Pätskä jätkä ja extreme maastoilua

Eilen oli ajatus pitää Ljúfurilla vapaapäivä ja viettää taas laatuaikaa lapsen kanssa iltaa ihan rauhassa. Mutta koska viikonlopulle luvattiin vettä, vettä ja vettä, toteutettiin suunnitelman muutos lennossa ja järjestinkin puuhaa koko porukalle.

Tallille saavuttuani laitoin poikien ruuat valmiiksi, jonka jälkeen kipitin laitumelle noutamaan Korppua. Ensin meinasin, että otan sen kumpi on helpoimmin saatavilla, mutta koska molemmat olivat ihan portin lähituntumassa, päätin ottaa lapsen ensin. Se tulikin ihan itse omin jaloin portille, kun taas Ljúfur jatkoi syömistä minua juurikaan huomioimatta.

Poni pihalla puomille kiinni, harjaus ja selkäännojailutreeniä, kuten on ollut tapana viimeaikoina tehdä. Rennosti seisoskelee paikoillaan nauttimassa rapsuttelusta. Sitten valjaat niskaan ja sidepullit päähän ja menoksi. Tarkoitus oli talutella tovi ja ohjasajaa sitten vaikka kotiinpäin pikku pätkä, mutta loppujen lopuksi talutin vain naapurin tienhaarasta muutaman metrin eteenpäin ja siirryin sitten ajamaan. Hetki meni, ennen kuin Korppu muisti jutun juonen ja lähti liikkeelle eteenpäin, mutta sen jälkeen toimikin kuin vanha tekijä.

Käytiin kilometrin päässä ison tien varressa kääntymässä ja ohitettiin kaksi vastaan tullutta autoakin matkalla. Reippaasti kipitteli Korppu, eikä välittanyt vaikka siirtyilin (tarkoituksella) puolelta toiselle ja suoraan taakse miten sattuu. Hyvin totteli kääntäviä, pysäyttäviä ja liikkeelle pyytäviä apuja, paitsi kun olisi pitänyt kääntyä tien varressa kotiinpäin. Siinä kohtaa jouduttiin hiukan keskustelemaan, kun kakara olisi vaan jatkanut korvat hörössä eteenpäin, kuuntelematta lainkaan mitä kuskilla oli sanottavaa. Kotimatkalla vastaan tuli kaksi oman tallin hevosta, joiden ohituksen ajaksi otin talutukseen, kun tuo häiriönsietokyky vielä on hiukan huonoa.

Kyllä oli hyvä mieli. Siinä lähtiessäni vielä sanoin yhdelle tallilaiselle, etten nyt ihan sanoisi Kamburin vielä ohjasajoa osaavan, vaikka joku taju sillä jo hommasta onkin. Jouduin sitten palatessani sanomaan, että jossain välissä se vaan on oppinut, enkä yhtään ymmärrä milloin. Ollaanhan me tehty valmistavia harjoituksia alusta asti kentällä ja maastossa ja ihan ohjasajoakin muutama kerta, mutta varsinkin kääntävät avut ovat olleet aivan hukassa. Viimeksi kun tehtiin kentällä pelkällä riimulla, toimi paremmin kuin saippareilla, joten ajattelin sitten kokeilla Ljúfurin saippareita, joissa on toisenlainen turparemmi kuin Korpun omissa (jotka kuvassa). Liekö se vai jokin muu syy, mutta hyvin kääntyi tällä kertaa ja hyvin pienestä vihjeestä. On se vaan niin ♥ Tuskin maltan odottaa että saadaan kärryt perään ja päästään kunnolla ajamaan.

Lenkin jälkeen maistui ruoka

Ljúfur pääsi vuorollaan rennolle lenkille koirien kanssa. Matkalla oli lupa syödä ja katsella maisemia jos siltä tuntui. Ljúfur olikin varsin hyvällä tuulella ja kaiveli taskujani vähän väliä namien toivossa ja saikin niitä kyllä. Ei se mitenkää hemmoteltu ole, ei.

Torstaina oltiin Ljúfurin kanssa maastossa. Alkumatka meni rennosti pitkin ohjin käppäillen ja maisemia katsellen, kunnes tallitien lopussa (tai siis alussa, kun tie päättyy tallin pihaan) syöksyi koira rääkymään jalkoihin. Se ei niinkään Luippista järkyttänyt, mutta ne pihalla huutavat ja juoksevat ihmiset sitten kyllä. Siitä kun selvittiin ohi, niin seuraava järkytys olikin jo valmiina tien vieressä. Ihminen. Ja ihan paikallaan. Jo valmiiksi varuillaan oleva poni hyppäsi varmaan metrin ilmaan. Rauhoittui kyllä heti kun ihminen aukaisi suunsa. Matka jatkui. 

Päästiin varmaan enintään 20 metriä eteenpäin ennen seuraavaa järkytystä. Jossain ammuttiin. Ljúfur pelkää pauketta ja tämä kuului läheltä. Kotiin, päätti Ljúfur, mutta kilttinä poikana taipui mamman tahtoon, joka vaan halusi jatkaa matkaa eteenpäin ammunnasta välittämättä. Ammunta jatkui ja kaikki muukin tuntui sen takia ponista jännittävältä. Eteenpäin kuitenkin jatkettiin, kunnes hetken hiljaisuuden jälkeen kuulunut laukaus kuulosti siltä kuin se olisi ammuttu vieressä, joten kuski päätti vaihtaa suunnitellun suunnan toiseksi.

Tehtiin kaikesta huolimatta ihan reippaan mittainen lenkki, vaikka Ljúfur yrittikin vähän väliä ehdotella josko sittenkin käännyttäisi jo kotiin. Kotimatkalla alkoivat laukaukset taas kuulua lähempää, joka tietty stressasi ponia, vaikkei niin paljoa enää kuin mennessä. Siinä on sitten myöskin yhdessä pihassa pari koiraa, joista toinen (beagle) tekee usein kenkun tempun. Se on ihan hiljaa paikallaan jossain pusikossa aidan vieressä ja juuri kun hevonen on kohdalla, alkaa rääkymään räkä roiskuen. Siinä sitten meinattiin taas lähteä lentoon. Saman tempun oli tehnyt kymmenisen minuuttia perässämme tulleelle tallikaverillekin, jolta sitten kuulimme kyyhkyn metsästyksen alkaneen. Oli ohittanut ampujat ihan vierestä, jotka olivat kiltisti olleet hetken ampumatta. Oikea ratkaisu meiltä olla menemättä sitä kautta.

Hyvin maistui ruoka Ljúfurillekin

Kaikesta huolimatta hyvä mieli oli tämänkin lenkin päätteeksi. Me selvittiin ja oma luotto mainioon poniini kasvoi taas aimo annoksen. Pitkä matka ollaan molemmat tultu siitä kun kumpaakin jännitti jo pelkkä ajatus ratsain suoritettavasta maastolenkistä. Nyt meitä ei pysäytä enää mikään. Paitsi ehkä vesisade, kuten tänään :)