Mitäs meille..

Nyt kun syksy alkaa lähestyä hurjaa vauhtia ja sateet lisääntyvät, olen vähän niin kuin ottanut tavaksi pitää ponivapaan päivän aina sateen sattuessa. Pienet sateet ei juuri haittaa, mutta jos koko päivän sataa taivaan täydeltä, saavat ponit olla rauhassa. Ljúfur ei tarvi hoitoa, kun sateessa ei ole polttiaisia ja Kambur nyt ei muuten vaan tarvi aina mitään. Laitumellakin vielä ovat eli liikuntaa saavat kun tilaa on enemmän kuin pihattotarhassa.

Koirat on aika paljon nyt juosseet pyörän vierellä, koska laiskuus ja krooninen aikapula. Eilen käytiin kiva uusi metsätien pätkä polkaisemassa päivällä. Tai se tie mikään uusi ollut, en vaan ollut siellä ennen käynyt. Kartan mukaan kun se tie päättyy keskelle ei mitään, niin en ole viitsinyt sinne mennä vaan olen aina kääntynyt sivutielle ihan alkumetreillä. Sieltä kun pääsee takaisin isolle tielle. Vaan niin pääsi täältäkin, kun sen nyt kävin testaamassa. Hieman vaan pidemmän kaavan mukaan. Sinne mennään kyllä toistekin.

Mitään erityistä treeniä ei koirien kanssa olla harrastettu. Mitä nyt välillä ollaan sisällä tai pihalla jotain pelailtu tai takametsässä kimpassa esineitä piiloteltu. Koirat ovat siis niitä kilpaa etsiskelleet. Hakuilemaan tekisi mieli, mutta kun treenit ovat aina niin kaukana, ettei minulla ole varaa tai aikaakaan sinne asti ajella, niin ollaan sitten oltu hakuilematta. Harmi.

Käydään kuitenkin aina välillä toisaalla lenkillä, tässä Pyhtään kirkolla.

Viime viikon extreme maastolenkki aiheutti taas Ljúfurille pienoisia pelkotiloja. Keskiviikkona piti sitten kyttäillä yhtä sun toista ja pysähdellä vähän väliä kyselemään, että josko sinne kotiin jo. Onneksi se on niin kiltti, että matka jatkui nätisti kaikesta huolimatta. Hetken annoin ihmetellä, kunnes totesin että mennääs jo ja niin lähti taas poni etenemään. Kotimatkalla törmäsimme tallikaveriin ja kipittelimme kotiin kimpassa. Ihan pikkasen sai Luippis pistellä, että pysyi vanhan ravurin vauhdissa, muttei me paljoa jääty.

Ihan ei kokoero näin suuri ole vaikka onkin selkeä

Kamburin kanssa ollaan otettu rennosti ja tehty pari kertaa viikossa jotain pientä, mitä milloinkin. Eilen käytiin lenkillä ja vaikka kakara kovin reipas olikin, kuten aina, oli tällä kertaa matkalla kuitenkin kaikkea pienelle ihmeellistä ja kummallista. Kuten lampaat, jotka ollaan ennenkin ohitettu sujuvasti ja tien viereen ilmestynyt verkkorulla. Lampaita piti tuijotella kaula kuin kirahvilla ja verkkorulla oli niin vaarallinen, että piti yrittää paeta. Onneksi se pysyy varsin hyvin narun päässä, kun on jo kasvattajalla opetettu kävelemään löysällä narulla (Kiitos siitä!) ja siis myötää hyvin riimun paineelle. Vaan niin jännittävää oli, että kun palkkasin sen siitä, että uskalsi haistella rullaa, ei arvannut namia ihan pureskella, vaikka suuhun ottikin.

Tässä hiukan rennommissa tunnelmissa joku aika sitten

Satulaakin soviteltiin taas vaihteeksi, kun tuota Ljúfurin joustis-issikkasatulaa olen sille suunnitellut sitten aikanaan käyttösatulaksi. Suojaahan se nuoren kehittyvän kaverin selkärankaa ja lihaksistoa paremmin kuin tuo rungoton, vaikka itse siitä en niin pidäkään. Ikävän painavaltahan se tuntui nostaa Korpun selkään, kun painaa reippaasti enemmän kuin rungoton, vaikkei lähellekään sitä mitä moni runkosatula. Hyvin varsa sen kuitenkin otti, kuten kaiken muunkin ja onhan se tottunut jo minunkin painooni selässään osittain.

Vähän se on leveä vielä, mutta muuten sopi paremmin Korpun selkään kuin Ljúfurille. Tarvii vaan ostaa lyhyempi vyö, omat on aivan liian pitkiä (50cm ja 60cm). Tässä 40 senttinen lainavyö.

Se olisi sitten viikonloppu ja Pyhtään saaristomarkkinat. Vähän suunnittelin, että josko sitä käväisisi, mutten taida kuitenkaan viitsiä. Samanlaiset ryyppyjuhlathan ne on kuin Kotkan meripäivätkin, vaikka pienemmässä muodossa. Ja kun ei tuo alkoholi maistu niin.. no, on siellä niitä myyntikojujakin. Ensin nyt kuitenkin tallille ja lenkille ja.. Onneksi on viikonloppu!