Viime lauantaina 29.8. oli sveitsinpaimenkoirayhdistyksen 50-vuotis juhlanäyttely Tuomarinkartanossa. Noahia ei ollut ilmoitettu, mutta pakkohan sinne oli paikalle ajella, kun appenzellejä oli ilmoitettu huimat 68 kappaletta! Kaksi niistä oli estynyt tulemasta, joten lopullinen määrä oli 66. Turistikoiria oli laskujeni mukaan ainakin neljä Noahin lisäksi, joten yli 70:en nousi kippara määrä. Huimaa. Ikinä en ole yhtä montaa nähnyt kerralla ja liekö yhteensä edes yksilöitä tässä vuosien varrella.
 |
| Tunnelmia kehän laidalta |
Aamulla siis pakkasimme taas reissurepun koirapoikien kanssa ja läksimme matkaan. Niin on nopeaa ja helppoa nykyään tuonne pääkaupunkiseudulle huristelu, kun on tuo moottoritie, jota pitkin saapi lasettaa lähes kotoa asti. Tunnin kuluttua lähdöstä, olimmekin jo perillä.
Päivä oli hieno. Paikalla oli paljon tuttuja, uusia ja vanhoja. Niin ihana nähdä, kun harvemmin näkee, eihän tule itse juuri näyttelyissä enää käytyä. Olihan meitä "vanhoja" harrastajiakin muutama. Aktiivisesti näyttelyissä kävi ensimmäisen appenzellini aikaan vain kourallinen koiria, joiden omistajista oli tänään paikalla kolme, neljäntenä ensimmäiseni kasvattaja. Toisen appenzellini ajalta oli myös yksi aktiivi paikalla. Kahta näistä "vanhoista" en ollut nähnyt sitten 90-luvun. Niin ihanaa tavata ja jutella.
 |
| Hienot "palkintopallit" sekä näyttelykansaa |
Sitten oli tietysti paljon tuttuja viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Kovasti on kuitenkin porukka vaihtunut, tottakai. Niin sen kuuluukin mennä. Ikävää oli silti huomata, ettei enää tunnistakaan kaikkia kehässä pyöriviä koiria ilman luetteloa. Tai edes omistajia. Ennen kun ei luetteloa juuri tarvinut, kun kaikki oli tuttuja ilmankin. Eikä niitä nyt niin montaa muutenkaan ollut, 1-5/näyttely. Eikä uroksia varsinkaan, hyvä jos yksi oli, usein ei sitäkään. Kun ei niitä voinut näytille tuoda, kun ei ne osanneet käyttäytyä. Nykyään lähes kaikki osaavat käyttäytyä, kun luonteet ovat parantuneet huimasti. Mistään ei kuulunut myöskään haukuntaa, satunnaisia haukahduksia lukuun ottamatta. Ennen pystyi jo näyttelyn parkkipaikalta paikallistamaan appenzellien kehän pelkästään äänen perusteella. Kyllähän appenzellit vieläkin herkkähaukkuisia ovat, vaan niille on myös kerrottu, ettei se ole aina suotavaa.
 |
| Juhlallinen kehänumerointi |
Niihin näyttelyyn ilmoitettujen 68 appenzellin joukossa oli myös Diivan poika Aapo, Eijatuun Nekkar, sijoitus veteraaniluokassa toinen kera erin ja sa:n. Kovasti sai kehuja kehän laidalla hyvästä kunnostaan. Ja onhan Aapo ihan hyvässä kunnossa kohta kymmenvuotiaaksi koiraksi. Vaan kovin on pappa metsittynyt, kun rauhallista elämää on viettänyt viime vuodet, eikä esiintymisestä oikein meinannut tulla mitään. Kiva kuitenkin kun oli paikalla.
 |
| Aapo palkintopallilla |
Paikalla oli myös Aapon tytär Abby eli Ronetta's Bondie, joka sai erin, muttei sijoittunut narttujen kovatasoisessa valioluokassa. Parasta kaikista oli kuitenkin tavata Noahin tytär Rilla eli Schellendorf's Dazzling Desire, joka sai eh:n, mikä on sekin hyvin rodun alkuperämaan tuomarilta. Junnuluokan nartuista (5kpl) vain yksi sai erin ja kovin olivatkin keskeneräisiä vielä kaikki, kuten toki kuuluukin olla tuossa iässä.
Niin paljon samaa oli tyttösessä isänsä kanssa, vaikkei samaa näköä vieraan silmissä varmasti olekaan. Itse tunnistin kuitenkin kovasti samoja eleitä ja ilmeitä. Kevytkin tyttönen oli vielä, kuten Noahkin nuorena, mutta valtavan mukavan tuntuinen luonne. Niin ystävällinen, tasainen ja varman oloinen, vaikka harrastuksissa virtaakin löytyy. Emäntänsä harrastaa koiransa kanssa kaikkea mahdollista PK-lajeista Rally-Tokoon, mikä on niin hienoa.
 |
| Rilla ja Rillan ystävä |
Nopsasti vilahti päivä kauniita koiria katsellessa ja mukavia puhuessa. Koiraskoiratkin käyttäytyivät varsin mallikkaasti koko päivän ensi innostuksen laannuttua. Ihan en kyllä jaksanut arvostelua seurata, mutta ei haittaa, kun tulokset oli netissä saatavilla heti kotiin palattuani. Reaaliaikainen tulospalvelu nääs :) Kotimatkalla poikkesin Vantaan Hööksille, kun se melkein näyttelypaikan vieressä kuitenkin on. Mukaan tarttui kaikkea pientä, mutta paljon jäi hyllyynkin. Melkein oli vaikeaa vastustaa kiusausta, mutta vain melkein. Paria tuotetta kävin vähän tarkoituksella hipelöimässä vastaisuuden varalle. Ajattelin tilata myöhemmin, kun nyt ei budjetti antanut periksi hankkia.
Niin hieno päivä oli kyllä, etten meinannut lakata hymyilemästä ollenkaan. Kotimatkalla ainakin oli naama omituisessa virneessä ihan perille asti. Vieläkin hymyilyttää, kun vain ajattelenkin tapahtumaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti