Uskomatonta, mutta totta. Ensi viikolla alkaa jo taivallus kohti kevättä, kun vuoden pimein aika on lusittu ja matka kohti valoa alkaa. Vaikka sitä ei ihan äkkiä silmin havaitsekaan, niin pelkästään jo se tieto piristää kummasti. Vaikka onkin märkää ja kuraista. Ja silloin kun ei ole, on sitten liukasta. Ja siltikin paikka paikoin myös kuraista. Sillä tavalla on kyllä ollut ihan hyvä talvi tähän mennessä, ettei ole jäänyt ponit liikuttamatta kuin yhtenä päivänä siitä syystä, että liian liukasta. Viime vuonna taisi olla jo viikko tolkulla ollut liukasta tähän aikaan vuodesta.
 |
| On niillä vaan tuota karvaa... |
Torstaina siis oli se päivä, etten ottanut poneja edes pihatosta, kun en tiennyt, mihin olisin niiden kanssa voinut mennä, niin että ne pysyisivät jopa pystyssä. Pihalle niitä ei saanut tuotua varustettavaksi, eikä laidunpeltoa viitsi kiertää ponit narun päässä. Juoksuttaa en juuri silloin voinut, koska siellä oli muitakin. Lähdin siis kotiin. Perjantaina kiirehdin tallille jo niin ajoissa, että varmasti pääsisin pellolle, ennen kuin sinne tulee muita. Ja sain kuin sainkin pojat juoksutettua jollain tapaa. Päästin ne siis vain laitumelle juoksemaan. Ja kun alkoivat hamuilla syötävää, keräsin ne taas naruihin ja käytiin kävelemässä toisen pellon ympäri menevää tietä pitkin pieni lenkki liukastellen. Hieman oli satanut märkää lunta jään päälle, joten ihan mahdotontakaan ei eteneminen ollut.
Eilen sitten otin Kamburin mukaan pihatolta, ajatuksena saada sille tarjottua edes jotain kunnollista liikuntaa. Haaveeksi meinasi jäädä, kun piha oli taas niin jäässä. Tarhojen viereiselle pellolle menin sitten narun kanssa juoksuttamaan, kun aikani olin miettinyt, enkä siis keksinyt, miten saisin sen turvallisesti kärryt perässä yhtään mihinkään. Sinne pellolle oli kuitenkin mahdollista päästä, kun valjasti kentän vieressä ja talutti pellolle. Sinne siis. Ja aika rankka treeni saatiinkin aikaiseksi, kun puolisen tuntia pyörittiin pehmeällä pellolla, missä noin kymmenen senttiä märkää lunta. Sai nimittäin poni tehdä tosissaan töitä. Loppujen lopuksi se oli läpimärkä hiestä ja huohotti niin, että kuskia hirvitti. Poistuttiin siis. Hyvin palautui kuitenkin ja kun kärryt oli pois, oli hengityskin jo tasaantunut. Käytiin kuitenkin vähän kävelemässä silti.
Tänään käytiin Ljúfurin ja koirien kanssa hiukan kartoittamassa ympäröiviä peltoja ja peltoteitä tai lähinnä niiden kuntoa tällä hetkellä. Mutta huonolta kyllä näyttää. Samalle pellolle missä eilen oltiin, pääsee varmaan vielä jatkossakin jollain tapaa ja hyvällä onnella myös laidunpellolle, mutta isoille pelloille ei taida olla asiaa. Laidunpellotkin on suurimmaksi osaksi veden vallassa ja siis nyt puolittain jäässä ja tuolla "sivupellolla" taas on tosi pitkä heinä alla. Ljúfurhan kyllä pärjää vähemmälläkin, mutta Kambur taas on jo nyt menettänyt lähes kaikki vaivalla saadut lihakset ja kuntokin on romahtanut, kun noita saitsuja tuossa oli. Harmittaa.
Koirat on lenkkeilleet ja sitten ne on metsästäneet/etsineet lumipalloja ja taas lenkkeilleet. Vähän on tehty temppujakin ruokapalkalla. Ja silloin tällöin käyty kylillä vähän nuuskuttelemassa vieraita hajuja. Vaan kyllä niistä huomaa, että ei enää olla tehty sitäkään vähää mitä ennen. Jopa Peikko käy vähän väliä tarjoamassa lelua tai pyytämässä muuta puuhaamaan. Hyvä niin, mutta koska nyt ei enää aiota kisata kuitenkaan, koska lisenssi, niin aika vähällehän tuo on jäänyt tuo treenaaminen. Ja kun hallipaikkaakaan en tälle talvelle enää maksanut, niin.. Katsellaan sitä sitten taas keväämmällä sitä treenaamista. Tai sitten ei.
Ihan hyvällä mallilla ollaan kuitenkin oikeastaan kaikkien kanssa. Koirat vaikuttavat kaikesta huolimatta ihan tyytyväisiltä. Noah jopa rauhallisemmalta kuin aktiivisina treeniaikoina. Sen hermorakenne kun ei ole ihan paras mahdollinen, niin se ei palaudu stressistä ihan niin helposti kuin normaali koira. Ja kun treenaaminen on aina kiihdyttävää, koska pallo ja kaikkea niin siistiä tekemistä, niin näin on sen kannalta ehkä parempikin. Peikko taas ei suuresti kaipaa muuta kuin huomiota. Ja liikuntaa tietty.
Ljúfur on ollut ihan tyytyväinen, kun on nyt ollut aika pitkään lähes levossa ja se mitä ollaan tehty, on ollut lähinnä taluttelulenkkejä. Sille tuo seuralaisen ja ystävän virka vaan sopii parhaiten, koska ei tarvitse stressata mistään. Ja nyt kun Skorpanista on kovaa vautia tulossa ihan huippu monitoimiponi, niin aika pitkälti Ljúfur saakin tuossa virassa olla. Kunhan tiet ovat taas kunnossa ja poni terve, niin kyllä minä senkin selkään vielä kipuan, mutta toistaiseksi mennään tällä tavalla rennosti.
Kamburin ratsukoulutus alkaa aktiivisemmin keväällä. Nyt ollaan tehty silloin tällöin jotain pientä. Viimeksi maanantaina heitin sille vaihteeksi satulan selkään. Tällä kertaa nakitinkin sinne tallikaverin keikkumaan muutaman kierroksen ajaksi kentälle. Ihan siis siksi, koska homma tarvii yleistystä. Eipä sille suurta ongelmaa tuottanut tämäkään, päinvastoin. Kulki tosi rennosti ja nätisti. Itsekin pyörähdin muutaman kierroksen. Ajatus oli tänä viikonloppuna valoisalla käydä maastoilutreeni tiellä, mutta koska tiet ovat peilijäässä, niin haaveiksi jäi. Onneksi ei ole kiirettä mihinkään. Kärryttely on sitäpaitsi minusta sen verran mukavaa puuhaa, ettei haittaa, vaikkei siitä ratsua tulisikaan. Vaikka siis kyllähän siitä tulee ja vielä paljon muutakin. Kiirettä siihen ei vain ole. Kevättä odotellessa..
Koirat on lenkkeilleet ja sitten ne on metsästäneet/etsineet lumipalloja ja taas lenkkeilleet. Vähän on tehty temppujakin ruokapalkalla. Ja silloin tällöin käyty kylillä vähän nuuskuttelemassa vieraita hajuja. Vaan kyllä niistä huomaa, että ei enää olla tehty sitäkään vähää mitä ennen. Jopa Peikko käy vähän väliä tarjoamassa lelua tai pyytämässä muuta puuhaamaan. Hyvä niin, mutta koska nyt ei enää aiota kisata kuitenkaan, koska lisenssi, niin aika vähällehän tuo on jäänyt tuo treenaaminen. Ja kun hallipaikkaakaan en tälle talvelle enää maksanut, niin.. Katsellaan sitä sitten taas keväämmällä sitä treenaamista. Tai sitten ei.
Ihan hyvällä mallilla ollaan kuitenkin oikeastaan kaikkien kanssa. Koirat vaikuttavat kaikesta huolimatta ihan tyytyväisiltä. Noah jopa rauhallisemmalta kuin aktiivisina treeniaikoina. Sen hermorakenne kun ei ole ihan paras mahdollinen, niin se ei palaudu stressistä ihan niin helposti kuin normaali koira. Ja kun treenaaminen on aina kiihdyttävää, koska pallo ja kaikkea niin siistiä tekemistä, niin näin on sen kannalta ehkä parempikin. Peikko taas ei suuresti kaipaa muuta kuin huomiota. Ja liikuntaa tietty.
Ljúfur on ollut ihan tyytyväinen, kun on nyt ollut aika pitkään lähes levossa ja se mitä ollaan tehty, on ollut lähinnä taluttelulenkkejä. Sille tuo seuralaisen ja ystävän virka vaan sopii parhaiten, koska ei tarvitse stressata mistään. Ja nyt kun Skorpanista on kovaa vautia tulossa ihan huippu monitoimiponi, niin aika pitkälti Ljúfur saakin tuossa virassa olla. Kunhan tiet ovat taas kunnossa ja poni terve, niin kyllä minä senkin selkään vielä kipuan, mutta toistaiseksi mennään tällä tavalla rennosti.
Kamburin ratsukoulutus alkaa aktiivisemmin keväällä. Nyt ollaan tehty silloin tällöin jotain pientä. Viimeksi maanantaina heitin sille vaihteeksi satulan selkään. Tällä kertaa nakitinkin sinne tallikaverin keikkumaan muutaman kierroksen ajaksi kentälle. Ihan siis siksi, koska homma tarvii yleistystä. Eipä sille suurta ongelmaa tuottanut tämäkään, päinvastoin. Kulki tosi rennosti ja nätisti. Itsekin pyörähdin muutaman kierroksen. Ajatus oli tänä viikonloppuna valoisalla käydä maastoilutreeni tiellä, mutta koska tiet ovat peilijäässä, niin haaveiksi jäi. Onneksi ei ole kiirettä mihinkään. Kärryttely on sitäpaitsi minusta sen verran mukavaa puuhaa, ettei haittaa, vaikkei siitä ratsua tulisikaan. Vaikka siis kyllähän siitä tulee ja vielä paljon muutakin. Kiirettä siihen ei vain ole. Kevättä odotellessa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti