Noahin kanssa korkattiin Rally-Tokon avoin luokka lauantaina Lahdessa. Startti oli iltapäivällä, joten kiireettömän aamun jälkeen oli kiva lähteä ajelemaan pelipaikalle ihan rauhassa. Hiukan oli ajatuksissa käydä samalla reissulla Horzella ja/tai Wahlstènilla, mutten sitten viitsinyt lähteä niin ajoissa, että olisin ehtinyt. Siispä suoraan VAU:n hallia kohti, missä oltiinkin ajoissa perillä. Ja hups, silti meinasi tulla kiire rataantutustumiseen, kun vähän lähdettiin poikien kanssa lenkille. No, ehdinpä kuitenkin, vaikka hiukkasen tiukkaa tekikin.
 |
| Tällaista rataa oli tarjolla tällä kertaa. |
Rata vaikutti kivalta ja helpolta meille, koska tarjolla ei ollut yhtään eteentuloja, mitkä on meille vaikeita. Hyppy hiukan jännitti, että lähteeköhän herra käsistä, kun niin tykkää. Ja sitten, juuri ennen meidän suoritusta, vihjasi kaveri, että pallohullulle koiralle saattaa pyörähdys olla tekemätön paikka. Houkutuksessa oli nimittäin oikealla, juuri pyörähdyksen suorituspaikan kohdalla, pallo. Auts. Eipä auttanut, koira oli autosta vaan haettava ja yritettävä suoriutua radasta.
Sisään tullessa kävi vielä pikku äksidentti, kun tolleriuros tuli Noahin iholle ihan huomaamatta. Ystävällismielisesti kyllä, mutta kun Noah ei vaan voi sietää sellaista nopsasti kohti tulevaa tyyppiä sitten yhtään. Noah siis poltti päreensä aika totaalisesti ja murisi vielä pitkään tilanteen jälkeenkin. Ei se siis kimppuun käynyt, puolusti vaan koskemattomuuttaan kovaan ääneen kiroilemalla. Laitoin sen sitten makaamaan agilitypöydän päälle ja siinä se hyvin rauhoittuikin ja päästiin kohtuullisessa järjestyksessä kehään. Aika kovilla kierroksilla toki kävi koiraskoira vieläkin, mikä näkyi lähinnä ylisuorittamisena ja nojaamisena seuraamisessa. Hyvin kuitenkin teki, eikä suuria virheitä tullut. Olin erittäin tyytyväinen rataan. Pisteitä ei sitten tullut kuitenkaan kovinkaan paljoa siihen nähden, että hyvin meni, vain 85p. Ohjaajan piikkiin meni tällä kertaa -8 pistettä, Noah suoritti -7 pisteen edestä. Pätevä koira siis, jolla on harmittavan surkea ohjaaja. Kommenttina "Hieno rata. Seuraaminen paikoin niin tiivistä, että koira estää ohjaajaa." Hohhoijaa, ehkä me joskus vielä opitaan...
Ljúfur viihtyy hyvin uudessa asumuksessaan. Ja miksi ei viihtyisi. Kivat kaverit ja toistaiseksi vielä kolme hehtaaria tilaa ja heinäkin kasvaa yhä. Ja kun lakkaa kasvamasta, onhan aina kuivaheinäpaali, jonka kupeeseen voi parkkeerata. Painokin tippuu yhä hissukseen, vaikka johan se nyt on aika hyvä, vaikkei mikään hoikkis olekaan. Mahaa on yhä, mutta kylkiluut tuntuu eli ei huono, painoakin alle 400kg. Lähtötilannehan oli yli 500kg!
Treenattukin on, vaikka ei nyt enää mitään pakkoa olekaan "juoksuttaa" tyyppiä pitkin kyliä kilometritolkulla. Maastomopokoulu ei ole edennyt, muttei takapakkiakaan ole tullut. Aina ei ole ollut helppoa, mutta kun yrittää lukea hevostaan ja toimia sen mukaan, homma kuitenkin pysyy hanskassa.
Sunnuntaina oltiin siis satulalenkillä. Homma toimi hyvin. Poni oli rento ja kopsutteli menemään alahuuli kilometrin mittaisena. Selästä oli ajoitus loppumatka taas ohjeita antaa. Tallitien risteyksessä sitten tuli mutkan takaa yllättäen mopo ja vaikka Luippis ei yleensä niihin reagoikaan, nyt se tuli kai niin yllättäen, että poni päätti poistua takavasemmalle. Selkään kuitenkin nousin, hieman myöhemmin vain kuin oli alunperin suunnitelmissa. Ja vaikka Ljúfur ei ihan niin rento ollut kuin alkumatkasta, mielentila oli kuitenkin ihan hyvä ja ne muutama sata metriä, mitä selässä olin, meni ihan hyvin. Apuihin vastattiin ja reippaasti edettiin. Liikkeellekin herra lähti nyt jo heti alusta asti ilman mitään kikkakolmosia. Alas tulin sitten jo hyvissä ajoin, ennen kuin stressitaso nousisi liikaa, kun merkkejä siitä kuitenkin oli. Tallilta kun kuului kohtuullista kolinaa, kun kiviä heiteltiin traktorin kauhaan.
Perjantaina oltiin myös satulalenkillä ja silloinkin oli ajatus selästäkäsin loppumatka suorittaa. Vaan toisin kävi. Poni oli alusta asti ihan hirvittävän vauhdikas ja säpsy, täynnä stressienergiaa ja joutuikin ihan tosissaan tekemään töitä, että rauhoittuisi edes vähän ja alkaisi kuunnella. Reilu neljän kilometrin mittainen lenkki heitettiin ja vasta ihan viimeisen 500 metrin matkalla alkoi mielentila olla sellainen kuin kuuluu. Ja koska en missään nimessä halua yhdistää minkäänlaista stressiä ratsun hommiin, jäi tällä reissulla ratsuilut väliin. Ja hyvä niin. Kiirehän meillä ei ole mihinkään. Jo kaikki tähän mennessä saavutetut asiat ovat pelkkää plussaa. On se niin hieno poni.
Loppuun vielä pieni söpöysannos jo melkein kahden kuukauden ikäisen Sulon muodossa. Kaveri on kasvanut ihan kamalasti ja virtaa riittää. Sillä on tarhassa iso jumppapallo, jonka kanssa se painii ja juoksee hulluna, pukittelee vaan mennessään. Pepun rapsuttelu on Sulon mielestä ihmisen työ ja se kääntääkin hyvin sujuvasti takapuolensa kohti ihmistä, kun vaan vilkaiseekin sinne päin. Hassu kakara.
Treenattukin on, vaikka ei nyt enää mitään pakkoa olekaan "juoksuttaa" tyyppiä pitkin kyliä kilometritolkulla. Maastomopokoulu ei ole edennyt, muttei takapakkiakaan ole tullut. Aina ei ole ollut helppoa, mutta kun yrittää lukea hevostaan ja toimia sen mukaan, homma kuitenkin pysyy hanskassa.
 |
| Sunnuntaiselta lenkiltä napsastu kuva |
Sunnuntaina oltiin siis satulalenkillä. Homma toimi hyvin. Poni oli rento ja kopsutteli menemään alahuuli kilometrin mittaisena. Selästä oli ajoitus loppumatka taas ohjeita antaa. Tallitien risteyksessä sitten tuli mutkan takaa yllättäen mopo ja vaikka Luippis ei yleensä niihin reagoikaan, nyt se tuli kai niin yllättäen, että poni päätti poistua takavasemmalle. Selkään kuitenkin nousin, hieman myöhemmin vain kuin oli alunperin suunnitelmissa. Ja vaikka Ljúfur ei ihan niin rento ollut kuin alkumatkasta, mielentila oli kuitenkin ihan hyvä ja ne muutama sata metriä, mitä selässä olin, meni ihan hyvin. Apuihin vastattiin ja reippaasti edettiin. Liikkeellekin herra lähti nyt jo heti alusta asti ilman mitään kikkakolmosia. Alas tulin sitten jo hyvissä ajoin, ennen kuin stressitaso nousisi liikaa, kun merkkejä siitä kuitenkin oli. Tallilta kun kuului kohtuullista kolinaa, kun kiviä heiteltiin traktorin kauhaan.
 |
| Väsynyt poniini |
Perjantaina oltiin myös satulalenkillä ja silloinkin oli ajatus selästäkäsin loppumatka suorittaa. Vaan toisin kävi. Poni oli alusta asti ihan hirvittävän vauhdikas ja säpsy, täynnä stressienergiaa ja joutuikin ihan tosissaan tekemään töitä, että rauhoittuisi edes vähän ja alkaisi kuunnella. Reilu neljän kilometrin mittainen lenkki heitettiin ja vasta ihan viimeisen 500 metrin matkalla alkoi mielentila olla sellainen kuin kuuluu. Ja koska en missään nimessä halua yhdistää minkäänlaista stressiä ratsun hommiin, jäi tällä reissulla ratsuilut väliin. Ja hyvä niin. Kiirehän meillä ei ole mihinkään. Jo kaikki tähän mennessä saavutetut asiat ovat pelkkää plussaa. On se niin hieno poni.
Loppuun vielä pieni söpöysannos jo melkein kahden kuukauden ikäisen Sulon muodossa. Kaveri on kasvanut ihan kamalasti ja virtaa riittää. Sillä on tarhassa iso jumppapallo, jonka kanssa se painii ja juoksee hulluna, pukittelee vaan mennessään. Pepun rapsuttelu on Sulon mielestä ihmisen työ ja se kääntääkin hyvin sujuvasti takapuolensa kohti ihmistä, kun vaan vilkaiseekin sinne päin. Hassu kakara.
 |
| Kuvissa Sulo aika tarkalleen kuukauden ikäisenä. Kauheasti se on tuostakin jo kasvanut. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti