7. Joulukuuta

Meillä käväisi eilen vieraita. Appenzellikasvattaja joka miettii urosta nartulleen, kävi tutustumassa yhteen sulhasehdokkaaseen eli meidän Noahiin. Morsian oli tietty mukana ja olihan taas rauhalliseen elämään tottuneilla maalaiskoirilla ihmettelemistä. Noah yritti liehitellä, Diiva komennella ja Maru pyöri muuten vaan ympyröissä mukana. Lopulta laitettiin Noah sisälle, jotta morsianehdokkaan velipoikakin pääsi hieman ulkoilemaan. Maru ihastui oitis tähän herrasmieheen ja käveli perässä kokoajan. Diiva taas hiljeni kummasti, eikä komennellut enää lainkaan. Ihan mukavan väsynyttä sakkia oli illalla meidän tuvassa.

Tänäänkin on vielä pitänyt nuuskuttaa pihalla hajuja, vaikka pieni kerros lunta onkin tullut eilisen jälkeen. Päivällä oltiin Noahin kanssa kaksistaan pitkällä lenkillä, se kun juoksee yksinään ollessaan paremmin. Ja kyllä se juoksikin. Vielä kun käytiin kauppareissulla Siltakylässä nuuskuttelulenkillä, on tänäänkin rauhallista sakkia.

6. Joulukuuta

Itsenäisyyspäivään kuuluvat Linnan juhlat, tuntematon sotilas ja kynttilät. Tänä vuonna valtakunnan ykkösjuhlia vietetään Tamperetalossa, ihan kivaa vaihtelua. Tuntematon sotilas tulee niin myöhään, että taitaa jäädä katsomatta tällä kertaa, mutta johan se on jonkun kymmenen kertaa tullut katsottua. Kynttilät kumminkin palavat.

Itsenäisyytemme varmistivat suomalaisten sotilaiden ja lottien lisäksi myös suomenhevoset, sekä monissa tärkeissä tehtävissä toimineet sotakoirat. Suomenhevonen onkin suomalaiselle tärkeä, samoin myös minulle. Jo lapsuuden tallilla oli suomenhevosia, hienoilla suomalaisilla nimillä varustettuja suomenhevosia, kuten Herkko ja Tiina. Me käytiin myös hoitamassa lähellä erästä suokkioria, joka toimi isäntänsä kanssa uskomattoman hienosti työajossa sekä ravurina. Kärsivällisesti se myös kantoi meitä lapsia selässään ja muutenkin oli meidän kanssamme todella pitkämielinen. Upea eläin ja yhä se minun ihannekuvani täydellisestä hevosesta.Toimi kuin ihmisen mieli ja aina 110 % mukana kaikessa. Täydellinen.

Uusimmista suokkituttavuuksista suurimman palan sydämestäni on vienyt tamma Rosalee. Nuorena mahdottomaksi leimattu mahtavan herkkä tamma, joka tuli kaverilleni noin kuusivuotiaana. Ensijärkytyksestäni selvittyäni (olin tavannut Rosan kerran aiemmin, enkä pitänyt siitä, taisin mainita jotain kamalasta luuskasta, hups), meistä tuli Rosan kanssa hyvät ystävät. Vaikka aluksi se yrittikin purra, potkia ja runttailla seinään, puhumattakaan taluttaen kiikuttelusta pitkin kyliä. Vaan kun se oppi luottamaan, se yritti aina parhaansa ja jos ei ymmärtänyt mitä pyydettiin, stressaantui voimakkaasti, koska halusi vain ja ainoastaan miellyttää. Rosa myytiin muutama vuosi sitten, jäi vain iso ikävä.

tamma Rosalee "Rosa", paras suomiputte ikinä ♥

Sotakoirat ovat tärkeitä lähes ainoastaan koiraharrastajille, tavalliset ihmiset tuskin tietävät niiden mukanaolosta. Minulle ne ovat tärkeitä siitäkin syystä, että varuskunnassa lapsuuteni ja nuoruuteni viettäneenä, jo silloin koiria harrastaneena, ne vaan jotenkin kuuluvat kuvioon. Niitä me ihailtiin lapsina ja toivottiin oman koiran joskus oppivan yhtä hienoja asioita kuin mitä ne aikanaan tekivät. Nykyään harrastan Suomen vanhimman palveluskoirayhdistyksen riveissä, Karjalan Palveluskoiraharrastajat on perustettu jo vuonna 1921 ja sen ajan harrastajista varmasti monet ovat sotimaan joutuneet, mahdollisesti jopa koiranohjaajana.

Itsenäisyyspäivä tarkoittaa meillä myös sitä, että tasan 11 vuotta sitten pikku Diiva 9vko asteli tai paremminkin syöksyi elämäämme. Sieltä ne silloin lennähtivät, sisko ja sen veli, Slovakiasta. Pakkasta oli reilusti ja luntakin varmaan puolisen metriä. Hieman erilainen keli kuin tänä vuonna. Lunta kun täällä etelässä on kovin vähän näkynyt, eikä pakkastakaan paljoa ole ollut. En kyllä valita. Talvi ei ole suosikkivuodenaikani.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

5. Joulukuuta

   ...että tällaista tänään....

4. Joulukuuta

Kannattiko mennä nostamaan A-estettä, kannattiko? Nyt on sitten jo paranemaan päin ollut kipeä käsi entistäkin kipeämpi. Jipii. Kaikenlisäksi minulta jäi tarjolla olleet herkut syömättä, kun lämppäsin koiraa ja muut oli nopeampia, kun ne ei just silloin lämpänneet koiraa. Pöh! No mut hei, treeni meni sentään hyvin. Vaikka kieltämättä hieman epäilytti. Pitkä tauko takana ja varsin tottelematon koira mukana. Ensi kättelyssä se saikin mennä autoon takaisin, kun ei yhtään kuunnellut, vaan meni minne lystäsi. Hetken mietintä autossa auttoi kummasti asiaa ja korvatkin oli taas ihan omilla paikoillaan ja toimivat.

Tätä sitten juostiin. Ensin olin sitä mieltä, ettei siitä mitään tule, kun minä en ehdi mihinkään, mutta homma toimikin hämmästyttävän hyvin. Ei minun juoksukyky mihinkään ole muuttunut, mutta jotenkin sain vaan rytmitettyä homman niin, että ihan tuntui siltä kuin olisi hyvinkin pysynyt vauhdissa mukana. Tulihan siellä virheitä. Noah meni kepeille väärin, enkä korjannut. Minä unohdin hypyn 15 ja hypyllä 19 hölmöilin muuten vaan. Ei haittaa, kivaa oli. Treenailtiin vielä joitain pätkiä erikseen ja koiraskoira oli varsin hyvin kuulolla koko ajan, vaikka kuumana kävikin. Nyt on väsy kaveri.

3. Joulukuuta

Tuttu koira kuoli eilen illalla yllättäen iltalenkillä. Ilman mitään varoitusta, suorilta jaloiltaan kaatui kuolleena maahan. Voin vaan kuvitella tuskan. Miksi ihmeessä ihminen vaan silti aina ottaa eläimiä, vaikka niistä luopuminen aiheuttaa niin hirvittävää tuskaa? Ihan joka kerta ja ihan yhtä paljon joka kerta. Onko se sen arvoista? Kyllä se on. Sen varmasti voi jokainen eläimiä omistanut vannoa. Ei se silti ihan niin viisasta ole. Ei ainakaan ihmisistä, joiden mielestä se oli "vaan koira". Tai ehkä juuri näiden ihmisten mielestä se juuri onkin viisasta. Sehän oli vaan koira. En tiedä. Juuri nyt minusta tuntuu kuitenkin tosi pahalta. Eikä vähiten siksi, että oma lauma vanhenee hurjaa vauhtia.

Uutisen kuultuani oli pakko lähteä siltä istumalta nauttimaan annos heppaterapiaa. Se on ihan parasta. Harjailin ponipojat rauhassa ja vaan olin niiden kanssa tarhassa. Kyllä niillä vaan on uskomaton voima. Olo helpotti huomattavasti. 

Sitten nappasin koko koiraporukan narun päähän ja lähdettiin heittämään Marun mittainen lenkki. Eihän se muukaan auta, kuin nauttia noiden seurasta niin kauan kuin se on mahdollista ja surra sitten kun sen aika on. 

2. Joulukuuta

Touhukas ilta. Töistä tultua tulet takkaan, ruoka uuniin ja siivoamaan. Meillä ei ole kesäisin mattoja lattialla, koska kukaan ei jaksa pestä niitä sitä tahtia kun ne likaantuvat. Nyt kun viime viikolla vihdoin vähän pakasti, heitin parit räsymatot lattialle. Tänään vein ne pihalle ja puistelin suurimmat roinat sinne. Ai kuinka se olikaan Noahin mielestä hauska leikki. Se hyökkäili maton kimppuun ja heitteli helikoptereita siinä sivussa ihan urakalla. Ja minä nauroin vedet silmistä valuen. Siivouskin voi siis olla varsin iloinen asia.

Hevosten heinät kun oltiin vielä saatu jaeltua verkkoihin, lähdettiin taas mustien kanssa lenkille, tällä kertaa lumisateessa. Ljúfur olisi tehnyt mieli ottaa mukaan, mutta kun tuolla on niin kovin liukasta, niin en arvannut. Ja ihan hyvä niin, tiet on tosi jäiset.

1. Joulukuuta

Tosi monella näyttää blogissa olevan tänä vuonna Joulukalenteri. Minä en aio tehdä mitään kalenteria, mutta sen verran voisi ryhdistäytyä, että lupaisi vaikka kirjoittaa joka päivä jotakin pientä Jouluun asti.. tai vaikka koko joulukuun, jos siltä tuntuu.

Eilen satoi ensilumi etelään. Ei sitä paljoa tullut ja tänään se jo melkein on sulanut, mutta valkoista on vielä siellä täällä, kuten meidän pihassa. En minä niin tuota lunta kaipaa, neljä talvea kun sitä on lykitty ihan urakalla, mutta ei tarvisi silti aina vettä heittää perään. Nytkin on varsin liukasta, kun aamun vesi/räntä sateen jälkeen pakasti. En tykkää.

Tänään ei paljon muuta tehtykään, kun käytiin Diivan ja Noahin kanssa lenkillä. Minä olen ollut koko viikonlopun töissä, joten pimeällä mentiin tänäänkin. Pikkasen tehtiin häiriö treeniä pihalla lenkin jälkeen. Noah paikalla makuuseen ja Diivan kanssa palloleikkiä. Muutaman kerran joutui herraa kyllä muistuttamaan, että siellä yhä edelleenkin maataan tapahtui mitä tahansa. Ihan niin kuin aina ennenkin. Kyllähän se äkkiä älysi ja sitten saikin Noah leikkiä pallolla ja tuoda sen ihan sisälle asti. Hyvä treeni.