Mitään ihmeitä ei ole tapahtunut, pieniä asioita kumminkin normaalin arjen piristyksenä. Peikko alkaa olla kunnossa. Lääkekuuri on loppunut, samoin hihnalenkkeily ja pöntöstäkin on päästy eroon. Pienesti haava on vielä ihoa vailla, mutta se ei Peikkoa kiinnosta, eikä haittaa. Sairasloman jälkeen Peikosta on alkanut myös löytyä enemmän mudimaisia piirteitä, kuten ettei se anna enää heti periksi vetoleikissa Noahin kanssa, vaan roikkuu lelussa vakaalla otteella loppuun asti. Se leikkii muutenkin paremmin eli ei lopeta heti kun kerran antaa voittaa, kuten tähän asti. Se myös vahtii selkeästi voimakkaammin kuin ennen ja käyttää ääntään myös enemmän, vaikka onkin yhä hiljainen. Mielenkiinnolla odotan, josko siitä vielä kunnon mudi tulee.
Ljúfur on jatkanut pysähtymistreeniä ja maastoilutreeniä. Autot ei sinänsä enää ole ongelma, muttei ne oikein koskaan itsellään ole olleetkaan, jos ei oteta huomioon aikaa heti äksidentin jälkeen. Ainoastaan pysähtyminen/paikallaan seisoskelu samalla kun auto ohittaa meidät, saa ponin stressaantumaan. Tässäkin saatiin hyvä treeni ja onnistuminen, kun tuttu tallilainen tuli takaamme tallitiellä. Sain Luippiksen väljään kohtaan seisomaan, missä oli tilaa pyöriä. Kun auto ohitti ja Ljúfur stressaantui ja yritti lähteä eteenpäin, käänsin sen pienelle ympyrälle, missä sitten pyörittiin, kunnes herra rauhoittui ja päästiin takaisin kotiin ihan löysin ohjin ja kaahottamatta.
Kambur on kehittynyt eniten, kun sillä nyt vaan sattuu olemaan vähiten kokemusta yhtään mistään. Se alkaa olla jo ihan kiva hoidettava kiinnisidottunakin, kun sen ei tarvi enää häilätä sinne sun tänne, niin että kokoajan täytyy keskittyä siihen, että itse tekee oikein, jotta se oppii. On se oppinutkin, kun olen jaksanut keskittyä oikea-aikaiseen paineen poistoon. Se käyttäytyy myös nykyään varsin hyvin aina lenkkeillessä, vaikka tuore ruoho kiinnostaakin enemmän kuin akan toiveiden mukainen kävely. Se myös osaa pyydettäessä mennä kävelemään edelle, vaikka muuten pysyykin hyvin takana. Eikä se pure enää melkein ollenkaan. Ohjasajoakin ollaan tehty ja siinä edistytty. Treeni kestää kerralla max viisi minuuttia ja niitä on ollut ehkä noin neljä. Tänään jo kääntyiltiin kentällä kohtuullisen sujuvasti ihan reilusti takaa ajamalla, ohjat silojen lenkeissä. Jos päässä olisi ollut muuta kuin liian iso perusriimu, olisi varmaan mennyt vieläkin paremmin.
Nyt kun vielä tutustuttaisi tyypin satulaan, kuolaimiin ja loimeen, tekisi vielä pari ohjasajo- ja juoksutustreeniä ja yhden irtohypytyksen, voisikin hyvillä mielin jättää kakaran laidunlomalle miettimään opittuja asioita.
Niin ja Kambur on ehkä saanut sittenkin lempinimen. Vielä täytyy totutella ajatukseen ja makustella, kun Kambur-nimeen on niin tottunut ja se on ihan kiva ja niin islantilaiselle sopiva, mutta kun jotenkin vaan sitä kaipaisi jotain muuta. Saa nyt sitten nähdä eli kuulla..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti