin sitten jo melkein pimeää.

Tiistaina oli ponin vapaapäivä ja minun talliton päivä. Töiden jälkeen nappasin ämpärin matkaan ja painuin koirien kanssa metsään suppisjahtiin. Hyvin niitä olikin, eikä olisi oikein malttanut lopettaa. Vaan kun ei niitä määräänsä enempää voi kerätä, kun viime vuotisiakin on vielä tähteellä. Nämä tosin meni äidilleni, minne sitten läksin ajelemaan jo hyvissä ajoin, että ehdin kotiinkin. Vettäkin alkoi satamaan juuri sopivasti, kun palasin metsästä, joten ei haitannut viettää loppuiltaa sisätiloissa.

Kännyräpsy Kouvolan sisääntulotieltä

Keskiviikkona lenkkeiltiin taas koko lauman voimin eli tallille mahdollisimman nopsasti töistä palattua. Korpun yskiminen kuului jo kauas ja se yski tiheästi, muttei mitenkään kunnolla. Lähinnä sellaista virkayskää. Mittasin kuitenkin lämmön, mikä oli normaali ja poni muutenkin ihan oma itsensä, vaikka köhi ihan kunnolla vielä pihassakin. Pöllyävää heinää? Mahdollisesti. Poni siis narun päähän varustettuna heijastimilla, koirat autosta samoin heijastimilla varustettuna ja ei kun menoksi. Tunnin lenkki osittain umpimetsässä sai hyvin hien pintaan kaikille. Ja taas palailtiin tallille lähes pimeällä. Eikä Korppukaan enää köhinyt yhtään. 

Pihatolle palailtiin samaa matkaa pihattokaverin emännän kanssa. Korppu oli livahtanut edellispäivänä portista karkuun, kun hän oli hakenut omaansa. Siellä se oli rämpättänyt pitkin peltoa kiusaamassa muilla laitumilla olevaa porukkaa, eikä todellakaan ollut aikonut antaa kiinni. Kunnes kunto loppui ja sen oli saanut taluttaa etutukasta takaisin sinne minne kuuluukin. Onneksi se ei tuolla turkilla ja ihrakerroksella jaksa kovin kauaa juosta.

Torstaina kärryteltiin taas. Ensin kuitenkin tyhjensin ruokinta renkaasta kaikki vanhat heinän ja oljen jämät ja täytin sen tuoreella kuivaheinällä ja oljella. Poni ei kyllä yskinyt enää yhtään, mutta parempi varmistaa, ettei vaan sekin ole pian hengitysvammainen. 

Tehtiin sitten taas ihan reipas hölkkälenkki, olisikohan matkaa kertynyt noin kuusi kilometriä, josta hölkkäiltiin noin puolet. Ihan kivasti juoksi poni nytkin, kuten edelliselläkin kärrylenkillä, rennosti ja letkeästi, vaikkei niin erityisen reippaasti. Ei se kyllä hiipinytkään ja ilme oli koko ajan ihan iloinen, korvat hörössä pisteli menemään. Ravikin nousi ihan pelkällä äänellä. Kuskille tuli kylmä, ponille ei.

Saadaan kulkea tämän talon pihan poikki pidemmille maastoreiteille, kunhan korjataan jätökset. Ihan huippua. Kuva maanantailta.

Perjantaina pääsin sen verran ajoissa jo tallille, että ehdin jopa vähän siivoilla pihatolla. Sisällähän kumpikaan ei oleskele eli sisätilat pysyvät siistinä siivoamattakin, mutta tarhaan kertyy tavaraa. Lisäsin myös heinää renkaaseen, mihin operaatioon molemmat pojat osallistuivat innolla.

Korpulla oli tänään taas ratsupäivä. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo yli viikko ja niin kuin minä suunnittelin treenaavani aktiivisemmin kisoihin asti. No, en ole treenannut. Nyt siis satula selkään ja kentälle. Jo selkäännousussa poni oli levoton. Ei keskittynyt, vaan katseli maisemia. Palkan kun sai, olisi jo lähtenyt liikkeelle ja kun en sitä antanut tehdä, heitti herneet nenään. Ratsastaessa oli stressaantunut, eikä keskittynyt. Yritti jopa juosta alta muutamaan otteeseen. Eikä kaverin juoksentelu tarhassa ainakaan auttanut asiaa. Sain sen kuitenkin lopussa jo rauhoittumaan ja keskittymään hommiin, vaikka kovin herkkä se oli kaikkinensa. Peruutus kuitenkin jo sujuu oikeinkin hyvin ja etuosakäännöskin sen askeleen verran, kunhan muistan ettei pohkeella saa yhtään painaa, pitää vain odottaa. Muuten alkaa sen päiväinen kiukuttelu ja hännällä huiskinta. Pidempään meni kuin oli ajatus, mutta heti lopetettiin kun alkoi sujua.

Treenin jälkeen riisuttiin vermeet ja lisättiin heijastimet, otettiin koirat autosta ja lähdettiin vielä pienelle lenkille. Kovasti kyseli aluksi, että eikö ne työt jo tehty ja ruuan vuoro jo olisi, että jos vaikka käännyttäisi. Ei käännytty ja ponikin piristyi ja oli ihan hyväntuulinen lopulta. Pitkällä ei käyty, pari kilometriä varmaan yhteensä kipiteltiin. Näin perjantaisin ihan sopiva setti, kun työviikon lopulla aina väsyttää. Niin siis ehdin kerrankin ajoissa kotiin ja lepäämään. Onneksi on viikonloppu.